Apua, Stop deportation -mummo karkaa taas

Yhdellä rouvalla on ohut mutta pitkä letti niskassa; hänestä tulee mieleen Asterix-sarjakuvan Smirgeline, tuo kyläpäällikön arvokas vaimo.
Naapuripöydän mies kysyy, miksi puolukkapuuro pitää syödä. Hoitaja sanoo, että onhan se hyvää, kannattaa nyt syödä vaan.
Yksi mummo odottaa ruokaa vauvanukkea hellästi heijaten
Toinen varmistaa viidennen kerran, että milläs kirkonkylällä sitä nyt ollaan.

Äitvanhalla on pilkettä silmissä. Hän on tohkeissaan juttuseurasta. Nyt on muutakin puhumista kuin kotikylän asiat ja kotinavetan edesmenneet lehmäpersoonat. Ketäs ne nyt oli, Perjakka, Onerva, Sirke, Toive...

Vieressä ateriaansa lopettelee mies, jonka kanssa äiti on puhunut Kekkosesta. Nyt hän puhuu  Armi Kuuselasta, jota hän oli käynyt katsomassakin, kun Suomen ylpeys Miss Maailma teki junalla kiertueen pitkin Suomea. 
- Sehän mäni naimisiin Gilin kanssa. Sen Hilarion, mies muistaa.
- Ee sille suomalaenen kelevannu.

Hoitaja hakee äidiltäni tarjottimen. Minä paljastan, että olin eilispäivänä syönyt äidin korvapuustin. Ytelä on, syö poes, äiti oli tarjotellut kanelipullaa minulle.
Tirskuttiin hoitajan kanssa, että on siinä tytär, viep pullan vanahan immeisen suusta. Oikein ääneen naurettiin.
Armia muistellut mies toteaa, että naisten nauru kuulostaa niin makealta poikamiehen korviin.
- Voesittako työ naahottee sitä mulle, nin minä huoneessanj kuuntelisin?

Sitten alkavat muistella entisaikaisia työhommia. Heinäntekoa, elonkorjuuta, puun ajua hevosilla ja traktoreilla, myllyreissuja. Miehen koti oli tarjonnyt yösijan Pelson vankilasta vapautuneille vangeille, jotka jatkoivat siitä matkaansa etelään.
- Se olj se meejän talo semmonen, että saevat ruokoo ja yöpaekan

Juttu luisti niin herakasti, että jätin pöytäseuran sirppeineen ja viikatteineen (viitakkeineen meillä Savossa) elopellolle; juups, ei tartte minua nyt huomioida, sen kun puhutte vaan.

Kotimatkalla mietin, mitä muisti siivilöi minun vanhuuteeni. Mitä muistelen? Lapsuuteni kissoja, marjareissuja, omien lapsieni leikkejä ja sanomuksia? Elämäni pahinta päivää, kun näin oman poikani kuolleena?

Tai ehkä nämä nykyiset ahdistavat vuodet painuvat syvälle mieleen, eivätkä anna rauhaa edes dementian jyllätessä. Vuodet jolloin Suomi muuttui maaksi, jossa ihmisoikeudet eivät ulotu kaikille. Minä - ja arvatenkin muut aktivistikaverini - pöngimme sängystä jalkeille ja karkailemme kankeilla kintuilla kohti hoitokodin ulko-ovea.
- Tänäänkös se miekkari oli? Kuka tekee kyltit? Kuka on piilottanut mun Stop deportation-paidan?
Siinä sitä on (afgaani)hoitajilla rauhoittelemista.

Kuva Heli Heikkinen

Nyt tuulee, ja tunteella

"Näin Jeesus-elokuvan. Jeesus antoi rakkauden ja anteeksiannon ja hän kertoi totuuden. Hän teki sellaisia ihmeitä, joihin vain Jumalalla on voima ja valta. Hän menetti jopa oman henkensäkin ihmisten syntien takia. Nämä ajatukset ja teot vetivät minua Jeesukseen päin."

Näin kertoo turvapaikanhakijanuori, jonka kastejuhlaan osallistuin. Kirkas puhdas kastevesi pisaroi noenmustissa hiuksissa. Tuli alkuseurakunnallinen olo, kun kastepappi muistutti kastettavia siitä, millaisen riskin he tällä valinnallaan ottavat. Nieleskelin kyyneleitä.

 






















Nuori tuntee kristinuskoa paljon ja syvällisesti. Hän tulee kulttuurista, jossa uskonto vaikuttaa laajalti elämään ja yhteiskuntaan: säännölliset rukoushetket, ramadan, miesten ja naisten väliset suhteet... Hän on elänyt siinä kulttuurissa noin neljä viidesosaa nuoresta elämästään, yhden viidesosan kristillisessä (jonkun mielestä jälkikristillisessä) Suomessa. Hän tekee havaintoja kulttuurien eroista, peilaa näkemäänsä siihen, mikä hänelle on tuttua, siis siihen islamilaiseen elämänmenoon.

Hän käy kirkossa, hän hämmästelee, että suomalaiskristityt auttavat häntä ilman mitään taka-ajatuksia. Hän oppii, että kirkossa voi järjestää iloiset häät: "me haluamme viedä Jumalalle niin ilomme kuin surumme", hänelle selitetään.
Hän näkee, että Suomessa toteutuu naisten ja miesten tasa-arvo, ja järkeilee sen johtuvan kristinuskosta - onhan Jumala luonut meidät kaikki vapaiksi ja tasa-arvoisiksi.

Nuori sanoo, että hänellä on Jeesus sydämessä. Hän ei enää tunne elämäänsä arvottomaksi eikä itseään yksinäiseksi.
Vastaanottokeskuksessa hän joutuu pitämään ratkaisunsa salassa. Raamattua hän lukee puhelimesta tai kipaisee kirjaston lukusaliin. Viereisen sängyn poika rullaa rukousmattonsa auki viidesti päivässä ja kumartaa kohti Mekkaa. Siunattu vilpitön muslimi!
Kun poika kertoi kotiväelleen kääntymisestään, äiti lakkasi vastaamasta hänen puheluihinsa.


Migrille hänen vakaumuksensa ei riitä. "Sinä vain sanot, että olet kristitty, oikeasti et ole. Puheesi on ulkokohtaista. Voit palata lähtömaahasi vaaratta." Migrin turvapaikkayksikön johtaja puhuu lehtihaastattelussa "kristittyinä esiintyvistä afgaaneista." Miten loukkaavaa, miten yliolkaista.
Kristinusko on tie, ja tämä nuori on vasta sen alkumetreillä.

Nova Hutasssa Krakovan lähellä on moderni kirkko. Lasimaalaus sieltä.

Olen nyt kovasti miettinyt, millainen (miten pieni) on se jumala, jota migrissä palvellaan. Minun käsitykseni mukaan kukaan ei voi määritellä Jumalaa. Me heittelemme likiarvoja, ja kun kerromme Jumalasta, puhumme pitkälle vain omasta jumalakuvastamme. Siihen taas vaikuttavat omat elämänkokemuksemme, se yhteisö, jossa olemme kristittyinä eläneet, se kielenkäyttö, jota olemme kuulleet. Mihin konventioon migri tukeutuu: luterilaiseen, herätyskristilliseen, vapaiden suuntien perinteeseen? Entä jos puhuteltava ei pysy konventiossa vaan sattuukin ajattelemaan itse? Tai jos hän ei kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun eikä pysty sanallistamaan tietoaan ja kokemuksiaan?

Kerro millainen Jumala mielestäsi on?
Kristinuskon Jumala on  ystävällinen. Hän etsi itse ihmisiä ja ohjaa heidät oikealle tielle, vastaa nuori.

Mitä minä vastaisin?
Jumala on Palava Pensas. Salaisuus, joka ei salli itseään selitettävän.
Hän on Minä Olen - olemisen perusta, joka puhalsi meihin Hengen ja elämän.
Hän loi koko maailman (joo, mutta entäs evoluutio - no okei, hän käynnisti koko prosessin). 
Häneltä saamme hyvän ja pahan, terveyden ja sairauden, elämän ja kuoleman.
Hän kuoli ristillä. Hän ei kuollut kuitenkaan. Hän on yksi, hän on kolme.
Hän on luonnossa muttei luotu.
Hänen seuraajiinsa ei tehoa käärmeen myrkky (mutta minä pakkaan taskuuni lääkettä käärmeen varalta, kun lähden marjametsään).
Hän parantaa sairaita (käyn silti lääkärissä, eivätkä kaikki parane).
Hän antaa kielillä puhumisen armolahjan (lahjat ovat monet ja moninaiset).
Hän on elefantti, jota sokeat miehet tunnustelevat.
Hän suojelee meitä ja lähettää enkelinsä vartioitsemaan (paitsi viime helmikuussa, kun poikani kuoli, Hän ei lähettänyt - emme ole nyt oikein puheväleissä).

Mitä sinä vastaisit?

Turvaton kaukalo eli vauvauutisia

Hups, ajantaju petti, sisäinen jouluihmiseni pakotti julkaisemaan tämän tekstin, vaikka pahasti myöhässä.

Näihin aikoihin antoi keisari Migrinius käskyn, että koko valtakunnasta on haettava yöllä poliisin säilöön lapsiperheitä. Tämä muilutuskäsky ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sipiliuksen ollessa Suomen käskynhaltijana
Niin neljä poliisia ja neljä poliisikoiraa tunkeutui Joosofinkin perheen pieneen huoneeseen ahtaassa vastaanottokeskuksessa ja vei perheen säilöön odottamaan kuolemanlentoa Kabuliin, koska Joosof oli vainotun hazaraheimon huonetta ja sukua.
Säilössä Joosofin vaimon Mariamin ennenaikaisen synnyttämisen aika tuli, sillä hän odotti lasta ja pelästyi shokkiin viranomaisten kovien otteiden takia.
Mariam synnytti lapsen, puki hänet suomalaisten vapaaehtoisten keräämiin vauvanvatteisiin ja pani hänet pieneen pahvilaatikkoon makaamaan.

Sillä seudulla oli suomalaisia marketeissa joulahjaostoksilla. Yhtäkkiä heidän edessään oli pakkopalautuksia vastustavien aktivistien parvi, joiden kynttilöiden kirkkaus ympäröi heidät. Aktivistit sanoivat:
- Älkää peljätkö, me emme ole väkivaltaisia. Me ilmoitamme teille suuren surun: tämän perheen turvapaikkakäsittelyssä on sattunut traagisia virheitä, ja kotimaahansa vietyinä he joutuvat vainon ja kidutuksen kohteeksi. Tästä merkkinä Joosof voi näyttää teille uhkauskirjeitä sekä kidutusjälkiä jaloissaan ja selässään. Menkää ja katsokaa heitä.

Kaikki suomalaiset saivat lukeakseen aktivistien sanat ja kätkivät ne vakan alle ymmärtämättä niistä mitään. Vain perheen lasten koulukaverit jäivät ihmettelemään äkisti tyhjäksi jäänyttä pulpettia. He painoivat näyn sydämeensä, jossa se säilyi heidän loppuikänsä ja aiheutti heille yöllisiä painajaisia.
Ja Joosof, Mariam ja heidän lapsensa vietiin poliisisaattueessa lentokoneella Kabuliin, jossa heillä oli kahden viikon sija turvatalossa. Sen jälkeen he katosivat jäljettömiin.

Enkelit lentää sun elokuviin

Kuollut lapsi, joka on muuttunut enkeliksi.
Meidän jokaisen haavoittama enkeli.
Jotain ihmisen sisäistä, joka yhdistää meitä kaikkia ihmisiä.
Suomalaisten kovaa elämää symboloiva maalaus.

Ranskalaisohjaaja Jean-Michel Roux kiinnostui Hugo Simbergin maalauksesta Haavoittunut enkeli – samoin kuin suomalaisesta luonnosta ja luonteesta – ja teki elokuvan, jossa suomalaiset kertovat ajatuksiaan taulusta. Elokuvan taustoja esittelee myös Aamulehti.

Pohjolan enkeli -elokuvassa puhuvat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja psykiatri Ben Fuhrman, Pentti Kurikan nimipäivät -bändiläisiä sekä suuri määrä suomalaisia, joita taulu on koskettanut. Monia elokuvan henkilöitä yhdistää menetys, läheisen kuolema.
Trailerin näet täältä.

Sydämeen käyvimpiä hetkiä ovat ne, joissa opettajat esittelevät taulua koululaisryhmille, ja lapset kertovat käsityksiään siitä, missä tilanteessa enkeli on haavoittunut. Keräsi kukkia? Pojat kiusasivat mutta tulivat katumapäälle ja kantavat avun piiriin? Ehkä tämä on tytön halloween-asu?

Karnevalistisiakin tunnelmia puolentoista tunnin mittaiseen elokuvaan mahtuu, kun moottorisahalla puuveistoksia tekevä itetaiteilija ja hänen naisystävänsä – molemmat jo ikääntyneitä ihmisiä – pukeutuvat nainen valkeaksi ja mies mustaksi enkelihahmoksi ja pyörätelevät kömpelöä tanssia kedolla.

Moni kohtaus sijoittuu vähän yllättävästikin Lappiin. Muutamat tonttu- ja maahisjutut tuntuvat hiukan irrallisilta, ja hetkittäin tulee sellainen olo, että ohjaaja on ollut vähän liikaa pohjoisen mystiikan vietävissä.
Pääosassa on toki enkeli, ja enkeliä esittävä tyttö vaeltelee suomalaismaisemassa. Itse toivoin, että myös maalauksen pojille olisi annettu enemmän tilaa.

Näin elokuvan torstaina Jyväskylässä. Iltapäiväesityksessä meitä katsojia oli vain kolme – minulle tuntematon nainen, nuori afgaaniystäväni ja minä. Ystäväni tuntee Simbergin taulun ja on itse taitavana piirtäjänä varioinut taulua ja piirtänyt etummaiseksi enkelin kantajaksi afgaanipojan.

Matkalla elokuvaan ystäväni kertoi, että hänen koulussaan oli vietetty hiljaista hetkeä, sillä yksi nuori oli tehnyt itsemurhan. Keskustelimme siitä, mitä uskontomme – kristinusko ja islam – sanovat itsemurhasta. Hänen mukaansa se on islaminuskossa vakava teko, suora tie helvettiin. No niin meilläkin on opetettu, mutta nyt ajatellaan lempeämmin, kerroin. Että ihminen on vain ollut nurkassa, pimeässä huoneessa, eikä ole sillä hetkellä sokaistuneena nähnyt muita vaihtoehtoja.

Minulla on paha tapa yrittää eläytyä toisten ihmisten tunnelmiin. Mietin elokuvan alussa, mitä nuori afgaani tämän puolitoistatuntisen kestää ja mitä hän ymmärtää suomenkielisestä puheesta. Kuiskin muutaman selityksen hänen korvaansa (tuo on poro, tuo on Saana-tunturi, tuo on meidän entinen presidentti), mutta sitten rentouduin. Hänellä on oma kokemuksensa, minulla omani. Shut up ja anna rauha.

Hugo Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli on suomalaisten lempitaulu. Kaksi sulkeutuneen oloista poikaa kantaa siipeen ja päähän haavoittunutta tyttöoletettua enkeliä paareilla lohduttoman värittömässä maisemassa. Taiteilija maalasi taulun vuonna 1904 eikä antanut sille mitään selityksiä, ei edes nimeä.
Taulun ensimmäinen versio sijoittuu Töölönlahden rantamille. Se on nyt nähtävillä Ateneumissa. Toinen versio sijoittuu Tampereelle, tehtaan piippuja näkyy horisontissa. Se on Tampereen tuomiokirkossa.

Minun mielestäni Haavoittunut enkeli on niin mystinen taulu, että selityksiä ei ole. Paitsi että yksi ajatus minulla on ollut siitä, aina. Ilmeinen auttaja on joutunut autettavaksi, ja häntä auttavat epäilmeiset auttajat, ynseän oloiset pojat. Avun vastaanottaminen voi olla vaikeaa, jos on itse tottunut olemaan se, joka järjestelee toisten asioita. Pojille auttaminen lienee eheyttävä kokemus. Mykistävä salaisuus, joka painuu syvälle sieluun.
Sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa, kirjoitti Anna-Maija Raittila virteensä.

Ihan ajatusleikkinä jäin miettimään, olisiko mitenkään mahdollista, että suomalaiset äänestäisivät kollektiivisesti lempitaulukseen maalauksen, jossa helottaa kesän kuuma aurinko ja jossa hehkuvat keltaiset, punaiset ja oranssit kukat vihreää nurmea täplittäen. Jossa tanssitaan, ja viulua ei soita luuranko-kuolema. Ilmeisesti ei.

Rakkaudelle töitä

Rakkaudella on pitänyt viime aikoina kiirettä.
Rakkaus on käärinyt hihat ja jakanut leipää, riisiä ja piparkakkuja.
Se on seisonut Pelastusarmeijan joulupadan vierellä kauppakeskuksessa.
Rakkaus pakkaa jouluaattona ruoka-apua kauppojen lahjoituksista.

Rakkaudella on tarkka näkö.
Rakkaus tietää mitä tehdä, kun on hätä.
Se osaa toimia kysymättäkin, mutta se osaa tehdä myös oikeat kysymykset.

Rakkaus puhuu totta, kun ympärillä valehdellaan.
Se näkee osattomuuden ja köyhyyden taakse. Rakkaus tietää, että työttömyys ei ole ”oma vika”.

Rakkaus sanoo, että on ihan ok, jos lapsiperheen joulupukki puhuu suomea dariksi murtaen.
Rakkaus on istunut vastaanottokeskuksen asukkaiden huoneissa ja syönyt riisiä ja kanaa pehmeällä matolla istuen.
Rakkaus on laittanut ruokaa vastaanottokeskuksen ahtaassa keittiössä ja tarjonnut ruokaa suomalaisille ystäville.
Rakkaus on leiponut afgaanileipää vastaanottokeskuksen keittiössä ja tuikannut lämpimän leivän suomalaisille ystäville.

Rakkaus sanoo: haluan oppia teidän kulttuurin

 

Rakkaus on iloinnut jokaisesta oleskeluluvasta.

Se on itkenyt kielteisen päätöksen saaneen kanssa.

Rakkaus ei valehtele. Se etsii totuutta.
Rakkaus uskaltaa korottaa äänensä, kun valtaapitävät vääristävät kuvaamme maailmasta.

http://www.kytkin.fi/kirkko-ei-voi-hyvaksya-paperittomien-kriminalisoimista-ja-valvontayhteiskunnan-syntya/

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/12/22/kavipa-helposti/