Viattomat lapset

Tänään luin kaksi painokasta tekstiä, joissa puhuttiin lasten oikeuksista.
Yhden niistä kirjoitti ulkoministeri Timo Soini plokissaan. Hän muistelee tekstissään, kuinka kouluikäisenä kuuli puhuttavan ei-toivotuista lapsista. 

- Kuka meistä voi sanoa jonkun toisen olevan ei- toivottu? Kenellä sellainen valta on ja mistä saatu?
Ensimmäinen ihmisoikeus on oikeus elämään.

 

Äidyin sekä kiittämään että kommentoimaan tästä tekstistä. Julkaisen ulkoministerille lähettämäni sähköpostin omassa blogissani, tässä ja nyt.

Kiitos painokkaasta blogitekstistänne, jonka kirjoititte Viattomien lasten päivänä. Kirjoititte kauniisti "Jokainen lapsi on joidenkin lapsi. Kunnioitetaan tätä joka päivä ja muistetaan erityisesti tänä päivänä".

Se on äärimmäisen totta. Samana päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin lastenpsykiatri, emerita tutkimusprofessori Tytti Solantauksen yleisönosastoteksti, joka käsitteli turvapaikanhakijanuorten pakkopalautuksia, eritoten yksintulleiden nuorten pakkopalautuksia Afganistaniin, jossa he eivät ole ehkä koskaan asuneet.
- Suomessa olevat turvapaikkaa hakevat lapset ja nuoret – oli perhettä mukana tai ei – ovat hekin viattomia kotimaansa väkivaltaan. Myös heitä tulisi muistaa tänään. Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa? Miten olisi käynyt, jos Egypti olisi karkottanut Joosefin perheen takaisin Betlehemiin, Solantaus vetoaa hänkin Raamattuun.

 

Saman päivän uutisissa kerrottiin itsemurhaiskusta shiiojen kulttuurikeskukseen Kabulissa. Se kohdistui vähemmistöheimo hazaroihin, joita vainotaan Afganistanissa vain siksi, että he ovat hazaroita. Suuri osa Suomeen tulleista afgaaneista kuuluu juuri tähän vainottuun etniseen ryhmään.

"Jokainen lapsi on joidenkin lapsi. Kunnioitetaan tätä joka päivä." 

 

Valitettavasti Suomi ei kunnioita, vaan pakkopalauttaa nuoria ja lapsiperheitä - Suomessa syntyneitä viattomia lapsia - sodan ja terrorin keskelle. He joutuvat alttiiksi ihmiskaupalle, ja jos he ovat niin onnekkaita, että heitä ei myydä, osteta tai tapeta, he lähtevät uudelle pakomatkalle, paperittomiksi ja oikeudettomiksi piileskelijöiksi Iraniin.

Moni palautusuhan alainen nuori - jonkun äidin ja isän lapsi - miettii itsemurhaa, joka tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin pakkopalautus maahan, jossa hänellä ei ole mitään eikä ketään. Moni perheen äiti ja isä yrittää viimeisillä voimillaan huolehtia lastensa hyvinvoinnista, peläten vainoon ja sotaan lähettämistä.

Suomi pystyisi parempaan. Viattomien lasten päivänä, juhlavuonnaan, kaikkina päivinä, kaikkina vuosina.

Tämän kuvan piirsi nuori afgaanipoika. Saippuakuplat ilmentäkööt toivoa.

Kiitos satavuotisonnittelusta, valtioneuvosto

Saimme onnittelutekstareita Suomi 100 -hengessä. En kauheasti välittänyt tekstarista. Postittelin sen lähettäjälle sähköpostia vastaukseksi. Saa lukea.

Kiitos onnitteluviestistä. Tai oikeastaan ei kiitos.

Olen saanut valtioneuvostolta niin monta viestiä viimeisen kahden vuoden aikana, että tämä tekstarinne oli jo tarpeeton.

Viestit, joita olen saanut, ovat seuraavankaltaisia.

- Kidutettu ja vainoajien uhkaama irakilainen pakkopalautetaan Bagdadiin, josta hän joutuu pakenemaan uudelleen heti kun/jos se mahdollistuu. Suomeen hän oli jo kotoutunut loistavasti ja hän opiskeli täällä.

- Suomessa syntynyt afgaanivauva pakkopalautettiin vanhempiensa kanssa Kabuliin. Sieltä he joutuivat pakenemaan välittömästi uudelleen, sillä he olivat siellä hengenvaarassa.

- Suomesta työpaikan saanutta afgaaniperheenisää uhkaa pakkopalautus, vaikka häntä vainotaan kotimaassaan ja vaikka hän tienaa Suomessa elantonsa.
- Itsenäisyyspäivänä Bagdadiin pakkopalautettiin mies, joka oli aivosyöpää sairastavan vaimonsa ainoa omaishoitaja.

- Viimeisin viesti tuli tänä aamuna: 19-vuotias poika käännytetään kotimaahansa, jossa häntä odottaa vaino ja josta hän on paennut Dubain kautta Eurooppaan noin kymmenvuotiaana. Perheenjäseniä vainotaan politittisista syistä, ja heiltä on sokaistu toinen silmä. Sama uhka odottaa myös häntä. Suomessa hän tekee kahta työtä, koska haluaa vimmaisesti jäädä tänne, tehdä työtä ja maksaa veroja.

Seuraavan kerran, kun lähetätte minulle onnittelutekstarin (sadan vuoden päästä ehkä?), toivon että siinä lukee:

Suomi on päättänyt kunnioittaa ihmiselämää ja ihmisoikeuksia. Se ei käperry hysteerisen vieraskammoisena sisäänpäin vaan uskoo, että erilaiset ja eriväriset voivat asua sovussa ja toisiaan arvostaen tämän maan rajojen sisällä.

Minua vaivaa neuloosi ja olen samalla knittivisti.
Sinivalkoista Suomea voi juhlia monin tavoin.