Kovuuden voiman ihmeellinen suoja

Oma vika. Mitäs lähti.
Ei syönyt terveellisesti, siksi sairastui.
Mitäs meni takaamaan sukulaisen lainaa. Olipa hölmö.
Mitähän se on tehnyt, että sai sairaan lapsen. Eikä se mitään yhteiskunnan tukia tarvitse. Kyllä jokaisen pitää pitää huolta omista lapsistaan.

Toisen ihmisen surun ja onnettomuuden äärelle on joskus vaikea pysähtyä. Hänen huolensa on helppo ohittaa. Vielä helpompi on kävellä ohi, jos onnettomuuden uhri on minulle tuntematon. Minulla ei ole aikaa pysähtyä, ei ole keinoja auttaa. Ja omissakin asioissa on tarpeeksi tekemistä.

Meillä suomalaisilla on vielä pitkä polku kuljettavanamme matkalla kohti myötätuntoa ja kuuntelemista. Onko se niin, että emme kestä kuunnella toisen surua, kun pelkäämme, että tauti tarttuu: alitajunnassa tiedostamme, että minullekin voi käydä noin. Minäkin voin sairastua. Minäkin voin menettää työni ja rahani.
Voin työntää sen ajatuksen mielestäni hokemalla nurinkurista lohtua: se oli sen oma vika, se oli ajattelematon hömelö. Varmasti hän käyttäytyi tavalla, joka houkutteli varkaan, raiskaajan tai tappajan hänen kimppuunsa. Mitäs hölmöili. Minulle tuollaista ei satu, koska olen viisas ja varovainen
Tauti tuli, koska sairastunut veteli voin päälle läskiä ja tuprutti tupakkia. Sairaalakuntoon se kaatui, kun ei osannut katsoa jalkoihinsa. Pitäisi osata, aikuisen ihmisen.

Turvapaikanhakijoiden tultua Suomeen meillä heräsi lupaava myötätunnon aalto. Luulin silloin, että selviämme tästä kuivin jaloin. Nyt Suomi 100 -juhlavuonna tilanne näyttää toiselta. Se näyttää pahalta. Lakipykälillä heikennettiin paniikinomaisesti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa, kuten Saku Timonen tässä selvittää. Keskivertosuomalainen luottaa sinisilmäisesti viranomaisiin, jotka kyllä hoitavat hommansa ja tekevät oikeat päätökset – ja laittavat turvaa tarvitsevat kuolemaan maihin, jotka on luokiteltu maailman vaarallisimmiksi.
Ja sama suomalainen on saattanut joutua taistelemaan omien sosiaalietuuksiensa, lääkekorvaustensa tai lapsensa koulumatkojen takia suomalaisen viranomaisen kanssa. Outoa. Ehkäpä uusin kohu Kelalle siirtyneen toimeentulotuen myöhästelystä avaa silmiämme myös turvapaikanhakijoiden ahdingolle.

Helsingissä on menossa turvapaikanhakijoiden mielenosoitus.
Seis pakkopalautuksille. Tilapäinen oleskelulupa takaisin.
Myös suomalaiset ytävät tukevat mielenosoitusta.

Viime kesästä lähtien olen nähnyt ystävieni saamia negatiivisia turvapaikkapäätöksiä. En voi ymmärtää, kuinka kukaan viranomainen ja mikään instituutio voi rehellisesti sanoa ihmiselle, että lopetat vain sen luutun soittamisen tai viulun vingutuksen, kyllä Isis sitten sinut jättää rauhaan. Tai että jätät sen kauppiaan ammatin, niin Taleban ei sinua enää vainoa. Riittävän monta päätöstä luettuani ja tapausta kuultuani olen tullut siihen pisteesen, että pahuutta katson mykkänä, yllättävä hyvyys saa minut kyyneliin.

Sille, joka ei hoksannut: blogini otsikko on irvikuva Dietrich Bonhoefferin virrestä Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Surullisimpia Facebook-päivityksiä viime ajoilta on tämä. Sen kirjoitti helsinkiläinen pastori Marjaana Toiviainen.
”Olen jo 10 vuotta sitten paperittomuuskuvioiden äärelle päädyttyäni päättänyt, etten menetä toivoani. En anna epätoivon päästä sisään, ainakaan asumaan. Taistelen, koska kyse ei ole minun hengestäni, minä olen turvassa.
Nyt kuitenkin olo on jotenkin epätoivoinen. Kauhistunut. Olemme kaikki lukeneet Migrin päätöksiä perusteluineen - ne ovat merkittävissä määrin aivan kohtuuttomia ja pielessä. Hallitus vetää linjaansa ja tilanne on karmea. Ja jos suomalaiselle tulee toivoton olo, mikä on heidän olonsa, jotka uhataan käännyttää maasta?
En halua päästää epätoivoa sisään, olen luvannut itselleni niin. Mutta mitä tässä enää voi? Mitä ajattelette epätoivon tunteiden äärellä? Herääkö Suomi vielä? Tuleeko tästä vielä oikeusvaltio? Ja ellei, miten tämän kanssa voi elää?”

Niin miten? Sitä kysymystä minäkin olen toistellut.

Jesus of Nazareth -pussilakana tulee, oletko valmis

Finlayson lanseeraa huhtikuussa uuden pussilakanan, joka on saanut innoituksen Jeesuksen käärinliinasta, jota säilytetään nykyään Torinossa. Lähinnä siis materiaalin kestävyydestä, ei kuvioinnista.
Finlayson lupaa kestävän kehityksen ja ympäristövastuun nimissä, että pussilakana kestää viisikymmentä vuotta, jos sitä pestään noin kahden viikon vaihtovälein. Näinä epävarmoina ilmastonmuutoksen aikoina lakanaa voisi mainostaa Kestää tuomipäivään saakka -sloganilla.

Pellavaa pellolla. Tuleva trendimateriaali.

Lakanan nimi on Jesus. Sehän onkin tavattoman luontevaa – Tom of Finlandia seuraa Jesus of Nazareth -tuoteperhe. Käärinliinaan lakanan yhdistää valmistusmateriaali eli perinteinen suomalaispelloillakin kasvava pellava sekä kudontamalli eli toimikassidos, jolla kangas on valmistettu. Hamppu olisi toki pellavaakin ympäristöystävällisempi, mutta sillä taitaa olla omat rasitteensa. Kangasta ei myöskään ole valkaistu eikä värjätty, mikä lisää sen kestävyyttä ja vähentää ympäristökuormaa.

Toimikas näyttää tältä.

Sosiaalisessa mediassa uusi brändi on saanut ansaitsemansa huomion. Joku epäuskoinen muistuttaa, että käärinliina on ehkä sittenkin vain tuhat vuotta vanha. Onhan se joka tapauksessa vanhempi kuin keskiverto suomalaisperheen liinavaatekaapin sisältö. Toinen taas ilakoi, että lauantai-illan kumppani on saattanut kadota sunnuntaiaamuun mennessä lakanoiden välistä kuin... no, antaa olla.

Raamatusta löytyisi varmaan lisääkin nimiä tuoteperheiden rakenteluun. Pilatus-käsipyyhe vessaan. Joosef-kylpyviitta. Nooa-sateenvarjo, kalossit ja sadetakki. Maria-äitiysvaate- ja lastenhoitotuotesarja sekä kuntosalikortti, johon liittyy lupaus päästä tehokkaasti eroon raskauskiloista.

Vapaa-ajattelijoissa uusi tuote herättänee närkästystä. Suunnitteilla lienee Eroa lakanoista -kampanja. Alakerran isännän faneja lohduttanee se, että Lucifer-grilli on jo olemassa.

Jos Jesus-pussilakana ei vastaakaan odotuksia vaan hiutuu riekaleiksi jo surkean 30 vuoten kuluttua, sen omistaja toteaa närkästyneenä: Juuttaan lakana. (Juutas = savolaismuoto Juudas-nimestä. Oikolukijan huomautus.)

Miksi mieluummin itsemurha kuin paluu

Olen äärimmäisen huolestunut Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Suomen tiukka turvapaikkapolitiikka rikkoo ihmisoikeuksia ja pirstoo perheitä. Kuinka on puolustettavissa esimerkiksi päätös, jonka mukaan 19-vuotias ja 23-vuotias voidaan lähettää – raiskaus- ja tappouhkauksista huolimatta – Irakiin, kun muu perhe sai turvapaikan. Minun lapseni ovat 23- ja 25-vuotiaita, ja mielestäni he ovat osa perhettäni edelleen.

Me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt vaadimme parempaa turvapaikkapolitiikkaa. Pakkopalautukset maailman vaarallisimpiin maihin täytyy lopettaa. Tilapäinen oleskelulupa täytyy palauttaa.

 

 

Viime aikoina olen huomannut, että moni muu jakaa huoleni. Erityisen iloinen olen esimerkiksi siitä, että juristit ja tieteentekijät ovat korottaneet äänensä turvapaikanhakijoiden puolesta. Olette varmasti tietoinen näistä mielipiteen ilmaisuista. Niiden lukeminen vahvistaa omaa havaintoani siitä, että Suomi potee inhimillisyysvajetta.

Itse olen ollut paljon tekemisissä afgaaninuorten kanssa. Olen seurannut traumatisoiduneiden mutta silti toiveikkaiden nuorten elämää syksystä 2015 lähtien. Olen nähnyt heidän kasvavan kauhunsa, kun Talebanien nimeltä uhkaamat nuoret pelkäävät palautusta sekasortoiseen Afganistaniin.
Itse alan olla myös toivoton: kuinka auttaa nuoria ystäviä, jotka vielä viime kesänä kirmasivat oma-aloitteisesti mustikkametsään joko myyntimarjoja tai ystäväperheelle tarkoitettuja marjoja keräämään. Toiveikkaat ja aloitekykyiset nuoret ovat murtuneet peiton alle kääriytyviksi mytyiksi. Oppimis- ja mieleenpainamiskyky on rikki, ja viiltely alkaa olla arkipäivää. Vastaanottokeskuksissa tapahtuu itsemurhayrityksiä viikottain – ns. onnistuneistakin tapauksista on kantautunut tietoja. Mistä kertoo se, että ihminen mieluummin tappaa itsensä kuin menee kotimaahansa?

Sama pelko ja kauhu koskee toki myös turvapaikanhakijaperheitä. Viattomat lapset käännytetään terroristien kynsiin. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että Talebanien ja Daeshin ote Afganistanissa kiristyy. Sinnekö heidän pitäisi mennä?

Tämä tulee jäämään rauhan ajan Suomen suurimmaksi häpeäksi, jota maamme päättäjät pyytävät myöhemmin anteeksi samalla tavalla kuin kahdeksan juutalaisen luovutusta Saksalle jatkosodan aikaan. Ja nyt on kyse suuremmista ihmismääristä, eikä kukaan rehellinen ihminen voi olla tietämättä ja tunnustamatta, että heidät laitetaan kaaokseen ja kuolemaan. Ja kaikki tämä #Suomi100-juhlavuonna.

Tämä maa olisi pystynyt parempaan. Sota- ja ympäristöpakolaisten määrä ei maailmassa tule vähenemään, siitä pitää huolen muun muassa ilmastonmuutos, joka on jo nyt monien konfliktien alkusyy. Nyt olisi ollut hyvä harjoitella sitä uutta asentoa, joka rikkaiden maiden on otettava uuden globaalin haasteen edessä.

Elämme pelottavia aikoja, Ropedemus lapaseni.
Tapa jolla Suomi lähettää turvapaikanhakijoita kuolemaan, syö lainkuuliaisuutta. Päättäjät, viranomaiset – oletteko ajatelleet sitä? Julmuudella ja korvattomuudella on kerrannaisvaikutuksensa laajemmin yhteiskunnasa: jos turvapaikanhakijaa voi kohdella noin, jos irakilaisen, afganistanilaisen jne ihmishenki ei ole arvokas, niin miksi suomalaisen henki on?

Jos me tavalliset kansallaiset viitsisimme ottaa selkoa, millaisilla perusteilla turvapaikanhakija käännytetään kuolemaan, alkaisimme pelätä jo itsemme puolesta. Jonain päivänä sama kylmyys voi kohdata minua, silloin kun olen avuton ja toivon saavani ihmisen kohtelun.