Tässäpä oiva perustuslaki

Jos haluat tietää, millaisia oikeuksia ihmisellä on tai parhaassa tapauksessa saattaisi olla, sinun kannattaa piipahtaa Vilnaan. Vanhan kaupungin liepeiltä löytyy Uzupisin tasavalta, jonka perustuslaki on melkein kuin Muumilaaksosta tai kenties Punavuoren vihervasemmistokuplasta. Oikeasti se on kuitenkin Uzupisin taiteilijayhteisön käsialaa.
Boheemi ja ränsistynyt kaupunginosa julistautui itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1997. Tasavallan perustamista juhlitaan aina huhtikuun 1. päivänä. Hmmm...

Uzupisiin mennään kapean sillan yli. Alla virtaa yksi Vilnia-joen haaroista, kapeauomainen pikkujoki, joka ainakin heinäkuun helteillä oli vähävetinen ja valitettavan roskainen. Siltakaiteissa komeilee suuri määrä rakkauslukkoja.

Rakkauslukkoja. Paljon.

Uzupisin talot ovat ränsistyneitä. Sisäpihat houkuttelevat kuitenkin puoleensa, sillä monesta löytyy katutaidetta ja gallerioita.
Keskeisellä aukiolla on kuuluisa Uzupisin enkeli, ja alueelta löytyy myös Frank Zappan patsas.

Uzupisin enkeli puhaltaa torveen.

Mutta itse asiaan. Tässä perustuslain pykälät. Ne on kirjoitettu useilla kielillä suuriin tauluihin, jotka on kiinnitetty seiniin. Paikalle löytäneet turistit kuvailevat ja tavailevat niitä innokkaasti.

1. Jokaisella on oikeus elää Vilnajoen rannalla, ja Vilnajoella on oikeus virrata jokaisen ohi.
2. Jokaisella on oikeus kuumaan veteen, lämmitykseen talvella ja tiilikattoon.
3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus.
4. Jokaisella on oikeus erehtyä.
5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen.
6. Jokaisella on oikeus rakastaa.
7. Jokaisella on oikeus olla vailla rakkautta, mutta ei välttämättä.
8. Jokaisella on oikeus olla huomaamaton ja tuntematon.
9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai vain olla tekemättä yhtään mitään.
10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa.
11. Jokaisella on oikeus huolehtia koirastaan, kunnes jompikumpi kuolee.
12. Koiralla on oikeus olla koira.
13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädäntullen sen pitää auttaa tätä.
14. Jokaisella on oikeus olla joskus tietämättä velvollisuuksistaan.
15. Jokaisella on oikeus epäröidä, mutta se ei ole velvollisuus.
16. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.
17. Jokaisella on oikeus olla onneton.
18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa.
19. Jokaisella on oikeus uskoa.
20. Kenelläkään ei ole oikeutta väkivaltaan.
21. Jokaisella on oikeus tajuta oma pienuutensa ja suuruutensa.
22. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta siihen, mikä on ikuista.
23. Jokaisella on oikeus ymmärtää.
24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään.
25. Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa kansallisuutta.
26. Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiväänsä tai jättää juhlimatta.
27. Jokaisen on muistettava nimensä.
28. Jokainen voi jakaa toisille sitä, mitä omistaa.
29. Kukaan ei voi jakaa toisille sitä, mitä ei omista.
30. Jokaisella on oikeus veljiin, siskoihin ja vanhempiin.
31. Jokainen voi olla vapaa.
32. Jokainen on vastuussa vapaudestaan.
33. Jokaisella on oikeus itkeä.
34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty.
35. Kenelläkään ei ole oikeutta syyllistää toista.
36. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä.
37. Jokaisella on oikeus olla ilman oikeuksia.
38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä.
Älä voita.
Älä puolustaudu.
Älä anna periksi.

Perustuslaki kiinnostaa turisteja.

Verkkosukat ja alusvaatteet, materiaali jotain kanaverkkoa.

Boheemia.

Anarkistinen pyllistys.

Puputipunoitasuklaapääsiäinen

Nythän on niin, että kunnon luterilainen hermostuu siitä, että valtaosa suomalaispopulaatiosta ei enää tiedä pääsiäisen merkitystä. Juhla on ohentunut lampaansyönniksi, mämminmaisteluksi ja suklaamunien makutestiksi.

Pääsiäiskortitkin ovat silkkaa pup(p)ua, tipua ja noitia mustine kissoineen. Viitsiipä joku muistuttaa, että pääsiäinen on istutettu keinotekoisesti pakanallisten hedelmällisyysriittien ja kevään juhlan päälle. Kielitiedekin sen todistaa: Easter ja Oster muistuttavat germaanien  Ostar-jumalattaresta, jota palvottiin keväällä uuden elämän, hedelmällisyyden ja sadon varmistamiseksi. Joku hakee vauhtia jopa muinaisten egyptiläisten Istarista.

Kaikki tutkijat eivät ole kuitenkaan sanan etymologiasta yksimielisiä, kertoo Huffington Post. Lehden mukaan toinen mahdollinen selitys on, että nimi viittaa latinankieliseen fraasiin "hebdomada alba", joka tarkoittaa valkoista viikkoa. Perinteisesti uudet kristityt kastettiin pääsiäisenä valkoiseen pukeutuneena. Muinaisessa saksassa fraasi vääntyi muotoon "eostarum". Nykysaksaksi pääsiäinen on ostern ja englanniksi easter. Näin selosti kirkollinen Kotimaa24-verkkosivusto Huffington Postia lainaten.
Suomenkielinen pääsiäinen juontuu heprean sanasta pessach, joka viittaa israelilaisten pakoon Egyptistä. Ehkä uskonnollisen perinteen ohenemisesta on syytä huolestua, ehkä ei. Ehkä voisi vain tirskahtaa keskiaikaiseen katoliseen kirkkoperinteeseen kuuluvan pääsiäisnaurun ja mennä Tampereen Vapriikkiin tutustumaan vanhoihin pääsiäiskortteihin, joita esittelevä näyttely on nähtävillä vielä 19.4. asti. Esillä on ennennäkemättömiä kokoelmia kymmenen apollolaisen kätköistä sekä Postimuseon arkistosta. Tässä pikkuisen esimakua näyttelystä. Tipuja, pupuja, mämmiä ja pusuja.

 

  

   

Pyhät, pahat ja veijarit: pyhiinvaellus aloitti turismin

Tätä tietä, opastaa hieno seinätaulu Vapriikin aulassa.

Kuvittele, että lähdet matkalle, joka kestää vuoden ja jolta ei välttämättä ole paluuta. Järjestät elämäsi, kirjoitat testamentin, ositat omaisuutesi siltä varalta, että näet rakkaasi ja synnyinseutusi viimeisen kerran.
Kuvittele, että olet pienen syrjäisen suomalaiskylän kasvatti, joka vaellat kielitaidottomana Euroopan toiselle laidalle. Mukanasi on vain passin virkaa tekevä suosituskirje, jonka seurakuntasi pappi on sinulle kirjoittanut. Suomessa olet nähnyt vaatimattomia harmaakivikirkkoja, matkalla menet korkeisiin katedraaleihin, joissa hohtaa kulta ja joiden tornit ovat niin korkeat, että kun kirkossa nostat likinäköisen katseesi ylös, et edes näe holvien korkeuksiin - taivas siellä taitaakin aueta.
Asusi on vaatimaton, loppumatkan kävelet paljain jaloin, jotta olet riittävän nöyrä.

Tampereen Vapriikki esittelee keskiajan pyhiinvaelluksia näyttelyssä lokakuuhun asti. Esillä on suomalaisten kirkkojen paikallisia aarteita sekä lainoja Skandinaviasta ja Lontoon British Museumista.

Lipas, jossa pyhimyksen jäännöksiä säilytettiin.
Liittyy kolmen tietäjän/kuninkaan kulttiin Kölnissä. Lipas lainassa
British Museumista

Näyttely saa eläytymään lähtijään - ja oikeastaan tajuamaan sen, ettei sitä reissua oikein tajua. Lähtijöiden motiivit olivat monenlaiset. Toki useimmiten uskonnolliset, mutta usein myös toivottiin, että pyhimyksen maalliset jäännökset parantaisivat taudeista.
Auttavat pyhimykset eivät saaneet nauttia hautarauhaa, sillä heidän jäännöksiään saatettiin kaivaa haudasta ja niille huudettiin ja niitä komenneltiin: paranna nyt!

Joku senaikainen tiikeriäiti tai -isä lupasi pyhästi tehdä pyhiinvaelluksen, jos pyhimys vain parantaisi lapsen tai antaisi eksyneen lapsukaisen löytyä metsän peitosta. Joku oli matkalla, koska kirkko tai kruunu olivat määränneet hänet siten sovittamaan rikkomuksiaan.

Liikuttava piirros kuvaa parantumista toivovia pyhiinvaeltajia.

Pyhiinvaellukset voi jakaa matkan keston mukaan kolmeen luokkaan: pitkät matkat suuntautuivat Roomaan, Santiago de Compostelaan tai Jerusalemiin.
Keskipitkien matkojen aikana käytiin lähempänä Euroopassa tai Skandinaviassa.
Lyhyet vaellukset suuntautuivat suomalaisiin kirkkoihin: Turkuun, Hattulaan.
Pyhiinvaelluksia kutsuttiin näyttelyssä keskiajan massaliikkeeksi - se oli eurooppalaisen turismin alku, jonka myötä kehittyivät vaellusreitit ja majoitusliikkeet. Myös vaikutteet levisivät vaeltajien myötä - joku sanookin, että pyhiinvaellukset muokkasivat Eurooppamme.

Nykyään pyhiinvaellusten suosio on taas kasvanut. Moni suomalainen ottaa vuorotteluvapaata tai käyttää kesälomansa viikot siihen, että lentää Espanjaan ja kävelee Santiago de Compostelaan. Todennäköisesti hän ei usko, että Pyhä Jaakko parantaa tenniskyynärpään tai puolison syövän. Kenties hän haluaa osallistua pitkään historialliseen ketjuun - uskon, että paikat, joihin ihmiset ovat vuosisatojen ajan vaeltaneet pyhin mielin ja suurin toivein, hohkavat jotain erityistä. Kenties hän haluaa löytää matkalta itsensä, testata voimiaan. En tiedä.
Itse olen käynyt kerran Jerusalemissa - sain sieltä pyhiinvaellusdiplominkin -, ja hengellisesti suurin kokemus siellä oli itkumuuri, jonka kivien rakoon sulloin kirjeen.
Rooma oli yhtä pyhiinvaellusta, samoin Ateena, jossa kävimme areiopagilla - sillähän apostoli Paavali puhui  ateenalaisille. Jopa viimekesäisestä Vilnan matkasta sukeutui eräänlainen pyhiinvaellus, kun katsoimme Aamunkoiton portilla Mustan Madonnan luo polvillaan eteneneviä matkalaisia.

Pari kesää sitten kävimme Trondheimissa, päämääränä Nidarosin tuomiokirkko. Valitan, vain autoilimme, emme kävelleet Pyhän Olavin reittiä, jota on nykyään kunnostettu elpyvää pyhiinvaellusinnostusta varten. Osuimme Pilgrimstad-nimiseen kaupunkiin sateisena heinäkuun päivänä. Löysimme sieltä Olavin mukaan nimetyn lähteen,  jonka äärellä kasvavat puut ovat perimätiedon mukaan olleet täynnä rampojen ja raajarikkojen kainalosauvoja - he kun olivat parantuneet lähteen vettä juotuaan.
Minulle tuli - valitettavasti - matkan jälkeen viikon flunssa ja sairausloma. Sori, Olavi, tällä kertaa se ei vain toiminut.

Pyhän Olavin lähde Pilmgrimstadissa.