Voi pojat!

Lue tästä asioiden kääntöpuoli, josta viranomaiset eivät pukahda, mutta me, jotka voisimme olla palautettujen ja kadonneiden poikien äitejä tai mummoja, tiedämme liiankin hyvin.
Viime viikolla pakkopalautettiin toivottomaksi kuihtuneita poikia Kabuliin. Yhdellä heistä oli jopa täytäntöönpanokielto, eli häntä ei olisi saanut runtata palautuslennolle. (Jotka sivumennen sanoen tulevat järjettömän kalliiksi. Niihin on varaa, ei nuoren elämään).

Keep calm and help the refugees. Koska me pystyisimme auttamaan.

"Nuoret otettiin kiinni ja pakkopalautettiin vain 2-3 päivän sisällä eikä heillä ollut mahdollisuutta valmistautua matkaan. He kuten ystävänsäkin ovat shokissa. Yhdellä nuorista ei ole  perhettä ja turvaverkkoa Afganistanissa. Nuoret eivät tiedä, miten pärjäävät levottomassa Kabulissa, jossa sisäisen paon vuoksi taistellaan jo entuudestaan elämisen ehdoista. Myös vainoojat, joita on lähdetty pakoon, voivat olla taas kintereillä." Näin kertoo Stop Deportation -verkosto

Moni pakkopalautettu on  odottanut oleskelulupaa yli kolme vuotta. Moni poika opiskelee, tekee työtä ja puhuu suomea sujuvasti. Heitä pakkopalautetaan maahan, jossa he ovat vain syntyneet, eivät asuneet. Afganistanissa heillä ei ole perhettä, sukua eikä sosiaalisia verkostoja. He ovat tyhjän päällä.

Moni alaikäisenä tulleista on huonosti haastateltu (huonot tulkit, ei ole osattu tehdä oikeita kysymyksiä). Ikätestejä tehdään, vaikka tiedetään yleisesti, että ne ovat epäluotettavia. Pojat halutaan saada täysi-ikäisiksi, jotta heidät olisi helpompi palauttaa. Paljon surkeita asianajajia on tullut vastaan. Turvapaikanhakijan todistustaakka on kohtuuton, kun migri ei esimerkiksi usko aitoja papereita aidoiksi vaan pitää niitä väärennöksinä.
 

"Säilön keltaisessa huoneessa hän pohti täydellisellä suomen kielellä, että ehkä nopea kuolema Kabulissa on sitten kuitenkin parempi kuin hidas kuolema täällä."
Yasmin Jussuf


Miksi näitä jo kotimaassaan vainottuja, suomea puhuvia, hyvin integroituneita poikia palautetaan? Kalliiksi tulee Suomelle, ihmettelee palautetun nuoren suomalainen tukihenkilö.

Näyttääkö tämä seudulta, jossa pakkopalautetun on turvallista elää,
vaikka Maahanmuuttovirasto miten sanoi hänelle, että olet nuori ja terve mies?

Näin palautetusta pojasta ja turvapaikanhakijan elämästä kertoo afgaaninuori Facebook-päivityksessään
Suomessa puhutaan paljon tasa-arvosta, ja oikeudesta mutta missä tasa-arvo ja oikeus?
Ihmisiä pakkopalautetaan esim. Afganistaniin, jonne Ulkoministeriö varoittaa ketään suomalaista ollenkaan menemästä, jossa on tapettu viime vuonna enemmän ihmisiä kuin Syyriassa ja Jemenissä
Toteutuvatko ihmisoikeudet ja tasa-arvo?
Yksi mun kaveri on pakkopalautettu. Hän tehnyt työtä ja opiskeli  lukiossa. Ja hänen vointi on tosi huono, hän vaan halua kuolla.
Pakolaiset, jotka tulevat Suomeen, laitetaan isoon vastaanottokeskukseen, joka voi sijaita täysin syrjäiselläkin seudulla. Yhteen huoneeseen laitetaan 2-10 henkilöä. Oleskeluluvan odottaminen voi kestää 3-5 vuotta. Minä olen nyt yli kolme vuotta asunut Suomessa ja olen vielä epävarmuudessa että mitä päätös tulee minulle.

Tänä aikana turvapaikanhakijan on vaikeampi päästä terveydenhuollon potilaaksi eikä hoito ole samaa kuin turvapaikan saaneilla tai kantaväestöön kuuluvilla. Esimerkiksi terapian tarpeessa oleva ei pääse terapiaan, juurihoidon tarpeessa olevalta vedetään hoidon sijaan hammas pois ja niin edelleen. Pakolaisten on vaikeampi saada työpaikkaa esim. rasisimin vuoksi ja osa vastaanottokeskuksista sijaitsee niin syrjässä ja pienillä paikkakunnilla, että työpaikan löytäminen on vaikeaa.  
Jos työpaikan joku onnistuu saamaan, niin pankkitiliä hän ei pysty avaamaan, ainakaan jos hänellä ei ole passia. Ilman pankkitiliä et myöskään voi esim. ostaa edes lippua Onnibussiin

Kun ihminen elää vastaanottokeskuksessa 3-5 vuotta, jossa toiminta on melko pientä, kotoutuminen vaatimatonta, niin moni alkujaan tervekin ihminen on tämän ajan, ja kaiken stressin, ahdistuksen ja pelon jälkeen monin tavoin sekä psyykkisesti että fyysisesti sairastunut. Vastaanottokeskuksissa tehdäänkin paljon sekä itsemurhia että niiden yrityksiä. Ei ole tietääkseni tarkemmin selvitetty itsemurhiin johtaneita syitä.


Täältä löydät toisen lukiota käyvän afgaaninuoren kommentit. Hänkin on palautusuhan alainen.

Muistaakseni Raamatussa puhutaan jotain muukalaisten auttamisesta.

 

Pop up -juristi täältä, päivää

Avoin kirje valtiovarainministeri Petteri Orpolle

Tapasin ministerin lyhyesti Jyväskylässä, jossa hän piipahti vaalikiertueella. Halusin esitellä hänelle nuoren afgaanin Alin (nimi muutettu), mutta hän oli liian väsynyt ja hauras tullakseen tapaamiseen.
Alin perhe pakeni Afganistanista Iraniin verikostoa ja hazaraheimoon kohdistuvaa vainoa. Iranissa perhe on paperiton ja vailla oikeudellista asemaa. Iranin armeija pakkovärvää afgaaninuoria – shiamuslimeita – järjettömään sotaan Syyriassa.
Ministeri Orpo kysyi minulta hämmästyneenä, miksi Ali EI saanut oleskelulupaa.
Se on hyvä kysymys. Se on äärimmäisen hyvä kysymys. Lupasin selostaa asiaa Orpolle sähköpostitse. Tässä se posti on.

Kun tapasin Alin ensimmäisen kerran, hänellä oli seitsemän senttiä paksu suomi – farsi -sanakirja. Hänen peruskoulun päättötodistuksessaan on pelkkiä ysejä ja kymppejä. Hänellä on selkeät jatko-opiskelusuunnitelmat ja urasuunnitelma. Hän on kotoutunut tänne loistavasti.
Nyt Alia odottaa pakkopalautus maahan, jossa hän ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen ja jossa hänellä ei sukua, perhettä, heimoa tai vaikutusvaltaisia ystäviä, jotka voisivat suojata ja auttaa häntä työn löytämisessä. Hänet tunnistaa helposti vainottuun hazaravähemmistöön kuuluvaksi.
Maahanmuutovirasto ei ole ottanut huomioon henkilökohtaista vainoa; Alia odottaa maassa verikosto. Verikostovelvoite säilyy Afganistanissa pitkään. Tieto palanneista kulkee puskaradion kautta tehokkaasti, ja kostajat löytävät pian uhrinsa. Myös muunlainen vaino tavoittaa kohteensa tavoilla, joita Suomessa ei ymmärretä.

Pakolaisjärjestöjen mukaan Kabul on maailman vaarallisimpia kaupunkeja palautettaville. Noin 70 prosenttia palautetuista pakenee uudelleen heti, kun se on mahdollista.
Euroopassa nelisen vuotta turvapaikkaa odottaneet afgaanit ovat kävelevä maalitaulu terroristeille. He erottuvat katukuvassa, he puhuvat selkeästi eri murretta ja he ovat omaksuneet länsimaisia tapoja – ehkä jopa luopuneet islaminuskosta.

UNHCR on todennut, että ketään ei pitäisi palauttaa Kabuliin paitsi poikkeustapauksissa, ja Amnesty International vetoaa, ettei Afganistaniin palautettaisi nyt ketään.

Alilla on lukuisia kohtalotovereita vastaanottokeskuksissa. Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat joutuneet tahtomattaan pop up -juristeiksi, kun he ovat perehtyneet Maahanmuuttoviraston päätöksiin. He etsivät lisää maatietoa kohdemaista, selvittävät maiden lainsäädäntöä (!) ja heimokulttuurin vaikutusta turvallisuustilanteeseen. 

Pakkopalautuksia vastustava mielenosoitus muistuttaa, että Afganistna
ei ole turvallinen. Kuva: Stop Deportation.

Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat laatineet vikalistan havaitsemistaan ongelmista. Linkitän sen sähköpostiin, mutta nostan esille muutamia ongelmia tähän viestiin.

Maahanmuuttoviraston puhuttelijoilla ja päätöksentekijöillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi maiden klaanijärjestelmästä, viranomaisten korruptoituneisuudesta tai Talebanin ja militiaorganisaatioiden viestinnästä, tietoverkostoista ja tiedonhankinnan tavoista.Virastossa on ollut liian kiire tehdä päätöksiä – puhuttelut ovat jääneet usein puutteellisiksi.

Pätevien tulkkien puute heikentää oikeusturvaa. Päteviä tulkkeja olisi, mutta migrin kilpailutuksessa he eivät menestyneet. Puhuttelupöytäkirjat ovat usein huonoa suomea ja turvapaikanhakijoiden kertomukset vaikuttavat siksi epäloogisilta.

Osa tulkeista on asenteellisia.

Ilmaisen oikeusavun poistaminen turvapaikkapuhutteluvaiheessa johti siihen, että kukaan ei ollut valvomassa turvapaikanhakijoiden etua ko. vaiheessa. Kukaan turvapaikanhakijan avustaja ei ollut paikalla tarkistamassa, mitä puhuttelupöytäkirjaan on kirjattu. Turvapaikkaprosessin myöhemmät vaiheet perustuvat haastattelupöytäkirjoihin. Siksi virheet ja puutteet seuraavat kaikissa vaiheissa, eikä oikeus puutu näihin.

Sanoitte optimisisesti luottavanne, että suomalainen oikeusjärjestelmä korjaa virheet. Valitettavasti se ei toteudu turvapaikanhakijoiden kohdalla. Uusimman tiedon mukaan Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna yli kolmesataa virheellistä päätöstä. Esille tulleet virheelliset päätökset ovat vain jäävuoren huippu. Virheet ovat elämän ja kuoleman kysymys.

Vastaanotto- ja säilöönottokeskuksissa tapahtuu itsemurhayrityksiä, ja osa niistä myös onnistuu. Minun tutuistani kaksi on yrittänyt itsemurhaa. Monet kärsivät unettomuudesta, masennuksesta ja muistihäiriöistä. Heitä on joutunut sairaalahoitoon psykoosin tai itsetuhoisen käyttäytymisen takia. He kokevat pakkopalautuksen kotimaahan olevan heille mahdoton vaihtoehto. Moni sanoo mieluummin kuolevansa Suomessa kuin palaavansa lähtömaahansa vainottaviksi.

Palataanpa Aliin. Viime viikolla poliisi kutsui hänet kuulemaan uusimman negatiivisen päätöksen. Se oli musta päivä. Miksi Suomen viranomaiset eivät arvosta nuoren pojan elämää?
Seuraavalla viikolla uutisissa kerrottiin, että Afganistanin siviiliuhrien määrä on saavuttanut uuden ennätyksen. Talebanien taistelukausi on vasta alkamassa.

Suomi pystyisi parempaan. Nämä ajat ovat häpeän vuosia Suomelle. Ja Euroopalle.

Älä hätäile palautuksista, huolestu oikeusturvasta

Avoin kirjeeni kansanedustaja ja Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Sari Essayahille



Kuuntelin haastattelunne Radio Deissä.
Valitettavasti minusta kuulosti siltä, että ette ole  tietoinen ongelmista, joita turvapaikkaprosesseihin nykyisellään liittyy. Jos tietäisitte, ette huolestuisi palautuksista vaan oikeusturvasta.
Migrin kiire, ensipuhuttelun virheiden kertautuminen seuraavissa oikeusasteissa, huonot asianajajat. Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että turvapaikanhakijoiden suomalaisista tukihenkilöistä on tullut 2 viime vuoden aikana pop up -juristeja, jotka tutkivat vapaa-aikanaan huonoja puhuttelupöytäkirjoja ja niiden virheitä, perehtyvät Irakin tai Afganistanin lainsäädäntöön ja siihen, miten vallitseva heimokulttuuri vaikuttaa turvapaikanhakijan elämään tai kuolemaan.
Senkin ajan me olisimme mieluummin käyttäneet kotouttamiseen.

Tietoa heidän ahdingostaan on tarjolla sillä media on julkaissut uutisia lapsiperheistä, jotka pelkäävät pakkopalautusta vainojien käsiin (esimerkiksi Loviisassa ja Jyväskylässä on monilapsisia perheitä, joiden isät ovat olleet poliiseja ja sen takia erityisessä vaarassa). Lisäksi lukuisat juristit ovat ilmaisseet huolensa oikeusturvan toteutumattomuudesta.

 





















Mainitsitte muistaakseni myös sen, että pojat ja nuoret miehet eivät ole turvapaikan tarpeessa. Hämmentävää: juuri heitähän terroristit tappavat tai pakkovärväävät joukkoihinsa. He ovat kuin meidän suomalaispoikamme: haluavat säilyttää henkensä, opiskella ja tehdä työtä.Itse tunnen afgaaninuoria, joita uhkaa "palautus" maahan, jossa he eivät ole koskaan olleet. Moni heistä on lähtenyt alle kymmenvuotiaana perheensä mukana Iraniin, sillä he kuuluvat Afganistanissa vainottuun hazaravähemmistöön, joita maassa saa tappaa - ihan vain siksi, että he ovat shiamuslimi-hazaroita. He ovat asuneet monta vuotta paperittomina paossa Iranissa, ja järjettömän Syyrian sodan alettua Iran on alkanut pakkovärvätä heitä taistelemaan Syyriaan. Ja heille äidit ja isät sanoivat: lähde pois, lähde heti. Niin minäkin sanoisin nuorelleni.

Nyt Suomi väittää "palauttavansa" heidät Afganistaniin. Miten ketään voi palauttaa maahan, jossa he ovat asuneet kymmenen vuotta sitten tai eivät ehkä ole koskaan olleet? Heillä ei ole Afganistanissa perhettä, sukua eikä mitään verkostoja - eikä siellä myöskään ole työnvälitystoimistoa, kuten Suomessa on. Sosiaaliset verkostot ovat edellytys sille, että maassa voi elää ja tehdä työtä. He puhuvat eri tavalla kuin afganistanilaiset (Iranissa puhuttavaa farsia siis, eivät puhdasta daria), he ovat epäilyttäviä, koska he ovat viettäneet 3-4 vuotta Euroopassa, jossa ovat ehkä omaksuneet länsimaista hapatusta. Siis kävelevä maalitaulu Talebaneille.

Tässä Afganistaniin palautetun nuoren residenssi.

 
























Suomen päättäjät ja viranomaiset selittävät asian siististi. Nuoret ja terveet miehet pärjäävät kyllä (vaikka helvettiin heidät heittäis).
Päättäjät ja viranomaiset voisivat ihan suoraan ja rehellisesti sanoa: meitä ei kiinnosta sinun elämäsi, ei vähääkään. Pääasia, että lähdet täältä pois. Olen hämmästynyt ja surullinen siitä, että kristityt ihmiset - ihan jo puolueen nimeen asti kristityt ihmiset - torjuvat ihmisten hädän. Juuri nyt, kun Suomella olisi mahdollisuus tehdä hyviä ja oikeita tekoja.


SARI ESSAYAH VASTASI MINULLE

Meillä Suomessa on järjestelmä, jossa poliitikot eivät voi muuttaa oikeuslaitoksen päätöksiä, mutta poliittisesti pyrimme vaikuttamaan siihen, että oikeusapua olisi saatavilla ja tulkkauspalvelut olisivat laadukkaita puhuttelutilanteissa, jotta jokaisen oikeusturva täyttyy. Vaikka Afganistanissa on erittäin vaikea olot, niin mikään maa ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä, että jokainen sieltä tuleva saa automaattisesti turvapaikan. Näiden monien Iranin kautta tulevien tilanne on vaikein. Olen tavannut afgaaneja useita kertoja, vastaanottokeskuksissa ja muutoinkin. Olen yhtälailla huolissani erityisesti lasten tilanteesta, samoin hazaroiden tilanteesta.




MINÄ VASTASIN SARI ESSAYAHILLE
Valitettavasti minulle jäi silti kysyttävää, sillä vastauksenne oli liian ylimalkainen.
Minä avaan sen ongelmia vähän.

Sanotte: Meillä Suomessa on järjestelmä, jossa poliitikot eivät voi muuttaa oikeuslaitoksen päätöksiä, mutta poliittisesti pyrimme vaikuttamaan siihen, että oikeusapua olisi saatavilla ja tulkkauspalvelut olisivat laadukkaita puhuttelutilanteissa, jotta jokaisen oikeusturva täyttyy.

VIRHE:
Meillä Suomessa on nyt järjestelmä, jossa poliitikot ovat tieten tahtoen heikentäneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Kaikille ei suinkaan ole ollut tarjolla oikeusapua vaiheissa, joissa he olisivat sitä tarvinneet. Kehnot puhuttelut ja niissä ilmenevät virheet laahaavat mukana ylempiin oikeusasteisiin. Valitusaikoja on lyhennetty. Maahanmuuttovirasto kilpailutti tulkit, ja kriteerinä oli enemmän hinta kuin laatu. Sen saa mitä tilaa. Halpaa.
Meillä on nyt järjestelmä, jossa päättäjät ja virkamiehet piiloutuvat toistensa selkien taakse. Poliitikot sanovat, että eivät voi vaikuttaa virkamiesten/oikeuslaitoksen toimintaan.
Virkamiehet taas sanovat kirkkan silmin, että tällaisiin (poliitikkojen tekemiin) päätöksiin me nojaamme.
Vastuuta pallotellaan, eikä kukaan sitä oikeasti kanna.
Poliitikot eivät voi muuttaa yksittäisiä päätöksiä, mutta he tekevät sen politiikan, joka ohjaa turvapaikkalinjauksia.
Monet oikeusoppineet ova ilmaisseet syvän huolensa turvapaikanhakijoiden puutteellisesta oikeusturvasta. Migritarkastusta on toivottu ja vaadittu, mutta sekin odotuttaa itseään.

Sanotte: Vaikka Afganistanissa on erittäin vaikea olot, niin mikään maa ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä, että jokainen sieltä tuleva saa automaattisesti turvapaikan.

TOISENLAISTA TIETOA SAATAVILLA
Ihmisoikeusjärjestöt, UNHCR ja jopa Afganistanin omat ministerit ovat vedonneet, ettei maahan pakkopalautettaisi ketään. Viimeksi Afganistanin ministeri tapasi virkaveljensä Saksassa ja vetosi pakkopalautusten lopettamiseksi.

Sanotte: Näiden monien Iranin kautta tulevien tilanne on vaikein. Olen tavannut afgaaneja useita kertoja, vastaanottokeskuksissa ja muutoinkin. Olen yhtälailla huolissani erityisesti lasten tilanteesta, samoin hazaroiden tilanteesta.
HÄMMÄSTELEN RISTIRIITAA
Te olette lukuisissa yhteyksissä sanonut, että palautuksia täytyy nopeuttaa, varsinkin nuorten miesten, joiden turvan ja suojelun tarvetta kaikki näyttävät dissaavan. Suomeen tulleet hazarat ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi nuoria miehiä.
Usein kuultu kommentti on, että kyllä me niitä naisia ja lapsia suojelisimme. Ei pidä paikkaansa, Todella moni lapsiperhe on saanut kielteisen päätöksen. Nuori afgaaniperhe pakkopalautettiin Suomessa syntyneen vauvansa kanssa Kabuliin. Nyt perhe on paperittomana Iranissa, ja rokottamaton lapsukainen sairastelee alinomaa.
Perheet tekevät kaikkensa, jotta heitä ei palautettaisi vainoon. Moni perhe on nyt Suomessa vailla mitään asemaa, paperittomana.

Lapsiperheiden jättäminen heitteille on ihmisoikeusrikos ja vastoin lasten oikeuksien sopimusta.

Tätä tekee Suomi. Sulkee silmänsä toisten hädältä ja pesee kätensä: viattomia olemme näiden ihmisten vereen ja kärsimykseen.

Migri meets kristitty

Olen käynyt sähköpostin vaihtoa maahanmuuttoviraston kanssa - teemana kristityiksi kääntyneiden afgaanien kohtelu. Heitä on omassa tuttavapiirissäni.
Tämä blogi on pitkä kuin nälkävuosi, sillä tässä on samassa minun lähettämäni sähköpostit ja niihin saamani vastaukset. Kahlaa läpi, jos kiinnostaa.
Mielestäni summaus on tässä:
"Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita."

Niillä on vissiin migrissä uskontokuulusteluissa mukana muutama rampa, sokea ja raajarikko. Jos kuulusteltava ei paranna heitä, hän on feikki.

Hyvä Tirsa Forsell.

Luin syksyn mittaan Helsingin Sanomista artikkelin, johon oli haastateltu myös teitä. Teidän lausuntonne oli nostettu isolla huomiotekstillä näkyville: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.

Tällä viikolla olen saanut tiedon kahdesta afgaanista, jotka ovat kääntyneet kristityiksi, mutta saaneet silti kielteisen turvapaikkapäätökseen. Kumpikaan heistä ei ole matalan profiilin kristittyjä, vaan he osallistuvat aktiivisesti seurakunnan toimintaan, ristikoru kaulassa roikkuen.

Miksi sanotte lehtihaastattelussa noin? Pitääkö sanomanne paikkansa? Ja JOS ei pidä, niin mitä siitä suomalaisen rehellistä viestintää odottavan ihmisen pitää ajatella.

Kysyn tätä monen hämmentyneen ihmisen puolesta, joille olen luvannut kertoa vastauksenne.

Odotan siis vastausta.

Hei!
Kiitos viestistänne. Pyrin vastaamaan kaikkiin virkapostiini tuleviin asiallisiin kansalaisten esittämiin kysymyksiin. Olen pahoillanne, että ette ole saaneet vastausta aiemmin lähettämäänne viestiin.
 Uskonto ei ole automaattisesti peruste saada turvapaikka. Turvapaikan saamisen edellytys on se, että juuri kyseinen henkilö olisi vainon vaarassa palatessaan kotimaahansa.
 Turvapaikkapuhuttelussa ei riitä, että turvapaikanhakija ilmoittaa kääntyneensä kristityksi, vaan hänen on pystyttävä kertomaan lisätietoja asiasta. Kyseessä ei silti ole uskonopillinen kuulustelu, eikä tarkoituksena ei ole määritellä, kuka on oikeanlainen kristitty. Hakijan ei siis odoteta tuntevan kristinuskoa ja uskon harjoittamiseen liittyviä yksityiskohtia täydellisesti.
 Hakijan pitäisi kuitenkin pystyä omakohtaisesti kuvailemaan esimerkiksi sitä, millainen merkitys kristinuskolla hänelle on tai miten usko näkyy hänen arjessaan. Kaikki hakemukset käsitellään yksilöllisesti ja päätös tehdään kokonaisharkinnan perustella. Pelkästään henkilön osallistuminen seurakunnan toimintaan ja ristikorun kantaminen ei ole riittävää näyttöä aidosta kääntymisestä.  Jos hakija ei pysty kertomaan riittävästi lisätietoja aiheesta, on viranomaisella aihetta epäillä, onko kääntyminen aitoa. Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteluista ilmenee, miksi hakija on saanut kielteisen päätöksen. Hakijalla on oikeus valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen.
 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut ohjeistuksen uskontoon perustuvasta suojeluntarpeesta. Kotimaasta lähdön jälkeinen kääntyminen on erityistilanne, jossa turvapaikanhakijalta odotetaan luotettavaa selvitystä siitä, että kääntyminen aito eikä turvapaikkaperusteen saamiseksi toteutettu. UNHCR:n mukaan on usein hyödyllisintä selvittää hakijan motivaatiota kääntymiseen sekä mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut turvapaikanhakijan kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat kääntymiseen. Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään korostanut kääntymisen huolellisen selvittämisen merkitystä, sillä vain aito kääntyminen voi olla perusteena kansainväliselle suojelulle.
 Kääntymistä ei ole helppo selvittää. Maahanmuuttovirasto hankkii tietoja eri seurakunnilta näiden toimintatavoista.

Jatkan jankkaamista:

Kiitos vastauksestanne, joka koski kommenttianne Helsingin Sanomissa: edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.
Julkaisin vastauksenne Facebook-ryhmässä, jonka jäsenillä on oman käden tietoa kristinuskoon kääntyneistä afgaaneista. He eivät täysin allekirjoita sitä, mitä te vastasitte. Siteeraan tähän heidän kommenttejaan.
- Melkoinen uskonopillinen kuulustelu se kyllä on. Eräs kääntynyt kertoi, että häneltä oli kysytty mm. mitä eroja on eri evankeliumiteksteissä ehtoollisen asettamisen osalta. Veikkaanpa, että kovin moni ripiltä päässyt suomalainen ei osaisi vastata. (Tähän voin vielä itse jatkaa, että kyllä sitä moni teologikin äimisteli.)

-Viimeisin kuulemani oli niin, että kääntynyt afgaani ei saanut pitää kuulustelussa Raamattua mukanaan ettei voi sieltä luntata vastauksia. Kuinka moni suomalainen osaa raamatunkohdat ulkoa – paitsi pastorit?

-Kolme ystävääni on käynyt jokainen kolme kertaa nimenomaan uskonopillisessa haastattelussa. Yhdeltä kysyttiin kristilliset juhlat, toiselta juuri tuo ehtoollisen asettaminen eri evankeliumeissa ja kolmannelle sanottiin, että miksi olet kristitty, käänny muslimiksi ja jätä perheesi tänne!

-Olen ollut mukana puhuttelussa, missä nimenomaan arvioitiin kristinuskon aitoutta, yli 5 tuntia. Kysymykset olivat hyvinkin vaativia, moniin olisi ollut itselleni vaikea vastata ja tph-vastasi mielestäni uskomattoman hyvin. Ja aidosti. Hämmästys oli suuri kun tuli nega, missä väitettiin ettei henkilö ole kristitty, korkeintaan kiinnostunut kristinuskosta. Kyseessä on mies joka kotimaassaan joutui vankilaan ja kidutetuksi uskonsa tähden.

- Turvapaikanhakija kertoi että kaste on symboli siitä, kuinka vanha elämä haudataan ja saadaan uusi elämä. Seurataan Jeesuksen esimerkkiä. Ja että hän koki iloa ja onnea kun pääsi kasteelle. Silti vain palattiin siihen uudestaan ja uudestaan ettei ollut kerrottu tarpeeksi omakohtaista kokemusta siitä kuinka kaste muutti elämän. Tätä ennen oli selvitetty jo pari tuntia kuinka kristinusko oli muuttanut elämän – hän ei enää tapellut, huumeet ja alkoholi jäi pois, rauhallinen olo yms).

Itse kysyin kahdelta nuorelta afgaanipojalta, mitä tapahtuu niille Afganistaniin palautetuille, jotka ovat kääntyneet kristityiksi. Vastaus oli yksiselitteinen: Heillä on huono elämä. Perhe ei halua heitä, kukaan ei halua heitä, ja valtio laittaa heidät vankilaan.

Hyvä Tirsa Forsell – olen sen verran yksinkertainen ihminen ja totinen torvensoittaja, että en voi ymmärtää noin suurta ristiriitaa viestinnän ja todellisen toiminnan välillä. Lehdessä te sanotte lyhyesti ja selkeästi: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin. Helsingin Sanomien nostossa tämä lause ottaa kuusi riviä. Vastauksessanne minulle te levitätte noiden kuuden rivin välejä niin leveiksi, että niihin mahtuu vaikka mitä perusteita, joiden nojalla matalan ja korkeankin profiilin kristitty voidaan lennättää surman suuhun, kidutettavaksi, vangittavaksi, kivitettäväksi.
Sanon sitä kauniisti epärehellisyydeksi. Se näkyy myös maahanmuuttoviraston toiminnassa.
Sanokaa lehtihaastatteluissa tästedes se, mikä totta on: meitä ei täällä kiinnosta niin vähääkään se, mitä ihmisille tapahtuu, ja heidän ihmisoikeutensa ovat meille ö-luokan kysymys.
Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita.

Seuraavaksi vastaa uskontoasioiden asiantuntija Anu Karppi:

Kommentoit kirjeessäsi kristinuskoon kääntyneille pidettyjä turvapaikkapuhutteluja ja sen vuoksi avaan esiin tästä teemasta muutamia seikkoja, joiden kautta Migrissä katsomme asiaa.

Jokaisen hakijan tilanne on erilainen ja sitä pyritään selvittämään turvapaikkapuhuttelussa. Migrillä on aina velvollisuus tutkia ja arvioida turvapaikkaperuste myös uskonnon osalta. Sitä ei voi EU:n oikeuskäytännön mukaan jättää arvioimatta tai tutkimatta sellaisessakaan tilanteessa, jossa hakija ei itse sitä haluaisi. Tästä on EU tuomioistuimen päätös. Migri ei voi perustaa päätöstään myöskään pelkästään kastetodistukseen ja/tai seurakunnan lausuntoon, vaan Migrin on tehtävä arvio turvapaikkaprosessissa samalla tavalla kuin muidenkin vainon syiden osalta. Migrin on myös tultava lopputulokseen, eli päädyttävä ratkaisuun asiassa - asiaa ei voi jättää auki tai odottamaan. Sur place -tapauksissa, eli tapauksissa, joissa turvapaikkaperuste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen, näyttökynnys on korkeampi. Erityisesti se, että hakija on vasta Suomessa tullut kristityksi ja tästä on tullut hänelle turvapaikkaperuste, on haasteellinen tilanne arvioida, sillä usein hän on hyvin tuore uudessa uskossa. Samalla näyttökynnys on pakolaisoikeuden säännösten mukaan korkeampi, koska peruste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen. Migrin täytyy myös vakuuttua siitä, että kyseessä on todennäköisesti pysyvä tilanne hakijan elämässä.

Turvapaikkapuhuttelussa kannustetaan ja ohjataan hakijaa kertomaan itse oleellisista seikoista hänen turvapaikka-asiansa kannalta. Mikäli hakija ei itse tiedä mitä pitäisi kertoa, autetaan apukysymyksillä. Turvapaikkapuhuttelijan tehtävänä on pyrkiä löytämään sellaisia kysymyksiä, joiden kautta hakija pystyy parhaiten selvittämään omaa asiaansa. Puhuttelija saattaa myös kysyä sellaisia kysymyksiä, mitkä eivät osu oikeaan, eli hakija ei osaa sen kautta vastata. Silloin puhuttelija yrittää kysyä jotain muuta, joka voisi olla siinä mielessä parempi kysymys, jonka kautta hakija pystyy avaamaan asiaansa paremmin. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse osata vastata. Yleensä myös tämä pyritään tekemään hakijalle selväksi, että kysymyksessä ei ole tilanne, jossa kaikkeen täytyy osata antaa ”oikea” vastaus, vaan asiaa selvitetään niin, että hakija saa mahdollisuuden avata omaa tilannettaan riittävän perusteellisesti. Tilanne on vuorovaikutuksellinen ja hakijalla itsellään on myös tilanteessa asiassaan selvittämisvelvollisuus. Turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen ei tarvitse myöskään olla jokaisen alan asiantuntija itse, ei myöskään uskonnon, eikä kysymykset aina osu oikein, vaan hänen tehtävänään siinä tilanteessa on auttaa hakijaa tuomaan esiin oleellinen. Vastuu on kuitenkin myös hakijalla.

Turvapaikkapuhuttelut ovat pitkiä, saattavat kestää myös enemmän kuin yhden päivän pelkästään kääntymisen selvittämisen osalta, jolloin myös kysymyksiä on paljon, jopa 100 tai enemmän. Ei yksittäinen kysymys ja siihen annettu vastaus ole päätöksen lopputuloksen kannalta ratkaiseva, vaan kokonaisarvio siitä, mitä voidaan hakijan kerronnan ja muiden selvitysten perusteella tehdä. Varmasti epäoleellisia kysymyksiä ehditään esittää useitakin turvapaikkapuhuttelun aikana, joka on pitkä ja perusteellinen. Tarkoitus turvapaikkapuhuttelussa ei missään tilanteessa ole esittää mahdollisimman vaikeita kysymyksiä, joihin hakija ei osaa vastata, vaan sellaisia, joiden kautta hakijan asia aukeaa paremmin. Jonkin verran voidaan kysyä myös tiedollisia kysymyksiä, jotta selvitetään, onko hakija pyrkinyt perehtymään uuteen uskontoon ja tietää, mihin on liittynyt. Jos hakija itse vetoaa, että on perehtynyt todella paljon esimerkiksi Raamatun kertomuksiin, voidaan pyytää kertomaan tästä lisää, tai mahdollisesti esittää tarkempia kysymyksiä, joilla hän pystyy osoittamaan tämän tuntemuksensa kyseisestä asiasta.

 Koska turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen velvollisuus on ohjata hakijaa kertomaan asiansa kannalta oleellisista asioista, en näe ainakaan yleensä tarpeelliseksi tilannetta, että hakija käyttäisi esimerkiksi Raamattua turvapaikkapuhuttelussa. Silloin fokus menee siihen ja aikaa ei jää olennaisten asioiden selvittämiseen riittävästi, jolloin tilanne on hakijan kannalta haitallinen. Se, että hakija löytää Raamatusta kohtia ja lukee niitä turvapaikkapuhuttelussa ei ole oleellista uskottavuusarvion kannalta. Voi tietenkin olla joitain yksittäisiä tilanteita, joissa Raamatun käyttäminen olisi jostain syystä perusteltua ja varmasti Raamattu on ollut monella mukana puhuttelussa.

 Migri ei hyväksy asiattomia kommentteja työntekijöiltään ja niihin puututaan, mikäli sellaisia tulee ilmi. Kirjeessäsi viimeisenä sitaattina esitetty asia on tällainen (käänny muslimiksi, jätä perheesi). Turvapaikkapuhuttelu on herkkä tilanne, jossa pyritään rakentamaan luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri, jotta hakija pystyy kertomaan asiastaan mahdollisimman vapaasti. Se, että virkamies kommentoisi hakijalle alla esitetyllä tavalla on erityisen raskauttavaa. Kaikki turvapaikkapuhuttelut nauhoitetaan. Tällaisissa asioissa toivomme, että asia esitetään virastolle yksilöidysti, jolloin voimme kuunnella kyseisestä puhuttelusta tehdyn tallenteen, tutkia asian ja sen perusteella puuttua tilanteeseen sen vaatimalla tavalla.

 Hakijaa ei käännytetä, jos arvioidaan, että vainon vaara on todennäköinen. Pelkkä mahdollisuus joutua vainotuksi ei ole riittävä turvapaikan antamisen osalta, vaan tilanteen täytyy olla todennäköinen juuri kyseisen hakijan kohdalla. Tämä perustuu pakolaisoikeuden määritelmiin. Joissain maissa kristityksi kääntyneiden tilanne on niin vakava, että useimmilla vainon vaara on perustellusti todennäköinen. Esimerkiksi Afganistaniin ei käännytetä tämänhetkisen päätöskäytännön mukaan henkilöä, jonka kääntymisestä kristinuskoon on vakuututtu.

 Turvapaikkapäätöksistä on valitusoikeus hallinto-oikeuksiin, jotka tekevät arvion sen tilanteen mukaan, joka valitusvaiheessa on. Usein myös hallinto-oikeus kuulee uudelleen kristinuskoon kääntymiseen vetoavaa turvapaikanhakijaa ja tekee arvion siitä, voidaanko siinä vaiheessa turvapaikkaperusteesta vakuuttua. Hallinto-oikeuksien päätökset ovat Migrin päätöskäytäntöä ohjaavia, joiden perusteluja käytetään pohjana myös linjauksille ja arviointitavoille.

Toivottavasti vastaukseni vastasi kysymyksiisi riittävästi. Hyvää jatkoa sinulle. Arvostamme sitä, että olet turvapaikanhakijoiden tukena!

Kiitos vaan kovasti. Diiba daaba. Ja Jeesuskin itkee.

Minä kysyn, ehkä plokisti Soini vastaa

Ulkoministeri Timo Soini kertoi plokissaan, että on saanut palautetta Irlannin aborttikansanäänestykseen liittyvästä kannanotostaan. Hän lupasi vastata saamiinsa viesteihin. Kirjoitinkin hänelle vastauksen toivossa. Ja tämä on viesti, jonka hänelle lähetin.

Haluan kysyä teiltä, mikä on se absoluuttinen ikäraja, jonka jälkeen tuon äitinsä vatsassa varjeltua elämää viettäneen ihmisenalun saa syntymän jälkeen tappaa. (Aborttiinhan on määritelty viikkoraja.) Onko se se hetki, kun hän putkahtaa äitinsä kohdusta? Onko yksivuotias, kaksivuotias vai kouluikäinen?
Kysymys saattaa kuulostaa absurdilta, mutta se on silti oleellinen. Suomelle kaikkien ihmisten elämä ei ole pyhä. Suomi lähettää sumeilematta lapsiperheitä sodan ja vainon keskelle, ja siinä menee terrorin syövereihin niin vauvoja, leikki-ikäisiä kuin kouluikäisiä.

Esimerkiksi viime kesänä Suomesta pakkopalautettiin kymmenkuinen vauva äitinsä ja isänsä kanssa Afganistaniin, josta he joutuivat pakenemaan välittömästi uudelleen.
Viime syksynä pakkopalautettiin Nigeriaan vanhempineen noin neljävuotias poika SEKÄ vauva, jota hänen äitinsä odotti 37. raskausviikolla. Hänenkään elämänsä ei ollut pyhä, ei edes äidin kohdussa.

Tällä hetkellä palautusuhan alainen on Loviisassa asuva irakilaisperhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi seitsemän sisarusta. Heistä nuorimmat ovat syntyneet Suomessa. Miksi heidän elämänsä ei ole pyhä?
Perheen isä on tappouhan alainen, yksi perheen lapsista oli yritetty kidnapata Irakissa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ottanut hänen kertomustaan vakavasti. 

 










Jyväskylässä kohtaloaan odottaa kuusilapsinen perhe, jonka isä on vaarassa Irakissa. Nuorin lapsista syntyi viime keväänä. Irakissa kaikkia odottavat vaino ja väkivalta. 

Toistan siis kysysyseni: missä vaiheessa lapsen elämä lakkaa olemasta pyhä? Vielä raa'emmin kysyn: Minkä ikäisen lapsen sitten saa jo tappaa, jos tappo tapahtuu valtion (esimerkiksi Suomen valtion) siunaamana? Viikonloppuna puoluekokouksiaan viettivät Keskusta ja Kokoomus. Molemmat puolueet julistivat ihmisen arvoa. Te puolestanne puhutte elämän pyhyydestä.
Toivon, että kauniit sanat näkyvät myös käytännössä.


Edit: lisätty Soinin vastaus minulle ja...
Kaarina

Ihmisen elämä on pyhä kohdusta hautaan. Abortti, kuolemantuomio ja eutanasia loukkaavat kaikki elämän pyhyyttä.
Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa tapahtuu pahoja asioita. Meidän pitää vastustaa väkivaltaa ja sotaa. Itsepuolustus on sallittua suuremman pahan voiton estämiseksi.
Hädänalaisten auttaminen on jaloa työtä. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.
Saan noin 300 viestiä päivittäin. Siksi vastaan vain lyhyesti ja vastauksiin menee aikaa.
Timo Soini


Ja minun vastaukseni hänelle

Kiitos vastauksesta.

Ilmeisesti en osannut muotoilla riittävän selkeää kysymystä. Yritän uudelleen.

Miksi turvapaikanhakijalapsen elämä ei ole pyhä? Minkä ikäisenä on soveliasta tappaa (tapattaa) lähettämällä hänet sodan ja terrorin keskelle?

Ohessa on pommi-iskun uhriksi joutunut afgaanilapsi. Pahempiakin kuvia olen nähnyt, silvottuja verisiä lasten ruumiita keskellä katua. Me ostamme ihan silmää räpäyttämättä Maahanmuuttoviraston selityksen, että Afganistanissa iskujen kohteita ovat sotilaskohteet, eivät siviilit. Mikä on teidän mielestänne kuvan esittämän lapsen sotilasarvo?

Noin riskaabeliin ympäristöön Suomi lähettää lapsiperheitä ja maassa koskaan asumattomia nuoria. Siihen nähden puhe kaikkien ihmisten elämän pyhyydestä on kevyttä sanailua.

"Palautus" Afganistaniin on matka sodan keskelle

Viikonloppuna 17.-18.2. eri puolilla Eurooppaa on mielenilmauksia, joissa muistutetaan Afganistanin turvattomasta tilanteesta ja vaaditaan, että afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset on lopetettava. 

 Euroopan Unioni ja Afganistan solmivat palautussopimuksen syksyllä 2016. Turvapaikanhakijat sanoivat peloissaan: me olemme heille kauppatavaraa.

Jo tuolloin Afganistanin tilanne oli huono, ja varsinkin hazarat olivat maassa systemaattisen vainon uhreja. Moni turvapaikanhakija oli tullut Eurooppaan Iranista tai Pakistanista, ja moni nuori ei ollut asunut päivääkään Afganistanissa. Silti Euroopan valtiot puhuvat heidät ”palauttamisestaan” outoon maahan. Siellä heillä ei ole mitään sosiaalisia verkostoja, jotka ovat Afganistanin kaltaisessa heikossa valtiossa välttämättömiä esimerkiksi työn saamiseen. He puhuvat osittain jopa eri kieltä kuin mitä Afganistanissa puhutaan.

Afganistanin tilanne on heikentynyt. Nyt sitä voidaan kuvata numeroilla 70/70. Noin 70 prosenttia Afganistanista on talebanien hallinnassa, ja myös Isis on saanut sieltä jalansijaa. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa. Talebanit iskevät pehmeisiin kohteisiin, siivileihin. Kuolleiden ja haavoittuneiden määrä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen, eikä talebanien taistelukausi ole edes alkanut.
Noin 70 prosenttia pakolla palautetuista lähtee uudelle pakomatkalle heti, kun se on mahdollista, sillä vaino ei ole Euroopan-vuosina lakannut. Euroopassa uusia tuulia haistellut on siellä epäluulojen ja syrjinnän kohde. 

Tuttu nuori kertoi, että talebanit tappoivat hänen Saksasta palautetun ystävänsä. Hän katsoi minua vakavana ja sanoi:
- Miksi te ette ymmärrä, että me olemme samanlaisia kuin te? Meillä on äiti, isä, siskoja ja veljiä, ihan niin kuin teilläkin.

Vastaanottokeskuksissa on epätoivoinen ja suisidaalinen tunnelma. Opinhaluisina ja toiveikkaina tulleet nuoret ovat kuin haamu entisestään ja vetäytyvät mytyksi peiton alle. Lapsiperheet pelkäävät, ja lapset näkevät, kuinka äiti ja isä itkevät tai nukkuvat apaattisina.

Amnesty, Kirkon Ulkomanaapu, Changemaker, Kehys, Kepa, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Suomen Pakolaisapu, Suomen somalialaisten liitto sekä Suomen Somali-verkosto vetosivat helmikuussa, että Suomi lopettaisi palautukset sodan ja terrorin keskelle.

Pyydän, että arvioitte Afganistanin tilannetta uudelleen ja vaikutatte siihen, että pakkopalautukset sodan ja kaaoksen keskelle lopetetaan.

Suomessa afgaanien ja heidän tukihenkilöidensä mielenosoituksia on lauantaina 17.2. muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Turussa.

Nuori, Suomeen yksintullut ystäväni on oppinut suomea reilun kahden vuoden aikana todella hyvin. Hän on sinnikäs ja lahjakas. Viimeisin pommi-isku sai hänet kirjoittamaan oheisen tekstin - tosin sitä on kevyesti stilisoitu. Kevyesti.

On aamu.
Kaikki ovat kotona.
Kaikki ovat iloisia.
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Kaikki nauravat ja hymyilevät.
On kaunis aamu ja elämä hymyilee.
On lauantai aamu.
Linnut laulavat ja pojat kuuntelevat.
On tosi kaunis päivä ja aurinko paistaa.
Äiti on keittiössä.
Isä on lukemassa sanomalehtiä.
Pojat ja tytöt ovat pihassa.

Mennään toiseen paikkaan.
Toisessa kaupungissa on ihmisiä, jotka työskentelevät.
Mennään muihin paikkoihin.
Tuossa on ihmisiä, jotka järjestävät juhlia.
Iltapäivällä kaksi ihmistä on menossa naimisiin.
Maailma on ihana ja rauhaisa.
Mihin voidaan vielä mennä?
Katsokaa tuohon taloon.
Talossa asuu mies ja nainen, joilla on monta lasta.
Vanhin poika lähtee etsimään työtä.
Vanhin tytär lähtee etsimään paikkaa, johon voisi mennä ompelemaan.
Pikkulapset ovat katsomassa telkkaria.
Tuossa talossa taas on nainen, joka on raskaana. Hänen miehensä on töissä.
Mennään eteenpäin.
Tuohon taloon on vasta syntynyt lapsi. Kaikki ovat iloisia.
Voi miten ihanaa.
Katsokaa tuonne: tuo mies on vahva ja hän menee töihin joka päivä.
On ihania paikkoja, joissa on kilttejä ja hyväntuulisia ihmisiä.
Nyt mennään paikkaan, jossa voi juoda teetä ja kahvia.
En tiedä mitä tapahtui.
En kuule mitään.
En näe mitään.
Ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole käsiä, joilla ei ole jalkaa. Joilla ei ole vaatteita päällä. Joilla ei ole päätä. Joilla ei ole silmiä. Joilla ei ole korvia. Joilla ei ole mitään.
Mitä tapahtui?
Maailma muuttui huonoksi.
Voi elämä.
Miten voi olla niin.
Aamulla sai olla ihan rauhassa.
Aamulla sai olla ihan turvassa.
En voi uskoa tätä.
En halua tietää mitä tapahtui.
En halua katsoa mihinkään.
En halua kuulla mitään.
En halua.
En tarvitse.
En tahdo.
Miten elämä muuttuu niin nopeasti.
Aamulla oli noin.
Mutta nyt on näin.
On ihan uskomatonta.
Odotan vähän aikaa ja menen katsomaan mitä on tapahtunut.
Voi Jumala.
Mies, joka oli menossa töihin, kuoli.
Nainen, joka oli raskaana, kuoli.
Perhe, joiden lapsi oli syntynyt, he kaikki kuolivat.
Tuossa talossa oli nainen.
Olen sanoton.
Ihmiset kaikissa niissä paikoissa, he kaikki kuolivat.
En voi sanoa mitään enää.
En tahdo puhua enää kenellekään.

https://ibbyfinland.wordpress.com/portfolio/kun-pulpetti-ei-purista/

Viattomat lapset

Tänään luin kaksi painokasta tekstiä, joissa puhuttiin lasten oikeuksista.
Yhden niistä kirjoitti ulkoministeri Timo Soini plokissaan. Hän muistelee tekstissään, kuinka kouluikäisenä kuuli puhuttavan ei-toivotuista lapsista. 

- Kuka meistä voi sanoa jonkun toisen olevan ei- toivottu? Kenellä sellainen valta on ja mistä saatu?
Ensimmäinen ihmisoikeus on oikeus elämään.

 

Äidyin sekä kiittämään että kommentoimaan tästä tekstistä. Julkaisen ulkoministerille lähettämäni sähköpostin omassa blogissani, tässä ja nyt.

Kiitos painokkaasta blogitekstistänne, jonka kirjoititte Viattomien lasten päivänä. Kirjoititte kauniisti "Jokainen lapsi on joidenkin lapsi. Kunnioitetaan tätä joka päivä ja muistetaan erityisesti tänä päivänä".

Se on äärimmäisen totta. Samana päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin lastenpsykiatri, emerita tutkimusprofessori Tytti Solantauksen yleisönosastoteksti, joka käsitteli turvapaikanhakijanuorten pakkopalautuksia, eritoten yksintulleiden nuorten pakkopalautuksia Afganistaniin, jossa he eivät ole ehkä koskaan asuneet.
- Suomessa olevat turvapaikkaa hakevat lapset ja nuoret – oli perhettä mukana tai ei – ovat hekin viattomia kotimaansa väkivaltaan. Myös heitä tulisi muistaa tänään. Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa? Miten olisi käynyt, jos Egypti olisi karkottanut Joosefin perheen takaisin Betlehemiin, Solantaus vetoaa hänkin Raamattuun.

 

Saman päivän uutisissa kerrottiin itsemurhaiskusta shiiojen kulttuurikeskukseen Kabulissa. Se kohdistui vähemmistöheimo hazaroihin, joita vainotaan Afganistanissa vain siksi, että he ovat hazaroita. Suuri osa Suomeen tulleista afgaaneista kuuluu juuri tähän vainottuun etniseen ryhmään.

"Jokainen lapsi on joidenkin lapsi. Kunnioitetaan tätä joka päivä." 

 

Valitettavasti Suomi ei kunnioita, vaan pakkopalauttaa nuoria ja lapsiperheitä - Suomessa syntyneitä viattomia lapsia - sodan ja terrorin keskelle. He joutuvat alttiiksi ihmiskaupalle, ja jos he ovat niin onnekkaita, että heitä ei myydä, osteta tai tapeta, he lähtevät uudelle pakomatkalle, paperittomiksi ja oikeudettomiksi piileskelijöiksi Iraniin.

Moni palautusuhan alainen nuori - jonkun äidin ja isän lapsi - miettii itsemurhaa, joka tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin pakkopalautus maahan, jossa hänellä ei ole mitään eikä ketään. Moni perheen äiti ja isä yrittää viimeisillä voimillaan huolehtia lastensa hyvinvoinnista, peläten vainoon ja sotaan lähettämistä.

Suomi pystyisi parempaan. Viattomien lasten päivänä, juhlavuonnaan, kaikkina päivinä, kaikkina vuosina.

Tämän kuvan piirsi nuori afgaanipoika. Saippuakuplat ilmentäkööt toivoa.

Sanahelinä

-Anteeksi, äiti, mutta minä poltan taas tupakan.
Juuri 19 täyttänyt poika käärii sätkää toisensa perään ja pahoittelee sitä Suomi-äidilleen.
- Tämä auttaa kun mua hermostuttaa
Poika on poissa tolaltaan, sillä hän pelkää käännytystä lähtömaahansa.
- Minä olen väsynyt elämästä. Minun elämä on valmis. Minä kuolen Afganistanissa, minä kuolen jo lentokoneessa.

Haluan lohduttaa häntä ja vyörytän esiin sen isoimman lohdun jonka siinä nyt tiedän – lainauksen Schindlerin lista -elokuvasta.
- Toisessa maailmansodassa ihmisiä otettiin vangiksi. Heidän piti tehdä paljon työtä ja moni kuoli. Joku heistä sanoi, että haluaa kuolla. Hänen kaveri sanoi: et voi kuolla, et voi tehdä itsemurhaa. Jos teet, et voi tietää, miten tämä kaikki päättyy.

Poika ei kuullut selitystäni, saati ymmärtänyt sitä. Hän toisti sanomansa konemaisesti
- Minä olen väsynyt elämästä. Minun elämä on valmis. Minä kuolen Afganistanissa, minä kuolen jo lentokoneessa.

Minä vaikenin. Se lohtu, jota olin luullut tyhmyyttäni luullut auttaviksi sanoiksi, murtui sanahelinäksi totuuden edessä.

Ja parempaan en pystynyt. Onneksi älysin edes vaieta.

Sanahelinää on nyt tässä maassa kuultu. Sanahelinällä on määritelty sotaa käyvät alueet turvallisiksi alueiksi, joihin vainottu vaoi palata.
Päättäjät puhuvat turvapaikanhakijoiden arvostavasta ja ihmisarvoisesta kohtelusta prosessin joka vaiheessa.
No, moni oikeusoppinut on huomauttanut Maahanmuuttoviraston käytäntöjen ongelmista, kuten huonoista tulkeista, jotka eivät pysty tuomaan ilmi turvapaikanhakijan varsinaista huolta ja turvan tarvetta. Laatu on työskentelyssä korvautunut määrällä, eikä yksilöllinen kohtelu toteudu.

Säilöönotoissa ja pakkopalautuksissa ihminen muuttuu logistiikkaongelmaksi, jonlla ei ole ihmisarvoa ja jota ei tarvitse kunnioittaa.

Päättäjät kertovat, kuinka palautettavasta turvapaikanhakijasta otetaan koppi, ja jokin paikallinen organisaatio tai viranomainen paikan päällä saattelee hänet säälliseen elämään.
Ja siellä se pakkopalautettu kuitenkin piileskelee uhkaaijian ja kiduttajiaan ja lähettää suomalaisille ystävilleen kaoottisia pelokkaita viestejä.

Sanahelinä tyynnyttää meistä ne, joiden on helpompi nukkua yönsä, kun saa uskoa, että kaikki tapahtuu laadukkaasti ja paragrafien mukaan.

Sanahelinä loukkaa meistä monia, jotka ovat nähneet, mitä tässä maassa nyt oikeasti tapahtuu.

Olisi, hyvät päättäjät, rehellistä tunnustaa, että ei kuulkaa kiinnosta yhtään, miten niille siellä lähtömaassa käy – millaisiin loukkoihin he joutuvat, kenen käsiin päätyvät, kuolevatko vai elävätkö. Kunhan tämä Suomi 100 -juhlasali vain saadaan tyhjennetyksi ei-toivotuista vieraista ja salin pariovet lukituiksi. Sitten pestään kädet ja aletaan juhla.

Sentään Suomi ensin.

Turvapaikanhakijalle käteen Afrikan tähden rosvokortti

En saanut kysellä, miksi he tulivat ja ketä ja mitä he olivat menettäneet. En saanut kysellä, olisiko heillä ollut turvallinen elämä kotimaassa vai lähtivätkö he todellakin kuolemaa ja vainoa karkuun. En saanut epäillä, että ehkä heidät oli vain hyväuskoisina huijattu paremman elintason perään.

Hyväksyin ehdot ja ryhdyin nuorten turvapaikanhakijoiden tukihenkilöksi vapaaehtoiseksi suomen puhujaksi. Muuta mahdollisuutta minulla ei ihmisenä ollut.
Näin heidän intonsa oppia suomen kieltä ja kulttuuriamme. Monella nuorella oli seitsemän senttiä paksu suomi-persia -sanakirja, jota he innokkaasti selailivat. Näin iloa, afgaanitansseja ja keskinäistä solidaarisuutta. Toki myös normaalin nuoren kapinaa, jota he uskalsivat ilmaista, kun ympärillä näytti olevan turvallisia aikuisia.

Näin myös väsymystä, pelkoa, ikävää. Raastavaa epätietoisuutta siitä, missä pakomatkalle lähteneet mutta matkan varrelle kadonneet perheenjäsenet ovat – tai mitä kuuluu kotimaahan jääneille omaisille. Tieto nuorten elämästä tuli pikkuhiljaa, utelematta, heiltä, jotka luottivat meihin ystäviin ja halusivat kertoa.

Kaiken tämän keskellä nuoret ihmiset ovat yrittäneet pitää päänsä kasassa, oppimiskykynsä tallella ja toivoa taskussa.

Viime kesänä alkoi kuulua kummia. Virallinen Suomi säikähti tätä ”kansainvaellusta” ja alkoi kiivaaseen tahtiin karsia heidän oikeuksiaan. Lue Sakari Timosen selvitys tästä.
Turvapaikanhakijat alettiin nähdä säilöntä- ja logistiikkaongelmana, ei ihmisinä, joilla on yksi ainoa elämä.

Sitten alkoi tippua negatiivisia päätöksiä. Ihmisille, jonka nimi on Talebanien kirjoissa ja kansissa. Ihmiselle, jota kotikylään tulleet terroristit uhkasivat aseella ja jonka äidin he raiskasivat tämän silmien edessä.

Nuorille, joiden suvut ja perheet ovat lähteneet ehkä vuosikymmen sitten Afganistanista Iraniin tai Pakistaniin pakoon, sanottiin, että voit turvallisesti palata Afganistaniin. Sukua, perhettä tai muuta turvaverkkoa sinulla ei siellä ole, mutta voit toki palata, koska olet nuori ja terve mies. (Lue: loistava saalis terroristijärjestöjen rekrytoitavaksi).

Koska tapaamani nuoret eivät ole tyhmiä ja tietämättömiä ihmisiä, heillä on hyvä tieto siitä, mitä Afganistanissa tapahtuu nyt. Sen perusteella he voivat päätellä, mitä heille tulee tapahtumaan maassa, jossa edes maan armeija ei pysty puolustamaan itseään terrori-iskuilta ja jossa Talebanit ovat taas kiristäneet otettaan.

On musertavaa nähdä toivon murenevan. Oppimishaluisen nuoren käpertyvän peiton alla nukkuvaksi mytyksi.

- Voi,  on vaikea elämä.
- En jaksa enää elää. En halua enää elää.
- Kuolen, jos joudun Afganistaniin.

Niin se Afrikan tähti. Suosittu peli, jossa ei juuri voi taktikoida, vaan sattuma heittää pelaajalle joko rahanipun, arvokkaan timantin tai rosvon, joka vie kaiken ja jättää rahattomana Madagaskarille.
Suomi – ja koko Eurooppa – teki turvapaikanhakijoille saman tempun. Nyt he ovat täällä ansassa ja pelkäävät lennätystä terroristien käsiin, sumeaan tulevaisuuteen.
Miten raskas paino sisältyykään 19-vuotiaan sanoihin: En nuku, ajattelen minun tulevaisuutta.

Voimattomana kuuntelen poikien hätää. Vihaisena kuuntelen suomalaisia, jotka ilkkuvat: mitäs lähtivät seikkailemaan. Olisivat ottaneet selvää. Pitäisi tietää mitä tuollaisesta seikkailusta seuraa. Nuoret miehet, puolustaisivat maataan.

Miten helppoa onkaan täällä monien televisiokanavien ja sanomalehtien ja kouluopetuksen maassa viisastella, että ottakaa selvää.
Rosvokortti, suomalaiset, muistakaa rosvokortti. Sitä ei voi elämässään ennustaa.

Ei syntyvä sijaa katso

Joulukertomuksen koskettavin asia löytyy marginaalista, sivuasioista. Näin kertoivat minulle opettaja, poliisi, lapsityönohjaaja ja Katulähetyksen Ensiaskeleen työntekijä, joita haastattelin seurakunnan lehteen. He bongasivat kertomuksen paimenet, alipalkatut ylityöllistetyt pätkätyöläiset, jotka eivät epäröineet, kun enkelit sanoivat heille: mene, älä pelkää, katso, näe.

Tänä jouluna minä katson vain sitä lasta. Äitvanhallani on sanonta: Ei syntyvä sijaa katso. Kun lapsi on valmis, hän pysäyttää äitinsä rivakatkin askeleet terävällä kivulla ja puskee maailmaan sairaalassa, saunassa, tallissa, pakolaisleirillä, laivalla, vastaanottokeskuksessa. Ehkä jopa lentokoneessa, koska me eurooppalaiset toteutamme eurooppalaisia arvoja pakkopalauttamalla afganistanilaisia tai irakilaisia turvapaikanhakijoita takaisin sodan jalkoihin lähtömaahansa.

Jouluevankeliumissakaan aika ja paikka eivät olleet optimaaliset. Äiti ja isä olivat reissun päällä. Suojaa ei tahtonut löytyä. Synnyttäjän tuskan äänet ja syntyvän ensihuuto sekoittuvat eläinten arkisiin ääniin. Kivut pysäyttivät matkanteon, ja kun lapsi vihdoin syntyi ja tapitti vanhempiaan silmiin, hän pysäytti vanhempiensa ajankulun toisen kerran. Jokainen syntyvä lapsi tekee niin. Ajantaju katoaa, kun tuore äiti ja isä katsovat tummiin silmiin ja miettivät, mistä tämä lapsi oikeastaan on tullut ja mitä hän tietää jo tullessaan.

Jouluevankeliumin selittäjät kuljettavat kuulijansa mieluusti pääsiäiseen. Minä en haluaisi tehdä niin. Minä haluaisin antaa tuoreelle äidille ja isälle – ja meille varpajaisiin tulleille – seesteisen vauvantuoksuisen hetken. Haluaisin silittää tukkaa, koskettaa pehmeää poskea, laskea varpaat pienimmästä suurimpaan ja suurimmasta pienimpään.
Pakomatkalle – valitettavasti – ehtii sitten myöhemmin. Äitini viljelemällä sanonnalla on jatkonsakin. Ei syntymä sijaa katso, eikä kuoleva kohtaansa.

Mitähän mahtaa sivumennen sanoen kuulua sillekin kuukauden ikäiselle tummatukkaiselle vauvalle, joka nukkui äitinsä käsivarrella silmäluomet värähdellen ja kiskoi sieraimiinsa vastaanottokeskuksen hengitysilmaa? Kiitos muuten näin jälkikäteen vauvan isälle, joka minut tavatessaan halusi osoittaa vieraanvaraisuutta ja avasi hätäpäissään isommille lapsille tarkoitetun karamellipussin. Vieraanvarainen, sitä pitää olla vaikka vastaanottokeskuksessa.