Kova pehmeä voima

Someraivo. Liikenneraivo. Raivo hoitoalan henkilökuntaa kohtaan. Raivo turvapaikanhakijoita kohtaan. Ehkä raivoaminen on vain pintakuohaa, mutta pikkuhiljaa alkaa hirvittää. Onko meiltä kadonnut kyky katsoa asioita toisen ihmisen näkökulmasta ja halu ymmärtää syitä hänen käytöksensä takana? Missä luuraa myötätunto? Kuinka paljon meillä suomalaisilla on sitä koskaan ollutkaan?

Moni kaipaa vanhoja hyviä aikoja, jolloin koko kylä kasvatti ja naapuri seurasi mummonmökin piipun savumerkkejä. Vaan onko tämä pelkkä kupla? Onko suomalainen myötätunto ollut vain sumuverho kontrollille ja ruodussa pitämisen halulle?

Myötätunto on kova voima, jota meillä tarvitaan kiihkeästi. Jotain tarpeesta voi päätellä siitä, että Jari Sarasvuo uhrasi aiheen käsittelylle kokonaisen tunnin radio-ohjelmassaan Yle Puheella. Hän sanoi, että myötätunto on ainoa asia, joka voi pelastaa ihmiskunnan. Sarasvuon mukaan kirjallisuus edistää myötätuntoa, sillä sen avulla voi eläytyä toisten kohtaloihin.

Erotanko yksilön ihmisjoukosta?
Osaanko katsoa silmän tasalta?

Koulumaailma ja talouselämä ovat tunnistaneet myötätunnon voiman. Kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi on käynnistänyt Myötätunnon mullistava voima -tutkimushankkeen, jonka yhtenä haarana pyritään selvittämään, mikä merkitys myötätunnolla on yritysten ja yhteisöjen kilpailukyvylle.

Uskontojen ytimestä löytyy myötätunto. Tee toisille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän –ohje kuuluu liki kaikkien uskontojen oppilauseisiin.

Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta piirtää kuulijan eteen kuvan ryöstön ja pahoinpitelyn uhrista, jota halveksittu samarialainen auttaa lainoppineiden kulkiessa ohi.

Kertomusta on tapana kuunnella hyveellisin korvin ja samastua mieluiten ystävälliseen samarialaiseen – näin minäkin toimisin!

Mutta ehkä oppi menisi paremmin perille ja myötätuntolihas kehittyisi, jos kuvittelisinkin itseni ryöstetyn ja hakatun tilalle. Entä jos viruisin maassa avuttomana ja täydellisesti toisten ihmisten hyväntahtoisuuden varassa? Mitä toivoisin että he tekisivät minulle?

Lääkäri, lapsi ja kissa.
Patsas Vilnan juutalaiskaupunginosassa.

Kun lähdin tekemään juttua myötätunnosta, oli kuin olisin kävellyt mutkittelevaa polkua sankkaan metsään. Polulla tulikin yllätyksiä. Suurin yllätys oli se, miten voimakkaasti myötätunto toisia kohtaan on sidoksissa myötätuntoon ihmistä itseään kohtaan.

Löysin netistä englanninkielisen, noin kymmenen minuutin mittaisen myötätuntoharjoitteen. Ystävällinen miesääni kehottaa aluksi sulkemaan silmät ja ajattelemaan minua itseäni – pelkojani, kärsimystäni. Seuraavaksi hän opastaa ajattelemaan minulle läheistä ihmistä ja hänen sisäistä maailmaansa ja kärsimystään. Kolmanneksi ajatukset pitää siirtää minulle outoon, jopa vihamieliseen henkilöön ja hänen kärsimyksensä näkemiseen. Ihmisten piiri laajenee.

Ja samalla meditaatioharjoite alkaa kuulostaa rukoukselta. Esirukoukselta.

Uudet kengät Uskolle, Toivolle ja Rakkaudelle

Kolme kaverusta vertailee kenkiään. Kiilto on kulunut, kannat lintassa, nauhat rispaantuneet, pohjan kuviointi jo ihan sakkorajalla. Kenkäkauppaan on mentävä, toteavat Usko, Toivo ja Rakkaus.

Paljon niillä kengillä on taas edellisen vaihdon jälkeen kävelty. Usko on pysähdellyt jututtamaan puistonpenkille kuukahtanutta huumeidenkäyttäjää. Toivo on saapastellut viikonloppuisin puistoissa, joissa nuoret tapaavat kokoontua. Rakkauden kengät ovat kaikkein risaisimmat, sillä hän vaihtoi omat kenkänsä kerjäläisen varvassandaaleihin. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kenkien hankinta on kaveruksille aina yhtä tuskaisaa. Usko, Toivo ja Rakkaus ovat tallanneet maanplaneettaa tuhansia vuosia, ja kenkämallit ovat vaihdelleet tuohivirsuista ja nahkakurpposista kosteutta hylkiviin vaelluskenkiin, jotka ovat enemmän tiedettä kuin teollisuustuotantoa.
Hirveitä paikkoja on tullut nähdyksi, muun muassa keskitysleirit, joissa vangeilta otettiin kengät jalasta ja lähetettiin parempaan käyttöön parempiin jalkoihin. Siellä oli Toivokin jo tovin aikaa kengätönnä. 
Ihanissakin paikoissa on kenkiä kulutettu. Kuten häitä tanssittu – ja häihin pitää jalkineet muodistaa, käyttää suutarilla tai vähintään nyt kiillottaa.

 

 

 

Mikä on tärkein valintakriteeri? Olisihan se kiva, että kengät olisivat tyylikkäät, ehkä jopa muodikkaat. Mutta toisaalta niillä pitäisi päästä paikkoihin, joissa rapa roiskuu ja savi löllyy. Usko, Toivo ja Rakkaus ovat liikkeellä säällä kuin säällä – pitäisikö oikeastaan ostaa kahdet kengät samalla kertaa?
Ja sitten kun pitää muistaa sekin etiikka ja moraali. Usko, Toivo ja Rakkaus eivät halua ostaa hikipajoissa valmistettuja kenkiä, joiden liimanhaju sairastuttaa ompelijat ja joita tehdään nälkäpalkalla. 

Kenkiä sovittavat kaverukset kuittailevat toisilleen.
- Hätäkös se sinulla, Usko. Ainoa ongelmasi on se, että nyörität kenkäsi välillä vähän liian tiukalle, niin että ei varpaissa veri kierrä. No vitsi vitsi. Pipohan se sulla kireällä on.
- Ostapa Toivo tosi kestävät kengät, kun ne sanoo, että viimeisenä kuolee Toivo.
- Mutta suurin meistä on Rakkaus. Löytyykö kaupan varastosta tarpeeksi isoja kenkiä sulle?

Kenkäkaupan myyjä hallitsi hommansa. Jokainen sai kengät, jotka jalassa voi mennä maanjäristysalueelle, tulvan ja mutavyöryjen vaivaamille seuduille - ja usko tai älä! - kun niistä harjaa pölyt ja kiillottaa päällimateriaalin, niistä sukeutuu edustuskengät myös ihmisten ilojuhliin.
Niin lähtivät kenkäkaupasta nämä kolme - Usko, Toivo ja Rakkaus, mutta suurimmat kengät heistä osti Rakkaus.