Uudet kengät Uskolle, Toivolle ja Rakkaudelle

Kolme kaverusta vertailee kenkiään. Kiilto on kulunut, kannat lintassa, nauhat rispaantuneet, pohjan kuviointi jo ihan sakkorajalla. Kenkäkauppaan on mentävä, toteavat Usko, Toivo ja Rakkaus.

Paljon niillä kengillä on taas edellisen vaihdon jälkeen kävelty. Usko on pysähdellyt jututtamaan puistonpenkille kuukahtanutta huumeidenkäyttäjää. Toivo on saapastellut viikonloppuisin puistoissa, joissa nuoret tapaavat kokoontua. Rakkauden kengät ovat kaikkein risaisimmat, sillä hän vaihtoi omat kenkänsä kerjäläisen varvassandaaleihin. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kenkien hankinta on kaveruksille aina yhtä tuskaisaa. Usko, Toivo ja Rakkaus ovat tallanneet maanplaneettaa tuhansia vuosia, ja kenkämallit ovat vaihdelleet tuohivirsuista ja nahkakurpposista kosteutta hylkiviin vaelluskenkiin, jotka ovat enemmän tiedettä kuin teollisuustuotantoa.
Hirveitä paikkoja on tullut nähdyksi, muun muassa keskitysleirit, joissa vangeilta otettiin kengät jalasta ja lähetettiin parempaan käyttöön parempiin jalkoihin. Siellä oli Toivokin jo tovin aikaa kengätönnä. 
Ihanissakin paikoissa on kenkiä kulutettu. Kuten häitä tanssittu – ja häihin pitää jalkineet muodistaa, käyttää suutarilla tai vähintään nyt kiillottaa.

 

 

 

Mikä on tärkein valintakriteeri? Olisihan se kiva, että kengät olisivat tyylikkäät, ehkä jopa muodikkaat. Mutta toisaalta niillä pitäisi päästä paikkoihin, joissa rapa roiskuu ja savi löllyy. Usko, Toivo ja Rakkaus ovat liikkeellä säällä kuin säällä – pitäisikö oikeastaan ostaa kahdet kengät samalla kertaa?
Ja sitten kun pitää muistaa sekin etiikka ja moraali. Usko, Toivo ja Rakkaus eivät halua ostaa hikipajoissa valmistettuja kenkiä, joiden liimanhaju sairastuttaa ompelijat ja joita tehdään nälkäpalkalla. 

Kenkiä sovittavat kaverukset kuittailevat toisilleen.
- Hätäkös se sinulla, Usko. Ainoa ongelmasi on se, että nyörität kenkäsi välillä vähän liian tiukalle, niin että ei varpaissa veri kierrä. No vitsi vitsi. Pipohan se sulla kireällä on.
- Ostapa Toivo tosi kestävät kengät, kun ne sanoo, että viimeisenä kuolee Toivo.
- Mutta suurin meistä on Rakkaus. Löytyykö kaupan varastosta tarpeeksi isoja kenkiä sulle?

Kenkäkaupan myyjä hallitsi hommansa. Jokainen sai kengät, jotka jalassa voi mennä maanjäristysalueelle, tulvan ja mutavyöryjen vaivaamille seuduille - ja usko tai älä! - kun niistä harjaa pölyt ja kiillottaa päällimateriaalin, niistä sukeutuu edustuskengät myös ihmisten ilojuhliin.
Niin lähtivät kenkäkaupasta nämä kolme - Usko, Toivo ja Rakkaus, mutta suurimmat kengät heistä osti Rakkaus.

Pyhät, pahat ja veijarit: pyhiinvaellus aloitti turismin

Tätä tietä, opastaa hieno seinätaulu Vapriikin aulassa.

Kuvittele, että lähdet matkalle, joka kestää vuoden ja jolta ei välttämättä ole paluuta. Järjestät elämäsi, kirjoitat testamentin, ositat omaisuutesi siltä varalta, että näet rakkaasi ja synnyinseutusi viimeisen kerran.
Kuvittele, että olet pienen syrjäisen suomalaiskylän kasvatti, joka vaellat kielitaidottomana Euroopan toiselle laidalle. Mukanasi on vain passin virkaa tekevä suosituskirje, jonka seurakuntasi pappi on sinulle kirjoittanut. Suomessa olet nähnyt vaatimattomia harmaakivikirkkoja, matkalla menet korkeisiin katedraaleihin, joissa hohtaa kulta ja joiden tornit ovat niin korkeat, että kun kirkossa nostat likinäköisen katseesi ylös, et edes näe holvien korkeuksiin - taivas siellä taitaakin aueta.
Asusi on vaatimaton, loppumatkan kävelet paljain jaloin, jotta olet riittävän nöyrä.

Tampereen Vapriikki esittelee keskiajan pyhiinvaelluksia näyttelyssä lokakuuhun asti. Esillä on suomalaisten kirkkojen paikallisia aarteita sekä lainoja Skandinaviasta ja Lontoon British Museumista.

Lipas, jossa pyhimyksen jäännöksiä säilytettiin.
Liittyy kolmen tietäjän/kuninkaan kulttiin Kölnissä. Lipas lainassa
British Museumista

Näyttely saa eläytymään lähtijään - ja oikeastaan tajuamaan sen, ettei sitä reissua oikein tajua. Lähtijöiden motiivit olivat monenlaiset. Toki useimmiten uskonnolliset, mutta usein myös toivottiin, että pyhimyksen maalliset jäännökset parantaisivat taudeista.
Auttavat pyhimykset eivät saaneet nauttia hautarauhaa, sillä heidän jäännöksiään saatettiin kaivaa haudasta ja niille huudettiin ja niitä komenneltiin: paranna nyt!

Joku senaikainen tiikeriäiti tai -isä lupasi pyhästi tehdä pyhiinvaelluksen, jos pyhimys vain parantaisi lapsen tai antaisi eksyneen lapsukaisen löytyä metsän peitosta. Joku oli matkalla, koska kirkko tai kruunu olivat määränneet hänet siten sovittamaan rikkomuksiaan.

Liikuttava piirros kuvaa parantumista toivovia pyhiinvaeltajia.

Pyhiinvaellukset voi jakaa matkan keston mukaan kolmeen luokkaan: pitkät matkat suuntautuivat Roomaan, Santiago de Compostelaan tai Jerusalemiin.
Keskipitkien matkojen aikana käytiin lähempänä Euroopassa tai Skandinaviassa.
Lyhyet vaellukset suuntautuivat suomalaisiin kirkkoihin: Turkuun, Hattulaan.
Pyhiinvaelluksia kutsuttiin näyttelyssä keskiajan massaliikkeeksi - se oli eurooppalaisen turismin alku, jonka myötä kehittyivät vaellusreitit ja majoitusliikkeet. Myös vaikutteet levisivät vaeltajien myötä - joku sanookin, että pyhiinvaellukset muokkasivat Eurooppamme.

Nykyään pyhiinvaellusten suosio on taas kasvanut. Moni suomalainen ottaa vuorotteluvapaata tai käyttää kesälomansa viikot siihen, että lentää Espanjaan ja kävelee Santiago de Compostelaan. Todennäköisesti hän ei usko, että Pyhä Jaakko parantaa tenniskyynärpään tai puolison syövän. Kenties hän haluaa osallistua pitkään historialliseen ketjuun - uskon, että paikat, joihin ihmiset ovat vuosisatojen ajan vaeltaneet pyhin mielin ja suurin toivein, hohkavat jotain erityistä. Kenties hän haluaa löytää matkalta itsensä, testata voimiaan. En tiedä.
Itse olen käynyt kerran Jerusalemissa - sain sieltä pyhiinvaellusdiplominkin -, ja hengellisesti suurin kokemus siellä oli itkumuuri, jonka kivien rakoon sulloin kirjeen.
Rooma oli yhtä pyhiinvaellusta, samoin Ateena, jossa kävimme areiopagilla - sillähän apostoli Paavali puhui  ateenalaisille. Jopa viimekesäisestä Vilnan matkasta sukeutui eräänlainen pyhiinvaellus, kun katsoimme Aamunkoiton portilla Mustan Madonnan luo polvillaan eteneneviä matkalaisia.

Pari kesää sitten kävimme Trondheimissa, päämääränä Nidarosin tuomiokirkko. Valitan, vain autoilimme, emme kävelleet Pyhän Olavin reittiä, jota on nykyään kunnostettu elpyvää pyhiinvaellusinnostusta varten. Osuimme Pilgrimstad-nimiseen kaupunkiin sateisena heinäkuun päivänä. Löysimme sieltä Olavin mukaan nimetyn lähteen,  jonka äärellä kasvavat puut ovat perimätiedon mukaan olleet täynnä rampojen ja raajarikkojen kainalosauvoja - he kun olivat parantuneet lähteen vettä juotuaan.
Minulle tuli - valitettavasti - matkan jälkeen viikon flunssa ja sairausloma. Sori, Olavi, tällä kertaa se ei vain toiminut.

Pyhän Olavin lähde Pilmgrimstadissa.