Historian tuulet puhaltavat 95-vuotiaan juhliin

Tämän talon ikkunoista ovat puhaltaneet sotaisat tuulet.

Sen rakentamiseen tarvittiin Hitler ja Stalin

ja Roosevelt ja Churchill ja Jaltan konferenssi,

valvontakomissiota unohtamatta.

Tarvittiin Tähti-niminen sotahevonen, joka vaihtui

rauhanajan traktoriin.

Tarvittiin pulasta ja sodasta selvinneiden verta, hikeä ja kyyneleitä,

ja joskus Pervitiniä ja laskostetusta paperipakkauksesta

kämmenelle ravistettua ja suuhun nakattua Hota-pulveria.

Tarvittiin muurahaisen pesänrakennusvietti,

pihkaisen metsämiehen ja pyhäksi pullaa paistavan naisen yhteinen nauru.

Tarvittiin käsitys siitä, että on olemassa jotain enemmän kuin

uuninpankolla kuivuvan sarkatakin hienhaju

tai likaisen lehmänhännän rätkäisy lypsäjän naamaan.

Historian tuuli ei tyynny eikä lepää. Se hujeltaa avovintin seinänraoista.

Yhtenä aamuna, kun veljet kömpivät aamukahville,

äiti ilmoittaa: Tsekkoslovakia on miehitetty.

Toisena päivänä vintihuoneen seinälle ilmestyy juliste:

jenkit pois Vietnamista. (Tämä sukupolvi se luulee ratkaisevansa

julisteilla sen minkä edeltäjänsä Salpalinjalla.)

Kun talon asukas täyttää 95 vuotta, Euroopan historian

tuulet pyörteilevät läpi vihreäseinäisen tuvan.

Ulkomaalaisille vieraille on kerrottu, 

miksi kylmät tilat ovat nousseet keskelle korpea.

Yksi sukulainen on vieraillut keskitysleirillä, toiset muistavat isien sotajuttuja,

päivänsankari tapailee Njet Molotov –renkutusta.

Avovintillä tuuli puhaltaa ja saa peltikaton napsumaan.

Historian tuuli ei tyynny eikä lepää.

Nämä pellot, tämä Raatteentie

Istun puutarhakeinussa, tuuli puhaltaa pelloilta. Ajattelen sotaa. Päivän Hesari oli kertonut sotaveteraanista, joka oli rintamalla suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa 1944.

Mitä tekemistä meidän pelloilamme ja toisella maailmansodalla on toistensa kanssa? Paljon. Sodan päätyttyä sekä siirtokarjalaisille että rintamamiehille annettiin pienviljelystiloja. Tai ei toki annettu vaan lainoitettiin maatilan ostoa. Kotikyläni koostuu melkein kokonaan niin sanotuista kylmistä tiloista, joille rintamamiehet perheineen hajasijoitettiin.
Päivät he raivasivat ja ojittivat peltoja tai kaatoivat puita lumisissa metsissä ja kuljettivat tukkeja hevosavusteisesti laaniin. Öisin he jatkoivat omaa henkilökohtaista jatkosotaansa, ulisivat painajaisiaan, joista ampaisivat hereille ja lääkekaapille.
Sunnuntaisin kylän miehiä piipahti vieraisille. Tupa oli kohta tupakansavusta sinisenä, eikä mennyt viittäkään minuuttia, kun ilmassa kaikuivat sellaiset sanat kuin Rukajärvi, Kuuterselkä, Lemetti.

Miehet katselivat peltoja ja viljan kasvua ja näkivät yhtäaikaa tulevaisuuden ja menneisyyden. Pikkutyttö katsoi peltoja nähden vain paremman tulevaisuuden.

Eilen ajeltiin Raatteentiellä. Opastuskeskus oli auki helluntainakin, ja väkeä liikkui yllättävän paljon, vaikka päivä olikin sateinen. Purasjoen taistelupaikalle on entisöity juoksuhautoja ja korsuja; joki virtasi kohisten loppumatonta virtaustaan.
Olen käynyt Raatteentiellä ensimmäisen kerran marraskuussa 1989, kun talvisodan alkamisesta tuli täyteen 50 vuotta. Käynti oli erikoisuus: olin toimittajana Raattentiellä taistelleiden sotaveteraanien kyydissä.
Kaikkihan tietävät Raattentien ihmeen. Pieni ja sisukas Suomi tuli talvisodassakin toiseksi, mutta Raattentiellä pieni ja sisukas yllätti. Osa neuvostojoukoista oli puutteellisesti varustettuja, ja sotilaat- osa nuoria poikia, tietysti - paleltuivat ankarissa pakkasissa. Erityisesti mieleeni jäi kertomus ukrainalaisupseerista, joka ratsasti suoraan yhden talon kaivoon.

Raatteenportissa eli opastuskeskuksessa voi juoda kahvit sotilaskodin tyyliin. Myynnissä on sotahistoriaan keskittynyttä kirjallisuutta sekä varsin militaristisia matkamuistoja. Raatteentien varrella on lukuisia muistomerkkejä kaatuneiden sotilaiden muistoksi: suomalaisille, venäläisille ja ukrainalaisille.

 - Ukraina rukoilee kaatuneiden sielujen puolesta. Miekat taotaan auran teriksi. Yksikään kansa ei kohota miekkaa toista vastaan, lukee patsaassa.
Niin. Toivottavasti oppi ei 70 vuodessa unohdu.

Ukrainalaisten sotilaiden muistopatsas on saanut
lisäkkeekseen mäntyyn solmitun sinikeltaisen ruusukkeen.