Sama toistuu neljä kertaa, yhden vieraan kanssa otetaan keikistelevä selfiekin, ja joka vierailun jälkeen tyttö näyttää entistä apeammalta.
Ovikello soi taas, ja sitä rinkuttaa se länsimaisen maalaustauteen perinteisesti valkokaapuisena kuvaama... se... no ei nyt tule nimi mieleen, mutta kyllähän te arvaatte.
Tyttö yrittää feikata myös Jeesukselle (no muistinhan minä sen nimen), mutta Jeesus ei tahdo tekohymyä eikä naamareita. Lopulta naamarivarasto tyhjenee, ja tytöllä on näyttää vain paljaat teeskentelemättömät kasvot.
Jyväskyläläiset Pointti-ryhmän nuoret esittivät Kansanlähetyspäivien avajaisissa koskettavan pantomiimin. Päivien teema on "Kasvokkain". Millaisia kasvoja me näytämme, millaisia piilotamme? Muita ihmisiä varten suunniteltujen naamarien käyttö uuvuttaa, mutta paljaiden kasvojen näyttäminen pelottaa. Pieni yhteisö - esimerkiksi uskonnollinen - voi vakuuttaa uudelle tulokkaalle, että voi toki olla seurassamme sellainen kuin oikeasti olet, ilman mitään naamareita. Mutta onko se totta? Entä jos siinäkin henkisessä kodissa joutuu piilottamaan mielipiteitään ja ajatuksiaan, jotta ei tulisi torjutuksi?
Itselläni ei ole seurakuntanuoritaustaa (kotiseurakunnassani ei ollut kovin kiihkeää toimintaa silloin) enkä enää ehdi sellaista hankkia. Joskus olen miettinyt, miten turvallisen yhteisön seurakunta tai joku muu uskonnollinen toimija tarjoaa nuorille. Onko esimerkiksi lupa hengailla mukana, vaikka se oma vakaumus ei niin varma olisikaan?
Millaiset säännöt - ääneen lausutut tai lausumattomat - yhteisössä vaikuttavat? Vaikka ulkonäköä koskevat? Saako meikata tai olla meikkaamatta? Saako hihattomiin pukeutuva osakseen pitkiä katseita?
Onko meillä yleensä lupa olla se mitä on, vai joutuuko peittelemään syvintä olemustaan vaikkapa perheessä, koulussa, työpaikalla, urheiluseurassa, seurakunnassa? Saako epäonnistua ja mokata turvallisesti?
Mihin mittaan naamareden pitäminen onkin viisautta ja terveellinen suojamekanismi?
Kiitos kivasta kirjoituksesta. Sosiaaliset tms. naamiot voivat varmasti olla voimavara tai vankila.
VastaaPoistaLienee tärkeää, että erilaisia rooleja ja naamioita voi käyttää joustavasti ja että käyttäjällä on vapaus pukea ja riisua niitä.
Ihmisen monenlaiset kasvot kaipaavat tulla nähdyiksi ja katsotuiksi. Ehkä synkän tai kahlitsevan naamion kohtaaminen voi olla avain sen muuttumiselle, riisumiselle ja sen vahingollisen voiman raukeamiselle.
Joskus naamarilla voi olla vaikka sellainen nimi kuin hyvä käytös, hienotunteisuus tai tilannetaju. Ettei heti töräytä päin näköä kulmikkaita sanoja.
VastaaPoistaAjattelen, että Jumala tiesi syntiinlankeemuksen jälkeisen ihmisen sudenluonteen ja varusti meidät naamareilla - psyykkisillä defenssimekanismeilla vaikka.