Orpous on varmasti se asia, joka on määrittänyt äitini elämää kaikkein syvimmin ja vakavimmin. Kuulin siitä jo pienenä, ja minuakin itketti, kun ajattelin, miten suuren surun äitini oli joutunut yhdeksänvuotiaana kohtaamaan. Aikuisena olen määritellyt, että olen mummostani orpo, sillä uskon, että äidittä jääminen on vaikuttanut äitini tapaan olla äiti. Mietin usein lapsena ja nuorena, miten mukavaa olisi ollut nähdä mummo. Ei, vaan mummu, niin meillä Savossa.
Jostain syystä kuvittelin aina, että äitini äidillä oli siniset silmät. Ihailin kotipihassamme kasvaneita, syvää sinisyyttä hohtaneita nurmitädykkeitä ja ajattelin, että mummuni katsoo minua niissä. Äitini tuli myöhemmin kertoneeksi, että hänen 34-vuotiaana kuollut äitinsä oli ollut ruskeasilmäinen. Silti ajattelen aina isoäitiäni, kun näen nurmitädykkeiden kukkivan.Nurmitädykkeeseen liittyy toinenkin harhakäsitys. Lapsena luulin, että se on lemmiki - kaihonkukka sekin, Forgetmenot.
Tänään löysin takapihaltamme kesän ensimmäisen nurmitädykkeen. Kuvassa se katsoo minua vakaana ja totisena. Sen edessä näkyy ruohonkorsi terävänä ja pystynä kuin miekka.
Tädykkeitä on monta lajia. Tädyke luokitellaan ratamokasveihin - sen aiempi luokitus oli naamakukkaiset kasvit. Tädykkeiden suvun tieteellinen nimi on Veronica. Nimessä yhdistyy kaksi sanaa: vera eli tosi ja icon eli kuva. Siis oikea kuva. Legenda kertoo Veronica-nimisestä naisesta, joka pyyhki ristiä kantavan Jeesuksen kasvoista hikeä ja verta kankaan palaseen, johon painautui kuva Jeesuksen kasvoista.
Veronican hikiliinaa säilytetään nykyään Espanjan Oviedossa (ja tästä päästäänkin lähelle Torinon käärinliinaa, johon on perimätiedon mukaan painautunut ristiltä lasketun ja kalliohautaan viedyn Jeesuksen hahmo.) Toisen perimätiedon mukaan Veronica-niminen nainen esitteli Neitsyt Marialle kasvin rohdosvaikutuksia. Nurmitädykkeestä on valmistettu teetä ja rohtoja, ja sen on uskottu karkottavan pahoja henkiä. Vakaalla katseellaan ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti