Ensiksi siitä, kun hän tuli laittaneeksi takkinsa luokan puiseen karttatelineeseen. (Muistattehan, sellaiseen puiseen, jota pystyi laskemaan kartan siihen laittamista varten ja nostamaan ylös, jotta kaikki näkisivät auki rullatun kartan.) Eipä aikaakaan kun pojanvelmut hiissasivat karttatelineen ylös, niin että opettajan takki kiikkui luokan katonrajassa.
Toiseksi siitä, että ikääntynyt opettaja lipsautti "Jumalalle ei mikään ole mahdollista". Sopii olettaa, että tarkoitti jotain muuta.
Kolmanneksi muistan hänet siitä, kun hän totesi - jo silloin auvoisella... hmmm... 70-luvulla, että jonain päivänä maapallon se väestönosa, joka on jäänyt omaisuuden jaossa heikommalle osalle, tulee ja vaatii oman ohtinansa.
 |
| Tässä niitä tulijoiden matkalaukkuja. (Ei kun tämä kuva on Tallinnasta miehitysmuseosta.) |
On ollut laiskan mukavaa ja välillä helppoakin unohtaa tuo ennustus. On ollut mukavaa, kun elintaso on mahdollistanut yksityisautoilun, lomamatkailun, työpöydällä pörisevän tietokoneen, kameran, kännykän...
Ainahan sitä valituksen aihettakin on. Jos olisin vähän rikkaampi, olisin ostanut järjestelmäkameran, jonka tyyppimerkissä olisi ollut yksi nolla vähemmän ja hinnassa yksi nolla enemmän. Naapurilla on uudempi auto. Kännykkämallia ei pysty vaihtamaan joka vuosi. Sekä tietokonetta että kännykkää voin käyttää pääasiallisesti hyvällä omallatunnolla, unohtaen sen, että niissä tarvittavien raaka-aineiden vuoksi jossain päin maailmaa - esimerkiksi Kongossa - käydään veristä sotaa. Ja että niitä louhivat pienet lapset. Ajattelun sijasta tyydyn valittamaan nettiyhteyksien hitautta. Jotkut käyttävät aikansa ajattelun sijasta vihapuheiden ja valheiden levittämiseen. On meitä niin moneen junaan.
Viime syksyn jälkeen, kun pakolaisten määrä yllätti Euroopan, unohtaminen ei ole enää ottanut onnistuakseen. Kuin elämäni tähänastinen normaali olisi ollut unta, josta heräsin nyt reaalimaailmaan.
Mitä lie tulossa, sitä ei voi tietää. Ovatko tähänastiset pakolaismäärät vain tulevien kansainvaellusten alkua? Mikä muuttuu, kenen elämässä, mihin suuntaan?
Seuraava rinnastus voi olla ja todennäköisesti onkin tyrmäävä. Voin saada moitteita natsikortin käytöstä. Siitä huolimatta.
Varsovan gheton juutalaismiesten mielestä tilanne näytti pahalta (ja olikin). Miehet kokoontuivat puimaan nyrkkiä Jumalalle: Miksi et auta? Liekö sinua edes olemassa?
Kunnes eräs miehistä huomasi: hei kaverit, kello on niin paljon, että lopetetaan tämä kokous, on aika lähteä synagogaan rukoilemaan.
Muutoksen ja murroksen edessä meitäkin saattaa hirvittää. Entä jos niitä muukalaisia tulee vielä lisää? Miten meidän käy?
Miten käy niiden turvapaikanhakijoiden, jotka ovat jo täällä, mutta jotka eivät tule saamaan oleskelulupaa?
Kenpä tietää. Tällä hetkellä on silti tärkeintä olla ihminen ja ystävä heille, jotka ovat nyt keskuudessamme ja joille pystymme ystävällisyyttä osoittamaan.
 |
| Mitä sitä ihminen hätäpäissään ottaakaan mukaansa, kun lähtee äkisti kotoaan? Muun muassa leipäjuuren. Tämä on Riian Miehitysmuseosta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti