Isoäiti katsoo minua sinisessä kukassa

Kun äitini äiti sairastui vakavasti, hän oli itkenyt silmänsä kyynelettömiksi. Itkenyt, koska tiesi, että kuusi lasta jää nyt syliä vaille.
Orpous on varmasti se asia, joka on määrittänyt äitini elämää kaikkein syvimmin ja vakavimmin. Kuulin siitä jo pienenä, ja minuakin itketti, kun ajattelin, miten suuren surun äitini oli joutunut yhdeksänvuotiaana kohtaamaan. Aikuisena olen määritellyt, että olen mummostani orpo, sillä uskon, että äidittä jääminen on vaikuttanut äitini tapaan olla äiti. Mietin usein lapsena ja nuorena, miten mukavaa olisi ollut nähdä mummo. Ei, vaan mummu, niin meillä Savossa.

Jostain syystä kuvittelin aina, että äitini äidillä oli siniset silmät. Ihailin kotipihassamme kasvaneita, syvää sinisyyttä hohtaneita nurmitädykkeitä ja ajattelin, että mummuni katsoo minua niissä. Äitini tuli myöhemmin kertoneeksi, että hänen 34-vuotiaana kuollut äitinsä oli ollut ruskeasilmäinen. Silti ajattelen aina isoäitiäni, kun näen nurmitädykkeiden kukkivan.Nurmitädykkeeseen liittyy toinenkin harhakäsitys. Lapsena luulin, että se on lemmiki - kaihonkukka sekin, Forgetmenot.

Tänään löysin takapihaltamme kesän ensimmäisen nurmitädykkeen. Kuvassa se katsoo minua vakaana ja totisena. Sen edessä näkyy ruohonkorsi terävänä ja pystynä kuin miekka.
Tädykkeitä on monta lajia. Tädyke luokitellaan ratamokasveihin - sen aiempi luokitus oli naamakukkaiset kasvit. Tädykkeiden suvun tieteellinen nimi on Veronica. Nimessä yhdistyy kaksi sanaa: vera eli tosi ja icon eli kuva. Siis oikea kuva. Legenda kertoo Veronica-nimisestä naisesta, joka pyyhki ristiä kantavan Jeesuksen kasvoista hikeä ja verta kankaan palaseen, johon painautui kuva Jeesuksen kasvoista.
Veronican hikiliinaa säilytetään nykyään Espanjan Oviedossa (ja tästä päästäänkin lähelle Torinon käärinliinaa, johon on perimätiedon mukaan painautunut ristiltä lasketun ja kalliohautaan viedyn Jeesuksen hahmo.) Toisen perimätiedon mukaan Veronica-niminen nainen esitteli Neitsyt Marialle kasvin rohdosvaikutuksia. Nurmitädykkeestä on valmistettu teetä ja rohtoja, ja sen on uskottu karkottavan pahoja henkiä. Vakaalla katseellaan ehkä.

Vappupeppujuttu

Peppukuvat ovat muotia! Iltapäivälehti kertoi tämän tiedon ja vahvisti viestiä julkaisemalla  peppukuvan - sellaisen, jossa tiukkoihin farkkuihin pukeutunut nuori nainen on selkä notkolla kuvannut arvoisan takapuolensa. Jos normaali omakuva on selfie, niin peppukuva lienee sitten persie?

Vanha täti se taas sanoo, ettei tajua. Vanha täti muistelee aikoja, jolloin oli pikkutyttö, ihan hirveän ujo pikkutyttö. Varoituksen sana: nyt seuraa muutama pyllyjuttu ujon tytön vinkkelistä.

Istuin potalla (sorry, niin lapset usein tekevät). Isä katsahti minuun päin ja minä kivahdin isälle, että kato ommaan mekkoos. Sittemmin olen huomannut, että se on oikeastaan aika filosofinen ilmaisu. Huolehdi omista asioistasi, ennen kuin ryhdyt muita neuvomaan.

Joku ajattelematon ihminen oli ostanut minulle noin 20 senttiä korkean muovisen nuken, jonka sinisten housujen henkselit olivat pettäneet. Housut lököttivät takapuolen alla. Minä huusin ja paruin äänen ja osoitin etusormella nukkea. Lopulta äiti tajusi, että Lökä Pöksynen pitää kääntää hyllyllä takapuoli nurkkaan päin. (Tämä nukke tuli minulle elävästi mieleen, kun Putous-näyttelijä Aku Hirviniemi imitoi Jäbä Leissonia telkkarissa. Katsoin telkkaria sormien välistä ja haparoin kaukosäädintä olohuoneen pöydältä.)

Vaikka olin jo lapsena täysverinen kissahöperö, kissoilla oli mielestäni kiusallinen tapa: ne kävelevät häntä pystyssä, niin että kun ne kulkevat ihmisen edellä, niin ihminen näkee niiden... no tiedätte minkä. Yritin kääntää kissan häntää alaspäin ja selitin kissalle, ettei tuo nyt ole ihan sivistynyttä.


Niin että en minä noita persieitä oikein ymmärrä. Minusta takapuolen kuvaaminen on banaalia. Paitsi jos se liittyy jotenkin Torinon käärinliinaan. Tutkija Juha Hiltunen on kirjoittanut aiheesta ja otsikoinut bloginsa yllättävästi: Jeesuksen peppu todistaa.
Bingo! Sainpa tungetuksi Torinon käärinliinan tähänkin juttuun.

Aito kopio ja todellinen Lumikki

Miten jokin voi olla yhtä aikaa aito ja kopio? Sitä olen viime aikoina miettinyt, kun olen ollut tekemisissä Torinon käärinliina -näyttelyn kanssa. Se on nyt Jyväskylässä, mutta näin sen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Savonlinnassa. Da Vinci -koodi on ihan turha kirja ja tosi laimea stoori verrattuna käärinliinaan oletettuihin ja tutkittuihin vaiheisiin kristittyjen vainojen, ristiretkiritarien, katolisen kirkon kiistojen, sotien ja tulipalojen keskellä.

Näyttelyssä nähtävä "aito kopio" esittää Jeesuksen käärinliinaa, johon uskomuksen mukaan  piirtyi ylösnousemuksen hetkellä Jeesuksen kuva.
 

Näyttelyn on rakentanut dosentti ja sindonologi Juha Hiltunen, joka on myös kirjoittanut aiheesta kirjan. Käärinliinaa on pidetty milloin aitona esineenä, milloin tarkoitushakuisena väärennöksenä. Aitouden puolustajat vetoavat siihen, että aiemmat tutkimukset on tehty keskiajalla tehdystä paikkauskohdasta, ei alkuperäisestä paikkaamattomasta kankaasta. Vanhin kohta kankaasta sisältää siitepölyhiukkasia, jotka viittaavat parintuhannen vuoden takaiseen Palestiinaan, samoin kuin kankaalle tehty vanilliiniajoitus.

Savonlinnassa näkemäni aidon kopion jälkeen aito ja tosi sekoittuvat lisää. Näin oikean Lumikin – the Real Snow White - Retretin näyttelyssä. Videolla Pilvi Takala oli pukeutunut Lumikiksi: musta tukka, kultainen hiuspanta, sininen prinsessamekko - ihan täydellinen paketti siis. (Paitsi että käsilaukku oli mielestäni prinsessalle liian iso.) Hän jonotti Pariisin Disney Worldiin ja jakeli lippuluukun edustalla nimikirjoituksia lapsille, kunnes kookas vartija keskeytti puuhan. ja ilmoitti, että tuossa asussa ei ole huvipuistoon menemistä.
- Emme tiedä, mitä aiot tehdä. Sinä voit syödä tai käydä vessassa tai… Oikea Lumikki ei tee sellaisia asioita, ja lapset saattaisivat hämmentyä, mies perusteli.
- Mitä, eikö oikea Lumikki syö ja käy vessassa, Lumikki-Takala kysyi tekoviattomana.
Mietin hetken ajan, miten itse voisin toteuttaa samantapaisen tempauksen. – tai siis kopion siitä. Raamatun henkilöiksi pukeutuminen Jerusalemin matkalla ei taitaisi osoittaa kovin hyvää makua?
Katso tuo linkittämäni video, saat kokea aitoja tunteita, kuten myötähäpeää!

Kolmas toden ja tarun välimaasto sijaitsi Putkinotkossa, kirjailija Joel Lehtosen huvilassa. Hän asutti paritaloa velipuolensa perheen kanssa, Muhosia olivat. Perheestä tuli sittemmin Putkinotko-romaanin Käkriäisiä ja Lehtosesta itsestään kirjakauppias Aapeli Muttinen. Tosi ja sepite sekoittuvat niin iloisesti, että osa Muhosen sukua on vieläkin kirjasta käärmeissään ja asiantunteva opas – Joel Lehtonen -seuran jäsen ja kirjailijasta gradun tehnyt aikuinen nainen – myönsi itsekin melkein sekoittavansa aidon ja kuvitellun elämän Putkinotkon tilalla.

Putkinotko, se talo, jossa Joel Lehtonen asui velipuolensa kanssa.
Siitä syntyi kuuluisa romaani.

Kun toissakesäisen lomareissun päätteeksi palasin tiedotusvälineiden ääreen, uutisissa kerrottiin, että kaivattu ja etsitty Higgsin hiukkanen on sitten löydetty. Ehkä. Todennäköisesti. Täydellistä.

Ensi vuonna Torinossa?

Pari viimeistä viikkoa olen ollut aivan kääryleenä käärinliinassa. Henkisesti siis. Jyväskylässä on huhtikuun ajan Torinon käärinliinaa esittelevä näyttely. Sen on koonnut dosentti ja sindonologi Juha Hiltunen, joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin.

Mitä pitää ajatella esineestä, josta ollaan kahta mieltä. Tai, no, kolmea: 1) se on aito, 2) se on väärennös, 3) mikä käärinliina?
En ole muodostanut kantaa, vaikka lauantaisen seminaarin jälkeen kellahdin taas pikkuisen enemmän sille puolelle, että uskon esineen aitouteen. Erityisesti liikutti professori emeritus Tuomo Martikaisen esitys siitä, kuinka Jeesuksen kasvot - konkreettinen kasvokuva - on vaikuttanut Suomenkin salomailla. Nimittäin Mikael Agricolan rukouskirjan kautta. Vanhoissa rukousteksteissä puhuttiin runnellusta miehestä ja ilmaistiin rakkautta hänen haavoitettuja käsiään, läimittyjä poskiaan ja verihaavaista otsaansa kohtaan.
Melkoinen oivallus oli sekin, että kun käärinliina kulkeutui kristittyjen mukana Jerusalemista Edessaan ja sieltä Konstantinopoliin (nykyistä Turkkia molemmat), se oli muun muassa Kristus Pantokrator -kuvan esikuva. Ja ortodoksithan puhuvat käsittätehdystä ikonista. (Sen esikuvana tosin saattoi olla eräs toinenkin kangas, johon Jeesuksen kasvokuva on painautunut.

Olen lupautunut muutamaksi iltapäiväksi näyttelyvahdin hommiin. Mielenkiintoista seurata, millä ajatuksin näyttelyvieraat sinne tulevat. Yhtään kovaa skeptikkoa lienee turha odottaa, he ovat jo pauhanneet sanomalehti Keskisuomalaisen keskustelupalstalla.
Parin päivän kokemuksella: olen nähnyt jo kaksi naista, jotka ovat käyneet katsomassa aitoa kangasta Torinossa.

Aito käärinliina on, ihan tiedoksenne vaan, esillä taas ensi vuonna. Siis kesällä 2015. Sorry vaan Luther, tiedän, että reliikkihöperyys sai sinut tuohtumaan. Mutta minä olen jo alkanut katsella tarjouslentoja. Lisäksi kuulin, että käärinliinan esilläpito Torinossa tarvitsee vapaaehtoisia talkoolaisia. Niin?

Ihan mahdoton tehtävä

Tehtäväksianto: suunnittele mainos, joka pyörii Jumbo screenillä keskellä kaupallista kaupunkitilaa. Muut mainokset hymyilevät, loistavat väreissä, maanittavat ostamaan.
Meidän mainoksemme esittää ruhjottua, kidutettua, veristä miestä. Tapahtuma, jota mainostetaan, on Torinon käärinliinan vaiheita ja todistusvoimaa esittelevä näyttely Jyväskylässä 6.4.-10.5.

Ohjeistus mainoksen tekoon mainospaikkoja myyvältä firmalta: värikästä kuvaa, muista seitsemän sanan sääntö.

Just.

No, Torinon käärinliina esittää Jeesuksen hahmoa, Ihmisen Pojan kasvoja. Face. Ensimmäinen Facebook?

Toisaalta - ihmisiä kiinnostaa väkivalta.
Kidutusmuseoihinkin jonotetaan.

 

Kevätsiivouksen aikaan, mikä olisikaan houkuttelevampaa kuin tuuletetut petivaatteet.
 

Ja vanha totuus. Sen voi tulla ihan omin silmin tarkistamaan näyttelystä

Käyttämättä ovat vielä sloganit "Mullan alla - ei vaan ylösnoussut" (kuvituksena poikkileikkaus: multaa ja rairuohoa) sekä "Vasara ja nauloja" (kuvituksena se naulanjytky, jonka näin samaista Torinon käärinliinaa esittelevässä näyttelyssä pari vuotta sitten Savonlinnassa).

 

Ja ihan sitten asiaa löytyy täältä: www.shroud.fi