Aikuisillahan ei tietenkään ole mitään
vaaraa siitä, että koneiden ja laitteiden kanssa vietetty aika vaikuttaisi
aivotoimintaan ja maailman hahmottamiseen.
Paitsi. Ahkerana kaukosäätimen käyttäjänä
olen huomannut, että yritän säätää ihmisiäkin ojentamalla television
kaukosäädintä. Tai jotain olematonta ja kuvittelemaani palikkaa kädessäni. Jos
ihminen puhuu liian kovaa, olen painamaisillani mute-nappia. Jos liian
nopeasti, yritän keskeyttää puheen ja kelata taaksepäin… ääritapauksessa jopa
laittasin pausen päälle muutamaksi tunniksi. Ja kun huomaan pari-kolme kerrosta sitten tekemäni virheen neuleessa, etsin jostain lähettyviltä kumoa-nappia. Samoin jos kannan halkoja pinoon joka romahtaa - miksi pinoa ei saa takaisin painamalla cancel-toimintoa?
Työkaverin kanssa luimme lehdestä, että
arkikäyttöön tarkoitetut älyvaatteet ovat ihan kynnyksellä.
- No just. Kohta sovitettava vaate sanoo vahingoniloisella äänellä kaupan rekissä, että älä kuvittele, että minä mahdun päällesi. Ei mene nappi kiinni ja ahterista ahdistaa. Ota suosiolla kahta numeroa suurempi vaate.
Tai että hahaa, minun on suunniteltu sinua 20 vuotta nuoremmalle käyttäjälle. Isojen tyttöjen joustokankaiset colleget ovat seuraavalla hyllyllä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti