Pop up -juristi täältä, päivää

Avoin kirje valtiovarainministeri Petteri Orpolle

Tapasin ministerin lyhyesti Jyväskylässä, jossa hän piipahti vaalikiertueella. Halusin esitellä hänelle nuoren afgaanin Alin (nimi muutettu), mutta hän oli liian väsynyt ja hauras tullakseen tapaamiseen.
Alin perhe pakeni Afganistanista Iraniin verikostoa ja hazaraheimoon kohdistuvaa vainoa. Iranissa perhe on paperiton ja vailla oikeudellista asemaa. Iranin armeija pakkovärvää afgaaninuoria – shiamuslimeita – järjettömään sotaan Syyriassa.
Ministeri Orpo kysyi minulta hämmästyneenä, miksi Ali EI saanut oleskelulupaa.
Se on hyvä kysymys. Se on äärimmäisen hyvä kysymys. Lupasin selostaa asiaa Orpolle sähköpostitse. Tässä se posti on.

Kun tapasin Alin ensimmäisen kerran, hänellä oli seitsemän senttiä paksu suomi – farsi -sanakirja. Hänen peruskoulun päättötodistuksessaan on pelkkiä ysejä ja kymppejä. Hänellä on selkeät jatko-opiskelusuunnitelmat ja urasuunnitelma. Hän on kotoutunut tänne loistavasti.
Nyt Alia odottaa pakkopalautus maahan, jossa hän ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen ja jossa hänellä ei sukua, perhettä, heimoa tai vaikutusvaltaisia ystäviä, jotka voisivat suojata ja auttaa häntä työn löytämisessä. Hänet tunnistaa helposti vainottuun hazaravähemmistöön kuuluvaksi.
Maahanmuutovirasto ei ole ottanut huomioon henkilökohtaista vainoa; Alia odottaa maassa verikosto. Verikostovelvoite säilyy Afganistanissa pitkään. Tieto palanneista kulkee puskaradion kautta tehokkaasti, ja kostajat löytävät pian uhrinsa. Myös muunlainen vaino tavoittaa kohteensa tavoilla, joita Suomessa ei ymmärretä.

Pakolaisjärjestöjen mukaan Kabul on maailman vaarallisimpia kaupunkeja palautettaville. Noin 70 prosenttia palautetuista pakenee uudelleen heti, kun se on mahdollista.
Euroopassa nelisen vuotta turvapaikkaa odottaneet afgaanit ovat kävelevä maalitaulu terroristeille. He erottuvat katukuvassa, he puhuvat selkeästi eri murretta ja he ovat omaksuneet länsimaisia tapoja – ehkä jopa luopuneet islaminuskosta.

UNHCR on todennut, että ketään ei pitäisi palauttaa Kabuliin paitsi poikkeustapauksissa, ja Amnesty International vetoaa, ettei Afganistaniin palautettaisi nyt ketään.

Alilla on lukuisia kohtalotovereita vastaanottokeskuksissa. Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat joutuneet tahtomattaan pop up -juristeiksi, kun he ovat perehtyneet Maahanmuuttoviraston päätöksiin. He etsivät lisää maatietoa kohdemaista, selvittävät maiden lainsäädäntöä (!) ja heimokulttuurin vaikutusta turvallisuustilanteeseen. 

Pakkopalautuksia vastustava mielenosoitus muistuttaa, että Afganistna
ei ole turvallinen. Kuva: Stop Deportation.

Turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt ovat laatineet vikalistan havaitsemistaan ongelmista. Linkitän sen sähköpostiin, mutta nostan esille muutamia ongelmia tähän viestiin.

Maahanmuuttoviraston puhuttelijoilla ja päätöksentekijöillä ei ole riittävästi tietoa esimerkiksi maiden klaanijärjestelmästä, viranomaisten korruptoituneisuudesta tai Talebanin ja militiaorganisaatioiden viestinnästä, tietoverkostoista ja tiedonhankinnan tavoista.Virastossa on ollut liian kiire tehdä päätöksiä – puhuttelut ovat jääneet usein puutteellisiksi.

Pätevien tulkkien puute heikentää oikeusturvaa. Päteviä tulkkeja olisi, mutta migrin kilpailutuksessa he eivät menestyneet. Puhuttelupöytäkirjat ovat usein huonoa suomea ja turvapaikanhakijoiden kertomukset vaikuttavat siksi epäloogisilta.

Osa tulkeista on asenteellisia.

Ilmaisen oikeusavun poistaminen turvapaikkapuhutteluvaiheessa johti siihen, että kukaan ei ollut valvomassa turvapaikanhakijoiden etua ko. vaiheessa. Kukaan turvapaikanhakijan avustaja ei ollut paikalla tarkistamassa, mitä puhuttelupöytäkirjaan on kirjattu. Turvapaikkaprosessin myöhemmät vaiheet perustuvat haastattelupöytäkirjoihin. Siksi virheet ja puutteet seuraavat kaikissa vaiheissa, eikä oikeus puutu näihin.

Sanoitte optimisisesti luottavanne, että suomalainen oikeusjärjestelmä korjaa virheet. Valitettavasti se ei toteudu turvapaikanhakijoiden kohdalla. Uusimman tiedon mukaan Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna yli kolmesataa virheellistä päätöstä. Esille tulleet virheelliset päätökset ovat vain jäävuoren huippu. Virheet ovat elämän ja kuoleman kysymys.

Vastaanotto- ja säilöönottokeskuksissa tapahtuu itsemurhayrityksiä, ja osa niistä myös onnistuu. Minun tutuistani kaksi on yrittänyt itsemurhaa. Monet kärsivät unettomuudesta, masennuksesta ja muistihäiriöistä. Heitä on joutunut sairaalahoitoon psykoosin tai itsetuhoisen käyttäytymisen takia. He kokevat pakkopalautuksen kotimaahan olevan heille mahdoton vaihtoehto. Moni sanoo mieluummin kuolevansa Suomessa kuin palaavansa lähtömaahansa vainottaviksi.

Palataanpa Aliin. Viime viikolla poliisi kutsui hänet kuulemaan uusimman negatiivisen päätöksen. Se oli musta päivä. Miksi Suomen viranomaiset eivät arvosta nuoren pojan elämää?
Seuraavalla viikolla uutisissa kerrottiin, että Afganistanin siviiliuhrien määrä on saavuttanut uuden ennätyksen. Talebanien taistelukausi on vasta alkamassa.

Suomi pystyisi parempaan. Nämä ajat ovat häpeän vuosia Suomelle. Ja Euroopalle.