Pop up -juristi täältä, päivää

Avoin kirje valtiovarainministeri Petteri Orpolle

Tapasin ministerin lyhyesti Jyväskylässä, jossa hän piipahti vaalikiertueella. Halusin esitellä hänelle nuoren afgaanin Alin (nimi muutettu), mutta hän oli liian väsynyt ja hauras tullakseen tapaamiseen.
Alin perhe pakeni Afganistanista Iraniin verikostoa ja hazaraheimoon kohdistuvaa vainoa. Iranissa perhe on paperiton ja vailla oikeudellista asemaa. Iranin armeija pakkovärvää afgaaninuoria – shiamuslimeita – järjettömään sotaan Syyriassa.
Ministeri Orpo kysyi minulta hämmästyneenä, miksi Ali EI saanut oleskelulupaa.
Se on hyvä kysymys. Se on äärimmäisen hyvä kysymys. Lupasin selostaa asiaa Orpolle sähköpostitse. Tässä se posti on.

Kun tapasin Alin ensimmäisen kerran, hänellä oli seitsemän senttiä paksu suomi – farsi -sanakirja. Hänen peruskoulun päättötodistuksessaan on pelkkiä ysejä ja kymppejä. Hänellä on selkeät jatko-opiskelusuunnitelmat ja urasuunnitelma. Hän on kotoutunut tänne loistavasti.
Nyt Alia odottaa pakkopalautus maahan, jossa hän ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen ja jossa hänellä ei sukua, perhettä, heimoa tai vaikutusvaltaisia ystäviä, jotka voisivat suojata ja auttaa häntä työn löytämisessä. Hänet tunnistaa helposti vainottuun hazaravähemmistöön kuuluvaksi.
Maahanmuutovirasto ei ole ottanut huomioon henkilökohtaista vainoa; Alia odottaa maassa verikosto. Verikostovelvoite säilyy Afganistanissa pitkään. Tieto palanneista kulkee puskaradion kautta tehokkaasti, ja kostajat löytävät pian uhrinsa. Myös muunlainen vaino tavoittaa kohteensa tavoilla, joita Suomessa ei ymmärretä.

Pakolaisjärjestöjen mukaan Kabul on maailman vaarallisimpia kaupunkeja palautettaville. Noin 70 prosenttia palautetuista pakenee uudelleen heti, kun se on mahdollista.
Euroopassa nelisen vuotta turvapaikkaa odottaneet afgaanit ovat kävelevä maalitaulu terroristeille. He erottuvat katukuvassa, he puhuvat selkeästi eri murretta ja he ovat omaksuneet länsimaisia tapoja – ehkä jopa luopuneet islaminuskosta.

UNHCR on todennut, että ketään ei pitäisi palauttaa Kabuliin paitsi poikkeustapauksissa, ja Amnesty International vetoaa, ettei Afganistaniin palautettaisi nyt ketään.

Alilla on lukuisia kohtalotovereita vastaanottokeskuksissa. Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat joutuneet tahtomattaan pop up -juristeiksi, kun he ovat perehtyneet Maahanmuuttoviraston päätöksiin. He etsivät lisää maatietoa kohdemaista, selvittävät maiden lainsäädäntöä (!) ja heimokulttuurin vaikutusta turvallisuustilanteeseen. 

Pakkopalautuksia vastustava mielenosoitus muistuttaa, että Afganistna
ei ole turvallinen. Kuva: Stop Deportation.

Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat laatineet vikalistan havaitsemistaan ongelmista. Linkitän sen sähköpostiin, mutta nostan esille muutamia ongelmia tähän viestiin.

Maahanmuuttoviraston puhuttelijoilla ja päätöksentekijöillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi maiden klaanijärjestelmästä, viranomaisten korruptoituneisuudesta tai Talebanin ja militiaorganisaatioiden viestinnästä, tietoverkostoista ja tiedonhankinnan tavoista.Virastossa on ollut liian kiire tehdä päätöksiä – puhuttelut ovat jääneet usein puutteellisiksi.

Pätevien tulkkien puute heikentää oikeusturvaa. Päteviä tulkkeja olisi, mutta migrin kilpailutuksessa he eivät menestyneet. Puhuttelupöytäkirjat ovat usein huonoa suomea ja turvapaikanhakijoiden kertomukset vaikuttavat siksi epäloogisilta.

Osa tulkeista on asenteellisia.

Ilmaisen oikeusavun poistaminen turvapaikkapuhutteluvaiheessa johti siihen, että kukaan ei ollut valvomassa turvapaikanhakijoiden etua ko. vaiheessa. Kukaan turvapaikanhakijan avustaja ei ollut paikalla tarkistamassa, mitä puhuttelupöytäkirjaan on kirjattu. Turvapaikkaprosessin myöhemmät vaiheet perustuvat haastattelupöytäkirjoihin. Siksi virheet ja puutteet seuraavat kaikissa vaiheissa, eikä oikeus puutu näihin.

Sanoitte optimisisesti luottavanne, että suomalainen oikeusjärjestelmä korjaa virheet. Valitettavasti se ei toteudu turvapaikanhakijoiden kohdalla. Uusimman tiedon mukaan Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna yli kolmesataa virheellistä päätöstä. Esille tulleet virheelliset päätökset ovat vain jäävuoren huippu. Virheet ovat elämän ja kuoleman kysymys.

Vastaanotto- ja säilöönottokeskuksissa tapahtuu itsemurhayrityksiä, ja osa niistä myös onnistuu. Minun tutuistani kaksi on yrittänyt itsemurhaa. Monet kärsivät unettomuudesta, masennuksesta ja muistihäiriöistä. Heitä on joutunut sairaalahoitoon psykoosin tai itsetuhoisen käyttäytymisen takia. He kokevat pakkopalautuksen kotimaahan olevan heille mahdoton vaihtoehto. Moni sanoo mieluummin kuolevansa Suomessa kuin palaavansa lähtömaahansa vainottaviksi.

Palataanpa Aliin. Viime viikolla poliisi kutsui hänet kuulemaan uusimman negatiivisen päätöksen. Se oli musta päivä. Miksi Suomen viranomaiset eivät arvosta nuoren pojan elämää?
Seuraavalla viikolla uutisissa kerrottiin, että Afganistanin siviiliuhrien määrä on saavuttanut uuden ennätyksen. Talebanien taistelukausi on vasta alkamassa.

Suomi pystyisi parempaan. Nämä ajat ovat häpeän vuosia Suomelle. Ja Euroopalle.

Älä hätäile palautuksista, huolestu oikeusturvasta

Avoin kirjeeni kansanedustaja ja Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Sari Essayahille



Kuuntelin haastattelunne Radio Deissä.
Valitettavasti minusta kuulosti siltä, että ette ole  tietoinen ongelmista, joita turvapaikkaprosesseihin nykyisellään liittyy. Jos tietäisitte, ette huolestuisi palautuksista vaan oikeusturvasta.
Migrin kiire, ensipuhuttelun virheiden kertautuminen seuraavissa oikeusasteissa, huonot asianajajat. Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että turvapaikanhakijoiden suomalaisista tukihenkilöistä on tullut 2 viime vuoden aikana pop up -juristeja, jotka tutkivat vapaa-aikanaan huonoja puhuttelupöytäkirjoja ja niiden virheitä, perehtyvät Irakin tai Afganistanin lainsäädäntöön ja siihen, miten vallitseva heimokulttuuri vaikuttaa turvapaikanhakijan elämään tai kuolemaan.
Senkin ajan me olisimme mieluummin käyttäneet kotouttamiseen.

Tietoa heidän ahdingostaan on tarjolla sillä media on julkaissut uutisia lapsiperheistä, jotka pelkäävät pakkopalautusta vainojien käsiin (esimerkiksi Loviisassa ja Jyväskylässä on monilapsisia perheitä, joiden isät ovat olleet poliiseja ja sen takia erityisessä vaarassa). Lisäksi lukuisat juristit ovat ilmaisseet huolensa oikeusturvan toteutumattomuudesta.

 





















Mainitsitte muistaakseni myös sen, että pojat ja nuoret miehet eivät ole turvapaikan tarpeessa. Hämmentävää: juuri heitähän terroristit tappavat tai pakkovärväävät joukkoihinsa. He ovat kuin meidän suomalaispoikamme: haluavat säilyttää henkensä, opiskella ja tehdä työtä.Itse tunnen afgaaninuoria, joita uhkaa "palautus" maahan, jossa he eivät ole koskaan olleet. Moni heistä on lähtenyt alle kymmenvuotiaana perheensä mukana Iraniin, sillä he kuuluvat Afganistanissa vainottuun hazaravähemmistöön, joita maassa saa tappaa - ihan vain siksi, että he ovat shiamuslimi-hazaroita. He ovat asuneet monta vuotta paperittomina paossa Iranissa, ja järjettömän Syyrian sodan alettua Iran on alkanut pakkovärvätä heitä taistelemaan Syyriaan. Ja heille äidit ja isät sanoivat: lähde pois, lähde heti. Niin minäkin sanoisin nuorelleni.

Nyt Suomi väittää "palauttavansa" heidät Afganistaniin. Miten ketään voi palauttaa maahan, jossa he ovat asuneet kymmenen vuotta sitten tai eivät ehkä ole koskaan olleet? Heillä ei ole Afganistanissa perhettä, sukua eikä mitään verkostoja - eikä siellä myöskään ole työnvälitystoimistoa, kuten Suomessa on. Sosiaaliset verkostot ovat edellytys sille, että maassa voi elää ja tehdä työtä. He puhuvat eri tavalla kuin afganistanilaiset (Iranissa puhuttavaa farsia siis, eivät puhdasta daria), he ovat epäilyttäviä, koska he ovat viettäneet 3-4 vuotta Euroopassa, jossa ovat ehkä omaksuneet länsimaista hapatusta. Siis kävelevä maalitaulu Talebaneille.

Tässä Afganistaniin palautetun nuoren residenssi.

 
























Suomen päättäjät ja viranomaiset selittävät asian siististi. Nuoret ja terveet miehet pärjäävät kyllä (vaikka helvettiin heidät heittäis).
Päättäjät ja viranomaiset voisivat ihan suoraan ja rehellisesti sanoa: meitä ei kiinnosta sinun elämäsi, ei vähääkään. Pääasia, että lähdet täältä pois. Olen hämmästynyt ja surullinen siitä, että kristityt ihmiset - ihan jo puolueen nimeen asti kristityt ihmiset - torjuvat ihmisten hädän. Juuri nyt, kun Suomella olisi mahdollisuus tehdä hyviä ja oikeita tekoja.


SARI ESSAYAH VASTASI MINULLE

Meillä Suomessa on järjestelmä, jossa poliitikot eivät voi muuttaa oikeuslaitoksen päätöksiä, mutta poliittisesti pyrimme vaikuttamaan siihen, että oikeusapua olisi saatavilla ja tulkkauspalvelut olisivat laadukkaita puhuttelutilanteissa, jotta jokaisen oikeusturva täyttyy. Vaikka Afganistanissa on erittäin vaikea olot, niin mikään maa ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä, että jokainen sieltä tuleva saa automaattisesti turvapaikan. Näiden monien Iranin kautta tulevien tilanne on vaikein. Olen tavannut afgaaneja useita kertoja, vastaanottokeskuksissa ja muutoinkin. Olen yhtälailla huolissani erityisesti lasten tilanteesta, samoin hazaroiden tilanteesta.




MINÄ VASTASIN SARI ESSAYAHILLE
Valitettavasti minulle jäi silti kysyttävää, sillä vastauksenne oli liian ylimalkainen.
Minä avaan sen ongelmia vähän.

Sanotte: Meillä Suomessa on järjestelmä, jossa poliitikot eivät voi muuttaa oikeuslaitoksen päätöksiä, mutta poliittisesti pyrimme vaikuttamaan siihen, että oikeusapua olisi saatavilla ja tulkkauspalvelut olisivat laadukkaita puhuttelutilanteissa, jotta jokaisen oikeusturva täyttyy.

VIRHE:
Meillä Suomessa on nyt järjestelmä, jossa poliitikot ovat tieten tahtoen heikentäneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Kaikille ei suinkaan ole ollut tarjolla oikeusapua vaiheissa, joissa he olisivat sitä tarvinneet. Kehnot puhuttelut ja niissä ilmenevät virheet laahaavat mukana ylempiin oikeusasteisiin. Valitusaikoja on lyhennetty. Maahanmuuttovirasto kilpailutti tulkit, ja kriteerinä oli enemmän hinta kuin laatu. Sen saa mitä tilaa. Halpaa.
Meillä on nyt järjestelmä, jossa päättäjät ja virkamiehet piiloutuvat toistensa selkien taakse. Poliitikot sanovat, että eivät voi vaikuttaa virkamiesten/oikeuslaitoksen toimintaan.
Virkamiehet taas sanovat kirkkan silmin, että tällaisiin (poliitikkojen tekemiin) päätöksiin me nojaamme.
Vastuuta pallotellaan, eikä kukaan sitä oikeasti kanna.
Poliitikot eivät voi muuttaa yksittäisiä päätöksiä, mutta he tekevät sen politiikan, joka ohjaa turvapaikkalinjauksia.
Monet oikeusoppineet ova ilmaisseet syvän huolensa turvapaikanhakijoiden puutteellisesta oikeusturvasta. Migritarkastusta on toivottu ja vaadittu, mutta sekin odotuttaa itseään.

Sanotte: Vaikka Afganistanissa on erittäin vaikea olot, niin mikään maa ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä, että jokainen sieltä tuleva saa automaattisesti turvapaikan.

TOISENLAISTA TIETOA SAATAVILLA
Ihmisoikeusjärjestöt, UNHCR ja jopa Afganistanin omat ministerit ovat vedonneet, ettei maahan pakkopalautettaisi ketään. Viimeksi Afganistanin ministeri tapasi virkaveljensä Saksassa ja vetosi pakkopalautusten lopettamiseksi.

Sanotte: Näiden monien Iranin kautta tulevien tilanne on vaikein. Olen tavannut afgaaneja useita kertoja, vastaanottokeskuksissa ja muutoinkin. Olen yhtälailla huolissani erityisesti lasten tilanteesta, samoin hazaroiden tilanteesta.
HÄMMÄSTELEN RISTIRIITAA
Te olette lukuisissa yhteyksissä sanonut, että palautuksia täytyy nopeuttaa, varsinkin nuorten miesten, joiden turvan ja suojelun tarvetta kaikki näyttävät dissaavan. Suomeen tulleet hazarat ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi nuoria miehiä.
Usein kuultu kommentti on, että kyllä me niitä naisia ja lapsia suojelisimme. Ei pidä paikkaansa, Todella moni lapsiperhe on saanut kielteisen päätöksen. Nuori afgaaniperhe pakkopalautettiin Suomessa syntyneen vauvansa kanssa Kabuliin. Nyt perhe on paperittomana Iranissa, ja rokottamaton lapsukainen sairastelee alinomaa.
Perheet tekevät kaikkensa, jotta heitä ei palautettaisi vainoon. Moni perhe on nyt Suomessa vailla mitään asemaa, paperittomana.

Lapsiperheiden jättäminen heitteille on ihmisoikeusrikos ja vastoin lasten oikeuksien sopimusta.

Tätä tekee Suomi. Sulkee silmänsä toisten hädältä ja pesee kätensä: viattomia olemme näiden ihmisten vereen ja kärsimykseen.

Ei sijaa majatalossa

Näihin aikoihin antoi keisari Migrinius käskyn, että koko valtakunnasta on haettava yöllä poliisin säilöön lapsiperheitä. Tämä muilutuskäsky ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sipiliuksen ollessa Suomen käskynhaltijana.

 

Äiti ja tytär ovat juuri tulleet Kreikkaan. Eurooppa ei ole avosylin.

Niin neljä poliisia ja neljä poliisikoiraa tunkeutui Joosofinkin perheen pieneen huoneeseen ahtaassa vastaanottokeskuksessa ja vei perheen säilöön odottamaan kuolemanlentoa Kabuliin, koska Joosof oli vainotun hazaraheimon huonetta ja sukua.

Säilössä Joosofin vaimon Mariamin ennenaikaisen synnyttämisen aika tuli, sillä hän odotti lasta ja pelästyi shokkiin viranomaisten kovien otteiden takia.
Mariam synnytti lapsen, puki hänet suomalaisten vapaaehtoisten keräämiin vauvanvatteisiin ja pani hänet pieneen pahvilaatikkoon makaamaan.

Sillä seudulla oli suomalaisia marketeissa joulahjaostoksilla. Yhtäkkiä heidän edessään oli pakkopalautuksia vastustavien ihmisten parvi, joiden kynttilöiden kirkkaus ympäröi heidät. He sanoivat:
- Älkää peljätkö, me emme ole väkivaltaisia. Me ilmoitamme teille suuren surun: tämän perheen turvapaikkakäsittelyssä on sattunut traagisia virheitä, ja kotimaahansa vietyinä he joutuvat vainon ja kidutuksen kohteeksi. Tästä merkkinä Joosof voi näyttää teille uhkauskirjeitä sekä kidutusjälkiä jaloissaan ja selässään. Menkää ja katsokaa heitä.

Kaikki suomalaiset saivat lukeakseen heidän sanansa ja kätkivät ne vakan alle ymmärtämättä niistä mitään. Vain perheen lasten koulukaverit jäivät ihmettelemään äkisti tyhjäksi jäänyttä pulpettia. He painoivat näyn sydämeensä, jossa se säilyi heidän loppuikänsä ja aiheutti heille yöllisiä painajaisia.

Ja Joosof, Mariam ja heidän neljä lastaan vietiin poliisisaattueessa lentokoneella Kabuliin, jossa heillä oli kahden viikon sija turvatalossa. Sen jälkeen he katosivat jäljettömiin.

Ps. Eurooppalaiset kirkot ovat näin joulun alla vedonneet inhimillisemmän turvapaikkapolitiikan puolesta.

"Palautus" Afganistaniin on matka sodan keskelle

Viikonloppuna 17.-18.2. eri puolilla Eurooppaa on mielenilmauksia, joissa muistutetaan Afganistanin turvattomasta tilanteesta ja vaaditaan, että afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset on lopetettava. 

 Euroopan Unioni ja Afganistan solmivat palautussopimuksen syksyllä 2016. Turvapaikanhakijat sanoivat peloissaan: me olemme heille kauppatavaraa.

Jo tuolloin Afganistanin tilanne oli huono, ja varsinkin hazarat olivat maassa systemaattisen vainon uhreja. Moni turvapaikanhakija oli tullut Eurooppaan Iranista tai Pakistanista, ja moni nuori ei ollut asunut päivääkään Afganistanissa. Silti Euroopan valtiot puhuvat heidät ”palauttamisestaan” outoon maahan. Siellä heillä ei ole mitään sosiaalisia verkostoja, jotka ovat Afganistanin kaltaisessa heikossa valtiossa välttämättömiä esimerkiksi työn saamiseen. He puhuvat osittain jopa eri kieltä kuin mitä Afganistanissa puhutaan.

Afganistanin tilanne on heikentynyt. Nyt sitä voidaan kuvata numeroilla 70/70. Noin 70 prosenttia Afganistanista on talebanien hallinnassa, ja myös Isis on saanut sieltä jalansijaa. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa. Talebanit iskevät pehmeisiin kohteisiin, siivileihin. Kuolleiden ja haavoittuneiden määrä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen, eikä talebanien taistelukausi ole edes alkanut.
Noin 70 prosenttia pakolla palautetuista lähtee uudelle pakomatkalle heti, kun se on mahdollista, sillä vaino ei ole Euroopan-vuosina lakannut. Euroopassa uusia tuulia haistellut on siellä epäluulojen ja syrjinnän kohde. 

Tuttu nuori kertoi, että talebanit tappoivat hänen Saksasta palautetun ystävänsä. Hän katsoi minua vakavana ja sanoi:
- Miksi te ette ymmärrä, että me olemme samanlaisia kuin te? Meillä on äiti, isä, siskoja ja veljiä, ihan niin kuin teilläkin.

Vastaanottokeskuksissa on epätoivoinen ja suisidaalinen tunnelma. Opinhaluisina ja toiveikkaina tulleet nuoret ovat kuin haamu entisestään ja vetäytyvät mytyksi peiton alle. Lapsiperheet pelkäävät, ja lapset näkevät, kuinka äiti ja isä itkevät tai nukkuvat apaattisina.

Amnesty, Kirkon Ulkomanaapu, Changemaker, Kehys, Kepa, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Suomen Pakolaisapu, Suomen somalialaisten liitto sekä Suomen Somali-verkosto vetosivat helmikuussa, että Suomi lopettaisi palautukset sodan ja terrorin keskelle.

Pyydän, että arvioitte Afganistanin tilannetta uudelleen ja vaikutatte siihen, että pakkopalautukset sodan ja kaaoksen keskelle lopetetaan.

Suomessa afgaanien ja heidän tukihenkilöidensä mielenosoituksia on lauantaina 17.2. muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Turussa.

Nuori, Suomeen yksintullut ystäväni on oppinut suomea reilun kahden vuoden aikana todella hyvin. Hän on sinnikäs ja lahjakas. Viimeisin pommi-isku sai hänet kirjoittamaan oheisen tekstin - tosin sitä on kevyesti stilisoitu. Kevyesti.

On aamu.
Kaikki ovat kotona.
Kaikki ovat iloisia.
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Kaikki nauravat ja hymyilevät.
On kaunis aamu ja elämä hymyilee.
On lauantai aamu.
Linnut laulavat ja pojat kuuntelevat.
On tosi kaunis päivä ja aurinko paistaa.
Äiti on keittiössä.
Isä on lukemassa sanomalehtiä.
Pojat ja tytöt ovat pihassa.

Mennään toiseen paikkaan.
Toisessa kaupungissa on ihmisiä, jotka työskentelevät.
Mennään muihin paikkoihin.
Tuossa on ihmisiä, jotka järjestävät juhlia.
Iltapäivällä kaksi ihmistä on menossa naimisiin.
Maailma on ihana ja rauhaisa.
Mihin voidaan vielä mennä?
Katsokaa tuohon taloon.
Talossa asuu mies ja nainen, joilla on monta lasta.
Vanhin poika lähtee etsimään työtä.
Vanhin tytär lähtee etsimään paikkaa, johon voisi mennä ompelemaan.
Pikkulapset ovat katsomassa telkkaria.
Tuossa talossa taas on nainen, joka on raskaana. Hänen miehensä on töissä.
Mennään eteenpäin.
Tuohon taloon on vasta syntynyt lapsi. Kaikki ovat iloisia.
Voi miten ihanaa.
Katsokaa tuonne: tuo mies on vahva ja hän menee töihin joka päivä.
On ihania paikkoja, joissa on kilttejä ja hyväntuulisia ihmisiä.
Nyt mennään paikkaan, jossa voi juoda teetä ja kahvia.
En tiedä mitä tapahtui.
En kuule mitään.
En näe mitään.
Ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole käsiä, joilla ei ole jalkaa. Joilla ei ole vaatteita päällä. Joilla ei ole päätä. Joilla ei ole silmiä. Joilla ei ole korvia. Joilla ei ole mitään.
Mitä tapahtui?
Maailma muuttui huonoksi.
Voi elämä.
Miten voi olla niin.
Aamulla sai olla ihan rauhassa.
Aamulla sai olla ihan turvassa.
En voi uskoa tätä.
En halua tietää mitä tapahtui.
En halua katsoa mihinkään.
En halua kuulla mitään.
En halua.
En tarvitse.
En tahdo.
Miten elämä muuttuu niin nopeasti.
Aamulla oli noin.
Mutta nyt on näin.
On ihan uskomatonta.
Odotan vähän aikaa ja menen katsomaan mitä on tapahtunut.
Voi Jumala.
Mies, joka oli menossa töihin, kuoli.
Nainen, joka oli raskaana, kuoli.
Perhe, joiden lapsi oli syntynyt, he kaikki kuolivat.
Tuossa talossa oli nainen.
Olen sanoton.
Ihmiset kaikissa niissä paikoissa, he kaikki kuolivat.
En voi sanoa mitään enää.
En tahdo puhua enää kenellekään.

https://ibbyfinland.wordpress.com/portfolio/kun-pulpetti-ei-purista/

Turvaton kaukalo eli vauvauutisia

Hups, ajantaju petti, sisäinen jouluihmiseni pakotti julkaisemaan tämän tekstin, vaikka pahasti myöhässä.

Näihin aikoihin antoi keisari Migrinius käskyn, että koko valtakunnasta on haettava yöllä poliisin säilöön lapsiperheitä. Tämä muilutuskäsky ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sipiliuksen ollessa Suomen käskynhaltijana
Niin neljä poliisia ja neljä poliisikoiraa tunkeutui Joosofinkin perheen pieneen huoneeseen ahtaassa vastaanottokeskuksessa ja vei perheen säilöön odottamaan kuolemanlentoa Kabuliin, koska Joosof oli vainotun hazaraheimon huonetta ja sukua.
Säilössä Joosofin vaimon Mariamin ennenaikaisen synnyttämisen aika tuli, sillä hän odotti lasta ja pelästyi shokkiin viranomaisten kovien otteiden takia.
Mariam synnytti lapsen, puki hänet suomalaisten vapaaehtoisten keräämiin vauvanvatteisiin ja pani hänet pieneen pahvilaatikkoon makaamaan.

Sillä seudulla oli suomalaisia marketeissa joulahjaostoksilla. Yhtäkkiä heidän edessään oli pakkopalautuksia vastustavien aktivistien parvi, joiden kynttilöiden kirkkaus ympäröi heidät. Aktivistit sanoivat:
- Älkää peljätkö, me emme ole väkivaltaisia. Me ilmoitamme teille suuren surun: tämän perheen turvapaikkakäsittelyssä on sattunut traagisia virheitä, ja kotimaahansa vietyinä he joutuvat vainon ja kidutuksen kohteeksi. Tästä merkkinä Joosof voi näyttää teille uhkauskirjeitä sekä kidutusjälkiä jaloissaan ja selässään. Menkää ja katsokaa heitä.

Kaikki suomalaiset saivat lukeakseen aktivistien sanat ja kätkivät ne vakan alle ymmärtämättä niistä mitään. Vain perheen lasten koulukaverit jäivät ihmettelemään äkisti tyhjäksi jäänyttä pulpettia. He painoivat näyn sydämeensä, jossa se säilyi heidän loppuikänsä ja aiheutti heille yöllisiä painajaisia.
Ja Joosof, Mariam ja heidän lapsensa vietiin poliisisaattueessa lentokoneella Kabuliin, jossa heillä oli kahden viikon sija turvatalossa. Sen jälkeen he katosivat jäljettömiin.

Turvapaikanhakijakristityn ahdas portti

Lauantaina Helsingissä on mielenosoitus kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden puolesta. Sen järjestää Hätähuuto - Upprop. Sitä ovat järjestämässä Espoon vapaaseurakunnan afganistanilaisten ja iranilaisten turvapaikanhakijoiden parissa tehtävästä työstä vastaava Jaana Koivunen ja muutama muu aktiivi. Lisää taustoja Kirkko & Kaupunki -lehden jutussa. Suosittelen lukemista.
 
Mielenosoitus on monen mielestä - jopa minun - vähän kontroverssi. Joku harmittelee sitä, että kaikki kristilliset toimijat eivät ole siinä mukana. Mutta meillähän on monia seurakuntia, ja niiden välillä eroja toimintamalleissa. Ei anneta sen häiritä!
Joku harmittelee sitä, että tässä puolustetaan vain kristittyjä tai kristinuskoon kääntyneitä - syrjivätkö suomalaiset seurakunnat ja yksittäiset kristityt muslimeja, jotka ovat yhtälailla turvapaikan tarpeessa?
Eivät. Apua ja tukea on seurakunnissa annettu uskontoon ja muuhun vakaumukseen katsomatta.
Jos tämäkin mielenosoitus herättää huomaamaan, että turvapaikanhakijoiden oikeusturva on horjuva ja sattumanvarainen, niin se sataa yhteiseen laariin.



Ja tästä eteenpäin: blogiteksti on sama, jonka olen julkaissut helmikuun alussa. Sisältää hyviä linkkejä.

Taannoin Helsingin Sanomat kertoi, kuinka turvapaikkahakemuksiin ilmestyy valitusvaiheessa tieto kristinuskoon kääntymisestä. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Revon
kommenteista on luettavissa epäilys, että kääntymys ei ole aito. Repo käyttää ilmaisua "uuskristittyinä esiintyvät afgaanit". Mitä ovat uuskristityt? Miten he "esiintyvät"?
Revon kommenti ”enpä muistanutkaan, unohtui ensimmäisessä hakemuksessa mainita tämä lisäsyy” (kristinuskoon kääntymisestä) kuulostaa yhtä halveksuvalta ja yliolkaiselta.

Repo kuvailee, kuinka maahanmuuttovirasto tekee kristinuskoon ja kääntymiseen liittyviä tarkentavia
kysymyksiä, ja päätöksessä tulee arvioida hakijan kertomuksen ja esitettyjen perusteiden uskottavuus.
Kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden ja heidän tukihenkilöidensä mukaan tämä
”uskontokuulustelu” voi kestää tuntikausia. Kysymykset saattavat olla niin vaikeita, että ikänsä
kristinuskon vaikutuspiirissä eläneet suomalaiset eivät osaisi niihin vastata. Jopa luterilaisen kirkon papitovat joutuneet selailemaan Raamattujaan pohtiessaan oikeita vastauksia turvapaikanhakijoille tehtyihin kysymyksiin – klassikko lajissaan on kysymys Matteuksen ja Markuksen evankeliumien ehtoollisoppien eroista. Miten kuulemisissa otetaan huomioon se, että kaikkien ajattelu ei ole kovin käsitteellisellä tasolla?

Kuusi riviä, viisi rivienväliä, jotka Tirsa Forssel täyttää
lukuisilla selityksillä ja poikkeuksilla. Ne vesittävät
hänen lausumansa.

 Lisäksi Maahanmuuttovirasto voi kävellä kastepappien lausuntojen yli turvapaikanhakijoiden vakaumusta arvioidessaan, huolimatta siitä, että pappi ja seurakunnan muut työntekijät ovat nähneet sen sitoutumisen, jolla kristinuskoon kääntyneet ovat osallistuneet seurakunnan toimintaan, vaikka se on riskialtista.
Tästä kirjoitti Porin Teljän kirkkoherra Kaisa Huhtala julkisessa Facebook-päivityksessään, josta sitten Yleisradio teki jutun,
Korkealle nostettua rimaa hämmästeli myös pastori Jari Rankinen blogissaan Suomen Teologisen Instituutin sivulla.

Revon mukaan kristinuskoon kääntyminen oli vielä viime keväänä Suomessa yleisempi peruste
hakemusten uuteen käsittelyyn kuin muissa Pohjoismaissa. Hän sanoo, että nyt ilmiö on tullut
laajemminkin Pohjoismaihin ja muihin EU-valtioihin. Itse löysin syksyllä 2015 julkaistun lehtijutun, jossa kerrottiin, kuinka uudet turvapaikanhakijat yllättivät Saksan kirkkojen työntekijät kertomalla, että haluavat kasteelle. Ihan uudesta ilmiöstä ei siis ole kyse.

Miedostikin kristittynä ihmisenä minua hävettää tämä Jeesuksen väärinkäyttö. .
Helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin turvapaikanhakijakristityn läpäistä Maahanmuuttoviraston ahdas portti?

Lopuksi kiitokset arkkipiispa Kari Mäkiselle ja Suomen Pakolaisavun toiminnanjahtaja Annu Lehtiselle,jotka vaativat Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla pakolaispolitiikan uudelleen tarkastelua.