"Palautus" Afganistaniin on matka sodan keskelle

Viikonloppuna 17.-18.2. eri puolilla Eurooppaa on mielenilmauksia, joissa muistutetaan Afganistanin turvattomasta tilanteesta ja vaaditaan, että afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset on lopetettava. 

 Euroopan Unioni ja Afganistan solmivat palautussopimuksen syksyllä 2016. Turvapaikanhakijat sanoivat peloissaan: me olemme heille kauppatavaraa.

Jo tuolloin Afganistanin tilanne oli huono, ja varsinkin hazarat olivat maassa systemaattisen vainon uhreja. Moni turvapaikanhakija oli tullut Eurooppaan Iranista tai Pakistanista, ja moni nuori ei ollut asunut päivääkään Afganistanissa. Silti Euroopan valtiot puhuvat heidät ”palauttamisestaan” outoon maahan. Siellä heillä ei ole mitään sosiaalisia verkostoja, jotka ovat Afganistanin kaltaisessa heikossa valtiossa välttämättömiä esimerkiksi työn saamiseen. He puhuvat osittain jopa eri kieltä kuin mitä Afganistanissa puhutaan.

Afganistanin tilanne on heikentynyt. Nyt sitä voidaan kuvata numeroilla 70/70. Noin 70 prosenttia Afganistanista on talebanien hallinnassa, ja myös Isis on saanut sieltä jalansijaa. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa. Talebanit iskevät pehmeisiin kohteisiin, siivileihin. Kuolleiden ja haavoittuneiden määrä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen, eikä talebanien taistelukausi ole edes alkanut.
Noin 70 prosenttia pakolla palautetuista lähtee uudelle pakomatkalle heti, kun se on mahdollista, sillä vaino ei ole Euroopan-vuosina lakannut. Euroopassa uusia tuulia haistellut on siellä epäluulojen ja syrjinnän kohde. 

Tuttu nuori kertoi, että talebanit tappoivat hänen Saksasta palautetun ystävänsä. Hän katsoi minua vakavana ja sanoi:
- Miksi te ette ymmärrä, että me olemme samanlaisia kuin te? Meillä on äiti, isä, siskoja ja veljiä, ihan niin kuin teilläkin.

Vastaanottokeskuksissa on epätoivoinen ja suisidaalinen tunnelma. Opinhaluisina ja toiveikkaina tulleet nuoret ovat kuin haamu entisestään ja vetäytyvät mytyksi peiton alle. Lapsiperheet pelkäävät, ja lapset näkevät, kuinka äiti ja isä itkevät tai nukkuvat apaattisina.

Amnesty, Kirkon Ulkomanaapu, Changemaker, Kehys, Kepa, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Suomen Pakolaisapu, Suomen somalialaisten liitto sekä Suomen Somali-verkosto vetosivat helmikuussa, että Suomi lopettaisi palautukset sodan ja terrorin keskelle.

Pyydän, että arvioitte Afganistanin tilannetta uudelleen ja vaikutatte siihen, että pakkopalautukset sodan ja kaaoksen keskelle lopetetaan.

Suomessa afgaanien ja heidän tukihenkilöidensä mielenosoituksia on lauantaina 17.2. muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Turussa.

Nuori, Suomeen yksintullut ystäväni on oppinut suomea reilun kahden vuoden aikana todella hyvin. Hän on sinnikäs ja lahjakas. Viimeisin pommi-isku sai hänet kirjoittamaan oheisen tekstin - tosin sitä on kevyesti stilisoitu. Kevyesti.

On aamu.
Kaikki ovat kotona.
Kaikki ovat iloisia.
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Kaikki nauravat ja hymyilevät.
On kaunis aamu ja elämä hymyilee.
On lauantai aamu.
Linnut laulavat ja pojat kuuntelevat.
On tosi kaunis päivä ja aurinko paistaa.
Äiti on keittiössä.
Isä on lukemassa sanomalehtiä.
Pojat ja tytöt ovat pihassa.

Mennään toiseen paikkaan.
Toisessa kaupungissa on ihmisiä, jotka työskentelevät.
Mennään muihin paikkoihin.
Tuossa on ihmisiä, jotka järjestävät juhlia.
Iltapäivällä kaksi ihmistä on menossa naimisiin.
Maailma on ihana ja rauhaisa.
Mihin voidaan vielä mennä?
Katsokaa tuohon taloon.
Talossa asuu mies ja nainen, joilla on monta lasta.
Vanhin poika lähtee etsimään työtä.
Vanhin tytär lähtee etsimään paikkaa, johon voisi mennä ompelemaan.
Pikkulapset ovat katsomassa telkkaria.
Tuossa talossa taas on nainen, joka on raskaana. Hänen miehensä on töissä.
Mennään eteenpäin.
Tuohon taloon on vasta syntynyt lapsi. Kaikki ovat iloisia.
Voi miten ihanaa.
Katsokaa tuonne: tuo mies on vahva ja hän menee töihin joka päivä.
On ihania paikkoja, joissa on kilttejä ja hyväntuulisia ihmisiä.
Nyt mennään paikkaan, jossa voi juoda teetä ja kahvia.
En tiedä mitä tapahtui.
En kuule mitään.
En näe mitään.
Ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole käsiä, joilla ei ole jalkaa. Joilla ei ole vaatteita päällä. Joilla ei ole päätä. Joilla ei ole silmiä. Joilla ei ole korvia. Joilla ei ole mitään.
Mitä tapahtui?
Maailma muuttui huonoksi.
Voi elämä.
Miten voi olla niin.
Aamulla sai olla ihan rauhassa.
Aamulla sai olla ihan turvassa.
En voi uskoa tätä.
En halua tietää mitä tapahtui.
En halua katsoa mihinkään.
En halua kuulla mitään.
En halua.
En tarvitse.
En tahdo.
Miten elämä muuttuu niin nopeasti.
Aamulla oli noin.
Mutta nyt on näin.
On ihan uskomatonta.
Odotan vähän aikaa ja menen katsomaan mitä on tapahtunut.
Voi Jumala.
Mies, joka oli menossa töihin, kuoli.
Nainen, joka oli raskaana, kuoli.
Perhe, joiden lapsi oli syntynyt, he kaikki kuolivat.
Tuossa talossa oli nainen.
Olen sanoton.
Ihmiset kaikissa niissä paikoissa, he kaikki kuolivat.
En voi sanoa mitään enää.
En tahdo puhua enää kenellekään.

https://ibbyfinland.wordpress.com/portfolio/kun-pulpetti-ei-purista/