Unohda tavallisuus, kiroile luovasti

Istuin  puistonpenkillä, kun naapuripenkillä parahti kännykkä. Nuori mies kaiveli älykännykän käsiinsä, mutta ei ehtinyt vastata.

-Kuka v.. p.. s se nyt taas soittaa, murahti kännynomistaja.

En viitsi toistaa hänen repliikkiään kokonaisuudessaan, vihjaan vain, että ensimmäinen sana (se v) liittyi ihmisen lisääntymiseen ja ne p ja s taas lähinnä henkimaailman ilmiöihin.

Hymyilin hänelle aurinkoisesti ja totesin, että sinullahan erikoisen nimisiä kavereita on. Asuvatko ne kaikki täällä Jyväskylässä?

Mutta jälkikäteen aloin miettiä, että tätä ei voi jättää tähän. Suomen kielen rappion välttämisen vuoksi, koettakaa hyvät ihmiset löytää värikkyyttä ja vaihtelevuutta suulliseen ilmaisuunne. Käyttäkää nyt vähän trendikkäämpiä ja vivahteekkaampia sanoja.

 Näin kevään korvalla voisi turvautua luomumenetelmään eli etsiä manauksia suomalaisesta luonnosta ja sen biodiversiteetistä. Suosittelen vaikkapa hyönteisten nimiä.

 

Ja täältä sitten löytyy lisää manauksia.

Jos tuttavapiirissä on yltiöfeministi, jonka tyyli alkaa ottaa päähän, niin ei muuta kuin amatsonimuurahaiseksi haukkumaan. Kiihkomielinen vegaani, joka muistaa aina ruokapöydässä esitelmöidä liharuoan eettisistä haittapuolista, on tietysti senkin apilanirppu.

Jos joku miespuolinen tekee terassilla tai uimarannalla turhan kiinteästi tuttavuutta, voi rauhaa ja yksinäisyyttä halajava nuori nainen tyrmätä hänet haukkumalla häntä gammayökköseksi, jauhopukiksi, ihrakuoriaiseksi, lesiäiseksi, nupiaiseksi tai ääritapauksessa jopa paritäplänupiaiseksi.

Ja jos ei muu auta, niin heitäpä kehiin petopistiäinen tai pystynävertäjä.

Avoimesti iskuaikeissa lähestyvää nuorta naista taas voi kutsua sinisilmäkiitäjäksi.

Lomamatkalla lentokoneessa rettelöijää voisi moittia haiskiaiseksi. Rantalomalla vauhdikasta elämää viettänyt lomaltapalaaja taas on kenttäyökkönen, isomalluainen tai isopihtihäntä.

Julkkistuttavillaan kehuskelija on kiiliäinen tai pölkkyhärkä tai isokiiltosuupistiäinen

Skinit ja Odinin sotilaat, nuo ulkomaalaisia ja erivärisiä potkiskevat suomalaisnuorukaiset, ovat tietysti parvivainokaisia.

Monta hyvää nimeä jäi vielä varastoonkin. Luettelen ne nyt lopuksi, saatte itse keksiä, missä yhteydessä haluatte käyttää niitä. Kaapuyökkönen. Kalmankuoriainen. Kirjoihrakuoriainen. Nenäsaivartaja. Muunteleva kasvinkalvaja. Niin, ja jyväkärsäkäs

Pakolaisten mukana Ruumissaatosta Povarille Ateneumissa

Kävin eilen Ateneumissa epätodennäköisessä seurassa: kahden turvapaikanhakijanuoren kanssa. Toinen heistä on taitava piirtäjä ja toinen muuten kaunissieluinen taiteen ystävä.

Poika ja varis. Toisen pojan takaa näkyy Povarissa-maalaus.

Suomalaista taidetta esittelevä näyttely on ylitsepursuavan runsas.
Edelfeltin Ruumissaatto-maalaus pysäytti nuoret. Saaristomeri kylpee heleässä kesäpäivän valossa, joka siilautuu keveiden pilvien läpi. Veneessä lasta ruumisarkkua saattavan perheväki on surusta sanaton.
- Me olemme tehneet vaarallisen merimatkan, ja nyt me näemme tällaisen taulun, nuoret sanovat.

Seuraavan hämmennyksen tarjosi Venny Soldan Brofeldtin maalaus Heränneitä, joka esittää yläsavolaisia huivipäisiä, peräti totisennäköisiä körttejä seurapenkissä.
- Ovatko he suomalaisia? Onko heillä hijab?

Halusin esitellä nuorille myös Juho Rissasen huumorillisen taulun Povarissa.
- We also need a future teller.
Niin totisesti. Nuoret turvapaikanhakijat elävät piinaviikkojaan, kun odottavat viranomaisten päätöksiä. Saavatko he jäädä? Minne he menevät, jos saavat jäädä? Ja ennen kaikkea, minne he menevät, jos eivä saa jäädä? Raastavaa.

Olisin halunnut kyetä esittelemään heille paremmin myös Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -työn. Kullervo on Kalevalan traaginen, ehkä traagisin hahmo. Hänen kaltaisiaan on nyt maailma täysi: harhautettuja, petettyjä, työttömyydestä kärsiviä nuoria poikia ja miehiä.
Ja entä vielä yksi taulu Kalevalasta: Lemminkäisen äiti, joka keräsi kuolleen poikansa riekaleet yhteen. Äiti odottaa kokoon kursitun mutta elottoman poikansa vieressä mehiläistä, joka toisi hunajaa Ukko ylijumalalta. Hunaja herättäisi Lemminkäisen taas henkiin.
Äiti oli varoitellut poikaansa lähtemästä sotatantereille, mutta poika ei ottanut varoituksista onkeensa. Äitien osa.

Ateneumin Japonomania-näyttely esittelee länsimaista taidetta uudessa valossa: japanilaisen taiteen vaikutteiden vastaanottajana. Näyttelyssä on muutama työ ranskalaiselta Claude Monet'lta, toisen seuralaiseni lempitaiteilijalta. Itse ilahduin muun muassa Gaugainin maalauksista, joita en ole nähnyt koskaan livenä - en toki Monet'nkaan töitä.
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten paljon suomalaistaiteilijat ovat saaneet vaikutteita Japanin taiteesta kauppasuhteiden avauduttua 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Japanilaisten puupiirrosten ja maalausten esittely rinnan suomalaisten töiden kanssa avasi silmiä, samoin keramiikan esittely näyttelyssä.

Puuh. Aivojen kovalevy alkaa olla täynnä. Poikien kanssa burgerille, vähän kävelylle - ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Kiasma on vielä näkemättä. Jaksetaanko me? Kyllä kyllä, pojat vakuuttavat. Jo arkkitehtuuri sinänsä kiehtoo heitä.
Täälläkin pakolaisuuden teemat tulevat vastaamme. Valokuvaaja Tanja Boukal oli suunnitellut ja valmistanut suuren huivin, johon on kuviovirkattu Oodi ilolle -teksti, Eurooppa-hymni siis. Hän pyysi Kreikkaan tulleita pakolaisia pukeutumaan huiviin ja kuvasi heidät huivin kanssa.

Eurooppalaiset arvot siinä toteutuvat.

Tämä virkattu työ on Parantava talo, Healing House.
Kitaramusiikki soi ja me istuimme ja pötköttelimme
talon sisällä. En panisi pahakseni, jos avokonttori voisi
olla tällainen

Mutta lopuksi ilmava kevennys. Kiasmassa Neto on irti! Brasiliaisen Ernesto Neton ilmava ja luonnonmateriaaleista koostuva näyttely kietoo meidät kaikki verkkoonsa. Ihan konkreettisesti. Tämän jälkeen on taas helpompi hengittää.

Kaislalattia antoi rauhoittavan olon. Ilta-auringon valoa.

Viisin nukuttava riippumatto.

Projisoinnin hullut päivät

ME HEISTÄ

Tervetuloa
On ne niin ihania, jotenkin söpösti erilaisia. Tuuhea tumma tukka, tummat silmät, joista voi lukea surua, kärsimystä ja ikävää. Voi pystyisinpä tietämään, mitä kaikkea he ovat kokeneet, mutta kun ei ole sitä yhteistä kieltä, vielä. Ja  he ovat niin kohteliaita ja hymyileviä - aukovat ovia ja tervehtivät ystävällisesti. Miten voi olla, että joku saattaa heitä vainota. Olisipa taikasauva, niin taikoisin heille rauhan kotimaahan, sinnehän he joka tapauksessa haluavat mennä, kun sota joskus loppuu.  Ja jos eivät pääse, niin kouluttautuvat meillä lääkäreiksi ja insinööreiksi. Ja heidän joukossaan on niin monta valmista taiteilijaakin - on valokuvaajaa, piirtäjää, tanssijaa, laulajaa.
Kukaan suomalainen ei ole ollut minulle niin kohtelias kuin nuo meidän turvapaikanhakijat. Kiltit söpöläiset.

Ne jyrää meitin
Nyt ne tulee. Huijarit ja terroristit, ei ne mitään turvapaikkaa tartte, olisivat jääneet puolustamaan omaa maataan. Eivät ole oikeita miehiä tuommoset, meillä miehet osallistuivat talvisotaan.
Ovat vaan kuulleet, että Suomessa niille annetaan asunnot, naiset ja puhelimet. Hakevat sossusta uusia ja kalliita takkeja ja telkkareita. Kyllä ne selittää osaa, ja vaatia.
Pommi niillä on taskussa jo tänne tullessa. Vähän aikaa ovat ihmisiksi, ja sitten se alkaa. Ählämit islamisoivat tämän maan, jos me emme puolusta Suomea ja suomalaisia arvoja. Naiset eivät saa enää kävellä ulkona, uimaan ei uskalla mennä. Ensi kesänä se nähdään, mitä tarkoittaa kun lähi-itäläiset karvaranteet tulivat tänne, raiskausaalto on tiedossa. Eivät matut sopeudu meidän kulttuuriin. Keskenään tuntuvat tappelevan niissä vastaanottokeskuksissa, poliisia tarvitaan joka ilta.

Miten niitä voi kukaan vainota, kun ne laittavat niin
hyvää ruokaakin. Ravintolapäivän afgaanikeittoa lautasella

 














ME MEISTÄ

Roskaväki möyhää
Käsittämätöntä, miten rasistit ovat valloittaneet kaiken keskustelun. Kaikkialla ne luovat uhkakuvia ja levittelevät MVlehden valheita. Ottaisivat selvää asioista, mutta kun eihän ne osaa edes lukea. Elämäm koululaiset ja isämmaam puolustajat. Tässä maassa on sentään mahdollisuuksia käydä kouluja ja hankkia tietoja. Ja Odinin sotilaat! Ei minun kotikaupungissani! Natseja. Sekokännistä porukkaa, joilla ei ole sivistystä eikä pätkääkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.
Enkä ymmärrä, minkä takia ne sotkee aina maahanmuuttajat ja seksin toisiinsa. Ihan kuin ihminen ei voisi auttaa toista ihmistä ilman, että tavoitteena olisi päätyä sen kanssa sänkyyn. Mitähän tuo ajatuskulku kertoo niiden omista toiveista?
Tämä ei kuulkaa ole minun Suomeni.

Suvakit mädättävät isämmaan
Tässä maassa on tarpeeksi omiakin köyhiä. Vanhukset jätetään heitteille, mutta matuille jaetaan rahaa ja annetaan mitä ne vaan pyytävät. Suvakit ja mokuttajat elättäkööt itse omilla rahoillaan matut, jos ne niitä tänne haluaa. Siinä saavat kaikki puutteessa olevat lähiövalaatkin seksiä, vaan mahtaa ne yllättyä, kun sillä mahmudilla on jo kolme vaimoa Irakissa.
Suvakit on olevinaan hyviä ihmisiä, kaikkia pitää rakastaa ja suvaita, mutta ei aitoa suomalaista. Valehtelevat ja pimittävät matujen rikoksia. Matu jos raiskaa, niin se on onneton yksittäistapaus. Sattuispa semmonen kulttuuririkastus joskus niiden omalle kohdalle.
Ei ole minun Suomeni semmonen kuin suvakkimokuttaja haluaa.


Hei ihmiset, jos vaikka kuunneltais toisiamme?
  
(Projektio eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin.  Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Myös toiveita ja unelmia voidaan projisoida. Lähde: Wikipedia) 

Niin moni asia meitä yhdistää. Lopulta me olemme maahanmuuttajia kaikki.

Jukolan uudemmat veljekset sekä Y Ä ja Ö

Aa Bee Cee
Valkotukkaiset Jukolan pojat tankkaavat aakkosia, kuka intopiukena, kuka mitä välii -asenteella. Yhdelle helppoa, toiselle ihan ylitsepääsemätöntä. Opettaja ei ole maailman lempein, eikä häntä ole siunattu suurella empatiasäkillä. Nälkäkin kurnii veljesten vatsassa, kun lukkari ei päästä heitä evästauolle.

Seitsemän veljestä postimerkissä. Härkiä paossa, ei opettajaa.

Yö. Hyvää yötä. Työ. Öljy.
Mustatukkaiset turvapaikanhakijanuoret tankkaavat suomen kielen hankalia äänteitä. Sitä tukkaa heillä kasvaa tuuheasti, se on varmaan yhtä jäykkää ja uhmaa kampaa yhtä tomerasti kuin Jukolan veljesten hiuksisto.
Onneksi meininki on leppoisampaa kuin lukkarinkoulussa. Vapaaehtoinen opettaja näyttää kellotaulua: Mitä kello on? Jokainen joutuu vuorollaan pinnistämään ja pukemaan kellonajan suomenkieliseen asuun.
Mitä sinulle kuuluu? Kiitos, minulle kuuluu hyvää. Mitä sinulle kuuluu.
Kiitos. Minulle ei kuulu hyvää. Minulla on maha kipeä/minulla on nälkä/minulla on flunssa.
Minä olen Muhamad. Minulla on kynä.
Minä olen kynä. Minulla on Muhamad. - Ei sinä et ole kynä, sinulla on kynä.

Sitten pidetään taas yy- ää- ja öösulkeiset.
Yötyöläinen työskentelee öisin. Hyvää työtä.
Ylös - ylhäällä - ylhäältä.
Yyyy. Öööö. Yyööö. Oppilaita alkaa naurattaa, ja opekin kihertää ääneen. Tästä pitäisi saada ääntä ja kuvaa.
Verryttelytauoksi laitan poppikoneeni eli älypuhelimen keskelle pöytää. Se alkaa kaiuttaa Fröbelin Palikoiden Pää olkapää peppu polvet varpaat -laulua. Oppilaiden ilmeistä näkee, että tämä on kuultu joskus ennemminkin.

Opiskelu jatkuu. Pinnistellään, kerrataan, nauretaan. Pöydän takaa yksi oppilas kannustaa minua hauska ilme kasvoillaan: Sinä puhut hyvin suomi.

Minäkin joudun opiskelutehtävän eteen. Erehdyn kysymään, miten sanotaan numerot 1-10 darin kielellä. Pelkäänpä, että ensi lauantaina minua odottaa läksyjen kuulustelu.
Jak - duu - see - chahar - pang - shäsh - häft - häsht - noh - doh.
Duu on helppo, vähän kuin two. Doh on helppo, Homer Simpson sanoo sen usein.

(Niin, ja minä olen sitten apuope. Ope on erikseen.)

Piikki lihassa, naula jalassa

Seinäkirjoitukset, julisteet ja graffitit ovat matkoilla kiinnostavia siinä missä varsinaiset turistirysät ja kulttuuria tihkuvat palatsit ja katedraalit. Ainakin minua pienet yksityiskohdat kutkuttavat, ja pysähdyn kuvailemaan niitä.

Viime kesänä Krakovassa panin merkille, miten kirkkojen ja muiden nähtävyyksien ikkunanpenkit ja ovenpäälliset oli varustettu terävillä piikeillä, jotka estävät puluja parkkeeraamasta. Tylsää puluille, mukavaa ihmisille - citylintujen aineenvaihdunnan seuraaminen lähietäisyydellä ei olisikaan mieltä ylentävää.

Samaa ideaa oli sovellettu julisteessa, jonka bongasin yhdeltä bussipysäkiltä: juliste esitti puistonpenkkiä, joka oli täynnä teräviä piikkejä. Juliste pysäytti miettimään. Kenelle se oli viesti? Kenen ei haluta istuvan? Ei kenenkään? Pultsarin? Kerjäläisen?

Piikkipenkit ja -ovenpienat tulivat mieleeni tänään, kun luin Facebook-päivityksen suoraan Ateenasta. Kreikan saarille meren yli huljunneiden pakolaisten jaloissa on nähty naulan jälkiä. Selitys: Iranin ja Turkin rajalla vuorilla jotkut iranilaiset rajapoliisit/vartijat ampuvat rajakarkureita naulapyssyillä.
Eihän niillä muuta huolta ja vaivaa toki vielä siihen mennessä ole ollutkaan.

Herää laiska nukkumasta

Muistan sen lukion uskonnonopen kolmesta asiasta.
Ensiksi siitä, kun hän tuli laittaneeksi takkinsa luokan puiseen karttatelineeseen. (Muistattehan, sellaiseen puiseen, jota pystyi laskemaan kartan siihen laittamista varten ja nostamaan ylös, jotta kaikki näkisivät auki rullatun kartan.) Eipä aikaakaan kun pojanvelmut hiissasivat karttatelineen ylös, niin että opettajan takki kiikkui luokan katonrajassa.
Toiseksi siitä, että ikääntynyt opettaja lipsautti "Jumalalle ei mikään ole mahdollista". Sopii olettaa, että tarkoitti jotain muuta.

Kolmanneksi muistan hänet siitä, kun hän totesi - jo silloin auvoisella... hmmm... 70-luvulla, että jonain päivänä maapallon se väestönosa, joka on jäänyt omaisuuden jaossa heikommalle osalle, tulee ja vaatii oman ohtinansa. 

Tässä niitä tulijoiden matkalaukkuja. (Ei kun tämä kuva on Tallinnasta
miehitysmuseosta.)

On ollut laiskan mukavaa ja välillä helppoakin unohtaa tuo ennustus. On ollut mukavaa, kun elintaso on mahdollistanut yksityisautoilun, lomamatkailun, työpöydällä pörisevän tietokoneen, kameran, kännykän...
Ainahan sitä valituksen aihettakin on. Jos olisin vähän rikkaampi, olisin ostanut järjestelmäkameran, jonka tyyppimerkissä olisi ollut yksi nolla vähemmän ja hinnassa yksi nolla enemmän. Naapurilla on uudempi auto. Kännykkämallia ei pysty vaihtamaan joka vuosi. Sekä tietokonetta että kännykkää voin käyttää pääasiallisesti hyvällä omallatunnolla, unohtaen sen, että niissä tarvittavien raaka-aineiden vuoksi jossain päin maailmaa - esimerkiksi Kongossa - käydään veristä sotaa. Ja että niitä louhivat pienet lapset. Ajattelun sijasta tyydyn valittamaan nettiyhteyksien hitautta. Jotkut käyttävät aikansa ajattelun sijasta vihapuheiden ja valheiden levittämiseen. On meitä niin moneen junaan.

Viime syksyn jälkeen, kun pakolaisten määrä yllätti Euroopan, unohtaminen ei ole enää ottanut onnistuakseen. Kuin elämäni tähänastinen normaali olisi ollut unta, josta heräsin nyt reaalimaailmaan. 

Mitä lie tulossa, sitä ei voi tietää. Ovatko tähänastiset pakolaismäärät vain tulevien kansainvaellusten alkua? Mikä muuttuu, kenen elämässä, mihin suuntaan?
 
Seuraava rinnastus voi olla ja todennäköisesti onkin tyrmäävä. Voin saada moitteita natsikortin käytöstä. Siitä huolimatta.
Varsovan gheton juutalaismiesten mielestä tilanne näytti pahalta (ja olikin). Miehet kokoontuivat puimaan nyrkkiä Jumalalle: Miksi et auta? Liekö sinua edes olemassa?
Kunnes eräs miehistä huomasi: hei kaverit, kello on niin paljon, että lopetetaan tämä kokous, on aika lähteä synagogaan rukoilemaan.

Muutoksen ja murroksen edessä meitäkin saattaa hirvittää. Entä jos niitä muukalaisia tulee vielä lisää? Miten meidän käy?
Miten käy niiden turvapaikanhakijoiden, jotka ovat jo täällä, mutta jotka eivät tule saamaan oleskelulupaa?
Kenpä tietää. Tällä hetkellä on silti tärkeintä olla ihminen ja ystävä heille, jotka ovat nyt keskuudessamme ja joille pystymme ystävällisyyttä osoittamaan.

Mitä sitä ihminen hätäpäissään ottaakaan mukaansa, kun lähtee äkisti
kotoaan? Muun muassa leipäjuuren. Tämä on Riian Miehitysmuseosta.

Punainen kortti lasta pilkkaavalle Charlie Hebdolle!

Charlie Hebdo teki sen taas. Ja tällä kertaa niin halpamaisesti, että minultakin nousee savu korvista. Yleensä olen sitä mieltä, että systeemeille ja ideologioille saa ja pitää nauraa. Silloin sen systeemin ja ideologian sisällä on helpompi hengittää ja sen virheitä voi korjata, kun niitä ilmenee.

Lapsille ei saa nauraa. Lapsia ei saa pilkata. Lapsilla ei saa rahastaa eikä ratsastaa.
Satiirilehden piirtäjä kuvitteli tilanteen, jossa viime syksynä Välimereen hukkunut pieni Aylan Kurdi ei olisikaan hukkunut, vaan pääsi Eurooppaan - ja kasvoi naisia porukassa jahtaavaksi pojankoltiaiseksi. Enpä nyt viitsi linkittää piirrosta tähän.

No niin no, tottahan se on, että emme tiedä, mitä tulee ihmisestä, jota autamme. Jos jään juttusille laitapuolen kulkijan kanssa, hän saattaa seurata minua kotikadulle ja aloittaa pitkään kestävän vainoamisen.
Jos neuvon kartalta tietä sitä kysyvälle turistille, hänen kaverinsa saattaa sillä aikaa kähveltää puhelimeni.
Siperia opettaa sinisilmäistä. Toivottavasi opetukset eivät ole niin tylyjä, että myötätuntosäkkimme tyhjenee pohjia myöten.

Jyväskylässä oli viime viikolla Kirkon kasvatuksen päivät, joiden havahduttava tilaisuus käsitteli lapsiköyhyyttä. Arkkipiispa Kari Mäkinen oli yksi tilaisuuden puhujista.
Hän pahoitteli, kuinka talous määrittää meillä käytävää keskustelua.
- Samalla meille on muodostunut ajatus, että ikävä kyllä kaikki eivät selviydy ja jotkut jäävät ulkopuolelle. Se nyt vaan sattuu olemaan se hinta, joka meidän täytyy maksaa, jotta enemmistön vauraus säilyy.
Virkansa puolesta arkkipiispa puhui jotain Jeesuksestakin. Kuten siitä hetkestä, jona Jeesus nosti esimerkiksi lapsen. Ihan satunnaisen lapsen. Jeesus ei valikoinut eturivissä silmät loistaen viittaavaa "ope mä tiedän" -lasta. Eikä sitä takarivin "tulevaisuuden lupausta, jonka kyvyt vielä piilevät".
Jeesus vain osoitti lähellä olevaa lasta: Tulkaa lapsen kaltaiseksi.
Lapsi tulee huomata tässä päivässä ja nyt, laskelmoimatta ja miettimättä, että tämä sylittely ja silittely kasvattaa hänestä tulevaisuuden menestyjän.
Ihan vain, koska hän on lapsi. Koska hän on NYT


PS. Pitkään - liian pitkään - olen luullut, että Jeesus lupasi: Lapsi on Jumalan silmäterä. Ei se ole lupaus. Se on imperatiivi meille aikuisille. Kunnioita lasta.