Kympillä kauhujen taloon Riiassa

- Olette nyt huoneessa, jossa pidätettyjen piti riisuuntua ja täyttää venäjänkielinen lomake. Heidän vaatteistaan leikattiin puukolla irti napit ja vetoketjut. Myös vyöt, kaikki nauhat sekä kengät jätettiin tänne. Sen jälkeen heidät vietiin selleihin joko alusvaatteisillaan tai vyöttömiä housujaan kannattelevina ja toisella kädellään paitaa pitelevinä nöyryytettyinä olioina.
Kaunis nuori nainen esittelee turistilaumalle Riian pääkadun varrella sijaitsevaa Stura Majaa eli Kulmataloa, joka oli KGB:n käytössä aina vuoteen 1990 asti. Hän puhuu eleganttia englantia, ja käy ilmi, että hänen vaarinsa on ollut talossa pidätettynä ja sittemmin Siperiaan karkotettuna.

KGB:n talo on ensimmäistä kesää auki maksavalle yleisölle; opastettu kierros, joka tutustuttaa kuulustelu- ja kidutushuoneisiin sekä vankiselleihin, maksaa viisi euroa. Toiset viisi euroa saa pulittaa, jos haluaa tutustua talon historiaan sekä Siperiaan kyydittyjen latvialaisten muisteluksiin ja piirroksiin, jotka esittävät jokapäiväistä elämää Siperiassa. Kymmenellä eurolla pääsee siis elämysmatkalle taloon, jolla on karmiva historia ja johon kukaan Riian asukkaista ei olisi toivonut joutuvansa.
Talon kellarikerroksissa ovat vankisellit. Katossa kiikkuu yksinkertainen lamppu, seinien värit ovat räikeät, kadulle ja sisäpihalle antavat ikkunat on maalattu peittoon. Sellissä on neljä rautasänkyä sekä pieni sanko tarpeiden tekoa varten. Neljän hengen selli siis? Ei suinkaan, siihen saatettiin ahtaa parikinkymmentä ihmistä hikoilemaan alusvaatteissaan. Kesäkuumallakin sellejä lämmitettiin.
- Lamppua ei sammutettu koskaan, ja kun selliin ahdetut kävivät illalla nukkumaan, heidän piti olla selällään, jotta valo loistaisi koko ajan heidän silmiinsä. Vartijat kurkistelivat oveen ja seinään tehdystä reiästä, ja jos joku pidätetyistä yritti kääntyä kyljelleen, vartijat tulivat tönäisemään hänet hereille, opas kertoo.
Käytävien lattioilla oli pehmustetut matot, jotta vangit eivät kuulisi vartijoiden askeleita eivätkä siis osaisi varoa valvovia katseita. Päivisin nukkuminen oli kiellettyä, ja kuulustelijat tulivat hakemaan pidätettyjä kuulusteluihin yöllä; unen rajoittaminen oli yksi menetelmä, jolla pidätettyjen mieltä yritettiin murtaa.
Kellarikerroksessa on myös alkeellinen keittiö, jonka suuressa padassa keitettiin juureksista ruokaa pidätetyille. Juurekset saatettiin heittää pataan pesemättöminä; niinpä yksi pidätetyistä muisteli, kuinka ruoka-astian pohjalle jäi syönnin jälkeen pieni hiekkakerros. Pesulle pidätetyt pääsivät noin kerran viikossa. Silloinkaan ei ollut tarjolla suihkua vaan tilkkanen vettä, jota onneton vanki sai roiskia päälleen.
- Suihku olisi ollut liian virkistävää pidätetyille, se olisi saattanut kohentaa heidän mielialaansa, opas toteaa sarkastisesti.
Opas vie laumansa sisäpihalle muutaman neliömetrin tilaan, josta näkyy muurin ja piikkilankojen rajaama kaistale taivasta. Pidätetyt saivat kävellä noin 30 askelen ympyrää, jonossa, pää alas painettuna. Ulkoilua oli ohjelmassa noin joka kymmenes päivä.
Kellarikerroksessa on myös monen pidätetyn matkan pää: huone, jossa heidät kuulustelujen päätteeksi ammuttiin.
- Kuvitelkaa, keskellä kaupunkia, opas korostaa.
Ne jotka saivat säilyttää henkensä, kyydittiin Siperiaan. Tarkkaa tietoa talossa tapettujen määrästä ei ole.
Matka oppaan kintereillä jatkuu. Katutason sisäänkäyntiaulassa on kauniin metallitaoksen koristama hissi, mutta me kävelemme. Ylempien kerrosten huoneet ovat toimineet kuulusteluhuoneina. Niiden ikkunat oli varustettu kaltereilla, jotta kuulusteltavat eivät olisi voineet tappaa itseään hyppäämällä ulos.  
Uusklassista rakennustyyliä edustava, vuonna 1912 valmistunut kuusikerroksinen talo oli alun pitäen itsenäisen Latvian valtion hallintorakennuksia. Neuvostoliiton ja sota-aikaisen Natsi-Saksan miehityksen aikana talon kauniit yksityiskohdat olivat tylyssä ristiriidassa siinä harjoitettujen julmuuksien kanssa. Rakennuksen alkuperäisestä tarkoituksesta kertoo rekonstruoitu huone, jossa työskenteli Latvian ensimmäisen itsenäisyyden ajan rajavartiolaitoksesta vastannut kenraali Ludvigs Bolsteins. Kesällä 1940 Latvian valloittanut Puna-armeija vaati häneltä yhteistoimintaa. Kenraali ampui itsensä työhuoneessaan ja jätti jälkeensä viestin: Olemme rakentaneet yhdessä uuden rakennuksen – oman valtion. Vieras valtio vaatii meitä tuhoamaan sen. En voi osallistua sellaiseen toimintaan.
Stura Maja toimi KGB:n talona Latvian toiseen itsenäistymiseen asti. Valtion itsenäistyttyä talo tyhjeni – niin perusteellisesti, että suuri osa arkistoistakin kuljetettiin Moskovaan. Epämiellyttävä lähihistorian pyykinpesu on siis tekemättä, huomauttaa oppaamme.
Talo on auki vierailijoille ensimmäistä kesää, ja tällä erää sen ovet sulkeutuvat lokakuun lopussa. Taloon kootut näyttelyt esittelevät muun muassa latvialaisen matkalaukun – siis sen, mitä maasta muuttaneet ovat pakanneet muistoksi kotimaastaan (kuka leivänjuuren, kuka vatupassin), ja piirroksia ja maalauksia vuosilta, jotka Latviasta kyyditetyt viettivät Siperiassa pakkotyöleireillä; piirrokset esittävät kuljetuksia karjavaunuissa, rankkaa metsätöitä lumisisissa metsissä – ja jopa joulun viettoa karkotusoloissa.
Stura Maja toimii Latvian miehitysmuseon alaisuudessa; miehitysmuseo puolestaan on keskeisellä paikalla vanhassa kaupungissa, Mustapäiden kiltatalon läheisyydessä. Stura Maja on auttamattoman huonossa kunnossa; seinärappingit putoilevat lattioille, ikkunapuitteiden maalit irtoilevat levyinä. Mitä talolle tapahtuu, sitä ei tässä vaiheessa kukaan tiedä.
Vierailijoita riittää; päivittäin siellä järjestetään noin kuusi latviankielistä opaskiertuetta ja 2-3 englanninkielistä.

Kiertueemme on päättymässä, seisomme parvekehuoneessa, jonka ikkunasta avautuu näkymä nykyiselle Itsenäisyydenkadulle (Brivibas iela). Katu on kokenut nimenvaihdoksia: se on ollut välillä Lenin-, välillä Hitlerkatu. Opas keventää tunnelmaa kertomalla vitsin. Mies kysyy toiselta, tietääkö tämä, mikä on Riian korkein talo. No, se on Stura Maja, sillä sen parvekkeelta näkyy Siperiaan asti.

Lippuluukulta ostan kaksi muistilehtiötä ja KGB-mukin. Jo ostaessani mietin, onko se huonoa huumoria. En varmaankaan pystyisi kulauttamaan aamukahvejani keskitysleirimukista – mahtaako KGB-sumppi maistua?   

 

Selfie Riian esikaupunkialueella. Noita kiskoja pitkin 
 kulkivat kyyditysjunat. Kyyditysten muistoksi on jätetty yksi pieni härkävaunu aseman viereen.