Life is overrated

Olen tehnyt asennelapaset, joita somistaa teksti ”Life is overrated”. Lähetin yhdet lapaset oheisen saatekirjeen kanssa maahanmuuttovirastolle, toiset sisäministeri Kai Mykkäselle, koska olen knittivisti.

Olen omistanut lapaset maahanmuuttovirastolle, sisäministeriölle ja hallitukselle sekä niille toivonsa menettäneille nuorille, jotka tulivat Suomeen syksyllä 2015 ja olivat täynnä uuden oppimisen intoa ja tulevaisuuden suunnitelmia: meistä tulee muurareita, taksikuskeja, suutareita.
Vaan ei tule. He odottavat ja pelkäävät toivonsa menettäinä pakkopalautusta maahan, jossa he eivät ole koskaan olleet. Siellä heistä tulee maalitaulu tai terroristien pakkovärväyksen kohde, kun heidät lähetetään käytännössä sotatantereille.

Omistan lapaset miehelle, joka pakeni pakkolennon jälkeen uudestaan Talebanien tappouhkaa ja on nyt paperittomana (ja hermorauniona) Iranissa. Suomalaisystävät lähettävät hänelle rahaa ruokaan.
Lapsiperheelle, joka haettiin poliisikoirien kanssa ja jonka äiti joutui koirista shokkiin. Perhe pakeni uudelleen sukujen tappouhkauksia Iraniin, jossa eivät paperittomina saa sairaalle lapselleen hoitoa tai rokotuksia. (Linkki vie Suomen Kuvalehden artikkeliin.)
Janille, joka hakattiin palautuksen jälkeen koomaan Bamiyanissa.

Lapsiperheelle, joka haettiin Salmirannasta ja jota muut turvapaikanhakijat halusivat puolustaa. Siihen satsattiin poliisipulan vaivaamassa maassa kymmeniä poliisipartioita ja pippurisumutetta.

Omistan lapaset Viitasaarelta haetuille irakinlaisnuorille, jotka erotettiin perheestään. Siskoa odottaa pakkoavioliitto, veljeä terrorijärjestön uhka. Oman lapseni vastikään kuolemalle menettäneenä voin vain kuvitella, miltä Viitasaarelle jääneestä perheestä nyt tuntuu. 

Alille, joka – entisenä poliisina – tapettiin Irakissa.
Toiselle Alille, joka piileskeli ja vaihtoi majapaikkaa tiuhaan Bagdadissa, jotta hänen vainoajansa eivät saa häntä kiinni. Nyt hän on paennut uudelleen, kun suomalaiset ystävät lähettivät hänelle rahaa pakomatkaa varten.

Omistan lapaset kristinuskoon kääntyneille, joiden vakaumus ei riitä teille, ja jotka Suomi käännyttää entiseen kotimaahansa vailla verkostoja, perheensäkin vainoamiksi.

Omistan lapaset äidille, joka oli 37. raskausviikolla ja joka pakotettiin palautuslennolle Nigeriaan ihmiskaupan uhallakin.
Kahdelle nigerialaisnaiselle, ihmiskaupan uhreille, jotka vietiin ihmiskaupan keskuskaupunkiin lapsineen. Heillekin suomalaisystävät keräävät avustusrahoja. Tämä vissiin on se kansalaisyhteiskunnan syvempi merkitys: kansalaiset korjaavat päättäjien ja virkamiesten sydämettömyyden ja suoranaiset virheet.

Toki odotan, että näiden aikojen ihmisoikeusrikkomusten uhreille pystytetään joskus patsaskin, tai Stolpersteinit. Mutta lapaset on pieni alku, näin knittivistiltä.
Ja ehdottomasti: neuloisin mieluummin ihmisoikeuslapasia. Ja kaikkein eniten haluaisin iloita siitä, että ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuisivat kotimaassani.

Ps. Teen näitä lapasia ja myyn 25 eurolla. Hinnasta 20 euroa menee Pakolaisneuvonnan tueksi.