Mitä tekemistä meidän pelloilamme ja toisella maailmansodalla on toistensa kanssa? Paljon. Sodan päätyttyä sekä siirtokarjalaisille että rintamamiehille annettiin pienviljelystiloja. Tai ei toki annettu vaan lainoitettiin maatilan ostoa. Kotikyläni koostuu melkein kokonaan niin sanotuista kylmistä tiloista, joille rintamamiehet perheineen hajasijoitettiin.
Päivät he raivasivat ja ojittivat peltoja tai kaatoivat puita lumisissa metsissä ja kuljettivat tukkeja hevosavusteisesti laaniin. Öisin he jatkoivat omaa henkilökohtaista jatkosotaansa, ulisivat painajaisiaan, joista ampaisivat hereille ja lääkekaapille.
Sunnuntaisin kylän miehiä piipahti vieraisille. Tupa oli kohta tupakansavusta sinisenä, eikä mennyt viittäkään minuuttia, kun ilmassa kaikuivat sellaiset sanat kuin Rukajärvi, Kuuterselkä, Lemetti.
Miehet katselivat peltoja ja viljan kasvua ja näkivät yhtäaikaa tulevaisuuden ja menneisyyden. Pikkutyttö katsoi peltoja nähden vain paremman tulevaisuuden.
Eilen ajeltiin Raatteentiellä. Opastuskeskus oli auki helluntainakin, ja väkeä liikkui yllättävän paljon, vaikka päivä olikin sateinen. Purasjoen taistelupaikalle on entisöity juoksuhautoja ja korsuja; joki virtasi kohisten loppumatonta virtaustaan.
Olen käynyt Raatteentiellä ensimmäisen kerran marraskuussa 1989, kun talvisodan alkamisesta tuli täyteen 50 vuotta. Käynti oli erikoisuus: olin toimittajana Raattentiellä taistelleiden sotaveteraanien kyydissä.
Kaikkihan tietävät Raattentien ihmeen. Pieni ja sisukas Suomi tuli talvisodassakin toiseksi, mutta Raattentiellä pieni ja sisukas yllätti. Osa neuvostojoukoista oli puutteellisesti varustettuja, ja sotilaat- osa nuoria poikia, tietysti - paleltuivat ankarissa pakkasissa. Erityisesti mieleeni jäi kertomus ukrainalaisupseerista, joka ratsasti suoraan yhden talon kaivoon.
Raatteenportissa eli opastuskeskuksessa voi juoda kahvit sotilaskodin tyyliin. Myynnissä on sotahistoriaan keskittynyttä kirjallisuutta sekä varsin militaristisia matkamuistoja. Raatteentien varrella on lukuisia muistomerkkejä kaatuneiden sotilaiden muistoksi: suomalaisille, venäläisille ja ukrainalaisille.
- Ukraina rukoilee kaatuneiden sielujen puolesta. Miekat taotaan auran teriksi. Yksikään kansa ei kohota miekkaa toista vastaan, lukee patsaassa.
Niin. Toivottavasti oppi ei 70 vuodessa unohdu.
 |
| Ukrainalaisten sotilaiden muistopatsas on saanut lisäkkeekseen mäntyyn solmitun sinikeltaisen ruusukkeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti