Ateenan talot olivat matalia. Hotellimme edustan olivat valloittaneet katukauppiaat. Hotellista lähimmälle metroasemalle eli Omonialle menessä piti valita Skyllan ja Kharybdin välillä. Mennäänkö reittiä, jossa kaupustelijat tyrkyttävät halpiskelloja, kynsilakkoja, tupakkaa, vaiko sitä reittiä, jonka olivat valloittaneet narkkarit, jotka piikittivät kovia huumeita keskellä kirkasta päivää?
Hotellille oli helppo osata: seuraa vain poliisiautojen sireenejä. Ikkunasta katsoimme, kun poliisi pidätti pari veijaria ja kytki heidät käsiraudoilla vastapäisen kaupan ikkunaa suojaavaan ristikkoon.
Maahanmuuttajat - todennäköisesti paperittomat - olivat yritteliäitä. Jo ensimmäisenä päivänä kiinnitin huomiota hittituotteeseen: porsaan/mansikan/omenan muotoisiin pehmeisiin palloihin, joita kaupustelijat plätsäyttivät katuun. Pallo levisi parin millin ohuiseksi levyksi ja kuroutui lyhyessä ajassa takaisin palloksi. Arvasin heti, että kiusaus tulee lomaviikon aikana käymään minulle ylivoimaiseksi.
Loman toiseksi viimeisenä päivänä kävelinkin määrätietoisesti kohti nuorta kauppiasta.
- Two euros, madam.
- Thank you. Where are you from?
- Bangladesh. And you, madam?
- From Finland.
- Oh, beautiful country, madam.
- Have you been there?
- No madam.
- Well, thank you. Have a good life.
Poika rukka, oli tullut Bangladeshista kauppaamaan ihmisille kahden euron pläjäyksiä.
Jokaisessa matkakohteessa koen ainakin yhden selkäpiinvärinäjutun, joka tuo kyynelet silmiin ja palan kurkkuun. Ateenassa se oli karyatidit, ne naishahmot, jotka kannattelevat temppelin kattoa Akropoliilla. Akropoliilla näimme vain kopion, mutta aidot olivat Akropolis-museossa. Siellä itkahdin.
Mutta tässä: viikko Ateenassa kutistettuna vajaaseen minuuttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti