Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeusturva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeusturva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Happy Birthday, Mister President

Haluan toivottaa teille syntymäpäiväonnea tällä avoimella kirjeellä


Olen kirjoittanut teille ennenkin, samoin kuin moni muu turvapaikanhakijoiden ystävä ja tukihenkilö. Olemme kirjoittaneet luottavaisesti kuten suomalaiset kirjoittivat ”hyvälle tsaarille” ja uskoivat, että jos hän vain tietäisi, mitä tapahtuu, hän korjaisi asioiden tilan.

Viime aikoina on keskusteltu siitä, millä tavoin ja missä määrin presidentti voi puuttua sisäpolitiikkaan. Mekin viestien kirjoittajat ajattelimme lapsellisesti, että jospa presidentti tietäisi, miten turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja yhdenvertaisuus horjuvat, hän kyllä juristina heräisi ja käyttäisi valtikkaansa, oikaisisi virheet, pysäyttäisi prosessit. Valitettavasti olemme saaneet vastaukseksi kylmää kättä. ”Viranomainen hoitaa, presidentti ei voi puuttua”, vastaa kanslia.
Tuoreena isänä te haluatte suojella poikaanne, kertoi Iltalehden lööppi. Niin halusi suojella myös afganistanilainen Mohsen. Suomen Kuvalehti kertoo hänen ja kahden muun pakkopalautetun kohtaloista. palautuksen jälkeen. Mohsenin Elana-tyttö syntyi Suomessa. Mohsenille ei suotu mahdollisuutta suojella lastaan.  Perhe haettiin vastaanottokeskuksesta koirien kanssa (vauvan äiti säikähti koiraa shokkiin) ja vietiin Kabuliin, josta he pakenivat välittömästi. Nyt koko perhe on teillä tietymättömillä, paperittomina vainoa paossa Iranissa.

Suomessa olen minä syntynyt, tuolla vastaanottokeskuksessa.


















Suomi pystyisi parempaan turvapaikkapolitiikkaan, jos emme vain olisi niin tolkkuja. Pian on teidän 70-vuotissyntymäpäivänne. Vähän aikaa sitten, 13.8. tuli kaksi vuotta siitä, kun vahvistitte lain, joka heikensi turvapaikanhakijoiden asemaa oikeusprosesseissa.


Olen tehnyt lapasia, joiden hinnasta 20 euroa menee Pakolaisneuvonnan
tai Paperittomien klinikan hyväksi. Lähetin tällaiset kaikille presidentti-
ehdokkaille

 


















Te olette kiinnostunut kirjallisuudesta siinä mitassa, että vastaatte kansalaisille runoilla. Minullakin on teille lahjaksi kaksi tankarunoa sekä yhden afgaanipojan piirros.
Kiinan muuria
pitempänä kiemurtaa
pakolaisjono.
Kuuhun asti se näkyy,
ei meidän sydämiimme.
Tolkku katseemme
suuntaa kiusallisista
asioista pois.
Pakolaisen hätä kuin
kärpässurinaa korviin.

















Terveisin Kaarina Heiskanen tiedottaja, eläkeläinen
Sekä suuri määrä  turvapaikanhakijoiden tukihenkilöitä, jotka ovat myös joutuneet ammattinsa ja työnsä ohella pop up -juristeiksi kelvottomien prosessien takia. 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Minä kysyn, ehkä plokisti Soini vastaa

Ulkoministeri Timo Soini kertoi plokissaan, että on saanut palautetta Irlannin aborttikansanäänestykseen liittyvästä kannanotostaan. Hän lupasi vastata saamiinsa viesteihin. Kirjoitinkin hänelle vastauksen toivossa. Ja tämä on viesti, jonka hänelle lähetin.

Haluan kysyä teiltä, mikä on se absoluuttinen ikäraja, jonka jälkeen tuon äitinsä vatsassa varjeltua elämää viettäneen ihmisenalun saa syntymän jälkeen tappaa. (Aborttiinhan on määritelty viikkoraja.)
Onko se se hetki, kun hän putkahtaa äitinsä kohdusta? Onko yksivuotias, kaksivuotias vai kouluikäinen?
Kysymys saattaa kuulostaa absurdilta, mutta se on silti oleellinen. Suomelle kaikkien ihmisten elämä ei ole pyhä. Suomi lähettää sumeilematta lapsiperheitä sodan ja vainon keskelle, ja siinä menee terrorin syövereihin niin vauvoja, leikki-ikäisiä kuin kouluikäisiä.

Esimerkiksi viime kesänä Suomesta pakkopalautettiin kymmenkuinen vauva äitinsä ja isänsä kanssa Afganistaniin, josta he joutuivat pakenemaan välittömästi uudelleen.
Viime syksynä pakkopalautettiin Nigeriaan vanhempineen noin neljävuotias poika SEKÄ vauva, jota hänen äitinsä odotti 37. raskausviikolla. Hänenkään elämänsä ei ollut pyhä, ei edes äidin kohdussa.

Tällä hetkellä palautusuhan alainen on Loviisassa asuva irakilaisperhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi seitsemän sisarusta. Heistä nuorimmat ovat syntyneet Suomessa. Miksi heidän elämänsä ei ole pyhä?
Perheen isä on tappouhan alainen, yksi perheen lapsista oli yritetty kidnapata Irakissa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ottanut hänen kertomustaan vakavasti. 

















 











Jyväskylässä kohtaloaan odottaa kuusilapsinen perhe, jonka isä on vaarassa Irakissa. Nuorin lapsista syntyi viime keväänä. Irakissa kaikkia odottavat vaino ja väkivalta. 

Toistan siis kysysyseni: missä vaiheessa lapsen elämä lakkaa olemasta pyhä? Vielä raa'emmin kysyn: Minkä ikäisen lapsen sitten saa jo tappaa, jos tappo tapahtuu valtion (esimerkiksi Suomen valtion) siunaamana? Viikonloppuna puoluekokouksiaan viettivät Keskusta ja Kokoomus. Molemmat puolueet julistivat ihmisen arvoa. Te puolestanne puhutte elämän pyhyydestä.
Toivon, että kauniit sanat näkyvät myös käytännössä.



Edit: lisätty Soinin vastaus minulle ja...
Kaarina

Ihmisen elämä on pyhä kohdusta hautaan. Abortti, kuolemantuomio ja eutanasia loukkaavat kaikki elämän pyhyyttä.
Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa tapahtuu pahoja asioita. Meidän pitää vastustaa väkivaltaa ja sotaa. Itsepuolustus on sallittua suuremman pahan voiton estämiseksi.
Hädänalaisten auttaminen on jaloa työtä. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.
Saan noin 300 viestiä päivittäin. Siksi vastaan vain lyhyesti ja vastauksiin menee aikaa.
Timo Soini



Ja minun vastaukseni hänelle

Kiitos vastauksesta.
Ilmeisesti en osannut muotoilla riittävän selkeää kysymystä. Yritän uudelleen.
Miksi turvapaikanhakijalapsen elämä ei ole pyhä? Minkä ikäisenä on soveliasta tappaa (tapattaa) lähettämällä hänet sodan ja terrorin keskelle?
Ohessa on pommi-iskun uhriksi joutunut afgaanilapsi. Pahempiakin kuvia olen nähnyt, silvottuja verisiä lasten ruumiita keskellä katua. Me ostamme ihan silmää räpäyttämättä Maahanmuuttoviraston selityksen, että Afganistanissa iskujen kohteita ovat sotilaskohteet, eivät siviilit. Mikä on teidän mielestänne kuvan esittämän lapsen sotilasarvo?
Noin riskaabeliin ympäristöön Suomi lähettää lapsiperheitä ja maassa koskaan asumattomia nuoria. Siihen nähden puhe kaikkien ihmisten elämän pyhyydestä on kevyttä sanailua.





torstai 15. maaliskuuta 2018

Ajattele heitä numeroina

Älä ajattele heitä ihmisinä.
Ajattele heitä tapauksina
ja numeroina.
Otetaan vaikka tapaus seitsemän.
Seitsemällä on
lyhyt yläviiva vasemmalta oikealle
ja pystysuora viiva
ylhäältä alas.
Onko sillä myös poikkiviivaa,
siitä voi keskustella pitkään.

Älä ajattele heitä.
Seitsemällä ei ole tunteita.
Seitsemällä ei ole perhettä, ei sukua.
Seitsemän ei tunne elämisen intohimoa.
Seitsemän ei tarvitse
matkapuhelinta, jolla ilmoittaa ystäville:
minä olen poliisiautossa
matkalla lentokentälle.

Älä ajattele.
Seitsemän ei pelkää,
se ei tunne kipua.
Seitsemällä ei ole kynsiä,
jotka kiduttaja voi irrottaa.
Seitsemällä ei ole
tulevaisuudenhaaveita.
Seitsemän on vain kaksi viivaa,
tai kolme, miten vaan sovitaan.

Älä.


























Yllä olevaa tekstiä on suomalainen todellisuus kirjoittanut aivoihini. Sen voin lukea myös facepäivityksessä tuttavani seinältä.

Ei siihen voi valmistautua. Siihen viimeiseen puheluun. Kun oppilas yhtäkkiä soittaa itkien eikä tiedä, mitä hänelle tapahtuu, miksi hän istuu poliisiautossa Helsingissä.
Kun kysyn poliisilta, onko poika saanut edes hakea tavaroitaan, poliisi käskee kysyä palautettavalta itseltään. Sanon poliisille, että mitäpä se pojalta kysyminen auttaa, kun hän ei voi vaikuttaa asiaan. Kysyn kumminkin. Ei pojalla ole edes vaatteita eikä puhelimen laturia.
Kerron poliisille, että en soisi verorahoillani jahdattavan näitä kilttejä ja silmiemme alla opiskelevia turvapaikanhakijoita, kun maassa on tuhatkunta ilmoitusta ihan toisenlaisista tulijoista - ja heidän puuhiensa ennakoimiseen poliisilla ei kuulemma riitä resursseja. Poliisi sanoo minulle, ettei kannata jatkaa keskustelua, jos se tälle linjalle menee. Että hänkin tässä nyt vain tekee työnsä. Sanon hänelle, että sillä lailla ne juutalaisvainotkin onnistuivat - kun jokainen vain keskittyi tekemään oman työnsä.
Ei niihin voi valmistautua. Niihin viimeisiin sanoihin. Soittaja itkee ja fiksuin mitä keksin sanoa, on: "Koeta löytää perillä uusi laturi". "Lähetä jokin viesti jos voit." "Hyvää matkaa."
Nämä repliikit lausutaan niiden lomaan, kun nuori ihminen sopertaa: "Mä kuolen siellä." "Kiitos opettaja." "Nähdään."
En henno korjata, vaan vastoin parempaa tietoani hyvästelen: "Joo, nähdään."