Ei mikä tahansa pinssi, vaan äitini koru karjakkokoulusta, jota hän kävi sotavuosina Maaningan Halolassa. Kiinnitysneula on valitettavasti katkennut, joten korua ei voi enää käyttää.
Äitini, tuo 98-vuotias vuolaasti tarinoiva vanhus, kertoo, kuinka hänen isänsä karautti hevosella Portaanpään kristillisen kansanopiston pihaan Lapinlahdella. Reessä istui liuta tyttäriä, joille isä lupasi: Tänne sitä työkii sitte isompina peäsettä.
Toisin kävi: tuli 30-luvun lama, siihen liittyvä takuuhuijaus ja ensin äidin sairaus ja kuolema, kohta isän sairaus ja kuolema. Kuusipäinen lapsilauma hajosi: osa lähti piioiksi, osa päätyi huutolaisiksi. Äitini osaksi tuli piikominen naapurikylän opettajan kodissa lastenhoitajana.
Haaveet kansanopiston tuomasta sivistyksestä eivät toteutuneet. Sen sijaan äitini piti sinnikkäästi kiinni siitä, että oppia on saatava. Karjapiian pesteillä maalaistaloissa taskuun karttui rahaa, joka mahdollisti karjakkokoulun käymisen Maaningan Halolassa. Koulu osui sotavuosiin ja keskeytyikin välillä.
Karjakon kohtelu eri maalaistaloissa vaihteli, mutta yksi asia pysyi: pitkät ja työpäivät täynnä vastuuta elävistä eläimistä.
Sittemmin äitini ja isäni hankkivat rintamamiestilan noin 5-6 lehmän navetoineen. Karjakkoäidilläni oli erityisosaamista, ja häntä kutsuttiin avuksi, kun naapurien navetoissa lehmän poikiminen pitkittyi tai kun lypsikki lamaantui syömättömänä makaamaan parressaan. Maksutta tietysti, ellei pullakahveja lasketa.
Äidilläni ja hänen sisaruksillaan olisi ollut koulupäätä, mutta he eivät päässeet näyttämään osaamistaan. Kehuttavia koulutusmahdollisuuksia ei ollut myöskään minun sisaruksillani, sillä syrjäisessä maalaispitäjässä ei ollut keskikoulua eikä kyytejä naapurikaupungin kouluihin. Koulupäätä ja -halua olisi kyllä piisannut. Minä pääsin keskikouluun, kun sellainen vihdoin ja viimein saatiin kotikuntaani.
Olen näemmä ihminen, jolla on aina toinen jalka menneisyydessä. Haen vauhtia äitini koulunkäynnistä, kun oikeastaan ajattelin tämän päivän nuorten koulutusmahdollisuuksia. Ja niiden puutetta.
Äskettäin eduskunnalle luovutettiin kansalaisaloite toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta. Pelastakaa Lapset ry on jo kauan etsinyt kummeja - sponsoreita - suomalaisille nuorille, joiden perheillä ei ole varaa nuoren koulukirjoihin ja muihin oppimateriaaleihin. Huonontuneet bussiyhteydet ovat sivukylien nuorten kouluunpääsyn jarruna. Ammattikoulutusta on heikennetty ja resursseja vähennetty, etäpäiviä lisätty,
Nuorten syrjäyttäminen opintomahdollisuuksien ulkopuolelle tulee kalliiksi. Kalliimaksi kuin satsaaminen koulutukseen nyt.
Ps. Minusta tuo karjakkomerkki on niin kaunis, että haluaisin teettää siitä uusiokorun itselleni. Kukahan sen ideoisi ja valmistaisi? Olisiko vinkkejä?
Voidakseen hyvin pieni maa tarvitsee jokaisen täällä syntyvän tai muutoin maahan tulevan lapsen ja nuoren käsiparin ja taidot.
VastaaPoistaJa eläköön karjakot, historiassa unohdettu ammattikunta! Huudahtaa Leena Lehmien ystävä