Pitihän tähänkin sitten alistua

Kun Facebook oli nuori, luin siitä lehtijuttuja. Hymähdytti. Aikuiset ihmiset - kansanedustajat ja kaikki! - lähettelevät toisilleen tökkäyksiä. Kirjoittavat, että minä syön nyt.
Työkaveri kysyi Facebookiin, mutta minä onnistuin kiemurtamaan itseni siitä vielä irti. Pah, taas pitäisi opetella uusia systeemejä ja painaa mieleen uusia salasanoja, hermo menee entistenkin kanssa.

Kunnes Siskontyttö Oxfordista kutsui liittymään. Kesäloman alkajaiksi liityin, ja sain kavereiksi sisarusteni tyttäriä kolmin kappalein - maailmalla töissä kaikki, kiva että vanha täti kelpaa kansainvälisten nuorten ystävälistalle ;) Ruokakuvankin laitoin, ihan juhannusterveisiksi niille maankiertäjänuorille.

Mietin silloin Facebook-politiikkaani. Olen siellä läsnä aika vähillä tunnisteilla; en mainitse perheenjäseniä nimellä, en ole kertonut koti- enkä työpaikkaani. Tosin suurin osa Fb-kavereistani on työkavereitani, joten salaisuuden turvaluokitus ei ole kovin huikea. Joskus päivityksissäni esiintyvät Äitvanha, Perheen Toinen Aikuinen (lyh. PTA) sekä Lähinuoret.
Lisäksi löytyi liuta serkkuja: Facebook.com - sinne ne serkut menneet on.

Havaitsin aika pian, että tyylilaji on enimmäkseen keveys. Ensitöikseen ei kannata avata Facebookin ovea selkoselälleen ja kiljaista yleisöä täynnä olevaan Fb-aulaan saapuessaan että "Hei, olen Maikki ja minulla on mielenterveysongelmia, liitto rakoilee ja teinit valvottavat". Tai saattaa tietysti kannattaakin, mutta minä en ole noin tehnyt. Jokaisen oma valinta.


Olen tiedottajana Jyväskylän seurakunnassa. Jäseninä reilut satatuhatta, työntekijöitä yli kolmesataa. suurimman osan työntekijöistä tunnen vain niminä tapahtumailmoituksissa. Siksi aloin kysellä heitä kavereikseni aina, kun nimi Facebookissa vilahti. Sitä kautta olen tutustunut heihin, tiedän jotain heidän siviilielämästään, lemmikeistään, harrastuksistaan. Joskus - ja aika useinkin - Fb:n kautta löytyy myös juttuvinkki, jota voimme viestinnässä hyödyntää.
Tuntemattomien ihmisten lähettämien kaverikutsujen kohdalla mietin vähän, tsekkaan heidän kavereitaan ja päivityksiään, jos pääsen niitä lukemaan. Yleensä olen kuitenkin hyväksynyt, vähän sillä meiningillä, että mikäs minä olen ketään valkkaamaan. Istunhan minä bussissakin tuntemattomien viereen, joskus jopa aloitan keskustelun. Toistaiseksi olen saanut vain yhden kosinnantapaisen - se tuli Istanbulista. Lukuisia hyviä chatteja olen käynyt.

Huvittavin väärinkäsitys sattui heti Fb-urani alussa. Yksi seurakunnan lastenohjaajista kertoi kuumien kesäpäivien iltoina harrastaneensa terassipyöräilyä. Pikkuisen siinä kohotin kulmakarvojani, kun ajattelin lastenohjaajaa pyöräilemässä (rottinkikori kaupunkipyöräänsä kiinnitettynä) terassilta toiselle eräänlaista Kauppakadun approa suorittamassa. Kunnes minulle selvisi, että terassipyöräily tarkoitti terassille kannetulla kuntopyörällä pungertamista.
- Mitäs sinä sitten luulit, kysyi lastenohjaaja hymiön kera.