Kitkerä mamma - katkera ämmä (tarpeeton yliviivataan)

Tähän ei pitäisi puuttua, koska asia ei koske minua. Ainakaan kovin paljoa.

Mutta silti. Minua riepoo se, että Kirkkopäivillä on tilaisuus, jossa piispa Teemu Laajasalo, koomikko Joonas Nordman ja puoluejohtaja Jussi Halla-aho etsivät ilon, ivan, kiusaamisen ja komedian rajoja.
Mistä saa puhua, mille saa nauraa?
Luulenpa, että moni meistä matupatjoiksi, hiekkapilluiksi ja raiskattaviksi suvakkihuoriksi kutsutuista tuntee samaa kiusaantuneisuutta.

Jostain somen syövereistä löydetty kuva kertoo paljon tunteistani nyt.

Tilaisuutta ei vielä ole pidetty, joten marina SAATTAA olla ennenaikaista. Silti tuo kuulostaa minun herkistyneisiin korviini vihapuheen ja rasismin normalisoinnilta - siltä kuuluisalta "uudelta normaalilta".
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ole mitenkään irtisanoutunut aikaisemista kirjoituksistaan, joissa hän puhuu ihmissaastasta ja muun muassa ihmisen instrumentaalisesta arvosta. Yhteydestään irrotettu lause, myönnän, mutta näin se kuuluu: Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.
Itse olen juuri saattohoitanut läheistäni, joka ei lopulta enää saanut lusikkaa omaan suuhunsa. Vaivalloista hengitystä kuunnellessani puhe "intstrumentaalisesta arvosta" palautui irvokkaalla tavalla mieleeni.

Halla-aho on lietsonut ihmisvihaa joukkoihinsa, jopa siinä määrin, että meillä on eduskunnassa kansanedustajia, joiden mielestä on ok kehottaa ihmisiä eliminointitehtäviin SPR:n kohteita vastaan.
”Hyvät kansalaiset, te jotka olette ottaneet isojakin riskejä toimiessanne eliminointitehtävissä olemassa olevien ja suunnitteilla olevien vastaanottokeskuksien tuhoamisessa. Työnne on ja on ollut monella tavalla tärkeää itsenäisyytemme ja turvallisuutemme puolustamisessa.”
Tätä arvioi ansiokkaasti Länsi-Savon päätoimittaja tekstissään.
Samoissa riveissä - siellä vaivoin laitaoikealle siirretyissä - istuu  myös mies, joka kertoo kiittäneensä Jumalaa siitä, että hänen rukouksensa on kuultu, kun vastaanottokeskuksessa palaa.

En ole kuullut, että Halla-aho olisi ennen vaaleja tai vaalien jälkeen "ojentanut omiaan", kuten presidentti Sauli Niinistö kehotti maahanmuuttajia tekemään Oulun törkeiden raiskaustapausten jälkeen.

Jussi Halla-aho on viileässä tyyneydessään salonkikelpoinen, kuin toiselta planeetalta suoraan toimintaan turvautuvien kannattajiensa kanssa. Ehkä kaikki häntä äänestäneet eivät ole havainneet yhteyttä hänen ja kiihkeimpien rivijäsenten välillä. Ehkä he eivät sittenkään kannata rasismia. Jos kyseessä on tietämättömyys, se on vain laiskuutta.
Jos he tietävät mutta silti hyväksyvät - se on jotain, jolle minulla ei ole sopivia sanoja.


JK:
Tilaisuuden ympärillä käydyssä keskustelussa toteutuu taas se äärioikeiston viestinnällinen toiveuni. Se herättää kuuluisuutta ja kähinää. Tilaisuuden järjestämistä vastustavat ovat jo esittäneet mielipiteensä, kuten Samuli Suonpää perustellussa kolumnissaan, joku on jo eronnut kirkosta. Tilaisuutta odottavat ovat jo pöyristyneet suvaitsevaiston suvaitsemattomuudesta ja eronneet kirkosta. (Hienosti meni?)
Ihan perus-meininkiä.

Je suis #suvakki - vai sittenkin #rasisti?

Olen tässä suunnitellut, että teetän itselleni paidan, jossa lukee Je suis #suvakki. Suvakkihan on se sellainen löysästi ajatteleva sinisilmä, joka suosii mamuja omien maanmiestensä kustannuksella. Mitä oudompi ja eksoottisempi mamu, sen parempi suvakin mielestä. Lisäksi naispuoleinen suvakki jahtaa intohimoisesti mustan miehen... no sanotaan että mustaa makiaa. Varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.

Suvakki tulee adjektiivista suvaitsevainen, mikä puolestaan tulee verbistä suvaita. Kyllä nauratti, kun inkeriläinen tuttavamme sanoi venäläisestä puolisostaan, että "a Sergei niin suvahtoo lapsia". Siellä päin suvaitseminen vissiin merkitsee vieläkin vahvempaa tunnetta - tykkäämistä, ettei peräti rakastamista.

Mutta olenko minä aito suvakki? Olenko sittenkin rasisti? Näiden kiivaiden keskustelujen aikana kannattaa perata oman ajattelunsa pohjamudat, ennen kuin polskauttaa suorin vartaloin keskustelun aallokkoon ja alkaa sättiä ihmisiä, joita pitää vastapuolena tai peräti vihollisena.
Mitä minä suvaitsen? Missä kohtaa ajatusmaailmassani ja asenteissani tulee vastaan ajatuskulkuja, joita voi pitää selkeästi rasistisina? Millainen ihminen saa minut  vaivihkaa varmistamaan, että ööh, onkos se kukkaro enää taskussa ja kännykkä tallessa? Ja lykkäämään niitä huomaamatta syvemmälle taskun pohjille
 

No olethan sinä vähän erinäköinen kuin minä. Haittaakse?

Rasismi taitaa kuulua ihmisluontoon - vieraan karsastaminen ja epäileminen. Liiallinen sinisilmäisyys voi koitua vaaraksi. Rasismia on varmasti kaikkialla. Me töllötämme mustaihoista (minun esimerkiksi tekisi kovasti mieli koskettaa jonkun afrotaustaisen mustaa kikkaratukkaa, kun se näyttää niin erilaiselta - sen on pakko myös tuntua eriltä). Afrikassa taatusti tuijotetaan valkonaamaa ja nauretaan sen omituisille tavoille ja osaamattomuudelle. Kerran valkotukkainen tyttäreni jäi japanilaisturistien piirittämäksi ja valokuvaamaksi Hämeenlinnan leikkipuistossa, eikä se tuntunut hänestä kivalta.
Kun myönnän, että minussa asuu taipumus rasismiin - ettei peräti pieni tai keskikokoinen rasisti - asiasta voi tehdä parannusta. 

Hei, miten täältä ajatusten vankilasta pääsee pois?

Muistan, kun minä ja minun kaverini - ei kun nykyään pitää sanoa, että minun kanssani samassa kuplassa oleskelevat - olimme iloisia, kun USA valitsi presidentikseen Barack Obaman. Ajatella, musta presidentti! Me Setä Tuomon tupa ja Kuin surmaisi satakielen -kirjojen kyllästämät kukkahatut taputimme käsiämme  afrikkalaisessa työpajassa valmistetut kirjavat rannekorut kilisten. Nyt on rasismi voitettu! Tämä on käänne ihmiskunnalle!
Tuliko kenellekään mieleen, milloin meillä voisi olla presidenttiehdokkaana oman vähemmistömme edustaja - vaikkapa romani? Jos tuli, niin tuliko samanaikaisesti mieleen jo pari näppärää mannevitsiä? - Hai sie Putinin poika, puhuttaisi presidenttimme itänaapurin isäntää.

Nyt Suomessa on syntynyt katala tilanne. Meillä tapahtuu kaksi tosi ikävää asiaa yhtäaikaisesti. Tuloerot kasvavat, ja monen heikosti toimeentulevan elämä kurjistuu entisestään - samalla kun jotkut kärräävät omaisuuttaan verottajan ulottumattomiin. Ja sitten tämä pakolaisten huikea määrä samaan syssyyn. Johonkin mittaan asti voi ymmärtää katkeruutta, joka purkautuu maahanmuuttajia kohtaan. Yksi pilakuva havainnollisti tilannetta: Rikkaan eliitin edustaja kahmii pöydässä itselleen yhdeksän leipää ja jättää vähävaraiselle (pätkätyöläiselle?) yhden leivän. Ja sanoo sitten, että varo, tuo maahanmuuttaja tulee varastamaan leipäsi!
 
Suomalaisia johdetaan edestä. Hmmm. Talous- ja polittiisen eliitin pitäisi nyt johtaa edestä muutenkin kuin käymällä näyttämässä selfiekännykkäänsä (Stubb!) turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksessa. Luopua eduistaan, antaa omastaan, majoittaa turvapaikanhakijoita?