sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tässäpä oiva perustuslaki

Jos haluat tietää, millaisia oikeuksia ihmisellä on tai parhaassa tapauksessa saattaisi olla, sinun kannattaa piipahtaa Vilnaan. Vanhan kaupungin liepeiltä löytyy Uzupisin tasavalta, jonka perustuslaki on melkein kuin Muumilaaksosta tai kenties Punavuoren vihervasemmistokuplasta. Oikeasti se on kuitenkin Uzupisin taiteilijayhteisön käsialaa.
Boheemi ja ränsistynyt kaupunginosa julistautui itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1997. Tasavallan perustamista juhlitaan aina huhtikuun 1. päivänä. Hmmm...

Uzupisiin mennään kapean sillan yli. Alla virtaa yksi Vilnia-joen haaroista, kapeauomainen pikkujoki, joka ainakin heinäkuun helteillä oli vähävetinen ja valitettavan roskainen. Siltakaiteissa komeilee suuri määrä rakkauslukkoja.


Rakkauslukkoja. Paljon.
Uzupisin talot ovat ränsistyneitä. Sisäpihat houkuttelevat kuitenkin puoleensa, sillä monesta löytyy katutaidetta ja gallerioita.
Keskeisellä aukiolla on kuuluisa Uzupisin enkeli, ja alueelta löytyy myös Frank Zappan patsas.



Uzupisin enkeli puhaltaa torveen.
















Mutta itse asiaan. Tässä perustuslain pykälät. Ne on kirjoitettu useilla kielillä suuriin tauluihin, jotka on kiinnitetty seiniin. Paikalle löytäneet turistit kuvailevat ja tavailevat niitä innokkaasti.

1. Jokaisella on oikeus elää Vilnajoen rannalla, ja Vilnajoella on oikeus virrata jokaisen ohi.
2. Jokaisella on oikeus kuumaan veteen, lämmitykseen talvella ja tiilikattoon.

3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus.
4. Jokaisella on oikeus erehtyä.
5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen.

6. Jokaisella on oikeus rakastaa.
7. Jokaisella on oikeus olla vailla rakkautta, mutta ei välttämättä.
8. Jokaisella on oikeus olla huomaamaton ja tuntematon.
9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai vain olla tekemättä yhtään mitään.

10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa.
11. Jokaisella on oikeus huolehtia koirastaan, kunnes jompikumpi kuolee.
12. Koiralla on oikeus olla koira.
13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädäntullen sen pitää auttaa tätä.
14. Jokaisella on oikeus olla joskus tietämättä velvollisuuksistaan.
15. Jokaisella on oikeus epäröidä, mutta se ei ole velvollisuus.
16. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.
17. Jokaisella on oikeus olla onneton.

18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa.
19. Jokaisella on oikeus uskoa.
20. Kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan.

21. Jokaisella on oikeus tajuta oma pienuutensa ja suuruutensa.
22. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta siihen, mikä on ikuista.

23. Jokaisella on oikeus ymmärtää.
24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään.
25. Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa kansallisuutta.
26. Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiväänsä tai jättää juhlimatta.
27. Jokaisen on muistettava nimensä.

28. Jokainen voi jakaa toisille sitä, mitä omistaa.
29. Kukaan ei voi jakaa toisille sitä, mitä ei omista.
30. Jokaisella on oikeus veljiin, siskoihin ja vanhempiin.
31. Jokainen voi olla vapaa.
32. Jokainen on vastuussa vapaudestaan.
33. Jokaisella on oikeus itkeä.
34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty.
35. Kenelläkään ei ole oikeutta syyllistää toista.
36. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.
37. Jokaisella on oikeus olla ilman oikeuksia.
38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä.

Älä voita.
Älä puolustaudu.

Älä anna periksi.

Perustuslaki kiinnostaa turisteja.

Verkkosukat ja alusvaatteet, materiaali jotain kanaverkkoa.
Boheemia.
Anarkistinen pyllistys.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti