lauantai 19. syyskuuta 2015

Jos kohtaan vihapuhetta


Jaan nyt blogissani toisten ihmisten kirjoittamaa tekstiä. Painavasta syystä.

"Turvapaikanhakijoita aktiivisesti auttaneet ja muut julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa näkyneet ovat joutuneet ottamaan vastaan paljon asiattomasti esitettyä kritiikkiä, paheksuntaa ja jopa uhkailua. Haluamme rohkaista ja osoittaa tukemme jokaiselle uhkailun ja loan heiton kohteeksi joutuneelle. Tällainen käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Uhkailusta ja muusta Suomen lakien vastaisesta toiminnasta kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisille. Suurin osa uhkailusta on poliisinkin tilastojen mukaan pelottelua ja suun soittoa, mutta poliisin on silti hyvä olla kartalla tästä ilmiöstä.

Yksittäiset suomalaiset ja järjestöt ovat reagoineet pakolaisten vastaanottamisen haasteisiin hienosti. Tämä on ehdottoman tärkeää ja arvokasta työtä. Pakolaistilanne herättää kuitenkin paljon tunteita ja mielipiteitä yhteiskunnassamme. Joitakin ihmisiä pelottaa, ahdistaa ja mietityttää. Ihmisten arvomaailmat ja kulttuurit ovat erilaisia ja myös kulttuurien sisällä on suuria keskinäisiä eroja. Siitä voi seurata tilanteita, jotka vaativat turvallisuuden huomioimista. Samalla on hyvä muistaa, että suurin osa ihan tavallisista ihmisistä haluaa toisilleen hyvää.
Jotta uhkailuun voidaan puuttua, asiaan on hyvä rikosilmoituksella silloin, kun uhkailu tuntuu vakavalta. Muuten annamme uhkailijan jatkaa rauhassa seuraavan uhrinsa kimppuun.

 

Suosittelemme seuraavia toimintatapoja uhkailua ja vihapuhetta koskien:


1. Mikäli uhkailua esiintyy, kehotamme toimimaan seuraavasti: Aina yhteys poliisiin ja rikosilmoitus. Uhkaukset täyttävät eri rikosten tunnusmerkit, mutta miltei kaikki niistä ovat ainakin laittomia uhkauksia. Poliisille tehdään asiasta rikosilmoitus. Sen voi tehdä myös sähköisesti: https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus
Rikosilmoituksen yhteyteen on hyvä liittää esimerkiksi kuvakaappauksia uhkauksista, mikäli ne ovat olleet some-välitteisiä. Myös nettipoliisiin voi olla yhteydessä, jos tapahtunut liittyy internetiin. Täältä löydät heidän yhteystietojaan: https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/poliisit_sosiaalisessa_mediassa


2. Vaikka toimimme internet-aikana, tilanteet ovat usein myös paikallisia. Jokaisella paikkakunnalla toimii paikallinen poliisi sekä henkisen huollon toimijoita. On tärkeää luoda hyvät suhteet tukiverkostoon, niin turvapaikanhakijoiden kuin oman turvallisuuden ja jaksamisen vuoksi. Suhteita voi luoda jo ennen kuin mitään ikävää tapahtuu: kertokaa toiminnastanne ja siitä, että saatatte tarvita tukea tulevaisuudessa.

3. Huolehdi työnohjauksesta ja henkisestä tuesta. Vapaaehtoisilla on tärkeää olla mahdollisuus keskustella kokemuksista tukihenkilön kanssa ja saada vertaistukea.


4. Älä lue uhkailusivuja, älä googleta tai levitä niitä. Se lisää paitsi yleistä pahaa oloa, myös innostaa kirjoittajia, koska lukijamäärät ja klikkaukset kasvavat. Voit tuollaisen sivun kohdatessasi ottaa siitä kuvakaappauksen, jonka välität poliisille.

5. Älä vastaa uhkaaviin viesteihin. Ei kannata lähteä kilpasille, yrittää opettaa toista tai keskustellen laajentaa hänen ymmärrystään, jos hän on aggression vallassa. Vihamielisten ihmisten kanssa ei kannata väitellä.
Mikäli joku verkkokeskustelija säännöllisesti uhkailee, tästä on hyvä kertoa myös muille, jotta muut eivät turhaan altista itseään saman uhkailijan vihaviesteille."

Nämä ohjeet on alunperin kirjoitettu kirkon työntekijöille ja vapaaehtoisille, jotka toimivat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti