Kirje pääministerille: surun edessä olemme samanlaiset

Olemme kollegoita surussa ja kaipauksessa, sillä minäkin menetin läheisen perheenjäsenen, yllättäen, kuin seinään törmäten. Tulevaisuutta ei hänen kohdallaan enää ole. Tämän pahempaa ei enää voi tapahtua, luulen, ja siksi sain rohkeuden lähettää teille tämän (avoimen) kirjeen sekä neulomani lapaset.

Voiko suruja laittaa suuruusjärjestykseen? Jos pitkään sairastanut kuolee, se on suru. Läheisen äkkikuolema on surumpi. Jos läheinen kuolee ja vahingoittaa samalla muita (auto-onnettomuudessa esimerkiksi), se on suruin?

Olen lyhyessä ajassa oppinut, että suru on kirkas ja häikäisevä - ainakin se sattuu kyyneleisiin silmiin. Samalla se myös terävöittää näköä ja auttaa havaitsemaan toisten ihmisten surun ja myös suremaan heidän kanssaan.

Minkä kokoinen on sellaisen perheen suru, jonka täysikäistyneet nuoret tempaistaan kotoa ja lähetetään kohti tuntematonta kohtaloa? Niin kävi Viitasaarella asuvalle irakilaisperheelle, jonka kaksi nuorta (tyttö, jota odottaa pakkoavioliitto, ja poika, jota odottaa vankeus) vietiin palautuslennolle, niin että eivät ehdineet edes hyvästellä läheisiään. Onko Suomeen jääneiden perheenjäsenten murhe suurempi kuin minun, koska sitä sävyttää huoli ja epätietoisuus? Minä sentään tiedän, missä omani on. Viimeksi viikko sitten kävin tuoreella haudalla.

Suomi ei kunnioita ”vääränväristen” ihmisten surua – ikäänkuin se olisi vähempiarvoinen kuin suomalaisten, ikään kuin ”väärät” perheet eivät pirstoutuisi yhtä kipeästi, kun niistä leikataan pois perheenjäseniä vaaraan ja vainoon.

Lähetän teille suunnittelemani sinivalkoiset lapaset. Niiden teksti vetoaa, että pidetään pää kylmänä ja hoidetaan kunniallisesti velvollisuutemme turvapaikanhakijoita kohtaan. Keep calm kuului brittien rohkaisulause toisen maailmansodan aikana.
Kämmenpuolen lippuryhmä muistuttaa, että Suomi pystyy siihen kyllä. Toiset lapaset on tarkoitettu rouvallenne. Ne ovat punamustat – Karjalan väriset. Evakot asutettiin paljon tiukemassa tilanteessa.

Tein sinivalkoiset lapaset myös kaikille presidenttiehdokkaille toivoen, että lämpimät kädet saavat myös sydämen lämpenemään. Teen ja myyn lapasia Pakolaisneuvonnan Sokea oikeus -kampanjan hyväksi – yhdenlainen häpeä sekin, että turvapaikanhakijoiden yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää kansalaiskeräystä.

Monet tahot – asiallisista juristeista lähtien, ei vain kukkahattutädit – ovat esittäneet huolensa turvapaikanhakijoiden oikeusturvan toteutumattomuudesta. On aika tehdä korjausliike.

Kirjeessäni lähetin myös kuvan syyrialaistaiteilija Abdalla Al Omarin tuotannosta. Hän on maalannut maailman johtohenkilöitä pakolaisina. Elämä on haurasta. Tänään me päättämme, mitä teemme toisten ihmisten elämille. Jonain päivänä joku voi katsoa meitä nenänvartaan pitkin ja päättää, mitä tekee meidän elämämällemme. Sen tajuamisen pitäisi vetää nöyräksi.