Elämäni ensimmäiset some-hautajaiset

Fb-kaverini ja live-elämästä tuttuni Malla (nimi muutettu) harrasti kissajuttuja, sanaleikkejä, hassutuksia. Samaa laatua oli hänen serkkunsa Jutta (nimi muutettu), jota en tuntenut livenä, mutta joka Mallan kautta keksaisi pyytää minua kaverikseen.
Joulun alla Jutta lähetti hätäisen chattiviestin: Kaarina, et arvaa, Malla kuoli viime yönä.
Piti oikein rynnätä Mallan Fb-profiiliin, ja kyllä: Jutta oli käynyt kirjoittamassa sinne R.I.P. Malla.

Jutta kutsui minut hautajaisiin.  Ensimmäistä kertaa elämässäni olin hautajaisissa, joissa en tuntenut minut sinne kutsunutta henkilöä - arvaamalla laitoin, ja oikeaan osuin.

Muistotilaisuudessa muisteltiin Mallan persoona - myös virtuaalipersoonaa. Parikin ihmistä kiitteli, kuinka Mallan päivitykset ilahduttivat ja saivat hymyilemään. Malla oli niin huomaavainen ihminen, että jos joku hänen kaveripiiristään päivitti tyyliin "Nyt ei mene hyvin" tai "Päivä alkoi surullisesti", niin kohtapa Malla joko chattasi tai soitti: mikä ongelma, mikä hätä.

Ajattelin, että olen nyt uuden äärellä.

Niin, ja se Mallan kissa - Malla oli näet aika tuore kissanlapsen adoptioäiti. Se on nyt Mallan äitiä lohduttamassa.

Facebookin sietämätön keveys

Facebook on höpöttelyä, sanoi taannoin kouluttaja, joka opetti meitä FacEtikettiin (uudissana, keksin sen juuri). Silloinen vs. päällikkömme oli hepulin partaalla. Ei voi olla, ei VOI! Ei mikään media voi olla turhaa leikinlaskua varten.

Mutta niin se taitaa olla. Päivitän Facebookiin näin: Kyllä nolotti huoltoaseman parkkipaikalla, kun kaukosäädinavaimella testasin autoa, että olinko muistanut lukita sen. Huomasin hokevani, että nyt se on auki, nyt se on kii.
Päivitykseni saa 52 tykkääjää ja kiherryttävän kommenttirimpsun.

Seuraavaksi linkitän tyttöjen ympärileikkausta käsittelevän kampanjalinkin ja varoitan, että tässä videossa ei suotta ole K15 -merkintä, saan kommenteiksi viisi vaivautunutta ynähdystä.

Turha lienee potkia tutkainta vastaan? Vaikka onhan se toinenkin totuus olemassa: Facebookin ja Twitterin kautta on tehty vallankumouksiakin.

Mutta minä yritän läksyni oppia ja koetan piilottaa oman viestini - tai seurakunnan viestin - pienen huumorinpilkahduksen sisään.

Pitihän tähänkin sitten alistua

Kun Facebook oli nuori, luin siitä lehtijuttuja. Hymähdytti. Aikuiset ihmiset - kansanedustajat ja kaikki! - lähettelevät toisilleen tökkäyksiä. Kirjoittavat, että minä syön nyt.
Työkaveri kysyi Facebookiin, mutta minä onnistuin kiemurtamaan itseni siitä vielä irti. Pah, taas pitäisi opetella uusia systeemejä ja painaa mieleen uusia salasanoja, hermo menee entistenkin kanssa.

Kunnes Siskontyttö Oxfordista kutsui liittymään. Kesäloman alkajaiksi liityin, ja sain kavereiksi sisarusteni tyttäriä kolmin kappalein - maailmalla töissä kaikki, kiva että vanha täti kelpaa kansainvälisten nuorten ystävälistalle ;) Ruokakuvankin laitoin, ihan juhannusterveisiksi niille maankiertäjänuorille.

Mietin silloin Facebook-politiikkaani. Olen siellä läsnä aika vähillä tunnisteilla; en mainitse perheenjäseniä nimellä, en ole kertonut koti- enkä työpaikkaani. Tosin suurin osa Fb-kavereistani on työkavereitani, joten salaisuuden turvaluokitus ei ole kovin huikea. Joskus päivityksissäni esiintyvät Äitvanha, Perheen Toinen Aikuinen (lyh. PTA) sekä Lähinuoret.
Lisäksi löytyi liuta serkkuja: Facebook.com - sinne ne serkut menneet on.

Havaitsin aika pian, että tyylilaji on enimmäkseen keveys. Ensitöikseen ei kannata avata Facebookin ovea selkoselälleen ja kiljaista yleisöä täynnä olevaan Fb-aulaan saapuessaan että "Hei, olen Maikki ja minulla on mielenterveysongelmia, liitto rakoilee ja teinit valvottavat". Tai saattaa tietysti kannattaakin, mutta minä en ole noin tehnyt. Jokaisen oma valinta.


Olen tiedottajana Jyväskylän seurakunnassa. Jäseninä reilut satatuhatta, työntekijöitä yli kolmesataa. suurimman osan työntekijöistä tunnen vain niminä tapahtumailmoituksissa. Siksi aloin kysellä heitä kavereikseni aina, kun nimi Facebookissa vilahti. Sitä kautta olen tutustunut heihin, tiedän jotain heidän siviilielämästään, lemmikeistään, harrastuksistaan. Joskus - ja aika useinkin - Fb:n kautta löytyy myös juttuvinkki, jota voimme viestinnässä hyödyntää.
Tuntemattomien ihmisten lähettämien kaverikutsujen kohdalla mietin vähän, tsekkaan heidän kavereitaan ja päivityksiään, jos pääsen niitä lukemaan. Yleensä olen kuitenkin hyväksynyt, vähän sillä meiningillä, että mikäs minä olen ketään valkkaamaan. Istunhan minä bussissakin tuntemattomien viereen, joskus jopa aloitan keskustelun. Toistaiseksi olen saanut vain yhden kosinnantapaisen - se tuli Istanbulista. Lukuisia hyviä chatteja olen käynyt.

Huvittavin väärinkäsitys sattui heti Fb-urani alussa. Yksi seurakunnan lastenohjaajista kertoi kuumien kesäpäivien iltoina harrastaneensa terassipyöräilyä. Pikkuisen siinä kohotin kulmakarvojani, kun ajattelin lastenohjaajaa pyöräilemässä (rottinkikori kaupunkipyöräänsä kiinnitettynä) terassilta toiselle eräänlaista Kauppakadun approa suorittamassa. Kunnes minulle selvisi, että terassipyöräily tarkoitti terassille kannetulla kuntopyörällä pungertamista.
- Mitäs sinä sitten luulit, kysyi lastenohjaaja hymiön kera.