Nuori - kyllä sinä pärjäät!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin eli avoin kirje kansanedustaja Ville Taviolle (ps).

Muistanette, että piipahdin tervehtimässä teitä eräässä kesätapahtumassa. Esittelin teille Alin (nimi muutettu), joka on aloitteellinen, ratkaisukeskeinen ja opinhaluinen afgaaninuori
Halusin osoittaa teille, että turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ihmiset eivät ole tulleet helpon rahan perässä. He pakenevat vainoa ja haluavat tavallista elämää ja toivovat löytävänsä työn, jolla he voivat elättää itsensä. Kiitän että kuuntelitte kohteliaasti nuoren ystäväni puheenvuoroa.

Afgaaninuoret eivät kaihda työtä. Tässä heidän poimimiaan puolukoita.

Miinuspisteitä tulee siitä, että perussuomalaisten teltalla oli ikääntynyt mies, joka halusi kertoa tämän nuoren taustat teille. TAUSTAT – hänkö muka tietää, mistä Ali on Suomeen tullut, mitä hän on ennen Suomeen tuloaan tehnyt ja kokenut?
Jouduin sanomaan hänelle kaksi kertaa tiukasti, että nyt on Alin vuoro puhua.
Mies kertoi suurehkon ihmisjoukon kuullen pojasta asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Teko oli mielestäni todella ilkeä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, ja taisinpa todeta teillekin tiukkaan sävyyn, että pitäisi harkita puolueena, kansanedustajana ja puolueen kannattajana, miten lajikumppaniaan mollaa.

Pojan mieleen tästä jäi painava, ruma ja likainen jälki.
Kaksi on, joita ei voi perua: ammuttu nuoli ja sanottu sana.

Moni afgaaninuori on tullut Suomeen Iranista, jossa hänen perheensä on ollut paperittomina vuosien ajan. Joku on lähtenyt Iraniin yksin, kun äiti laittoi hänet saatesanoilla ”mene ettei sulle käy kuten kävi isällesi, enollesi ja sedällesi”. Nämä 15-vuotiaina Iraniin laitetut ovat elättäneet itsensä rakennus- tai peltotöissä, saaneet pientä palkkaa ja syöneet papuja, sipulia ja itsetehtyä vehnäleipää (hyviä kokkeja heistä onkin tullut). Iranin armeija värväisi heitä mieluusti taistelemaan loputtomaan sotaan Syyriaan, ja moni on lähtenyt sitä pakoon.
Nyt he yrittävät saada jalansijaa, kotoutua, oppia suomea ja Suomea. He tarvitsevat meiltä tukea ja kannustusta, kuten kuka tahansa parikymppinen nuori tarvitsee: kyllä sinä osaat, opit ja pärjäät. He eivät tarvitse niskaansa myrkyllistä vihapuhetta ja valheita.

Vaalit on tulossa ja tunnelmat tiivistyvät. Olen ajatellut, että käyn tapaamassa paikkakunnalla piipahtavia kansanedustaehdokkaita afgaanipoikien kanssa. Tämä kokemus opetti, että en ota nuorukaisia mukaani. En halua syöttää heitä susille. Sen sijaan menen itse; tällainen keskiäkäinen täti ei pahennu eikä hänen sydämensä enää enempää murru (paitsi joka päivä vähän, kun kuulen epäoikeudenmukaisuuksista turvapaikanhakijoita kohtaan).

Nyt ehkä yleistän, sori siitä, mutta olen ollut huomaavinani, että perussuomalaisilla on suuri kiusaus mollata turvapaikanhakijoita. Se näyttää riippuvuudelta. Annankin teille netistä löytämäni halvan vinkin, jonka avulla riippuvuuksia voi hoitaa: kumilenkin. Laittakaa ohut kumilenkki ranteeseen, ja aina kun tekee mieli sanoa ”haittamaahanmuutto” tai ”geelitukka” tai ”partalapsi”, niin räpsäyttäkää kumilenkillä ranteeseen. 

Sivumennen sanoen: tuon ”partalapsen” olen lukenut teidänkin twiiteistänne, Ville Tavio. Minkäs ikäisenä suomalaispojalle alkaa partahaiventa kasvaa? Ehkä noin 15-16 vuoden hujakoilla, eikö?