Nyt tuulee, ja tunteella

"Näin Jeesus-elokuvan. Jeesus antoi rakkauden ja anteeksiannon ja hän kertoi totuuden. Hän teki sellaisia ihmeitä, joihin vain Jumalalla on voima ja valta. Hän menetti jopa oman henkensäkin ihmisten syntien takia. Nämä ajatukset ja teot vetivät minua Jeesukseen päin."

Näin kertoo turvapaikanhakijanuori, jonka kastejuhlaan osallistuin. Kirkas puhdas kastevesi pisaroi noenmustissa hiuksissa. Tuli alkuseurakunnallinen olo, kun kastepappi muistutti kastettavia siitä, millaisen riskin he tällä valinnallaan ottavat. Nieleskelin kyyneleitä.

 






















Nuori tuntee kristinuskoa paljon ja syvällisesti. Hän tulee kulttuurista, jossa uskonto vaikuttaa laajalti elämään ja yhteiskuntaan: säännölliset rukoushetket, ramadan, miesten ja naisten väliset suhteet... Hän on elänyt siinä kulttuurissa noin neljä viidesosaa nuoresta elämästään, yhden viidesosan kristillisessä (jonkun mielestä jälkikristillisessä) Suomessa. Hän tekee havaintoja kulttuurien eroista, peilaa näkemäänsä siihen, mikä hänelle on tuttua, siis siihen islamilaiseen elämänmenoon.

Hän käy kirkossa, hän hämmästelee, että suomalaiskristityt auttavat häntä ilman mitään taka-ajatuksia. Hän oppii, että kirkossa voi järjestää iloiset häät: "me haluamme viedä Jumalalle niin ilomme kuin surumme", hänelle selitetään.
Hän näkee, että Suomessa toteutuu naisten ja miesten tasa-arvo, ja järkeilee sen johtuvan kristinuskosta - onhan Jumala luonut meidät kaikki vapaiksi ja tasa-arvoisiksi.

Nuori sanoo, että hänellä on Jeesus sydämessä. Hän ei enää tunne elämäänsä arvottomaksi eikä itseään yksinäiseksi.
Vastaanottokeskuksessa hän joutuu pitämään ratkaisunsa salassa. Raamattua hän lukee puhelimesta tai kipaisee kirjaston lukusaliin. Viereisen sängyn poika rullaa rukousmattonsa auki viidesti päivässä ja kumartaa kohti Mekkaa. Siunattu vilpitön muslimi!
Kun poika kertoi kotiväelleen kääntymisestään, äiti lakkasi vastaamasta hänen puheluihinsa.


Migrille hänen vakaumuksensa ei riitä. "Sinä vain sanot, että olet kristitty, oikeasti et ole. Puheesi on ulkokohtaista. Voit palata lähtömaahasi vaaratta." Migrin turvapaikkayksikön johtaja puhuu lehtihaastattelussa "kristittyinä esiintyvistä afgaaneista." Miten loukkaavaa, miten yliolkaista.
Kristinusko on tie, ja tämä nuori on vasta sen alkumetreillä.

Nova Hutasssa Krakovan lähellä on moderni kirkko. Lasimaalaus sieltä.

Olen nyt kovasti miettinyt, millainen (miten pieni) on se jumala, jota migrissä palvellaan. Minun käsitykseni mukaan kukaan ei voi määritellä Jumalaa. Me heittelemme likiarvoja, ja kun kerromme Jumalasta, puhumme pitkälle vain omasta jumalakuvastamme. Siihen taas vaikuttavat omat elämänkokemuksemme, se yhteisö, jossa olemme kristittyinä eläneet, se kielenkäyttö, jota olemme kuulleet. Mihin konventioon migri tukeutuu: luterilaiseen, herätyskristilliseen, vapaiden suuntien perinteeseen? Entä jos puhuteltava ei pysy konventiossa vaan sattuukin ajattelemaan itse? Tai jos hän ei kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun eikä pysty sanallistamaan tietoaan ja kokemuksiaan?

Kerro millainen Jumala mielestäsi on?
Kristinuskon Jumala on  ystävällinen. Hän etsi itse ihmisiä ja ohjaa heidät oikealle tielle, vastaa nuori.

Mitä minä vastaisin?
Jumala on Palava Pensas. Salaisuus, joka ei salli itseään selitettävän.
Hän on Minä Olen - olemisen perusta, joka puhalsi meihin Hengen ja elämän.
Hän loi koko maailman (joo, mutta entäs evoluutio - no okei, hän käynnisti koko prosessin). 
Häneltä saamme hyvän ja pahan, terveyden ja sairauden, elämän ja kuoleman.
Hän kuoli ristillä. Hän ei kuollut kuitenkaan. Hän on yksi, hän on kolme.
Hän on luonnossa muttei luotu.
Hänen seuraajiinsa ei tehoa käärmeen myrkky (mutta minä pakkaan taskuuni lääkettä käärmeen varalta, kun lähden marjametsään).
Hän parantaa sairaita (käyn silti lääkärissä, eivätkä kaikki parane).
Hän antaa kielillä puhumisen armolahjan (lahjat ovat monet ja moninaiset).
Hän on elefantti, jota sokeat miehet tunnustelevat.
Hän suojelee meitä ja lähettää enkelinsä vartioitsemaan (paitsi viime helmikuussa, kun poikani kuoli, Hän ei lähettänyt - emme ole nyt oikein puheväleissä).

Mitä sinä vastaisit?

Turvapaikanhakijakristityn ahdas portti

Lauantaina Helsingissä on mielenosoitus kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden puolesta. Sen järjestää Hätähuuto - Upprop. Sitä ovat järjestämässä Espoon vapaaseurakunnan afganistanilaisten ja iranilaisten turvapaikanhakijoiden parissa tehtävästä työstä vastaava Jaana Koivunen ja muutama muu aktiivi. Lisää taustoja Kirkko & Kaupunki -lehden jutussa. Suosittelen lukemista.
 
Mielenosoitus on monen mielestä - jopa minun - vähän kontroverssi. Joku harmittelee sitä, että kaikki kristilliset toimijat eivät ole siinä mukana. Mutta meillähän on monia seurakuntia, ja niiden välillä eroja toimintamalleissa. Ei anneta sen häiritä!
Joku harmittelee sitä, että tässä puolustetaan vain kristittyjä tai kristinuskoon kääntyneitä - syrjivätkö suomalaiset seurakunnat ja yksittäiset kristityt muslimeja, jotka ovat yhtälailla turvapaikan tarpeessa?
Eivät. Apua ja tukea on seurakunnissa annettu uskontoon ja muuhun vakaumukseen katsomatta.
Jos tämäkin mielenosoitus herättää huomaamaan, että turvapaikanhakijoiden oikeusturva on horjuva ja sattumanvarainen, niin se sataa yhteiseen laariin.



Ja tästä eteenpäin: blogiteksti on sama, jonka olen julkaissut helmikuun alussa. Sisältää hyviä linkkejä.

Taannoin Helsingin Sanomat kertoi, kuinka turvapaikkahakemuksiin ilmestyy valitusvaiheessa tieto kristinuskoon kääntymisestä. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Revon
kommenteista on luettavissa epäilys, että kääntymys ei ole aito. Repo käyttää ilmaisua "uuskristittyinä esiintyvät afgaanit". Mitä ovat uuskristityt? Miten he "esiintyvät"?
Revon kommenti ”enpä muistanutkaan, unohtui ensimmäisessä hakemuksessa mainita tämä lisäsyy” (kristinuskoon kääntymisestä) kuulostaa yhtä halveksuvalta ja yliolkaiselta.

Repo kuvailee, kuinka maahanmuuttovirasto tekee kristinuskoon ja kääntymiseen liittyviä tarkentavia
kysymyksiä, ja päätöksessä tulee arvioida hakijan kertomuksen ja esitettyjen perusteiden uskottavuus.
Kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden ja heidän tukihenkilöidensä mukaan tämä
”uskontokuulustelu” voi kestää tuntikausia. Kysymykset saattavat olla niin vaikeita, että ikänsä
kristinuskon vaikutuspiirissä eläneet suomalaiset eivät osaisi niihin vastata. Jopa luterilaisen kirkon papitovat joutuneet selailemaan Raamattujaan pohtiessaan oikeita vastauksia turvapaikanhakijoille tehtyihin kysymyksiin – klassikko lajissaan on kysymys Matteuksen ja Markuksen evankeliumien ehtoollisoppien eroista. Miten kuulemisissa otetaan huomioon se, että kaikkien ajattelu ei ole kovin käsitteellisellä tasolla?

Kuusi riviä, viisi rivienväliä, jotka Tirsa Forssel täyttää
lukuisilla selityksillä ja poikkeuksilla. Ne vesittävät
hänen lausumansa.

 Lisäksi Maahanmuuttovirasto voi kävellä kastepappien lausuntojen yli turvapaikanhakijoiden vakaumusta arvioidessaan, huolimatta siitä, että pappi ja seurakunnan muut työntekijät ovat nähneet sen sitoutumisen, jolla kristinuskoon kääntyneet ovat osallistuneet seurakunnan toimintaan, vaikka se on riskialtista.
Tästä kirjoitti Porin Teljän kirkkoherra Kaisa Huhtala julkisessa Facebook-päivityksessään, josta sitten Yleisradio teki jutun,
Korkealle nostettua rimaa hämmästeli myös pastori Jari Rankinen blogissaan Suomen Teologisen Instituutin sivulla.

Revon mukaan kristinuskoon kääntyminen oli vielä viime keväänä Suomessa yleisempi peruste
hakemusten uuteen käsittelyyn kuin muissa Pohjoismaissa. Hän sanoo, että nyt ilmiö on tullut
laajemminkin Pohjoismaihin ja muihin EU-valtioihin. Itse löysin syksyllä 2015 julkaistun lehtijutun, jossa kerrottiin, kuinka uudet turvapaikanhakijat yllättivät Saksan kirkkojen työntekijät kertomalla, että haluavat kasteelle. Ihan uudesta ilmiöstä ei siis ole kyse.

Miedostikin kristittynä ihmisenä minua hävettää tämä Jeesuksen väärinkäyttö. .
Helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin turvapaikanhakijakristityn läpäistä Maahanmuuttoviraston ahdas portti?

Lopuksi kiitokset arkkipiispa Kari Mäkiselle ja Suomen Pakolaisavun toiminnanjahtaja Annu Lehtiselle,jotka vaativat Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla pakolaispolitiikan uudelleen tarkastelua.

Hormonilla herätykseen

Sama hormoni, joka saa äidin kiintymään vastasyntyneeseen lapseensa, saattaa lisätä ihmisessä hengellisiä tuntemuksia ja vähentää ahdistusta ja pelkoa. Tutkimustulos julkistettiin Duken yliopistossa Yhdysvalloissa. Hengellisiä väristyksiä aiheuttava hormoni on oksitosiini, joka tunnetaan myös rakkaushormonina.

Duken yliopiston tutkimuksessa 83 miespuoliselle koehenkilölle annettiin joko oksitosiinia tai lumelääkettä. Hormonia saaneet kokivat hengellisyyden itselleen tärkeämmäksi ja tunsivat elämänsä mielekkäämmäksi ja merkityksellisemmäksi kuin lumelääkettä saaneet.

No niin. Tämähän avaa ihan uusia ulottuvuuksia kirkon ja myös kirkon diakonian toimintaan. Jatkossa hengellisyyttä voi hoitaa määräaikaisrokotuksin. Kutsu rokotukseen singahtaa tekstarina kirkkoherranvirastosta pari viikkoa ennen edellisen rokotuksen vaikutuksen päättymisaikaa.

Näen sieluni silmillä diakonian vastaanoton hyllyn, joka on täynnä rokotepulloja. Aulassa asiakkaat odottavat hihat käärittyinä, ja vastaanotolla diakoniatyöntekijä tuikkaa käsivarteen oikean annostuksen kullekin asiakkaalle räätälöityä hengellisyyttä.

– Ja teidän kanssannehan oli puhetta, että laitetaan tätä vähän tömäkämpää karismaattisuutta.

– Just, sinun kanssasi kokeiltiin viime kerralla sitä uutta agnostikko ja viidesläisyys -yhdistelmää. Tuntuikos se hyvältä vai säädetäänkö annostusta?
– Olikos se körttiläisyyden aste oikea vai lisätäänkö ahdistusta?
– Ja teillä oli tilanne semmoinen, että perhesyistä haluatte kokeilla Hiljaisuuden ystävät -rokotetta? Kun te asutte siinä kerrostalossa ja naapurit valittivat ylistysveisuista?

Kuva: wikipedia

Mut kun se on se uskonto

Suomalainen mäntymetsä tuoksuu niin kuin suomalainen kevätmetsä vain tuoksuu. Polulla kävelee peräkanaa kolme turvapaikanhakijanuorta, joista yksi soitattaa puhelimelta kotimaansa musiikkia.

Kohta yksi heistä lähestyy minua ja sanoo: Opettaja (!), voinko kysyä. Että kun meidän kotimaassa uskotaan, että metsässä on henkiä.
Varmistin vielä, että sanoit siis ghost. Kyllä, juuri se sana oli kyseessä. Selitin, että me suomalaisetkin olemme aikoinaan uskoneet metsän henkiin, hyviin tai pahoihin. Se on näkynyt esimerkiksi siinä, että kesän ensimmäistä marjasatoa ei saanut viedä kotiin, vaan se piti lahjoittaa uhrina metsälle ja sen hengille. Enää emme enää ajattele niin. Metsään menemistä ei tarvitse henkien pelossa karttaa.

- Opettaja, voinko kysyä kristinuskosta. Että onko olemassa pahoja henkiä?
Uuh… Henki. Mitä minä sanon muslimipojalle, joka edustaa monoteistista kirjan uskontoa? Hänen uskontonsa näkee meidän kolminaisuusoppimme kolmijumalaisuutena. Ja kun meillä on se Henki. Pyhä. Teen klassisen sormitempun ja muodostan etusormista ja peukuista kolmion.
- Kyllä, meillä on Henki. Meillä on yksi Jumala, mutta me voimme puhua Hänestä kolmena tapana vaikuttaa. Jumala loi maailman, Jeesus pelastaa synnistä ja pahoista teoista, Pyhä Henki auttaa meitä ymmärtämään ja vie meitä Jumalan läheisyyteen.
Meidän ei tarvitse pelätä pahoja henkiä, sillä Jeesus on vahvempi kuin me. Emme keskity niihin vaan uskomme, että Jeesus hoiti sen homman meidän puolestamme. Puhuttiin oikeista teoista ja vääristä teoista. Änkytin englanniksi kertomusta intiaanivanhuksesta, joka sanoi, että meidän sisällämme elää kaksi koiraa, häijy ja ystävällinen. Se koira kasvaa, jota ruokimme.
- Noin minäkin ajattelen, poika sanoo.

Illalla annan itselleni intiaaninimen ”Kävelee metsässä ja puhuu Pyhästä Kolminaisuudesta”. Tosin vain pyydettäessä ja in bad English. Ymmärrys siitä, mitä poika ehkä saattoi tarkoittaa puheillaan hengistä, tulee jälkijunassa, jos silloinkaan. Minä asun Valistuksen tällä puolella, poika siellä toisella. Lähetystyössä siellä toisella puolella olleet papit olisivat oitis tajunneet, mitä hän ajoi takaa.

Sunnuntaina osallistuin suomalaisnuoren konfirmaatiokirkkoon. Tilanne oli sikäli erikoinen, että autooni tuli ilolla kolme turvapaikanhakijanuorta, jotka pukeutuivat parhaimpiinsa.
Istumme kirkonpenkissä, annan virsikirjan ja selostan, miten kulloinkin laulettava virsi löytyy. Yritän eläytyä heidän olemiseensa, niin että hikeä pukkaa. En saa levosta kiinni, koska minulla on lapsesta lähtien ollut se typerä tapa, että kuvittelen toisten puolesta, mitä he ajattelevat. Jossain vaiheessa yritän luoda ympärilleni vakuumin pussin, jonne toisten ajatukset eivät pääse. Yritän olla ajattelematta, että he ovat MUSLIMInuoria. Koska mahdan päästä siihen, että ajattelen vain nuoria? Ihmisiä, en MUSLIMI-ihmisiä?
Konfirmaatiomessu kestää. Selostan välillä kuiskien, mitä tapahtuu. Ehtoollisen alussa sanon, että tämä nyt vähän kestää vielä. Jos haluatte, voimme mennä vaikka ulos. Yksi pojista näyttää maltillisesti kädellä, että istutaan rauhassa vaan.

Ja taas me törmäämme siihen Pyhään Kolminaisuuteen. Melkein pirskahdan kyyneliin, kun lauletaan virren numero 135 viimeistä säkeistöä. ”Henkensä hän heikoille suo ja keskellemme lämpöä luo.” Niin, ehkä tässä on Henki läsnä, kun erilaisuudesta huolimatta voimme istua samassa penkissä ilman pelkoa ja kunnioittavalla mielellä.

Tiedän, että Suomeen tulleilla turvapaikanhakijoilla on monenlaista suhtautumista uskontoihin. Oma uskonto, se johon on pienestä pitäen kasvanut, voi olla monelle kuin kotimaa, paimentolaisen kotiteltta oudoissa oloissa. Se on turvarakenne, joka jäsentää maailmaa. Siitä saa lohtua, kun tietämättömyys siitä, mitä huominen tuo, ahdistaa. Jos itse joutuisin jättämään kotimaani, kristinusko olisi varmaankin minulle se juttu, josta hakisin lohtua ja tukea: ”Ei ole meillä pysyväistä kaupunkia”.
Toiselle uskonto on ollut pakkopaita, josta saa nyt ottaa sarkastistakin etäisyyttä ja josta tekee mieli heittää varovaista vitsiäkin. Tai no ainakin kritiikkiä. Mutta mitä tilalle?
Jos vaikka kuuntelevaa ystävyyttä?

PS 1 Jutun alussa mainittu poika sanoi minua opettajaksi, koska käyn apuopena Puhutaan suomea -tunneilla. Muu guru en siis ole (enkä luultavasti kuvittele olevani).
PS 2 Ajattelen, että me suomalaiset suhtaudumme islaminuskoisiin niin pelokkaasti ja vihamielisesti myös siksi, että meillä on aika ankara uskontoallergia. Ja näillä turvapaikanhakijoilla on leimallisesti the Uskonto.