Kun kaikki muuttui kertaheitolla - ei ku

Uusi vuosi, uudet numerot. Vuoden vaihtumiseen liittyy kaksi uskomusta, jotka riemastuttavat minua. Vanha kansa sanoo, että jos uudenvuoden yönä näkyy paljon tähtiä taivaalla, on tulossa hyvä marjavuosi. Seurasin rakettien räiskymistä tuulisella rannalla ja tähyilin samalla tähtiä – ja näkyihän niitä, pilvettömällä taivaalla. Poimuri ja marjasangot eivät  jää toimettomina naulaan tänäkään vuonna.
Toinen vinha uskomus sanoo, että muistutat koko vuoden sitä eläintä, jonka näet ensimmäisenä vuoden ensimmäisenä päivänä. No niin, kissa teitä tervehtää. (Tuliko yllätyksenä?)

Vuoden vaihtuminen houkuttelee näkemään numeroiden vaihtumisessa jonkinlaisen käännekohdan. Teininä kirjasin pellavakantiseen päiväkirjaan toiveita tulevalle vuodelle ja vähän lupauksentapaistakin. (Anne Frank – älä pelkää. Päiväkirjasi uniikki maine ei ole uhattuna. Vaikka kyllähän sinäkin kirjoitit välillä jotain poikaystävistä.)
Uuden vuoden alkaessa teemme listoja ja lupauksia lisääntyvistä liikuntaharrastuksista. Kymmenen kyykkäystä ekana päivänä, 20 seuraavana… onneksi kukaan ei jaksane vuoden viimeiseen päivään asti.
Minä valitettavasti istuin bussin penkille yhtä painavana kuin ennenkin. Elämänkokemus saa olettamaan, että asiaan ei tule suurempaa muutosta.
Ymmärrän varsin hyvin aamuisen Hesarin Lasse ja Leevi -sarjakuvan pikkupoikaa, jolle vuoden vaihtuminen tuli pienoisena pettymyksenä. Tulevaisuus tuli, mutta ei tarpeeksi toisennäköisenä. Ei näy robottiautoja, ei ole perustettu siirtokuntaa kuuhun.
(Ei näy ratkaisua pakolaiskriisiin. Ei ole onnistuttu tunkemaan riidanhaastajia rakettiin ja ampumaan niitä avaruuteen tappelemaan keskenään. Toim. huom.)

Elopainoa enemmän huolestuttaa se, että vuoden ensimmäisen työmatkan aikana ajatukseni olivat yhtä huolestuneita kuin viime vuonna. Facebookissa eräs ystävä muistutti, että vuodenvaihde ei tosiaankaan ole mikään maaginen käännekohta. Kun esimerkiksi ihmisoikeuskysymykset olivat viime vuonna menossa huonommalle tolalle, vuosiluvun viimeisen numeron vaihtuminen ei käännä kehityksen suuntaa – vaikka miten juhlisimme isänmaamme #Suomi100 –vuotisuutta. Jos ihmisoikeuksien kaventuminen ja huonommassa asemassa olevien lajikumppanien (ja eläintenkin) tilanne huolettaa, työtä asioiden parantamiseksi tai edes huonon kehityksen hidastamiseksi on jatkettava, niin että juhlavuosi saisi siltä osin katetta.

Lupauksia?
1. Jatkan elämässäni kaikkea hyvää. Kuten afgaaniruoan syömistä aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
2. Tulin epähuomiossa liittyneeksi Facebookissa ryhmään, jossa luvattiin lukea Raamattu läpi vuoden sisällä. Toivottavasti ryhmäpaine auttaa.