Tässäpä oiva perustuslaki

Jos haluat tietää, millaisia oikeuksia ihmisellä on tai parhaassa tapauksessa saattaisi olla, sinun kannattaa piipahtaa Vilnaan. Vanhan kaupungin liepeiltä löytyy Uzupisin tasavalta, jonka perustuslaki on melkein kuin Muumilaaksosta tai kenties Punavuoren vihervasemmistokuplasta. Oikeasti se on kuitenkin Uzupisin taiteilijayhteisön käsialaa.
Boheemi ja ränsistynyt kaupunginosa julistautui itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1997. Tasavallan perustamista juhlitaan aina huhtikuun 1. päivänä. Hmmm...

Uzupisiin mennään kapean sillan yli. Alla virtaa yksi Vilnia-joen haaroista, kapeauomainen pikkujoki, joka ainakin heinäkuun helteillä oli vähävetinen ja valitettavan roskainen. Siltakaiteissa komeilee suuri määrä rakkauslukkoja.

Rakkauslukkoja. Paljon.

Uzupisin talot ovat ränsistyneitä. Sisäpihat houkuttelevat kuitenkin puoleensa, sillä monesta löytyy katutaidetta ja gallerioita.
Keskeisellä aukiolla on kuuluisa Uzupisin enkeli, ja alueelta löytyy myös Frank Zappan patsas.

Uzupisin enkeli puhaltaa torveen.

Mutta itse asiaan. Tässä perustuslain pykälät. Ne on kirjoitettu useilla kielillä suuriin tauluihin, jotka on kiinnitetty seiniin. Paikalle löytäneet turistit kuvailevat ja tavailevat niitä innokkaasti.

1. Jokaisella on oikeus elää Vilnajoen rannalla, ja Vilnajoella on oikeus virrata jokaisen ohi.
2. Jokaisella on oikeus kuumaan veteen, lämmitykseen talvella ja tiilikattoon.
3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus.
4. Jokaisella on oikeus erehtyä.
5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen.
6. Jokaisella on oikeus rakastaa.
7. Jokaisella on oikeus olla vailla rakkautta, mutta ei välttämättä.
8. Jokaisella on oikeus olla huomaamaton ja tuntematon.
9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai vain olla tekemättä yhtään mitään.
10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa.
11. Jokaisella on oikeus huolehtia koirastaan, kunnes jompikumpi kuolee.
12. Koiralla on oikeus olla koira.
13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädäntullen sen pitää auttaa tätä.
14. Jokaisella on oikeus olla joskus tietämättä velvollisuuksistaan.
15. Jokaisella on oikeus epäröidä, mutta se ei ole velvollisuus.
16. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.
17. Jokaisella on oikeus olla onneton.
18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa.
19. Jokaisella on oikeus uskoa.
20. Kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan.
21. Jokaisella on oikeus tajuta oma pienuutensa ja suuruutensa.
22. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta siihen, mikä on ikuista.
23. Jokaisella on oikeus ymmärtää.
24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään.
25. Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa kansallisuutta.
26. Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiväänsä tai jättää juhlimatta.
27. Jokaisen on muistettava nimensä.
28. Jokainen voi jakaa toisille sitä, mitä omistaa.
29. Kukaan ei voi jakaa toisille sitä, mitä ei omista.
30. Jokaisella on oikeus veljiin, siskoihin ja vanhempiin.
31. Jokainen voi olla vapaa.
32. Jokainen on vastuussa vapaudestaan.
33. Jokaisella on oikeus itkeä.
34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty.
35. Kenelläkään ei ole oikeutta syyllistää toista.
36. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.
37. Jokaisella on oikeus olla ilman oikeuksia.
38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä.
Älä voita.
Älä puolustaudu.
Älä anna periksi.

Perustuslaki kiinnostaa turisteja.

Verkkosukat ja alusvaatteet, materiaali jotain kanaverkkoa.

Boheemia.

Anarkistinen pyllistys.

Parven laidalla on toisenlaista

Yhteiskunta on kuin surviaissääskiparvi. Normisääsket tanssivat tanssiaan parven keskellä, ja kun ne katsovat vasemmalle, oikealle, eteen tai taakse (pystyvätkö ne kääntämään päätään?), ne näkevät kaltaisiaan tanssijoita, jotka toistavat toistensa kuvioita.
Toisin on parven laitamilla. Reunimmainen surviaissääski kääntää päätään (tai liikuttaa silmiään?) toiseen suuntaan ja näkee lajikumppaneidensa tutut kuviot, mutta kun se vilkaiseekin toiseen suuntaan, sen leuka loksahtaa auki ja askelkuviot menevät hetkeksi sekaisin. Hei, täällä on toisenlaiset maisemat, toisenlaiset olennot, toisenlaiset tanssit.
Rajaseudun surviaissääski ei ehkä koskaan täysin toivu näkemästään. Se jatkaa omaa river dance -suoritustaan omassa parvessaan, mutta saattaa hetkittäin hetkuttaa takapuoltaan (onko niillä vars. takapuolta?) oppimallaan tavalla tai askeltaa kurillaan uusin kuvioin.

Tämä kuvataiteilija Ilkka Juhani Takalo-Eskolan surviaissääskivertaus on mielestäni aivan verraton. Luin sen kohta 20 vuotta sitten Hullun kirjoissa -kokoomateoksesta, jossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura avaa näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen.

Parvielämä tuli mieleeni Vilnassa, jossa monen kansan ja kulttuurin edustajat ja eri kielten puhujat ovat historian saatossa hioutuneet toistensa kanssa. Kaduilla kävellessä törmäsi moniin hykerryttäviin yksityiskohtiin, jotka mielestäni kertoivat siitä, että täällä on totuttu - edes jotenkuten - elämään toisenlaisten kanssa. (Tämä on vain minun teoriani, saattavat ne kertoa jostain ihan muustakin.)

Hän tarkkaili liikennettä Gediminas-kadulla.

Todella eri näkökulma tarkastella asioita. Uzupion tasavallan asukkaita hän.

Hyväntuulen enkeli.

Kahvilan ulkoseinään on kiinnitetty erilaisia kahvi- ja teekannuja.

Lankakaupan aukioloajat virkattuina.

Istu ja lepää.

Ihmisketju päätti monikymmenvuotisen ihmiskokeen

Täältä lähti laulava vallankumous 25 vuotta sitten. Valokuvanäyttely Vilnan Gediminas-tornissa vanhan kaupungin kupeessa kertoo mustavalkokuvin ja videoesityksin laulavavasta vallankumouksesta, joka tähdättiin alkavaksi Molotov-Ribbentrop  -sopimuksen 50. vuosipäivään eli 23. päivään elokuuta. Yksi valokuvista on aivan erityinen: se esittää 600 kilometriä pitkän ihmisketjun alkua – ikääntynyttä naista, jonka toinenkäsi koskettaa mäen päälle rakennettua Gediminas-tornia ja toinen käsi ojentuu ketjun toiselle ihmiselle. 

Ketju kulki halki Baltian maiden, Riiassa se sivusi pääkadun – silloisen Leninkadun, nykyisen Itsenäisyydenkadun - aukiolle vuonna 1936 pystytettyä vapaudenpatsasta. Tallinnassa  päätepiste oli Pikk Hermann –torni. Ihmisketjuun ja laulavaan vallankumoukseen odotettiin noin puolitoista miljoonaa Baltian maan asukasta, mutta H-hetkellä heitä oli kaksi miljoonaa. Osallistujia oli muualtakin kuin Baltian maista, myös Suomesta.
- Seisoimme ketjussa Tallinnassa. Ilmapiiri oli uhmakas. Taivaalla pörränneet neuvostojoukkojen helikopterit aiheuttivat  pienoista jännitystä, muistelee suomalaisnainen.
-Tunne oli lämmin, rohkea, itsetietoinen, ylpeä. Meidät  otettiin avosylin vastaan ja he olivat  liikuttuneita, että mukana oli meitä muualta olevia. Siinä seistiin eikä ehkä ihan edes ymmärretty, kuinka tärkeä asia oli kyseessä, kertoo toinen osallistuja.
Molemmat suomalaisvieraat saivat mukaansa osallistumistodistuksen.      

Saksalainen ”muuritikkana” kunnostautunut ja nykyinen Piraattipuolueen jäsen Hans Martin Fleischer uskoo, että ihmisketju vaikutti epäsuorasti Berliinin muurin murtumiseen marraskuussa 1989.
- Neuvostoliitto oli tuolloin niin kiireinen omalla takapihallaan Baltiassa, sanoi Fleischer ja toi kiitokseksi kaikkiin Baltian maiden pääkaupunkeihin palaset Berliinin muuria.

Gediminas-tornin alapuolella on Vilnan katolinen pääkatedraali ja sen edessä vastikään pystytetty ruhtinas Gediminaan (1275-1341) patsas. Patsas on vanhan kaupungin koillislaidalla, ja siitä alkaa reilun kilometrin mittainen Gediminas-katu. Yhteen kilometriin mahtuu puoli vuosisataa rankkaa valloitushistoriaa. Puolen kilometrin päässä katedraalilta sijaitsee Vilnan KGB-talo, joka toimii nykyään Kansanmurhamuseona (Genoside museum) ja esittelee Neuvostoliiton kahta ja Natsi-Saksan yhtä miehitysvaihetta Liettuan historiassa. Museon ulkopuolella on pitkä sermirakennelma, johon on kiinnitetty piirroksia ja maalauksia liettualaisten kyydityksistä ja raskaasta työstä rangaistusleireillä. Karjavaunut, joilla ihmisiä kyydittiin, sekä metsätyöt ovat suosittuja kuva-aiheita. Piirrokset käsittelevät myös uudempaa historiaa, kuten Liettuan toisen itsenäisyyden alkuvaiheita, muun muassa sitä kun vilnalaiset puolustivat televisiotornia ja parlamenttitaloa saeimia neuvostojoukoilta tammikuussa 1991 ennen valtion uutta itsenäistymistä. Liettuan värit – keltainen, vihreä ja punainen – leimuavat piirroksissa.

Koululaisen piirros kyydityksistä ja teloituksista. Huomaa ilmeet. Koululaisille oli kerrottu Liettuan lähihistoraa, minkä jälkeen he tarttuivat kyniin ja  siveltimiin, kertoi Kansanmurhamuseon opas.

 

Museon kellarikerroksessa on ahtaita vankisellejä ja vartijoiden huoneita. KGB jätti talon, kun Liettua itsenäistyi. Lähtijöiden kiirettä kuvastavat muun muassa yhteen selliin jätetyt säkit: ne ovat täynnä paperisilppurin läpi käyneitä KGB:n arkistoja. 

Kuulustelu- ja kidutushuoneet kertovat karua tarinaa ihmisen kekseliäisyydestä. Kidutusvälineeksi käy vaikkapa kuulusteluhuoneen lattialle laskettu kylmä vesi ja sellin keskellä seisova jalusta, jolla kuulusteltavan piti yrittää seisoa jääkylmään veteen putoamisen uhalla. Yhden kuulusteluhuoneen seinät ja ovi on pehmustettu ääntä eristävällä materiaalilla, jotta kidutettujen huuto ei kuuluisi muihin huoneisiin. Kellarikerroksesta on pääsy pienelle muurilla ja piikkilangoilla eristetylle sisäpihalle, jossa pidätetyt saivat ulkoilla, ehkä kerran viikossa. Tylyin huoneista oli monelle matkan pää: siellä ammuttiin pidätettyjä. Huoneen läpinäkyvän lattian alla on joukkohaudoista myöhemmin löydettyjä esineitä: kenkiä, silmälaseja, hammasharjoja. Hengissä selvinneiden matka vei karkotukseen.

Ylemmissä kerroksissa voi tutustua työleirien ankeaan
arkeen. Yksi huoneista kertoo siitä, miten katolinen kirkko ja
sen papit yrittivät pitää vankileirioloissa yllä henkeä ja toivoa

Gediminas-kadun länsipäässä sijaitsee Liettuan parlamenttirakennus saeim. Sen edustalla kukkii valtaisa  kukkameri. Rakennuksen vieressä on Liettuan toisen itsenäistymisen vaiheisiin liittyviä muistoja: barrikadeja ja piikkilankaa, joilla liettualaiset suojelivat rakennusta neuvostojoukoilta tammikuussa 1991, jolloin kaikkien Baltian maiden pääkaupungeissa kuohui. Saeim joutui hyökkäyksen kohteeksi myös elokuussa 1991, jolloin kommunistit yrittivät vallankaappausta Moskovassa.  Myös tuolloin liettualaiset kokoontuivat parlamenttitalonsa ympärille, eivätkä Neuvostoliiton eliittijoukot tohtineet ampua heitä, sillä parlamenttitalon lähellä ”oli liian paljon lihaa”.
Näyttelytilassa oli heinäkuussa myös valokuvanäyttely, joka esitti Ukrainan pääkaupungin Kiovan Maidan-aukiolle kokoontuneita mielenosoittajia. Paikalla liehui Ukrainan lippu. Lisäksi näyttelytilan ulkoseinässä on muistolaatta Tsetsenian sotien uhreille.