Kovuuden voiman ihmeellinen suoja

Oma vika. Mitäs lähti.
Ei syönyt terveellisesti, siksi sairastui.
Mitäs meni takaamaan sukulaisen lainaa. Olipa hölmö.
Mitähän se on tehnyt, että sai sairaan lapsen. Eikä se mitään yhteiskunnan tukia tarvitse. Kyllä jokaisen pitää pitää huolta omista lapsistaan.

Toisen ihmisen surun ja onnettomuuden äärelle on joskus vaikea pysähtyä. Hänen huolensa on helppo ohittaa. Vielä helpompi on kävellä ohi, jos onnettomuuden uhri on minulle tuntematon. Minulla ei ole aikaa pysähtyä, ei ole keinoja auttaa. Ja omissakin asioissa on tarpeeksi tekemistä.

Meillä suomalaisilla on vielä pitkä polku kuljettavanamme matkalla kohti myötätuntoa ja kuuntelemista. Onko se niin, että emme kestä kuunnella toisen surua, kun pelkäämme, että tauti tarttuu: alitajunnassa tiedostamme, että minullekin voi käydä noin. Minäkin voin sairastua. Minäkin voin menettää työni ja rahani.
Voin työntää sen ajatuksen mielestäni hokemalla nurinkurista lohtua: se oli sen oma vika, se oli ajattelematon hömelö. Varmasti hän käyttäytyi tavalla, joka houkutteli varkaan, raiskaajan tai tappajan hänen kimppuunsa. Mitäs hölmöili. Minulle tuollaista ei satu, koska olen viisas ja varovainen
Tauti tuli, koska sairastunut veteli voin päälle läskiä ja tuprutti tupakkia. Sairaalakuntoon se kaatui, kun ei osannut katsoa jalkoihinsa. Pitäisi osata, aikuisen ihmisen.

Turvapaikanhakijoiden tultua Suomeen meillä heräsi lupaava myötätunnon aalto. Luulin silloin, että selviämme tästä kuivin jaloin. Nyt Suomi 100 -juhlavuonna tilanne näyttää toiselta. Se näyttää pahalta. Lakipykälillä heikennettiin paniikinomaisesti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa, kuten Saku Timonen tässä selvittää. Keskivertosuomalainen luottaa sinisilmäisesti viranomaisiin, jotka kyllä hoitavat hommansa ja tekevät oikeat päätökset – ja laittavat turvaa tarvitsevat kuolemaan maihin, jotka on luokiteltu maailman vaarallisimmiksi.
Ja sama suomalainen on saattanut joutua taistelemaan omien sosiaalietuuksiensa, lääkekorvaustensa tai lapsensa koulumatkojen takia suomalaisen viranomaisen kanssa. Outoa. Ehkäpä uusin kohu Kelalle siirtyneen toimeentulotuen myöhästelystä avaa silmiämme myös turvapaikanhakijoiden ahdingolle.

Helsingissä on menossa turvapaikanhakijoiden mielenosoitus.
Seis pakkopalautuksille. Tilapäinen oleskelulupa takaisin.
Myös suomalaiset ytävät tukevat mielenosoitusta.

Viime kesästä lähtien olen nähnyt ystävieni saamia negatiivisia turvapaikkapäätöksiä. En voi ymmärtää, kuinka kukaan viranomainen ja mikään instituutio voi rehellisesti sanoa ihmiselle, että lopetat vain sen luutun soittamisen tai viulun vingutuksen, kyllä Isis sitten sinut jättää rauhaan. Tai että jätät sen kauppiaan ammatin, niin Taleban ei sinua enää vainoa. Riittävän monta päätöstä luettuani ja tapausta kuultuani olen tullut siihen pisteesen, että pahuutta katson mykkänä, yllättävä hyvyys saa minut kyyneliin.

Sille, joka ei hoksannut: blogini otsikko on irvikuva Dietrich Bonhoefferin virrestä Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Surullisimpia Facebook-päivityksiä viime ajoilta on tämä. Sen kirjoitti helsinkiläinen pastori Marjaana Toiviainen.
”Olen jo 10 vuotta sitten paperittomuuskuvioiden äärelle päädyttyäni päättänyt, etten menetä toivoani. En anna epätoivon päästä sisään, ainakaan asumaan. Taistelen, koska kyse ei ole minun hengestäni, minä olen turvassa.
Nyt kuitenkin olo on jotenkin epätoivoinen. Kauhistunut. Olemme kaikki lukeneet Migrin päätöksiä perusteluineen - ne ovat merkittävissä määrin aivan kohtuuttomia ja pielessä. Hallitus vetää linjaansa ja tilanne on karmea. Ja jos suomalaiselle tulee toivoton olo, mikä on heidän olonsa, jotka uhataan käännyttää maasta?
En halua päästää epätoivoa sisään, olen luvannut itselleni niin. Mutta mitä tässä enää voi? Mitä ajattelette epätoivon tunteiden äärellä? Herääkö Suomi vielä? Tuleeko tästä vielä oikeusvaltio? Ja ellei, miten tämän kanssa voi elää?”

Niin miten? Sitä kysymystä minäkin olen toistellut.

Olipa kerran ihmisoikeudet... ei kun autoilu-

Olipa kerran valtio, jonne tuli paljon kuolemaa pakenevia ihmisiä. Valtion ministerit ja virkamiehet joutuivat paniikkiin ja alkoivat tehdä  hätäratkaisuja.
- Laitetaan ne takaisin.
- Kiristetään turvapaikkakriteerejä.
- Ei niiden perheet ainakaan saa tänne tulla.
- Tehdään niiden elämä niin ikäväksi, että ne älyävät lähteä pois.
- Käytetään joka ikinen porsaanreikä, jotta niille ei tarvitse antaa turvaa ja suojelua.
- Raskaana olevat naiset eivät jaksa taistella, ne voidaan laittaa takaisin.


- Myydään ne niille tappajilleen  Käytetään siitä sanoja "kotiinpaluun sujuvoittaminen".
- Loistoidea. Sullotaan ne lentokoneeseen ja sanotaan, että tämä on "vapaaehtoinen paluu."


Mutta kuinka ollakaan, paniikissa laadittu toimintaohjelma tihkui toimittajien ja kansalaisjärjestöjen tietoon.
Toimittajat kirjoittivat lehtensä täyteen juttuja, joissa suunnitelmat ammuttiin alas ihmisoikeuksien ja kansainvälisten lakien vastaisina.
Somessa kuohui. Yksittäiset ihmiset kirjoittivat, että suunnitelmat on keskeytettävä välittömästi. Ketään ei saa laittaa tapettavaksi. Yltiöpäisimmät ihmiset vertasivat tilannetta natsien toteuttamiin juutalaisvainoihin ja kansanmurhiin.
Kansalaisjärjestöt uhkailivat lakoilla, mielenosoituksilla ja marsseilla, jotka tukkisivat kaupunkien keskustat - ja eduskuntatalon portaat.

Kansalaisten voimakas reaktio säikäytti ministerit ja virkamiehet täysin. Uutislähetyksissä he sekoilivat ja syyttelivät toisiaan.
- Tuo sen keksi, minusta tää oli alunpitäenkin huono idea.
- Sehän romuttaisi meidän maineemme vakavasti otettavana eurooppalaisena maana.
- Tällaisen päätöksenteon seuraamukset olisivat katastrofaaliset.
- Make Finland Great Again! Me haluamme ihmisoikeuksien suurvallaksi!

Sen pituinen se.
Paitsi että se ei mennyt näin. Autokaupastahan meillä huolestuttiin ja liikenneratkaisuista kohkattiin. Sentään vähän suhteellisuudentajua peliin. Aina hevosvoimat tärkeydessä ihmishenkien ohi menevät.

Ei syntyvä sijaa katso

Joulukertomuksen koskettavin asia löytyy marginaalista, sivuasioista. Näin kertoivat minulle opettaja, poliisi, lapsityönohjaaja ja Katulähetyksen Ensiaskeleen työntekijä, joita haastattelin seurakunnan lehteen. He bongasivat kertomuksen paimenet, alipalkatut ylityöllistetyt pätkätyöläiset, jotka eivät epäröineet, kun enkelit sanoivat heille: mene, älä pelkää, katso, näe.

Tänä jouluna minä katson vain sitä lasta. Äitvanhallani on sanonta: Ei syntyvä sijaa katso. Kun lapsi on valmis, hän pysäyttää äitinsä rivakatkin askeleet terävällä kivulla ja puskee maailmaan sairaalassa, saunassa, tallissa, pakolaisleirillä, laivalla, vastaanottokeskuksessa. Ehkä jopa lentokoneessa, koska me eurooppalaiset toteutamme eurooppalaisia arvoja pakkopalauttamalla afganistanilaisia tai irakilaisia turvapaikanhakijoita takaisin sodan jalkoihin lähtömaahansa.

Jouluevankeliumissakaan aika ja paikka eivät olleet optimaaliset. Äiti ja isä olivat reissun päällä. Suojaa ei tahtonut löytyä. Synnyttäjän tuskan äänet ja syntyvän ensihuuto sekoittuvat eläinten arkisiin ääniin. Kivut pysäyttivät matkanteon, ja kun lapsi vihdoin syntyi ja tapitti vanhempiaan silmiin, hän pysäytti vanhempiensa ajankulun toisen kerran. Jokainen syntyvä lapsi tekee niin. Ajantaju katoaa, kun tuore äiti ja isä katsovat tummiin silmiin ja miettivät, mistä tämä lapsi oikeastaan on tullut ja mitä hän tietää jo tullessaan.

Jouluevankeliumin selittäjät kuljettavat kuulijansa mieluusti pääsiäiseen. Minä en haluaisi tehdä niin. Minä haluaisin antaa tuoreelle äidille ja isälle – ja meille varpajaisiin tulleille – seesteisen vauvantuoksuisen hetken. Haluaisin silittää tukkaa, koskettaa pehmeää poskea, laskea varpaat pienimmästä suurimpaan ja suurimmasta pienimpään.
Pakomatkalle – valitettavasti – ehtii sitten myöhemmin. Äitini viljelemällä sanonnalla on jatkonsakin. Ei syntymä sijaa katso, eikä kuoleva kohtaansa.

Mitähän mahtaa sivumennen sanoen kuulua sillekin kuukauden ikäiselle tummatukkaiselle vauvalle, joka nukkui äitinsä käsivarrella silmäluomet värähdellen ja kiskoi sieraimiinsa vastaanottokeskuksen hengitysilmaa? Kiitos muuten näin jälkikäteen vauvan isälle, joka minut tavatessaan halusi osoittaa vieraanvaraisuutta ja avasi hätäpäissään isommille lapsille tarkoitetun karamellipussin. Vieraanvarainen, sitä pitää olla vaikka vastaanottokeskuksessa.

Matkalaukkuvauva

Tämän ajan kuumottavin esine on matkalaukku. Tai mikä tahansa kantoväline, johon ihmiset voivat tunkea tärkeät tavaransa, jos joutuvat lähtemään äkisti kotoaan kohti tuntematonta määränpäätä.

Regina_Zulauf/Pixabay

Niin kävi laittomasti Iranissa asuneelle afgaaninaiselle ja hänen puolisolleen. Lähtöhetkellä nainen joutui valinnan eteen: kumman lapsistaan hän ottaa, kumman jättää. Järkisyyt sanoivat: ota tyttövauva, hän ei pysy elossa ilman rintamaitoa. Kaksivuotias poika jäi vilkuttamaan kotiovelle kuin tietäen, että tältä matkalta äiti ei palaa. (Olethan katsonut Sofien valinta –elokuvan, olethan? Siinä juutalaisnainen joutuu päättämään, kumpi lapsista jää eloon, kumpi joutuu kaasutettavaksi.)

Pakolaiset seurasivat salakuljettajaa lumisille vuorille. Sudet ulvoivat, matkaa tehtiin yöllä, päivisin oli piileskeltävä. Vauva itki, salakuljettaja uhkasi ampua hänet, ja äiti lupasi hyssyttää vauvan hiljaiseksi. Salakuljettaja antoi vauvalle rauhoittavaa lääkettä, ja vauva hiljeni. Muutaman päivän jälkeen hän oli eloton. Äiti laittoi vauvan matkalaukkuun ja veti laukkua perässään. Isän mielestä taakka oli turha, joten hän kantoi matkalaukkuvauvan vuorenrinteeseen ja kasasi päälle kiviröykkiön. Äiti ei suostunut jättämään lasta. Hän purki röykkiön ja otti vauvan mukaansa. (Isän kunniaksi on mainittava, että hän raahasi väsynyttä puolisoaan pitkin vuoren rinteitä, kun hän ei jaksanut kävellä.)

Yhtenä päivänä nainen avasi matkalaukun: ja katso – vauva tuijotti häntä nappisilmillään ja hengitti. 

Naisen tarinassa on enemmänkin ihmeellisiä käänteitä. Hän asuu Ruotsissa ja on saanut poikansa luokseen. Toive tavata sukulaisia sai hänet epävarmalle matkalle Iraniin, jossa hänet pidätettiin. Uhkana oli usean vuoden vankeus. Oikeusistunnossa nainen sanoi hiljaa mielessään: Jeesus, jos pelastat minut, käännyn kristityksi. Tuomari näytti syytettä ja kysyi: mitä sanoisit, jos revin tämän paperin ja vapautan sinut. 

Kuin sadusta. Mutta nainen kertoi elämästään Suomen televisiossa, ruotsinkielisellä kanavalla. Hän työskentelee nyt pappina Ruotsin kirkossa.

Enkä sitten tarkoita, että maahanmuuttajatarinassa tarvitaan aina Jeesus kirsikaksi kakkuun. Että tarina saa onnellisen lopun, kunhan vain joku turvapaikanhakija kääntyy kristityksi. Tarkoitan vain, että elämä on, ja että matkalauluista on moneksi. Ja äidinvaistosta.

Projisoinnin hullut päivät

ME HEISTÄ

Tervetuloa
On ne niin ihania, jotenkin söpösti erilaisia. Tuuhea tumma tukka, tummat silmät, joista voi lukea surua, kärsimystä ja ikävää. Voi pystyisinpä tietämään, mitä kaikkea he ovat kokeneet, mutta kun ei ole sitä yhteistä kieltä, vielä. Ja  he ovat niin kohteliaita ja hymyileviä - aukovat ovia ja tervehtivät ystävällisesti. Miten voi olla, että joku saattaa heitä vainota. Olisipa taikasauva, niin taikoisin heille rauhan kotimaahan, sinnehän he joka tapauksessa haluavat mennä, kun sota joskus loppuu.  Ja jos eivät pääse, niin kouluttautuvat meillä lääkäreiksi ja insinööreiksi. Ja heidän joukossaan on niin monta valmista taiteilijaakin - on valokuvaajaa, piirtäjää, tanssijaa, laulajaa.
Kukaan suomalainen ei ole ollut minulle niin kohtelias kuin nuo meidän turvapaikanhakijat. Kiltit söpöläiset.

Ne jyrää meitin
Nyt ne tulee. Huijarit ja terroristit, ei ne mitään turvapaikkaa tartte, olisivat jääneet puolustamaan omaa maataan. Eivät ole oikeita miehiä tuommoset, meillä miehet osallistuivat talvisotaan.
Ovat vaan kuulleet, että Suomessa niille annetaan asunnot, naiset ja puhelimet. Hakevat sossusta uusia ja kalliita takkeja ja telkkareita. Kyllä ne selittää osaa, ja vaatia.
Pommi niillä on taskussa jo tänne tullessa. Vähän aikaa ovat ihmisiksi, ja sitten se alkaa. Ählämit islamisoivat tämän maan, jos me emme puolusta Suomea ja suomalaisia arvoja. Naiset eivät saa enää kävellä ulkona, uimaan ei uskalla mennä. Ensi kesänä se nähdään, mitä tarkoittaa kun lähi-itäläiset karvaranteet tulivat tänne, raiskausaalto on tiedossa. Eivät matut sopeudu meidän kulttuuriin. Keskenään tuntuvat tappelevan niissä vastaanottokeskuksissa, poliisia tarvitaan joka ilta.

Miten niitä voi kukaan vainota, kun ne laittavat niin
hyvää ruokaakin. Ravintolapäivän afgaanikeittoa lautasella

 














ME MEISTÄ

Roskaväki möyhää
Käsittämätöntä, miten rasistit ovat valloittaneet kaiken keskustelun. Kaikkialla ne luovat uhkakuvia ja levittelevät MVlehden valheita. Ottaisivat selvää asioista, mutta kun eihän ne osaa edes lukea. Elämäm koululaiset ja isämmaam puolustajat. Tässä maassa on sentään mahdollisuuksia käydä kouluja ja hankkia tietoja. Ja Odinin sotilaat! Ei minun kotikaupungissani! Natseja. Sekokännistä porukkaa, joilla ei ole sivistystä eikä pätkääkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.
Enkä ymmärrä, minkä takia ne sotkee aina maahanmuuttajat ja seksin toisiinsa. Ihan kuin ihminen ei voisi auttaa toista ihmistä ilman, että tavoitteena olisi päätyä sen kanssa sänkyyn. Mitähän tuo ajatuskulku kertoo niiden omista toiveista?
Tämä ei kuulkaa ole minun Suomeni.

Suvakit mädättävät isämmaan
Tässä maassa on tarpeeksi omiakin köyhiä. Vanhukset jätetään heitteille, mutta matuille jaetaan rahaa ja annetaan mitä ne vaan pyytävät. Suvakit ja mokuttajat elättäkööt itse omilla rahoillaan matut, jos ne niitä tänne haluaa. Siinä saavat kaikki puutteessa olevat lähiövalaatkin seksiä, vaan mahtaa ne yllättyä, kun sillä mahmudilla on jo kolme vaimoa Irakissa.
Suvakit on olevinaan hyviä ihmisiä, kaikkia pitää rakastaa ja suvaita, mutta ei aitoa suomalaista. Valehtelevat ja pimittävät matujen rikoksia. Matu jos raiskaa, niin se on onneton yksittäistapaus. Sattuispa semmonen kulttuuririkastus joskus niiden omalle kohdalle.
Ei ole minun Suomeni semmonen kuin suvakkimokuttaja haluaa.


Hei ihmiset, jos vaikka kuunneltais toisiamme?
  
(Projektio eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin.  Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Myös toiveita ja unelmia voidaan projisoida. Lähde: Wikipedia) 

Niin moni asia meitä yhdistää. Lopulta me olemme maahanmuuttajia kaikki.

Jos kohtaan vihapuhetta

Jaan nyt blogissani toisten ihmisten kirjoittamaa tekstiä. Painavasta syystä.

"Turvapaikanhakijoita aktiivisesti auttaneet ja muut julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa näkyneet ovat joutuneet ottamaan vastaan paljon asiattomasti esitettyä kritiikkiä, paheksuntaa ja jopa uhkailua. Haluamme rohkaista ja osoittaa tukemme jokaiselle uhkailun ja loan heiton kohteeksi joutuneelle. Tällainen käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Uhkailusta ja muusta Suomen lakien vastaisesta toiminnasta kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille. Suurin osa uhkailusta on poliisinkin tilastojen mukaan pelottelua ja suun soittoa, mutta poliisin on silti hyvä olla kartalla tästä ilmiöstä.

Yksittäiset suomalaiset ja järjestöt ovat reagoineet pakolaisten vastaanottamisen haasteisiin hienosti. Tämä on ehdottoman tärkeää ja arvokasta työtä. Pakolaistilanne herättää kuitenkin paljon tunteita ja mielipiteitä yhteiskunnassamme. Joitakin ihmisiä pelottaa, ahdistaa ja mietityttää. Ihmisten arvomaailmat ja kulttuurit ovat erilaisia ja myös kulttuurien sisällä on suuria keskinäisiä eroja. Siitä voi seurata tilanteita, jotka vaativat turvallisuuden huomioimista. Samalla on hyvä muistaa, että suurin osa ihan tavallisista ihmisistä haluaa toisilleen hyvää.
Jotta uhkailuun voidaan puuttua, asiaan on hyvä rikosilmoituksella silloin, kun uhkailu tuntuu vakavalta. Muuten annamme uhkailijan jatkaa rauhassa seuraavan uhrinsa kimppuun.

 

Suosittelemme seuraavia toimintatapoja uhkailua ja vihapuhetta koskien:

1. Mikäli uhkailua esiintyy, kehotamme toimimaan seuraavasti: Aina yhteys poliisiin ja rikosilmoitus. Uhkaukset täyttävät eri rikosten tunnusmerkit, mutta miltei kaikki niistä ovat ainakin laittomia uhkauksia. Poliisille tehdään asiasta rikosilmoitus. Sen voi tehdä myös sähköisesti: https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus
Rikosilmoituksen yhteyteen on hyvä liittää esimerkiksi kuvakaappauksia uhkauksista, mikäli ne ovat olleet some-välitteisiä. Myös nettipoliisiin voi olla yhteydessä, jos tapahtunut liittyy internetiin. Täältä löydät heidän yhteystietojaan: https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/poliisit_sosiaalisessa_mediassa


2. Vaikka toimimme internet-aikana, tilanteet ovat usein myös paikallisia. Jokaisella paikkakunnalla toimii paikallinen poliisi sekä henkisen huollon toimijoita. On tärkeää luoda hyvät suhteet tukiverkostoon, niin turvapaikanhakijoiden kuin oman turvallisuuden ja jaksamisen vuoksi. Suhteita voi luoda jo ennen kuin mitään ikävää tapahtuu: kertokaa toiminnastanne ja siitä, että saatatte tarvita tukea tulevaisuudessa.

3. Huolehdi työnohjauksesta ja henkisestä tuesta. Vapaaehtoisilla on tärkeää olla mahdollisuus keskustella kokemuksista tukihenkilön kanssa ja saada vertaistukea.


4. Älä lue uhkailusivuja, älä googleta tai levitä niitä. Se lisää paitsi yleistä pahaa oloa, myös innostaa kirjoittajia, koska lukijamäärät ja klikkaukset kasvavat. Voit tuollaisen sivun kohdatessasi ottaa siitä kuvakaappauksen, jonka välität poliisille.

5. Älä vastaa uhkaaviin viesteihin. Ei kannata lähteä kilpasille, yrittää opettaa toista tai keskustellen laajentaa hänen ymmärrystään, jos hän on aggression vallassa. Vihamielisten ihmisten kanssa ei kannata väitellä.
Mikäli joku verkkokeskustelija säännöllisesti uhkailee, tästä on hyvä kertoa myös muille, jotta muut eivät turhaan altista itseään saman uhkailijan vihaviesteille."

Nämä ohjeet on alunperin kirjoitettu kirkon työntekijöille ja vapaaehtoisille, jotka toimivat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. 

Je suis #suvakki - vai sittenkin #rasisti?

Olen tässä suunnitellut, että teetän itselleni paidan, jossa lukee Je suis #suvakki. Suvakkihan on se sellainen löysästi ajatteleva sinisilmä, joka suosii mamuja omien maanmiestensä kustannuksella. Mitä oudompi ja eksoottisempi mamu, sen parempi suvakin mielestä. Lisäksi naispuoleinen suvakki jahtaa intohimoisesti mustan miehen... no sanotaan että mustaa makiaa. Varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.

Suvakki tulee adjektiivista suvaitsevainen, mikä puolestaan tulee verbistä suvaita. Kyllä nauratti, kun inkeriläinen tuttavamme sanoi venäläisestä puolisostaan, että "a Sergei niin suvahtoo lapsia". Siellä päin suvaitseminen vissiin merkitsee vieläkin vahvempaa tunnetta - tykkäämistä, ettei peräti rakastamista.

Mutta olenko minä aito suvakki? Olenko sittenkin rasisti? Näiden kiivaiden keskustelujen aikana kannattaa perata oman ajattelunsa pohjamudat, ennen kuin polskauttaa suorin vartaloin keskustelun aallokkoon ja alkaa sättiä ihmisiä, joita pitää vastapuolena tai peräti vihollisena.
Mitä minä suvaitsen? Missä kohtaa ajatusmaailmassani ja asenteissani tulee vastaan ajatuskulkuja, joita voi pitää selkeästi rasistisina? Millainen ihminen saa minut  vaivihkaa varmistamaan, että ööh, onkos se kukkaro enää taskussa ja kännykkä tallessa? Ja lykkäämään niitä huomaamatta syvemmälle taskun pohjille
 

No olethan sinä vähän erinäköinen kuin minä. Haittaakse?

Rasismi taitaa kuulua ihmisluontoon - vieraan karsastaminen ja epäileminen. Liiallinen sinisilmäisyys voi koitua vaaraksi. Rasismia on varmasti kaikkialla. Me töllötämme mustaihoista (minun esimerkiksi tekisi kovasti mieli koskettaa jonkun afrotaustaisen mustaa kikkaratukkaa, kun se näyttää niin erilaiselta - sen on pakko myös tuntua eriltä). Afrikassa taatusti tuijotetaan valkonaamaa ja nauretaan sen omituisille tavoille ja osaamattomuudelle. Kerran valkotukkainen tyttäreni jäi japanilaisturistien piirittämäksi ja valokuvaamaksi Hämeenlinnan leikkipuistossa, eikä se tuntunut hänestä kivalta.
Kun myönnän, että minussa asuu taipumus rasismiin - ettei peräti pieni tai keskikokoinen rasisti - asiasta voi tehdä parannusta. 

Hei, miten täältä ajatusten vankilasta pääsee pois?

Muistan, kun minä ja minun kaverini - ei kun nykyään pitää sanoa, että minun kanssani samassa kuplassa oleskelevat - olimme iloisia, kun USA valitsi presidentikseen Barack Obaman. Ajatella, musta presidentti! Me Setä Tuomon tupa ja Kuin surmaisi satakielen -kirjojen kyllästämät kukkahatut taputimme käsiämme  afrikkalaisessa työpajassa valmistetut kirjavat rannekorut kilisten. Nyt on rasismi voitettu! Tämä on käänne ihmiskunnalle!
Tuliko kenellekään mieleen, milloin meillä voisi olla presidenttiehdokkaana oman vähemmistömme edustaja - vaikkapa romani? Jos tuli, niin tuliko samanaikaisesti mieleen jo pari näppärää mannevitsiä? - Hai sie Putinin poika, puhuttaisi presidenttimme itänaapurin isäntää.

Nyt Suomessa on syntynyt katala tilanne. Meillä tapahtuu kaksi tosi ikävää asiaa yhtäaikaisesti. Tuloerot kasvavat, ja monen heikosti toimeentulevan elämä kurjistuu entisestään - samalla kun jotkut kärräävät omaisuuttaan verottajan ulottumattomiin. Ja sitten tämä pakolaisten huikea määrä samaan syssyyn. Johonkin mittaan asti voi ymmärtää katkeruutta, joka purkautuu maahanmuuttajia kohtaan. Yksi pilakuva havainnollisti tilannetta: Rikkaan eliitin edustaja kahmii pöydässä itselleen yhdeksän leipää ja jättää vähävaraiselle (pätkätyöläiselle?) yhden leivän. Ja sanoo sitten, että varo, tuo maahanmuuttaja tulee varastamaan leipäsi!
 
Suomalaisia johdetaan edestä. Hmmm. Talous- ja polittiisen eliitin pitäisi nyt johtaa edestä muutenkin kuin käymällä näyttämässä selfiekännykkäänsä (Stubb!) turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksessa. Luopua eduistaan, antaa omastaan, majoittaa turvapaikanhakijoita?