Miksi mieluummin itsemurha kuin paluu

Olen äärimmäisen huolestunut Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Suomen tiukka turvapaikkapolitiikka rikkoo ihmisoikeuksia ja pirstoo perheitä. Kuinka on puolustettavissa esimerkiksi päätös, jonka mukaan 19-vuotias ja 23-vuotias voidaan lähettää – raiskaus- ja tappouhkauksista huolimatta – Irakiin, kun muu perhe sai turvapaikan. Minun lapseni ovat 23- ja 25-vuotiaita, ja mielestäni he ovat osa perhettäni edelleen.

Me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt vaadimme parempaa turvapaikkapolitiikkaa. Pakkopalautukset maailman vaarallisimpiin maihin täytyy lopettaa. Tilapäinen oleskelulupa täytyy palauttaa.

 

 

Viime aikoina olen huomannut, että moni muu jakaa huoleni. Erityisen iloinen olen esimerkiksi siitä, että juristit ja tieteentekijät ovat korottaneet äänensä turvapaikanhakijoiden puolesta. Olette varmasti tietoinen näistä mielipiteen ilmaisuista. Niiden lukeminen vahvistaa omaa havaintoani siitä, että Suomi potee inhimillisyysvajetta.

Itse olen ollut paljon tekemisissä afgaaninuorten kanssa. Olen seurannut traumatisoiduneiden mutta silti toiveikkaiden nuorten elämää syksystä 2015 lähtien. Olen nähnyt heidän kasvavan kauhunsa, kun Talebanien nimeltä uhkaamat nuoret pelkäävät palautusta sekasortoiseen Afganistaniin.
Itse alan olla myös toivoton: kuinka auttaa nuoria ystäviä, jotka vielä viime kesänä kirmasivat oma-aloitteisesti mustikkametsään joko myyntimarjoja tai ystäväperheelle tarkoitettuja marjoja keräämään. Toiveikkaat ja aloitekykyiset nuoret ovat murtuneet peiton alle kääriytyviksi mytyiksi. Oppimis- ja mieleenpainamiskyky on rikki, ja viiltely alkaa olla arkipäivää. Vastaanottokeskuksissa tapahtuu itsemurhayrityksiä viikottain – ns. onnistuneistakin tapauksista on kantautunut tietoja. Mistä kertoo se, että ihminen mieluummin tappaa itsensä kuin menee kotimaahansa?

Sama pelko ja kauhu koskee toki myös turvapaikanhakijaperheitä. Viattomat lapset käännytetään terroristien kynsiin. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että Talebanien ja Daeshin ote Afganistanissa kiristyy. Sinnekö heidän pitäisi mennä?

Tämä tulee jäämään rauhan ajan Suomen suurimmaksi häpeäksi, jota maamme päättäjät pyytävät myöhemmin anteeksi samalla tavalla kuin kahdeksan juutalaisen luovutusta Saksalle jatkosodan aikaan. Ja nyt on kyse suuremmista ihmismääristä, eikä kukaan rehellinen ihminen voi olla tietämättä ja tunnustamatta, että heidät laitetaan kaaokseen ja kuolemaan. Ja kaikki tämä #Suomi100-juhlavuonna.

Tämä maa olisi pystynyt parempaan. Sota- ja ympäristöpakolaisten määrä ei maailmassa tule vähenemään, siitä pitää huolen muun muassa ilmastonmuutos, joka on jo nyt monien konfliktien alkusyy. Nyt olisi ollut hyvä harjoitella sitä uutta asentoa, joka rikkaiden maiden on otettava uuden globaalin haasteen edessä.

Elämme pelottavia aikoja, Ropedemus lapaseni.
Tapa jolla Suomi lähettää turvapaikanhakijoita kuolemaan, syö lainkuuliaisuutta. Päättäjät, viranomaiset – oletteko ajatelleet sitä? Julmuudella ja korvattomuudella on kerrannaisvaikutuksensa laajemmin yhteiskunnasa: jos turvapaikanhakijaa voi kohdella noin, jos irakilaisen, afganistanilaisen jne ihmishenki ei ole arvokas, niin miksi suomalaisen henki on?

Jos me tavalliset kansallaiset viitsisimme ottaa selkoa, millaisilla perusteilla turvapaikanhakija käännytetään kuolemaan, alkaisimme pelätä jo itsemme puolesta. Jonain päivänä sama kylmyys voi kohdata minua, silloin kun olen avuton ja toivon saavani ihmisen kohtelun.

Syysahdistujan pikaopas

Minulla on kaksi vuodenaikaa. Ne ovat kesä ja ei-kesä. Tai neljä vuodenaikaa. Ne ovat kesä, kesästä luopuminen, kauimpana kesästä ja kesän odottaminen.

Niin että ihan turha tulla selittämään, kuinka kaunis ja raikas vuodenaika syksy on. Minä otan kaiken irti syksystä omalla tavallani, ja minulla on oikeus siihen. Synkistelemällä. Ohessa opastusta sille, joka haluaa synkistellä tehokkaasti.

Tuijota aamukahvilla puoli seitsemän maissa keittiön ikkunasta mustuuteen. Katulamppu yrittää parhaansa, eikä se ole paljon. Jotta et myöhästy sesongista, pimeyttä kannattaa alkaa pelätä  heinäkuussa.

Vertaa syksyä ihmisen elämään. Puiden lehdet kellastuvat vääjäämättömästi kuin vanhenevan ihmisen hiukset harmaantuvat. Yhtä luopumista tämä elämä. Muista ajatella oman kehon rupsahtamista ja kuolemaa aina, kun siihen tarjoutuu pieninkin mahdollisuus.

Koivun lehti leijuu tuulen mukana maahan. Muista, että oikeasti se ei ole hauskaa. Kyseessä on sen raukan ensimmäinen ja viimeinen lento. Pahaa-aavistamaton lehtiparka nautiskelee ja luulee oppineensa lentämään. Maahan jää ja maassa pysyy. Hetken aikaa se siinä taistelee, ja sitten siitä ei ole lehtiruotiakaan jäljellä.

Kun puun oksassa kimaltelee sadepisaroita, muista, että ne eivät  ole sadepisaroita. Ne ovat syksyn kyyneleitä. Tai puun itkua.

Pysähdy tuijottamaan punaisena hehkuvan aroniapensaan lehtiä tai villiviiniköynnöksiä. Älä nauti vaan keskity ajattelemaan, että kahden viikon päästä siinä on pelkkä rujo ranka, jonka värihehku on tipotiessään. Sama pätee vaahteranlehtiin. Latvus on kohta tyhjä. Ja koivujakin palelee, kun ne riisuuntuvat lehdistä ja jäävät pohjoistuuleen värjöttelemään. Hrrrr. Ajattele pohjoistuulta. Sekä luoteis- ja koillis-.

Lämpiminä syksyinä jotkin kukat erehtyvät kukkimaan toisenkin kerran. Tienpientareilla voit nähdä myöhäisen voikukan, kalenterista horjahtaneen juhannuskukan, ääritapauksessa jopa kukkivan mansikan. Älä iloitse niistä, oikea tunne on sääli. Ettepä tekään ehtineet oikeaan sesonkiin, yöpakkaset tulevat ja nujertavat. Ai mutta tuoltahan löytyi vielä yksi ahomansikka, syyskuussa. Älä myönnä, että se on hyvää. Siinä on myöhäsyksyn katkera sivumaku.

Ai mutta kylläpä työhuoneen ikkunasta näkyy kauniita punaisia vaahteroita. Ja tuo sateenkaari! Ihanaa. Ei ku..