Viimetipaton helmikuu

Läksyt tehty! Ensimmäisestä sain pinnata, kun olen jo perustanut sivuja. Esimerkiksi tämän Äänekosken seurakunnan sivun, jossa on seurakunnan uutisia, tapahtumatietoja, kuvia toteutetuista tempauksista sekä luontokuvia, vähän hauskaakin - ja nuiveat 130 tykkääjää.
Lisäksi olen perustanut sivun Sumiaisten kirkolle sekä Konginkankaan kirkolle, jotka molemmat ovat tiekirkkoja. Niiden alku oli lähinnä arkkitehtuurin ja historian esittelyssä, ja kesäisin ovat myös tiekirkko-oppaat saaneet julkisuutta.
En ylläpidä näitä sivuja yksin, vaan meitä on iso tiimi - Äänekosken seurakunnan työntekijöitä ja minä vapaaehtoinen - jotka creaamme sivuille huikeita idiksii ;)
Jyväskylän seurakunnan viestinnän jäsenenä pidän yllä myös Jyväskylän seurakunnan ja seurakuntalehtemme Henki & elämän sivuja.
On se ylvästä,  kun voi sanoa, että ylläpidän Henkeä ja elämää!

Varsinkin Äänekosken seurakunnan Facebook-sivuille sain lisää tykkääjiä, kun meillä vietettiin eläköityvän kirkkoherran lähtöjuhlaa kera täytekakkujen ja huumorillisten puheiden. Napsin tilannekuvia ja tein niistä albumin. Kertaheitolla tusina uutta tykkääjää - mutta se edellyttikin kahdeksan työtunnin panosta! Ai mikä hyötysuhde?

Ryhmäksi perustin Äänekosken seurakunnan vapaaehtoisten Fb-ryhmän. Se on avoin, päivitysoikeus muutamalla seurakunnan työntekijällä & minulla; lisäksi on haav(e)issa toinenkin vapaaehtoinen sitä koordinoimaan. Sivun tarkoituksena on jakaa tietoa tarjolla olevista vapaaehtoistehtävistä, pitemmistä sitoumuksista ja lyhyemmistä pesteistä. Lisäksi sinne laitetaan kuvia toteutuneista tempauksista, työpiireistä, leivonnaisista, käsitöistä, penkkien kannosta jne jne. Katsotaan, miten se saa ilmaa siipiensä alle.

Henki & elämän tämän päivän tunnelmat:
Meitsi kuuli, että jossain Pohjois-Koreas jäbä joutu uudelleenkoulutukseen, kun se kirjotti pressan nimen väärin. Muut joutu vankilaan, kun ne kirjotti mitä aatteli. Meitsi alko creaa systeemii, jossa jengi saa sanoo mitä ajattelee tai uskoo mihin haluu eikä joudu vankilaan. Ai et se on jo duunattu? Demokratialeissön! Huikee idis! Tsufeet sille!

Pitihän tähänkin sitten alistua

Kun Facebook oli nuori, luin siitä lehtijuttuja. Hymähdytti. Aikuiset ihmiset - kansanedustajat ja kaikki! - lähettelevät toisilleen tökkäyksiä. Kirjoittavat, että minä syön nyt.
Työkaveri kysyi Facebookiin, mutta minä onnistuin kiemurtamaan itseni siitä vielä irti. Pah, taas pitäisi opetella uusia systeemejä ja painaa mieleen uusia salasanoja, hermo menee entistenkin kanssa.

Kunnes Siskontyttö Oxfordista kutsui liittymään. Kesäloman alkajaiksi liityin, ja sain kavereiksi sisarusteni tyttäriä kolmin kappalein - maailmalla töissä kaikki, kiva että vanha täti kelpaa kansainvälisten nuorten ystävälistalle ;) Ruokakuvankin laitoin, ihan juhannusterveisiksi niille maankiertäjänuorille.

Mietin silloin Facebook-politiikkaani. Olen siellä läsnä aika vähillä tunnisteilla; en mainitse perheenjäseniä nimellä, en ole kertonut koti- enkä työpaikkaani. Tosin suurin osa Fb-kavereistani on työkavereitani, joten salaisuuden turvaluokitus ei ole kovin huikea. Joskus päivityksissäni esiintyvät Äitvanha, Perheen Toinen Aikuinen (lyh. PTA) sekä Lähinuoret.
Lisäksi löytyi liuta serkkuja: Facebook.com - sinne ne serkut menneet on.

Havaitsin aika pian, että tyylilaji on enimmäkseen keveys. Ensitöikseen ei kannata avata Facebookin ovea selkoselälleen ja kiljaista yleisöä täynnä olevaan Fb-aulaan saapuessaan että "Hei, olen Maikki ja minulla on mielenterveysongelmia, liitto rakoilee ja teinit valvottavat". Tai saattaa tietysti kannattaakin, mutta minä en ole noin tehnyt. Jokaisen oma valinta.


Olen tiedottajana Jyväskylän seurakunnassa. Jäseninä reilut satatuhatta, työntekijöitä yli kolmesataa. suurimman osan työntekijöistä tunnen vain niminä tapahtumailmoituksissa. Siksi aloin kysellä heitä kavereikseni aina, kun nimi Facebookissa vilahti. Sitä kautta olen tutustunut heihin, tiedän jotain heidän siviilielämästään, lemmikeistään, harrastuksistaan. Joskus - ja aika useinkin - Fb:n kautta löytyy myös juttuvinkki, jota voimme viestinnässä hyödyntää.
Tuntemattomien ihmisten lähettämien kaverikutsujen kohdalla mietin vähän, tsekkaan heidän kavereitaan ja päivityksiään, jos pääsen niitä lukemaan. Yleensä olen kuitenkin hyväksynyt, vähän sillä meiningillä, että mikäs minä olen ketään valkkaamaan. Istunhan minä bussissakin tuntemattomien viereen, joskus jopa aloitan keskustelun. Toistaiseksi olen saanut vain yhden kosinnantapaisen - se tuli Istanbulista. Lukuisia hyviä chatteja olen käynyt.

Huvittavin väärinkäsitys sattui heti Fb-urani alussa. Yksi seurakunnan lastenohjaajista kertoi kuumien kesäpäivien iltoina harrastaneensa terassipyöräilyä. Pikkuisen siinä kohotin kulmakarvojani, kun ajattelin lastenohjaajaa pyöräilemässä (rottinkikori kaupunkipyöräänsä kiinnitettynä) terassilta toiselle eräänlaista Kauppakadun approa suorittamassa. Kunnes minulle selvisi, että terassipyöräily tarkoitti terassille kannetulla kuntopyörällä pungertamista.
- Mitäs sinä sitten luulit, kysyi lastenohjaaja hymiön kera.