maanantai 22. helmikuuta 2016

Projisoinnin hullut päivät

ME HEISTÄ

Tervetuloa
On ne niin ihania, jotenkin söpösti erilaisia. Tuuhea tumma tukka, tummat silmät, joista voi lukea surua, kärsimystä ja ikävää. Voi pystyisinpä tietämään, mitä kaikkea he ovat kokeneet, mutta kun ei ole sitä yhteistä kieltä, vielä. Ja  he ovat niin kohteliaita ja hymyileviä - aukovat ovia ja tervehtivät ystävällisesti. Miten voi olla, että joku saattaa heitä vainota. Olisipa taikasauva, niin taikoisin heille rauhan kotimaahan, sinnehän he joka tapauksessa haluavat mennä, kun sota joskus loppuu.  Ja jos eivät pääse, niin kouluttautuvat meillä lääkäreiksi ja insinööreiksi. Ja heidän joukossaan on niin monta valmista taiteilijaakin - on valokuvaajaa, piirtäjää, tanssijaa, laulajaa.
Kukaan suomalainen ei ole ollut minulle niin kohtelias kuin nuo meidän turvapaikanhakijat. Kiltit söpöläiset.

Ne jyrää meitin
Nyt ne tulee. Huijarit ja terroristit, ei ne mitään turvapaikkaa tartte, olisivat jääneet puolustamaan omaa maataan. Eivät ole oikeita miehiä tuommoset, meillä miehet osallistuivat talvisotaan.
Ovat vaan kuulleet, että Suomessa niille annetaan asunnot, naiset ja puhelimet. Hakevat sossusta uusia ja kalliita takkeja ja telkkareita. Kyllä ne selittää osaa, ja vaatia.
Pommi niillä on taskussa jo tänne tullessa. Vähän aikaa ovat ihmisiksi, ja sitten se alkaa. Ählämit islamisoivat tämän maan, jos me emme puolusta Suomea ja suomalaisia arvoja. Naiset eivät saa enää kävellä ulkona, uimaan ei uskalla mennä. Ensi kesänä se nähdään, mitä tarkoittaa kun lähi-itäläiset karvaranteet tulivat tänne, raiskausaalto on tiedossa. Eivät matut sopeudu meidän kulttuuriin. Keskenään tuntuvat tappelevan niissä vastaanottokeskuksissa, poliisia tarvitaan joka ilta.


Miten niitä voi kukaan vainota, kun ne laittavat niin
hyvää ruokaakin. Ravintolapäivän afgaanikeittoa lautasella




 














ME MEISTÄ

Roskaväki möyhää
Käsittämätöntä, miten rasistit ovat valloittaneet kaiken keskustelun. Kaikkialla ne luovat uhkakuvia ja levittelevät MVlehden valheita. Ottaisivat selvää asioista, mutta kun eihän ne osaa edes lukea. Elämäm koululaiset ja isämmaam puolustajat. Tässä maassa on sentään mahdollisuuksia käydä kouluja ja hankkia tietoja. Ja Odinin sotilaat! Ei minun kotikaupungissani! Natseja. Sekokännistä porukkaa, joilla ei ole sivistystä eikä pätkääkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.
Enkä ymmärrä, minkä takia ne sotkee aina maahanmuuttajat ja seksin toisiinsa. Ihan kuin ihminen ei voisi auttaa toista ihmistä ilman, että tavoitteena olisi päätyä sen kanssa sänkyyn. Mitähän tuo ajatuskulku kertoo niiden omista toiveista?
Tämä ei kuulkaa ole minun Suomeni.


Suvakit mädättävät isämmaan
Tässä maassa on tarpeeksi omiakin köyhiä. Vanhukset jätetään heitteille, mutta matuille jaetaan rahaa ja annetaan mitä ne vaan pyytävät. Suvakit ja mokuttajat elättäkööt itse omilla rahoillaan matut, jos ne niitä tänne haluaa. Siinä saavat kaikki puutteessa olevat lähiövalaatkin seksiä, vaan mahtaa ne yllättyä, kun sillä mahmudilla on jo kolme vaimoa Irakissa.
Suvakit on olevinaan hyviä ihmisiä, kaikkia pitää rakastaa ja suvaita, mutta ei aitoa suomalaista. Valehtelevat ja pimittävät matujen rikoksia. Matu jos raiskaa, niin se on onneton yksittäistapaus. Sattuispa semmonen kulttuuririkastus joskus niiden omalle kohdalle.
Ei ole minun Suomeni semmonen kuin suvakkimokuttaja haluaa.



Hei ihmiset, jos vaikka kuunneltais toisiamme?
  
(Projektio eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin.  Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Myös toiveita ja unelmia voidaan projisoida. Lähde: Wikipedia) 



Niin moni asia meitä yhdistää. Lopulta me olemme maahanmuuttajia kaikki.





sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Jukolan uudemmat veljekset sekä Y Ä ja Ö

Aa Bee Cee
Valkotukkaiset Jukolan pojat tankkaavat aakkosia, kuka intopiukena, kuka mitä välii -asenteella. Yhdelle helppoa, toiselle ihan ylitsepääsemätöntä. Opettaja ei ole maailman lempein, eikä häntä ole siunattu suurella empatiasäkillä. Nälkäkin kurnii veljesten vatsassa, kun lukkari ei päästä heitä evästauolle.


Seitsemän veljestä postimerkissä. Härkiä paossa, ei opettajaa.



















Yö. Hyvää yötä. Työ. Öljy.
Mustatukkaiset turvapaikanhakijanuoret tankkaavat suomen kielen hankalia äänteitä. Sitä tukkaa heillä kasvaa tuuheasti, se on varmaan yhtä jäykkää ja uhmaa kampaa yhtä tomerasti kuin Jukolan veljesten hiuksisto.

Onneksi meininki on leppoisampaa kuin lukkarinkoulussa. Vapaaehtoinen opettaja näyttää kellotaulua: Mitä kello on? Jokainen joutuu vuorollaan pinnistämään ja pukemaan kellonajan suomenkieliseen asuun.
Mitä sinulle kuuluu? Kiitos, minulle kuuluu hyvää. Mitä sinulle kuuluu.
Kiitos. Minulle ei kuulu hyvää. Minulla on maha kipeä/minulla on nälkä/minulla on flunssa.
Minä olen Muhamad. Minulla on kynä.
Minä olen kynä. Minulla on Muhamad. - Ei sinä et ole kynä, sinulla on kynä.


Sitten pidetään taas yy- ää- ja öösulkeiset.
Yötyöläinen työskentelee öisin. Hyvää työtä.
Ylös - ylhäällä - ylhäältä.

Yyyy. Öööö. Yyööö. Oppilaita alkaa naurattaa, ja opekin kihertää ääneen. Tästä pitäisi saada ääntä ja kuvaa.
Verryttelytauoksi laitan poppikoneeni eli älypuhelimen keskelle pöytää. Se alkaa kaiuttaa Fröbelin Palikoiden Pää olkapää peppu polvet varpaat -laulua. Oppilaiden ilmeistä näkee, että tämä on kuultu joskus ennemminkin.

Opiskelu jatkuu. Pinnistellään, kerrataan, nauretaan. Pöydän takaa yksi oppilas kannustaa minua hauska ilme kasvoillaan: Sinä puhut hyvin suomi.

Minäkin joudun opiskelutehtävän eteen. Erehdyn kysymään, miten sanotaan numerot 1-10 darin kielellä. Pelkäänpä, että ensi lauantaina minua odottaa läksyjen kuulustelu.
Jak - duu - see - chahar - pang - shäsh - häft - häsht - noh - doh.
Duu on helppo, vähän kuin two. Doh on helppo, Homer Simpson sanoo sen usein.


(Niin, ja minä olen sitten apuope. Ope on erikseen.)

perjantai 5. helmikuuta 2016

Piikki lihassa, naula jalassa

Seinäkirjoitukset, julisteet ja graffitit ovat matkoilla kiinnostavia siinä missä varsinaiset turistirysät ja kulttuuria tihkuvat palatsit ja katedraalit. Ainakin minua pienet yksityiskohdat kutkuttavat, ja pysähdyn kuvailemaan niitä.

Viime kesänä Krakovassa panin merkille, miten kirkkojen ja muiden nähtävyyksien ikkunanpenkit ja ovenpäälliset oli varustettu terävillä piikeillä, jotka estävät puluja parkkeeraamasta. Tylsää puluille, mukavaa ihmisille - citylintujen aineenvaihdunnan seuraaminen lähietäisyydellä ei olisikaan mieltä ylentävää.

















Samaa ideaa oli sovellettu julisteessa, jonka bongasin yhdeltä bussipysäkiltä: juliste esitti puistonpenkkiä, joka oli täynnä teräviä piikkejä. Juliste pysäytti miettimään. Kenelle se oli viesti? Kenen ei haluta istuvan? Ei kenenkään? Pultsarin? Kerjäläisen?





















Piikkipenkit ja -ovenpienat tulivat mieleeni tänään, kun luin Facebook-päivityksen suoraan Ateenasta. Kreikan saarille meren yli huljunneiden pakolaisten jaloissa on nähty naulan jälkiä. Selitys: Iranin ja Turkin rajalla vuorilla jotkut iranilaiset rajapoliisit/vartijat ampuvat rajakarkureita naulapyssyillä.
Eihän niillä muuta huolta ja vaivaa toki vielä siihen mennessä ole ollutkaan.