Heiskasen Spontaanimatkat - juna män justiisa

Heiskasen Spontaanimatkat Oy järjesti taas onnistuneen kulttuuriretken. Kohteena oli Mikkeli, ja meitä hemmoteltiin jo matkalla poikkeuksellisella halo-ilmiöllä, jota piti pysähtyä tienvarteen kuvaamaan.

 Loistokkaampi kamera olisi antanut loistokkaammat kuvat,
 mutta pokkari tuotti sentään todistusaineistoa.

Miten ihana näyttely, puuskahti Mikkelin Kenkäverossa mieshenkilö, joka tuli meitä vastaan pienen aitan rappuja. Ajatella, Tuhat ja yksi lapasta -näyttely sai myös miehet - ainakin yhden siis - huokailemaan ihastuneena ja käyttämään epämaskuliinista kieltä. No, kieltämättä värikkäät villalapaset lämmittivät kylmän kesäpäivän tunnelmaa. Näyttelyssä on nähtävillä muun muassa konnevetisen Eeva-Liisa Pakarisen neuloma sarja maakunta- ja paikkakuntalapasia, niiden joukossa Konneveden kirkkolapanen. (Ylpeyttä, minä olen suunnitellut sen...)

Tässä Eeva-Liisa Pakarisen panos Tuhat ja yksi lapasta -näyttelyyn.

Ihastuttavia kuviolapasia, kuten tuokin Vapaudenpatsaas (ylärivi, 2. oikealta).

Kenkäveron pihapiiri yllätti. Mieleen tuli etsimättä se entisen suutarin
lohdutus tyytymättömälle asiakkaalle: ei kenkään täällä saa paikkaa pysyvää.

Vanhan laukun uusiokäyttö. Oishan se mukava ihmisen elämässään todeta,
että repusta tai laukusta pursuu kukkia eikä esimerkiksi katkeruutta...
Mutta noin yleensä en ole ihan varma, tykkäänkö esineiden väärinkäytöstä,
kuten kengistä tai laukuista kukkaruukkuina. Mietin vasta kantaani siihen asiaan.

Ja koska Mikkeli on sodanaikainen päämajakaupunki, piti sen tietysti näkyä matkallamme. Muutama vuosi sitten kävimme sekä Päämajamuseossa että entisöidyssä viestikeskus Lokissa. Päämajamuseosta jäi mieleeni pommitetun Mikkelin pienoismalli ja Lokista ääniefekti eli kaukokirjoittimien rätinä. Siellä jäin miettimään, millaisia hermoja vaadittiin naisilta, jotka olivat siellä tiedonkulun keskipisteessä esimerkiksi suurhyökkäyksen aikaan kesällä 1944. Heillä oli varmaan aika selkeä käsitys tilanteesta, mutta hermojen täytyi pitää.
Tänään emme siis käyneet  Päämajamuseossa ja Lokissa.Sen sijaan pistäydyimme rautatieasemalla hämmästelemässä marsalkan salonkivaunua, sitä, jossa Hitler pistäytyi marskin synttärien yllätysvieraana 4.6.1942. Valitettavasti se on auki vain yhtenä päivänä vuodessa, eikä tänään ollut se päivä. Historia havisi ikkunan läpi nähtynäkin.

Jahah, tänne se radion äänimies uhkarohkeasti piilotti mikrofonin.

Suur-Savon museossa on näytillä 1800-luvulla suosittuja visiittikortteja, eritoten sellaisia, joissa ihmiset poseerasivat lemmikkiensä kanssa. Jätettiin väliin, vaikka pikkuisen se teema kutkuttikin. "Tässä olemme minä ja kiss... tässä piti olla sekin kissa."
Naisvuorelle sentään kiipesimme. Vesitorniin on 140 rappua.