Sata vuotta sitten on nyt

Ihan tulee mieleen Täällä Pohjantähden alla -kirjan kohtaus, jossa sisällissodan jälkeen Mellolan ja Yllön isännät pohtivat nurkan takana kesken pikaoikeudenkäynnin, että se Jokisen poika kannattaisi säästää. Hyvä renki, jota tarvitaan laudansahuussa. Ampuu hänet sitten, josma toisen saan.

Tämän rinnastuksen luin facekaverini päivityksestä, Pieni sivuääni sydämessäni vinkaisi, että juuri niin, samaa minäkin olen ajatellut, kun olen seurannut epätoivoisia oikeustaisteluita turvapaikanhakijoiden puolesta. Kun ei enää auta se, että ihmistä uhkaa todellinen vaino, me turvapaikanhakijoiden ystävät vetoamme, että kun sillä on se työpaikkakin ja se on oppinut suomea ja sopeutunut ja ja. Unohtuuko se, että huonommin sopeutunut, työpaikkaa löytämätön ja vaikka traumojensa tai huonon kielipäänsä takia kieltä oppimaton on yhtä lailla suojelun tarpeessa?
(Tämä oli itsereflektointia, nyt seuraa se ilkeä osuus.)

Helmikuussa Helsingin Sanomissa oli tutkija Sari Näreen haastattelu. Näre, toimittaja ja kuvaaja etsivät viluisesta Suomenlinnasta sisällissodan jälkeisten vankileirien jälkiä ja teloituspaikkoja.
Seuraavassa tekstissä lainaukset Helsingin Sanomien haastattelusta kursiivilla.

Usein lähtö teloitukseen tuli yöllä. Tuolloin vartijat huusivat sellikäytävässä nimeltä vankeja, jotka lähtivät teloitusryhmän mukaan. Tämän jälkeen ulkoa kuului laukauksia.
Nyt pakkopalautusta odottavat turvapaikanhakijat tempaistaan salaisille palautuslennoille yöllä.
Tai heidät haetaan perjantaina, juhlapyhinä tai lomakausina, niin että he eivät saa yhteyttä asianajajaansa tai tukihenkilöihinsä.
Suomalainen oikeusjärjestelmä ei toki tuomitse heitä kuolemaan, se on ulkoistettu Afganistanin tai Irakin heimoille tai terroristeille. Samanaikaisesti viranomaiset ja päättäjät vakuuttavat, että suomalainen oikeusjärjestelmä toimii, sitä ei pidä epäillä, nyt vain tehostetaan palautuksia.

Suomessa oli sisällissodan aikoihin kuutisen­kymmentä vankileiriä ja noin puolella niistä oli vankien joukossa myös lapsia. Kuten täälläkin. Missään erikoissuojelussa lapset eivät leireillä olleet, joskus heiltä teloitettiin sekä isä että äiti, toimenpide, jota Näre kutsuu orpouttamiseksi.
Ja ammuttiin lapsiakin. Nuorimmat kuolleista olivat lapsia, useimmat täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Nyt Suomi orpouttaa lapsia rikkomalla perheitä: osa perheenjäsenistä saa turvapaikan, osa ei. Liekö taustalla se ajattelu, että kun yksi joutuu lähtemään, muutkaan eivät halua jäädä?
Toki Suomi laittaa myös lapsiperheitä sodan ja terrorin keskelle, varsinkin kun pääministerin oikeudentaju on taas viime aikoina tainnut nukahtaa.

Kuului komennus ja yhteislaukaus pamahti. Tuijotin poikaa. Hänen kaatuessaan kuulin lapsen äänen huutavan. – Äiti! Siitä lähtien olen lakkaamatta kuullut tuon lapsen äänen korvissani. Iltaisin juuri, kun nukahdan, kuulen sen pojan huudon, enkä sen jälkeen enää saa nukutuksi.
Näre uskoo, että painajaiset ovat vaivanneet vartijoita yleisemminkin.
- Sisällissodan suomalaiset olivat aika jumalanpelkoisia ihmisiä, ja kyllä ne kokemukset ovat valtavan sisäisen ristiriidan aiheuttaneet. Tappamisen trauman vaikutus voi olla yhtäältä aggressiivisuus ja toisaalta sitten se, että ihminen passivoituu ja kovettuu. Hän jäädyttää tunteensa ja jopa kokee tapahtumat kuin ulkopuolisena.
Mitä mahtanevat miettiä nyt poliisit, joiden tehtävä on raahata monilapsinen perhe ja raskaana oleva äiti terrorin keskelle? Että minä vain tein mitä käskettiin?

Edit: Lisäys vapun tienovilta.

Turvapaikanhakja menee migriin hoitamaan työlupa-asioitaan. Migri onkin kutsunut poliisin paikalle, ja poliisi nappaa turvapaikanhakijan säilöön palautusta odottamaan. ANSA
Poliisi onnittelee toista turvapaikanhakijaa TE-keskuksen myönteisestä päätöksestä ja kutsuu hänet vielä käynnille vappuna. Vappuna poliisi nappaa hänet kiinni ja palauttaa saman tien Bagdadiin. ANSA.
Yleensä pitkät pyhät ja vapaapäivät ovat otollisia tällaiselle toiminnalle, sillä silloin asianajajaan ei saa yhteyttä. Reilukerho koolla?

"Palautus" Afganistaniin on matka sodan keskelle

Viikonloppuna 17.-18.2. eri puolilla Eurooppaa on mielenilmauksia, joissa muistutetaan Afganistanin turvattomasta tilanteesta ja vaaditaan, että afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset on lopetettava. 

 Euroopan Unioni ja Afganistan solmivat palautussopimuksen syksyllä 2016. Turvapaikanhakijat sanoivat peloissaan: me olemme heille kauppatavaraa.

Jo tuolloin Afganistanin tilanne oli huono, ja varsinkin hazarat olivat maassa systemaattisen vainon uhreja. Moni turvapaikanhakija oli tullut Eurooppaan Iranista tai Pakistanista, ja moni nuori ei ollut asunut päivääkään Afganistanissa. Silti Euroopan valtiot puhuvat heidät ”palauttamisestaan” outoon maahan. Siellä heillä ei ole mitään sosiaalisia verkostoja, jotka ovat Afganistanin kaltaisessa heikossa valtiossa välttämättömiä esimerkiksi työn saamiseen. He puhuvat osittain jopa eri kieltä kuin mitä Afganistanissa puhutaan.

Afganistanin tilanne on heikentynyt. Nyt sitä voidaan kuvata numeroilla 70/70. Noin 70 prosenttia Afganistanista on talebanien hallinnassa, ja myös Isis on saanut sieltä jalansijaa. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa. Talebanit iskevät pehmeisiin kohteisiin, siivileihin. Kuolleiden ja haavoittuneiden määrä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen, eikä talebanien taistelukausi ole edes alkanut.
Noin 70 prosenttia pakolla palautetuista lähtee uudelle pakomatkalle heti, kun se on mahdollista, sillä vaino ei ole Euroopan-vuosina lakannut. Euroopassa uusia tuulia haistellut on siellä epäluulojen ja syrjinnän kohde. 

Tuttu nuori kertoi, että talebanit tappoivat hänen Saksasta palautetun ystävänsä. Hän katsoi minua vakavana ja sanoi:
- Miksi te ette ymmärrä, että me olemme samanlaisia kuin te? Meillä on äiti, isä, siskoja ja veljiä, ihan niin kuin teilläkin.

Vastaanottokeskuksissa on epätoivoinen ja suisidaalinen tunnelma. Opinhaluisina ja toiveikkaina tulleet nuoret ovat kuin haamu entisestään ja vetäytyvät mytyksi peiton alle. Lapsiperheet pelkäävät, ja lapset näkevät, kuinka äiti ja isä itkevät tai nukkuvat apaattisina.

Amnesty, Kirkon Ulkomanaapu, Changemaker, Kehys, Kepa, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Suomen Pakolaisapu, Suomen somalialaisten liitto sekä Suomen Somali-verkosto vetosivat helmikuussa, että Suomi lopettaisi palautukset sodan ja terrorin keskelle.

Pyydän, että arvioitte Afganistanin tilannetta uudelleen ja vaikutatte siihen, että pakkopalautukset sodan ja kaaoksen keskelle lopetetaan.

Suomessa afgaanien ja heidän tukihenkilöidensä mielenosoituksia on lauantaina 17.2. muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa ja Turussa.

Nuori, Suomeen yksintullut ystäväni on oppinut suomea reilun kahden vuoden aikana todella hyvin. Hän on sinnikäs ja lahjakas. Viimeisin pommi-isku sai hänet kirjoittamaan oheisen tekstin - tosin sitä on kevyesti stilisoitu. Kevyesti.

On aamu.
Kaikki ovat kotona.
Kaikki ovat iloisia.
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Kaikki nauravat ja hymyilevät.
On kaunis aamu ja elämä hymyilee.
On lauantai aamu.
Linnut laulavat ja pojat kuuntelevat.
On tosi kaunis päivä ja aurinko paistaa.
Äiti on keittiössä.
Isä on lukemassa sanomalehtiä.
Pojat ja tytöt ovat pihassa.

Mennään toiseen paikkaan.
Toisessa kaupungissa on ihmisiä, jotka työskentelevät.
Mennään muihin paikkoihin.
Tuossa on ihmisiä, jotka järjestävät juhlia.
Iltapäivällä kaksi ihmistä on menossa naimisiin.
Maailma on ihana ja rauhaisa.
Mihin voidaan vielä mennä?
Katsokaa tuohon taloon.
Talossa asuu mies ja nainen, joilla on monta lasta.
Vanhin poika lähtee etsimään työtä.
Vanhin tytär lähtee etsimään paikkaa, johon voisi mennä ompelemaan.
Pikkulapset ovat katsomassa telkkaria.
Tuossa talossa taas on nainen, joka on raskaana. Hänen miehensä on töissä.
Mennään eteenpäin.
Tuohon taloon on vasta syntynyt lapsi. Kaikki ovat iloisia.
Voi miten ihanaa.
Katsokaa tuonne: tuo mies on vahva ja hän menee töihin joka päivä.
On ihania paikkoja, joissa on kilttejä ja hyväntuulisia ihmisiä.
Nyt mennään paikkaan, jossa voi juoda teetä ja kahvia.
En tiedä mitä tapahtui.
En kuule mitään.
En näe mitään.
Ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole käsiä, joilla ei ole jalkaa. Joilla ei ole vaatteita päällä. Joilla ei ole päätä. Joilla ei ole silmiä. Joilla ei ole korvia. Joilla ei ole mitään.
Mitä tapahtui?
Maailma muuttui huonoksi.
Voi elämä.
Miten voi olla niin.
Aamulla sai olla ihan rauhassa.
Aamulla sai olla ihan turvassa.
En voi uskoa tätä.
En halua tietää mitä tapahtui.
En halua katsoa mihinkään.
En halua kuulla mitään.
En halua.
En tarvitse.
En tahdo.
Miten elämä muuttuu niin nopeasti.
Aamulla oli noin.
Mutta nyt on näin.
On ihan uskomatonta.
Odotan vähän aikaa ja menen katsomaan mitä on tapahtunut.
Voi Jumala.
Mies, joka oli menossa töihin, kuoli.
Nainen, joka oli raskaana, kuoli.
Perhe, joiden lapsi oli syntynyt, he kaikki kuolivat.
Tuossa talossa oli nainen.
Olen sanoton.
Ihmiset kaikissa niissä paikoissa, he kaikki kuolivat.
En voi sanoa mitään enää.
En tahdo puhua enää kenellekään.

https://ibbyfinland.wordpress.com/portfolio/kun-pulpetti-ei-purista/

Turvaton kaukalo eli vauvauutisia

Hups, ajantaju petti, sisäinen jouluihmiseni pakotti julkaisemaan tämän tekstin, vaikka pahasti myöhässä.

Näihin aikoihin antoi keisari Migrinius käskyn, että koko valtakunnasta on haettava yöllä poliisin säilöön lapsiperheitä. Tämä muilutuskäsky ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sipiliuksen ollessa Suomen käskynhaltijana
Niin neljä poliisia ja neljä poliisikoiraa tunkeutui Joosofinkin perheen pieneen huoneeseen ahtaassa vastaanottokeskuksessa ja vei perheen säilöön odottamaan kuolemanlentoa Kabuliin, koska Joosof oli vainotun hazaraheimon huonetta ja sukua.
Säilössä Joosofin vaimon Mariamin ennenaikaisen synnyttämisen aika tuli, sillä hän odotti lasta ja pelästyi shokkiin viranomaisten kovien otteiden takia.
Mariam synnytti lapsen, puki hänet suomalaisten vapaaehtoisten keräämiin vauvanvatteisiin ja pani hänet pieneen pahvilaatikkoon makaamaan.

Sillä seudulla oli suomalaisia marketeissa joulahjaostoksilla. Yhtäkkiä heidän edessään oli pakkopalautuksia vastustavien aktivistien parvi, joiden kynttilöiden kirkkaus ympäröi heidät. Aktivistit sanoivat:
- Älkää peljätkö, me emme ole väkivaltaisia. Me ilmoitamme teille suuren surun: tämän perheen turvapaikkakäsittelyssä on sattunut traagisia virheitä, ja kotimaahansa vietyinä he joutuvat vainon ja kidutuksen kohteeksi. Tästä merkkinä Joosof voi näyttää teille uhkauskirjeitä sekä kidutusjälkiä jaloissaan ja selässään. Menkää ja katsokaa heitä.

Kaikki suomalaiset saivat lukeakseen aktivistien sanat ja kätkivät ne vakan alle ymmärtämättä niistä mitään. Vain perheen lasten koulukaverit jäivät ihmettelemään äkisti tyhjäksi jäänyttä pulpettia. He painoivat näyn sydämeensä, jossa se säilyi heidän loppuikänsä ja aiheutti heille yöllisiä painajaisia.
Ja Joosof, Mariam ja heidän lapsensa vietiin poliisisaattueessa lentokoneella Kabuliin, jossa heillä oli kahden viikon sija turvatalossa. Sen jälkeen he katosivat jäljettömiin.

Turvapaikanhakijakristityn ahdas portti

Lauantaina Helsingissä on mielenosoitus kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden puolesta. Sen järjestää Hätähuuto - Upprop. Sitä ovat järjestämässä Espoon vapaaseurakunnan afganistanilaisten ja iranilaisten turvapaikanhakijoiden parissa tehtävästä työstä vastaava Jaana Koivunen ja muutama muu aktiivi. Lisää taustoja Kirkko & Kaupunki -lehden jutussa. Suosittelen lukemista.
 
Mielenosoitus on monen mielestä - jopa minun - vähän kontroverssi. Joku harmittelee sitä, että kaikki kristilliset toimijat eivät ole siinä mukana. Mutta meillähän on monia seurakuntia, ja niiden välillä eroja toimintamalleissa. Ei anneta sen häiritä!
Joku harmittelee sitä, että tässä puolustetaan vain kristittyjä tai kristinuskoon kääntyneitä - syrjivätkö suomalaiset seurakunnat ja yksittäiset kristityt muslimeja, jotka ovat yhtälailla turvapaikan tarpeessa?
Eivät. Apua ja tukea on seurakunnissa annettu uskontoon ja muuhun vakaumukseen katsomatta.
Jos tämäkin mielenosoitus herättää huomaamaan, että turvapaikanhakijoiden oikeusturva on horjuva ja sattumanvarainen, niin se sataa yhteiseen laariin.



Ja tästä eteenpäin: blogiteksti on sama, jonka olen julkaissut helmikuun alussa. Sisältää hyviä linkkejä.

Taannoin Helsingin Sanomat kertoi, kuinka turvapaikkahakemuksiin ilmestyy valitusvaiheessa tieto kristinuskoon kääntymisestä. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Revon
kommenteista on luettavissa epäilys, että kääntymys ei ole aito. Repo käyttää ilmaisua "uuskristittyinä esiintyvät afgaanit". Mitä ovat uuskristityt? Miten he "esiintyvät"?
Revon kommenti ”enpä muistanutkaan, unohtui ensimmäisessä hakemuksessa mainita tämä lisäsyy” (kristinuskoon kääntymisestä) kuulostaa yhtä halveksuvalta ja yliolkaiselta.

Repo kuvailee, kuinka maahanmuuttovirasto tekee kristinuskoon ja kääntymiseen liittyviä tarkentavia
kysymyksiä, ja päätöksessä tulee arvioida hakijan kertomuksen ja esitettyjen perusteiden uskottavuus.
Kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden ja heidän tukihenkilöidensä mukaan tämä
”uskontokuulustelu” voi kestää tuntikausia. Kysymykset saattavat olla niin vaikeita, että ikänsä
kristinuskon vaikutuspiirissä eläneet suomalaiset eivät osaisi niihin vastata. Jopa luterilaisen kirkon papitovat joutuneet selailemaan Raamattujaan pohtiessaan oikeita vastauksia turvapaikanhakijoille tehtyihin kysymyksiin – klassikko lajissaan on kysymys Matteuksen ja Markuksen evankeliumien ehtoollisoppien eroista. Miten kuulemisissa otetaan huomioon se, että kaikkien ajattelu ei ole kovin käsitteellisellä tasolla?

Kuusi riviä, viisi rivienväliä, jotka Tirsa Forssel täyttää
lukuisilla selityksillä ja poikkeuksilla. Ne vesittävät
hänen lausumansa.

 Lisäksi Maahanmuuttovirasto voi kävellä kastepappien lausuntojen yli turvapaikanhakijoiden vakaumusta arvioidessaan, huolimatta siitä, että pappi ja seurakunnan muut työntekijät ovat nähneet sen sitoutumisen, jolla kristinuskoon kääntyneet ovat osallistuneet seurakunnan toimintaan, vaikka se on riskialtista.
Tästä kirjoitti Porin Teljän kirkkoherra Kaisa Huhtala julkisessa Facebook-päivityksessään, josta sitten Yleisradio teki jutun,
Korkealle nostettua rimaa hämmästeli myös pastori Jari Rankinen blogissaan Suomen Teologisen Instituutin sivulla.

Revon mukaan kristinuskoon kääntyminen oli vielä viime keväänä Suomessa yleisempi peruste
hakemusten uuteen käsittelyyn kuin muissa Pohjoismaissa. Hän sanoo, että nyt ilmiö on tullut
laajemminkin Pohjoismaihin ja muihin EU-valtioihin. Itse löysin syksyllä 2015 julkaistun lehtijutun, jossa kerrottiin, kuinka uudet turvapaikanhakijat yllättivät Saksan kirkkojen työntekijät kertomalla, että haluavat kasteelle. Ihan uudesta ilmiöstä ei siis ole kyse.

Miedostikin kristittynä ihmisenä minua hävettää tämä Jeesuksen väärinkäyttö. .
Helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin turvapaikanhakijakristityn läpäistä Maahanmuuttoviraston ahdas portti?

Lopuksi kiitokset arkkipiispa Kari Mäkiselle ja Suomen Pakolaisavun toiminnanjahtaja Annu Lehtiselle,jotka vaativat Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla pakolaispolitiikan uudelleen tarkastelua.

Päivän sana on passiivimalli

Verbimuodot jaetaan kahteen pääluokkaan: aktiiviin ja passiiviin. Harva tietää, että passiiviluokassa on useita hienosyisiä alalajeja.

Valtiomiespassiivilla ilmaistaan kansansuosiota (josta kaikki eivät ole yhtä vakuuttuneita). Tunnetaan myös nimeltä väyryspassiivi joka voi aiheuttaa kuulijoissa aggressiivin käyttöä.
Minua on pyydetty asettumaan presidenttiehdokkaaksi. Minua on pyydetty puoluejohtajaksi.
En eroa puoluejohtajuudesta, koska minua on pyydetty jatkamaan tehtävässä.

Puolustautuva passiivi on käytössä, kun ihminen haluaa puolustaa laiminlyöntiään. En palauttanut kirjoja ajoissa, koska minua ei muistutettu laina-ajan päättymisestä.
Meitä ei varoitettu aktiivimallin karikoista.

Kärttypassiivi on käytössä kun äiti/isä tulee kotiin töistä, ja nuoriso on unohtanut, mitä aamulla sovittiin.
Täällä ei ole taaskaan siivottu. Taas täällä on levitelty vaatteet pitkin lattioita. Eipä ole muistettu lajitella sukkia, vaikka se oli teidän homma.

Syyttelypassiivi toisten ihmisten laiminlyöntien yhteydessä. Syytösten kohde istuu korvat punaisina, vaikka hänen nimeään ei mainita.

Taas on auton lämmityslaitetta ropeloitu eikä ole laitettu asetuksia ennalleen.
Eipä ole muistettu laittaa sakseja paikalleen.

On taas syöty minun joululahjasuklaat melkein kokonaan.

Hellittelypassiivia käytetään lemmikeistä ja pikkulapsista puhuttaessa.
Voi kun täällä on levitelty vessapaperit pitkin lattioita. Kukas se on vähän riehunu, kuka.

Tuonpuoleispassiivi ilmaisee, että ihminen kokee olevansa tuonpuoleisten voimien johdatuksessa. Kaikkein jyhkein passiivin alalaji liittyy Herran pelkoon ja toisen käskyn selitykseen Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. 

Minua on johdatettu. Minua on varjeltu. (Samanaikaisesti luodaan dramaattinen katse hitaasti ylöspäin.)