perjantai 3. elokuuta 2018

Nyt tuulee, ja tunteella

"Näin Jeesus-elokuvan. Jeesus antoi rakkauden ja anteeksiannon ja hän kertoi totuuden. Hän teki sellaisia ihmeitä, joihin vain Jumalalla on voima ja valta. Hän menetti jopa oman henkensäkin ihmisten syntien takia. Nämä ajatukset ja teot vetivät minua Jeesukseen päin."

Näin kertoo turvapaikanhakijanuori, jonka kastejuhlaan osallistuin. Kirkas puhdas kastevesi pisaroi noenmustissa hiuksissa. Tuli alkuseurakunnallinen olo, kun kastepappi muistutti kastettavia siitä, millaisen riskin he tällä valinnallaan ottavat. Nieleskelin kyyneleitä.




 























Nuori tuntee kristinuskoa paljon ja syvällisesti. Hän tulee kulttuurista, jossa uskonto vaikuttaa laajalti elämään ja yhteiskuntaan: säännölliset rukoushetket, ramadan, miesten ja naisten väliset suhteet... Hän on elänyt siinä kulttuurissa noin neljä viidesosaa nuoresta elämästään, yhden viidesosan kristillisessä (jonkun mielestä jälkikristillisessä) Suomessa. Hän tekee havaintoja kulttuurien eroista, peilaa näkemäänsä siihen, mikä hänelle on tuttua, siis siihen islamilaiseen elämänmenoon.

Hän käy kirkossa, hän hämmästelee, että suomalaiskristityt auttavat häntä ilman mitään taka-ajatuksia. Hän oppii, että kirkossa voi järjestää iloiset häät: "me haluamme viedä Jumalalle niin ilomme kuin surumme", hänelle selitetään.
Hän näkee, että Suomessa toteutuu naisten ja miesten tasa-arvo, ja järkeilee sen johtuvan kristinuskosta - onhan Jumala luonut meidät kaikki vapaiksi ja tasa-arvoisiksi.

Nuori sanoo, että hänellä on Jeesus sydämessä. Hän ei enää tunne elämäänsä arvottomaksi eikä itseään yksinäiseksi.
Vastaanottokeskuksessa hän joutuu pitämään ratkaisunsa salassa. Raamattua hän lukee puhelimesta tai kipaisee kirjaston lukusaliin. Viereisen sängyn poika rullaa rukousmattonsa auki viidesti päivässä ja kumartaa kohti Mekkaa. Siunattu vilpitön muslimi!
Kun poika kertoi kotiväelleen kääntymisestään, äiti lakkasi vastaamasta hänen puheluihinsa.



Migrille hänen vakaumuksensa ei riitä. "Sinä vain sanot, että olet kristitty, oikeasti et ole. Puheesi on ulkokohtaista. Voit palata lähtömaahasi vaaratta."
Migrin turvapaikkayksikön johtaja puhuu lehtihaastattelussa "kristittyinä esiintyvistä afgaaneista." Miten loukkaavaa, miten yliolkaista.
Kristinusko on tie, ja tämä nuori on vasta sen alkumetreillä.




Nova Hutasssa Krakovan lähellä on moderni kirkko. Lasimaalaus sieltä.






Olen nyt kovasti miettinyt, millainen (miten pieni) on se jumala, jota migrissä palvellaan. Minun käsitykseni mukaan kukaan ei voi määritellä Jumalaa. Me heittelemme likiarvoja, ja kun kerromme Jumalasta, puhumme pitkälle vain omasta jumalakuvastamme. Siihen taas vaikuttavat omat elämänkokemuksemme, se yhteisö, jossa olemme kristittyinä eläneet, se kielenkäyttö, jota olemme kuulleet. Mihin konventioon migri tukeutuu: luterilaiseen, herätyskristilliseen, vapaiden suuntien perinteeseen? Entä jos puhuteltava ei pysy konventiossa vaan sattuukin ajattelemaan itse? Tai jos hän ei kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun eikä pysty sanallistamaan tietoaan ja kokemuksiaan?

Kerro millainen Jumala mielestäsi on?
Kristinuskon Jumala on  ystävällinen. Hän etsi itse ihmisiä ja ohjaa heidät oikealle tielle, vastaa nuori.


Mitä minä vastaisin?
Jumala on Palava Pensas. Salaisuus, joka ei salli itseään selitettävän.
Hän on Minä Olen - olemisen perusta, joka puhalsi meihin Hengen ja elämän.
Hän loi koko maailman (joo, mutta entäs evoluutio - no okei, hän käynnisti koko prosessin). 

Häneltä saamme hyvän ja pahan, terveyden ja sairauden, elämän ja kuoleman.
Hän kuoli ristillä. Hän ei kuollut kuitenkaan. Hän on yksi, hän on kolme.
Hän on luonnossa muttei luotu.
Hänen seuraajiinsa ei tehoa käärmeen myrkky (mutta minä pakkaan taskuuni lääkettä käärmeen varalta, kun lähden marjametsään).
Hän parantaa sairaita (käyn silti lääkärissä, eivätkä kaikki parane).
Hän antaa kielillä puhumisen armolahjan (lahjat ovat monet ja moninaiset).
Hän on elefantti, jota sokeat miehet tunnustelevat.
Hän suojelee meitä ja lähettää enkelinsä vartioitsemaan (paitsi viime helmikuussa, kun poikani kuoli, Hän ei lähettänyt - emme ole nyt oikein puheväleissä).

Mitä sinä vastaisit?

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Migri meets kristitty


Olen käynyt sähköpostin vaihtoa maahanmuuttoviraston kanssa - teemana kristityiksi kääntyneiden afgaanien kohtelu. Heitä on omassa tuttavapiirissäni.
Tämä blogi on pitkä kuin nälkävuosi, sillä tässä on samassa minun lähettämäni sähköpostit ja niihin saamani vastaukset. Kahlaa läpi, jos kiinnostaa.
Mielestäni summaus on tässä:
"Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita."

Niillä on vissiin migrissä uskontokuulusteluissa mukana muutama rampa, sokea ja raajarikko. Jos kuulusteltava ei paranna heitä, hän on feikki.



Hyvä Tirsa Forsell.
Luin syksyn mittaan Helsingin Sanomista artikkelin, johon oli haastateltu myös teitä. Teidän lausuntonne oli nostettu isolla huomiotekstillä näkyville: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.

Tällä viikolla olen saanut tiedon kahdesta afgaanista, jotka ovat kääntyneet kristityiksi, mutta saaneet silti kielteisen turvapaikkapäätökseen. Kumpikaan heistä ei ole matalan profiilin kristittyjä, vaan he osallistuvat aktiivisesti seurakunnan toimintaan, ristikoru kaulassa roikkuen.
Miksi sanotte lehtihaastattelussa noin? Pitääkö sanomanne paikkansa? Ja JOS ei pidä, niin mitä siitä suomalaisen rehellistä viestintää odottavan ihmisen pitää ajatella.
Kysyn tätä monen hämmentyneen ihmisen puolesta, joille olen luvannut kertoa vastauksenne.
Odotan siis vastausta.


Hei!
Kiitos viestistänne. Pyrin vastaamaan kaikkiin virkapostiini tuleviin asiallisiin kansalaisten esittämiin kysymyksiin. Olen pahoillanne, että ette ole saaneet vastausta aiemmin lähettämäänne viestiin.
 Uskonto ei ole automaattisesti peruste saada turvapaikka. Turvapaikan saamisen edellytys on se, että juuri kyseinen henkilö olisi vainon vaarassa palatessaan kotimaahansa.
 Turvapaikkapuhuttelussa ei riitä, että turvapaikanhakija ilmoittaa kääntyneensä kristityksi, vaan hänen on pystyttävä kertomaan lisätietoja asiasta. Kyseessä ei silti ole uskonopillinen kuulustelu, eikä tarkoituksena ei ole määritellä, kuka on oikeanlainen kristitty. Hakijan ei siis odoteta tuntevan kristinuskoa ja uskon harjoittamiseen liittyviä yksityiskohtia täydellisesti.
 Hakijan pitäisi kuitenkin pystyä omakohtaisesti kuvailemaan esimerkiksi sitä, millainen merkitys kristinuskolla hänelle on tai miten usko näkyy hänen arjessaan. Kaikki hakemukset käsitellään yksilöllisesti ja päätös tehdään kokonaisharkinnan perustella. Pelkästään henkilön osallistuminen seurakunnan toimintaan ja ristikorun kantaminen ei ole riittävää näyttöä aidosta kääntymisestä.  Jos hakija ei pysty kertomaan riittävästi lisätietoja aiheesta, on viranomaisella aihetta epäillä, onko kääntyminen aitoa. Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteluista ilmenee, miksi hakija on saanut kielteisen päätöksen. Hakijalla on oikeus valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen.
 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut ohjeistuksen uskontoon perustuvasta suojeluntarpeesta. Kotimaasta lähdön jälkeinen kääntyminen on erityistilanne, jossa turvapaikanhakijalta odotetaan luotettavaa selvitystä siitä, että kääntyminen aito eikä turvapaikkaperusteen saamiseksi toteutettu. UNHCR:n mukaan on usein hyödyllisintä selvittää hakijan motivaatiota kääntymiseen sekä mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut turvapaikanhakijan kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat kääntymiseen. Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään korostanut kääntymisen huolellisen selvittämisen merkitystä, sillä vain aito kääntyminen voi olla perusteena kansainväliselle suojelulle.
 Kääntymistä ei ole helppo selvittää. Maahanmuuttovirasto hankkii tietoja eri seurakunnilta näiden toimintatavoista.



Jatkan jankkaamista:

Kiitos vastauksestanne, joka koski kommenttianne Helsingin Sanomissa: edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.
Julkaisin vastauksenne Facebook-ryhmässä, jonka jäsenillä on oman käden tietoa kristinuskoon kääntyneistä afgaaneista. He eivät täysin allekirjoita sitä, mitä te vastasitte. Siteeraan tähän heidän kommenttejaan.
- Melkoinen uskonopillinen kuulustelu se kyllä on. Eräs kääntynyt kertoi, että häneltä oli kysytty mm. mitä eroja on eri evankeliumiteksteissä ehtoollisen asettamisen osalta. Veikkaanpa, että kovin moni ripiltä päässyt suomalainen ei osaisi vastata. (Tähän voin vielä itse jatkaa, että kyllä sitä moni teologikin äimisteli.)
-Viimeisin kuulemani oli niin, että kääntynyt afgaani ei saanut pitää kuulustelussa Raamattua mukanaan ettei voi sieltä luntata vastauksia. Kuinka moni suomalainen osaa raamatunkohdat ulkoa – paitsi pastorit?

-Kolme ystävääni on käynyt jokainen kolme kertaa nimenomaan uskonopillisessa haastattelussa. Yhdeltä kysyttiin kristilliset juhlat, toiselta juuri tuo ehtoollisen asettaminen eri evankeliumeissa ja kolmannelle sanottiin, että miksi olet kristitty, käänny muslimiksi ja jätä perheesi tänne!

-Olen ollut mukana puhuttelussa, missä nimenomaan arvioitiin kristinuskon aitoutta, yli 5 tuntia. Kysymykset olivat hyvinkin vaativia, moniin olisi ollut itselleni vaikea vastata ja tph-vastasi mielestäni uskomattoman hyvin. Ja aidosti. Hämmästys oli suuri kun tuli nega, missä väitettiin ettei henkilö ole kristitty, korkeintaan kiinnostunut kristinuskosta. Kyseessä on mies joka kotimaassaan joutui vankilaan ja kidutetuksi uskonsa tähden.

- Turvapaikanhakija kertoi että kaste on symboli siitä, kuinka vanha elämä haudataan ja saadaan uusi elämä. Seurataan Jeesuksen esimerkkiä. Ja että hän koki iloa ja onnea kun pääsi kasteelle. Silti vain palattiin siihen uudestaan ja uudestaan ettei ollut kerrottu tarpeeksi omakohtaista kokemusta siitä kuinka kaste muutti elämän. Tätä ennen oli selvitetty jo pari tuntia kuinka kristinusko oli muuttanut elämän – hän ei enää tapellut, huumeet ja alkoholi jäi pois, rauhallinen olo yms).

Itse kysyin kahdelta nuorelta afgaanipojalta, mitä tapahtuu niille Afganistaniin palautetuille, jotka ovat kääntyneet kristityiksi. Vastaus oli yksiselitteinen: Heillä on huono elämä. Perhe ei halua heitä, kukaan ei halua heitä, ja valtio laittaa heidät vankilaan.
Hyvä Tirsa Forsell – olen sen verran yksinkertainen ihminen ja totinen torvensoittaja, että en voi ymmärtää noin suurta ristiriitaa viestinnän ja todellisen toiminnan välillä. Lehdessä te sanotte lyhyesti ja selkeästi: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin. Helsingin Sanomien nostossa tämä lause ottaa kuusi riviä. Vastauksessanne minulle te levitätte noiden kuuden rivin välejä niin leveiksi, että niihin mahtuu vaikka mitä perusteita, joiden nojalla matalan ja korkeankin profiilin kristitty voidaan lennättää surman suuhun, kidutettavaksi, vangittavaksi, kivitettäväksi.
Sanon sitä kauniisti epärehellisyydeksi. Se näkyy myös maahanmuuttoviraston toiminnassa.
Sanokaa lehtihaastatteluissa tästedes se, mikä totta on: meitä ei täällä kiinnosta niin vähääkään se, mitä ihmisille tapahtuu, ja heidän ihmisoikeutensa ovat meille ö-luokan kysymys.
Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita.

Seuraavaksi vastaa uskontoasioiden asiantuntija Anu Karppi:

Kommentoit kirjeessäsi kristinuskoon kääntyneille pidettyjä turvapaikkapuhutteluja ja sen vuoksi avaan esiin tästä teemasta muutamia seikkoja, joiden kautta Migrissä katsomme asiaa.
Jokaisen hakijan tilanne on erilainen ja sitä pyritään selvittämään turvapaikkapuhuttelussa. Migrillä on aina velvollisuus tutkia ja arvioida turvapaikkaperuste myös uskonnon osalta. Sitä ei voi EU:n oikeuskäytännön mukaan jättää arvioimatta tai tutkimatta sellaisessakaan tilanteessa, jossa hakija ei itse sitä haluaisi. Tästä on EU tuomioistuimen päätös. Migri ei voi perustaa päätöstään myöskään pelkästään kastetodistukseen ja/tai seurakunnan lausuntoon, vaan Migrin on tehtävä arvio turvapaikkaprosessissa samalla tavalla kuin muidenkin vainon syiden osalta. Migrin on myös tultava lopputulokseen, eli päädyttävä ratkaisuun asiassa - asiaa ei voi jättää auki tai odottamaan. Sur place -tapauksissa, eli tapauksissa, joissa turvapaikkaperuste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen, näyttökynnys on korkeampi. Erityisesti se, että hakija on vasta Suomessa tullut kristityksi ja tästä on tullut hänelle turvapaikkaperuste, on haasteellinen tilanne arvioida, sillä usein hän on hyvin tuore uudessa uskossa. Samalla näyttökynnys on pakolaisoikeuden säännösten mukaan korkeampi, koska peruste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen. Migrin täytyy myös vakuuttua siitä, että kyseessä on todennäköisesti pysyvä tilanne hakijan elämässä.

Turvapaikkapuhuttelussa kannustetaan ja ohjataan hakijaa kertomaan itse oleellisista seikoista hänen turvapaikka-asiansa kannalta. Mikäli hakija ei itse tiedä mitä pitäisi kertoa, autetaan apukysymyksillä. Turvapaikkapuhuttelijan tehtävänä on pyrkiä löytämään sellaisia kysymyksiä, joiden kautta hakija pystyy parhaiten selvittämään omaa asiaansa. Puhuttelija saattaa myös kysyä sellaisia kysymyksiä, mitkä eivät osu oikeaan, eli hakija ei osaa sen kautta vastata. Silloin puhuttelija yrittää kysyä jotain muuta, joka voisi olla siinä mielessä parempi kysymys, jonka kautta hakija pystyy avaamaan asiaansa paremmin. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse osata vastata. Yleensä myös tämä pyritään tekemään hakijalle selväksi, että kysymyksessä ei ole tilanne, jossa kaikkeen täytyy osata antaa ”oikea” vastaus, vaan asiaa selvitetään niin, että hakija saa mahdollisuuden avata omaa tilannettaan riittävän perusteellisesti. Tilanne on vuorovaikutuksellinen ja hakijalla itsellään on myös tilanteessa asiassaan selvittämisvelvollisuus. Turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen ei tarvitse myöskään olla jokaisen alan asiantuntija itse, ei myöskään uskonnon, eikä kysymykset aina osu oikein, vaan hänen tehtävänään siinä tilanteessa on auttaa hakijaa tuomaan esiin oleellinen. Vastuu on kuitenkin myös hakijalla.

Turvapaikkapuhuttelut ovat pitkiä, saattavat kestää myös enemmän kuin yhden päivän pelkästään kääntymisen selvittämisen osalta, jolloin myös kysymyksiä on paljon, jopa 100 tai enemmän. Ei yksittäinen kysymys ja siihen annettu vastaus ole päätöksen lopputuloksen kannalta ratkaiseva, vaan kokonaisarvio siitä, mitä voidaan hakijan kerronnan ja muiden selvitysten perusteella tehdä. Varmasti epäoleellisia kysymyksiä ehditään esittää useitakin turvapaikkapuhuttelun aikana, joka on pitkä ja perusteellinen. Tarkoitus turvapaikkapuhuttelussa ei missään tilanteessa ole esittää mahdollisimman vaikeita kysymyksiä, joihin hakija ei osaa vastata, vaan sellaisia, joiden kautta hakijan asia aukeaa paremmin. Jonkin verran voidaan kysyä myös tiedollisia kysymyksiä, jotta selvitetään, onko hakija pyrkinyt perehtymään uuteen uskontoon ja tietää, mihin on liittynyt. Jos hakija itse vetoaa, että on perehtynyt todella paljon esimerkiksi Raamatun kertomuksiin, voidaan pyytää kertomaan tästä lisää, tai mahdollisesti esittää tarkempia kysymyksiä, joilla hän pystyy osoittamaan tämän tuntemuksensa kyseisestä asiasta.
 Koska turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen velvollisuus on ohjata hakijaa kertomaan asiansa kannalta oleellisista asioista, en näe ainakaan yleensä tarpeelliseksi tilannetta, että hakija käyttäisi esimerkiksi Raamattua turvapaikkapuhuttelussa. Silloin fokus menee siihen ja aikaa ei jää olennaisten asioiden selvittämiseen riittävästi, jolloin tilanne on hakijan kannalta haitallinen. Se, että hakija löytää Raamatusta kohtia ja lukee niitä turvapaikkapuhuttelussa ei ole oleellista uskottavuusarvion kannalta. Voi tietenkin olla joitain yksittäisiä tilanteita, joissa Raamatun käyttäminen olisi jostain syystä perusteltua ja varmasti Raamattu on ollut monella mukana puhuttelussa.
 Migri ei hyväksy asiattomia kommentteja työntekijöiltään ja niihin puututaan, mikäli sellaisia tulee ilmi. Kirjeessäsi viimeisenä sitaattina esitetty asia on tällainen (käänny muslimiksi, jätä perheesi). Turvapaikkapuhuttelu on herkkä tilanne, jossa pyritään rakentamaan luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri, jotta hakija pystyy kertomaan asiastaan mahdollisimman vapaasti. Se, että virkamies kommentoisi hakijalle alla esitetyllä tavalla on erityisen raskauttavaa. Kaikki turvapaikkapuhuttelut nauhoitetaan. Tällaisissa asioissa toivomme, että asia esitetään virastolle yksilöidysti, jolloin voimme kuunnella kyseisestä puhuttelusta tehdyn tallenteen, tutkia asian ja sen perusteella puuttua tilanteeseen sen vaatimalla tavalla.
 Hakijaa ei käännytetä, jos arvioidaan, että vainon vaara on todennäköinen. Pelkkä mahdollisuus joutua vainotuksi ei ole riittävä turvapaikan antamisen osalta, vaan tilanteen täytyy olla todennäköinen juuri kyseisen hakijan kohdalla. Tämä perustuu pakolaisoikeuden määritelmiin. Joissain maissa kristityksi kääntyneiden tilanne on niin vakava, että useimmilla vainon vaara on perustellusti todennäköinen. Esimerkiksi Afganistaniin ei käännytetä tämänhetkisen päätöskäytännön mukaan henkilöä, jonka kääntymisestä kristinuskoon on vakuututtu.
 Turvapaikkapäätöksistä on valitusoikeus hallinto-oikeuksiin, jotka tekevät arvion sen tilanteen mukaan, joka valitusvaiheessa on. Usein myös hallinto-oikeus kuulee uudelleen kristinuskoon kääntymiseen vetoavaa turvapaikanhakijaa ja tekee arvion siitä, voidaanko siinä vaiheessa turvapaikkaperusteesta vakuuttua. Hallinto-oikeuksien päätökset ovat Migrin päätöskäytäntöä ohjaavia, joiden perusteluja käytetään pohjana myös linjauksille ja arviointitavoille.
Toivottavasti vastaukseni vastasi kysymyksiisi riittävästi. Hyvää jatkoa sinulle. Arvostamme sitä, että olet turvapaikanhakijoiden tukena!


Kiitos vaan kovasti. Diiba daaba. Ja Jeesuskin itkee.


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Minä kysyn, ehkä plokisti Soini vastaa

Ulkoministeri Timo Soini kertoi plokissaan, että on saanut palautetta Irlannin aborttikansanäänestykseen liittyvästä kannanotostaan. Hän lupasi vastata saamiinsa viesteihin. Kirjoitinkin hänelle vastauksen toivossa. Ja tämä on viesti, jonka hänelle lähetin.

Haluan kysyä teiltä, mikä on se absoluuttinen ikäraja, jonka jälkeen tuon äitinsä vatsassa varjeltua elämää viettäneen ihmisenalun saa syntymän jälkeen tappaa. (Aborttiinhan on määritelty viikkoraja.)
Onko se se hetki, kun hän putkahtaa äitinsä kohdusta? Onko yksivuotias, kaksivuotias vai kouluikäinen?
Kysymys saattaa kuulostaa absurdilta, mutta se on silti oleellinen. Suomelle kaikkien ihmisten elämä ei ole pyhä. Suomi lähettää sumeilematta lapsiperheitä sodan ja vainon keskelle, ja siinä menee terrorin syövereihin niin vauvoja, leikki-ikäisiä kuin kouluikäisiä.

Esimerkiksi viime kesänä Suomesta pakkopalautettiin kymmenkuinen vauva äitinsä ja isänsä kanssa Afganistaniin, josta he joutuivat pakenemaan välittömästi uudelleen.
Viime syksynä pakkopalautettiin Nigeriaan vanhempineen noin neljävuotias poika SEKÄ vauva, jota hänen äitinsä odotti 37. raskausviikolla. Hänenkään elämänsä ei ollut pyhä, ei edes äidin kohdussa.

Tällä hetkellä palautusuhan alainen on Loviisassa asuva irakilaisperhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi seitsemän sisarusta. Heistä nuorimmat ovat syntyneet Suomessa. Miksi heidän elämänsä ei ole pyhä?
Perheen isä on tappouhan alainen, yksi perheen lapsista oli yritetty kidnapata Irakissa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ottanut hänen kertomustaan vakavasti. 

















 











Jyväskylässä kohtaloaan odottaa kuusilapsinen perhe, jonka isä on vaarassa Irakissa. Nuorin lapsista syntyi viime keväänä. Irakissa kaikkia odottavat vaino ja väkivalta. 

Toistan siis kysysyseni: missä vaiheessa lapsen elämä lakkaa olemasta pyhä? Vielä raa'emmin kysyn: Minkä ikäisen lapsen sitten saa jo tappaa, jos tappo tapahtuu valtion (esimerkiksi Suomen valtion) siunaamana? Viikonloppuna puoluekokouksiaan viettivät Keskusta ja Kokoomus. Molemmat puolueet julistivat ihmisen arvoa. Te puolestanne puhutte elämän pyhyydestä.
Toivon, että kauniit sanat näkyvät myös käytännössä.



Edit: lisätty Soinin vastaus minulle ja...
Kaarina

Ihmisen elämä on pyhä kohdusta hautaan. Abortti, kuolemantuomio ja eutanasia loukkaavat kaikki elämän pyhyyttä.
Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa tapahtuu pahoja asioita. Meidän pitää vastustaa väkivaltaa ja sotaa. Itsepuolustus on sallittua suuremman pahan voiton estämiseksi.
Hädänalaisten auttaminen on jaloa työtä. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.
Saan noin 300 viestiä päivittäin. Siksi vastaan vain lyhyesti ja vastauksiin menee aikaa.
Timo Soini



Ja minun vastaukseni hänelle

Kiitos vastauksesta.
Ilmeisesti en osannut muotoilla riittävän selkeää kysymystä. Yritän uudelleen.
Miksi turvapaikanhakijalapsen elämä ei ole pyhä? Minkä ikäisenä on soveliasta tappaa (tapattaa) lähettämällä hänet sodan ja terrorin keskelle?
Ohessa on pommi-iskun uhriksi joutunut afgaanilapsi. Pahempiakin kuvia olen nähnyt, silvottuja verisiä lasten ruumiita keskellä katua. Me ostamme ihan silmää räpäyttämättä Maahanmuuttoviraston selityksen, että Afganistanissa iskujen kohteita ovat sotilaskohteet, eivät siviilit. Mikä on teidän mielestänne kuvan esittämän lapsen sotilasarvo?
Noin riskaabeliin ympäristöön Suomi lähettää lapsiperheitä ja maassa koskaan asumattomia nuoria. Siihen nähden puhe kaikkien ihmisten elämän pyhyydestä on kevyttä sanailua.





maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kihokki, tyräkki ja moni muu

Löytyykö tuttavapiiristä lupiini, onko suvussasi rohtotädyke? Syyllistytkö itse rönsyliljailuun vai viihdytkö kehäkukkana marginaalissa?


Lupiini. Lupailee hövelisti kaikkea mutta unohtaa lupauksensa saman tien.
Joo mennään vaan kesällä huvipuistoon ja telttaretkelle metsään.
Teiniversio lupiinista: Joo joo, imuroin ja vien roskat ihan kohta, pelaan vaan tän pelin loppuun.

Lutukka. Helposti manipuloitava mössykkä, jolta heruu teinille uusi puhelin ja kaverille lainaan rahaa tai peräkärry, kun pyytäjät osaavat katsoa tarpeeksi anovasti.  

Rohtotädyke. Suvun luottotäti, joka kutsutaan tai joka tulee hätiin, kun joku sairastuu. Hän tietää oitis, tarvitaanko lämpimiä hauteita vai kylmiä kääreitä, nokkosteetä, ratamonlehtiä vai linimenttiä.

Rönsylilja. Jokaisen tuttavapiiriin kuuluu henkilö, jonka pitkät kuvaukset lasten saavutuksista, sukujuhlista tai lomamatkoista (kuvineen) eivät tunnu loppuvan ikinä.

Puna-ailakki. Poliittista kotiaan etsivä nuori, joka on asettunut punavihreälle laidalle seilattuaan poliittisesta suuntauksesta toiseen. 

Peruna. Ei osaa tehdä päätöksiä vaan jahkaa suunnitelmiaan suuntaan ja toiseen. Kun päättää jotain, peruu sen seuraavana päivänä.

Patioruusu. Juhlinnan ja tölkkiviinin jälkeen takapihalle nuokahtanut tätönen.

Kihokki. Työpaikalla esimiesasemaa kärkkyvä työkaveri.

Tyräkki. Ei mikään onnistujatyyppi.
Kultatyräkki. Mokailee ja säheltää mutta on silti suvun lemmikki, jonka puuhia katsotaan sormien välistä.

Kärsämö. Kuvailee pitkällisesti sairautensa ja lääkärireissunsa sekä tempaisee lompsastaan esille kaikki reseptit ja esittelee ne sinulle. Sukua vaiverolle.

Kehäkukka. Introvertti luonne, joka karttaa keskipisteeksi joutumista ja viihtyy mieluiten marginaalissa.

Leijonankita. Autostaan nuuka henkilö, joka epäilee naapurin lapsia uuden auton  naarmuttamisesta.








sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Poliisi ei turvannut Maailma kylässä -festaria uhkauksilta

Maailma kylässä -festari kokosi viikonloppuna yleisöä lapsiperheistä ikääntyneempiin maailman nykytilasta kiinnostuneisiin ihmisiin. Tapahtuma kertoo olevansa kaikille turvallinen paikka. Rautatientorin liepeillä Ateneumin nurkilla saivat kuitenkin mellastaa kansallismieliset mielenosoittajat, joiden äänentoistolaitteet peittosivat tapahtuman puheenvuorot. He osoittivat ensin mieltä kurdeja vastaan, jotka puolestaan osoittivat mieltä Turkin kurdipolitiikkaa vastaan. Sen jälkeen osansa saivat Maailma kylässä -tapahtuman ”globalistit”, jotka eliminoidaan, kun kansannousu koittaa. Saunan taa uhattiin viedä myös taannoin sisäministerin pestiä hoitanut Petteri Orpo sekä presidentti Sauli Niinistö, koska he ovat maanpettureita.
Kuuntelin sivusta, kuinka pari maahanmuuttajaa kysyi kauhistuneina suomalaiselta ystävältään: Onko tuo totta?


On oltava hiton iso sauna, jonka taakse tämä väki uhkausten mukaan mahtuu.
(Kuva Tanja Ryhänen. Lisää kuvia täältä:


Pyysin että poliisi kehottaisi kourallista mielenosoittajia  hiljentämään ämyreitään. Vaan ei: heillä on kokoontumis- ja sananvapaus. Kokoontumispaikaksi oli sallittu Ateneumiun kulma, josta on ”näköyhteys kurdien mielenosoitukseen”.
Twiittasin Helsingin poliisille. Vastaus tuli pikaisesti.
”Poliisin tehtävä on varmistaa, että lainmukainen kokoontumisvapaus toteutuu. Poliisin ja muiden viranomaisten tulee kohdella kaikkia juridisesti ja hallinnollisesti tasavertaisesti riippumatta siitä, minkä puolesta mieltä osoitetaan.”

Myöhemmin mielenosoittajia kierteli Maailma kylässä -festareilla osanottajia kuvaten. Se ei ollut asiallista eikä vastannut festareiden turvallista koko perheen tapahtuman henkeä. Onneksi he kohtasivat siellä ystävällisen vastaanoton, ainakin Rasmuksen kojulla. Katso video, tulet hyvälle päälle.

Liputan sanan- ja kokoontumisvapauden puolesta. Tappouhkaukset eivät ole sananvapautta. Kokoontumisvapautta voi harjoittaa muualla kuin perhetapahtuman liepeillä. Jos mielenosoittajat eivät näitä alkeellisia käytöstapoja ymmärrä, jonkun – virkavallan? – on osoitettava se heille.
Kokoontumislain neljännen pykälä sanoo näin: julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle. (Kokoontumislaki 4 pykälä, Turvaamis- ja edistämisvelvollisuus)

Kaikesta tästä jäi huono maku. Sitä onneksi kompensoi  syyrialainen leipänen, joka oli täytetty öljyssä pehmennetyillä voikukanlehdillä.





EDIT 28.5. Korjattu Suomi ensin -mielenosoittajat kansallismielisiksi mielenosoittajiksi. Sama ryhmittymä päivysti turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen liepeillä alkuvuodesta 2017 sekä Kiasman aukion lähettyvillä että Rautatientorilla.




perjantai 11. toukokuuta 2018

Äidin halausta ikävä

Tänä vuonna äitienpäivä on minulle ristiriitainen päivä. Soitan onnittelupuhelun omalle äidilleni, viime viikonloppuna piipahdin hänen luonaan ja vein kettukarkkeja.
Päivää vietän oman kutistuneen perheen kanssa. Tytär tulee kylään ja ehkä siinä vegaanikakku kyhätään. Tytär osaa tehdä kauniita kakkuja, poika, jota nyt kaipaan, roiskaisi koristeet suurpiirteisemmällä otteella: siinä on!
Tänä päivänä
kiitän siitä mitä on
ja mitä oli.
Hautasi hiekkaan piirrän:
Pulvis et umbra sumus. *

(Olemme tomua ja varjoa*.)


Kuvan piirsi Jalil Jafari. Se mukailee valokuvaa, joka esittää
nuorta naista, joka osallistui Afganistanissa yliopiston pääsykokeisiin lapsi mukanaan.









































Vastaanottokeskuksissa asuu paljon nuoria, joiden elämää leimaavat koti-ikävä, epävarmuus, pelko, pienet toivonpilkahduksetkin. Myös he muistavat äitejään, jotka ovat maailman toisella laidalla. Jotkut heistä voivat soittaa perheelleen, toisten perheet ovat tietymättömissä, joidenkin vanhemmat ja sisarukset ovat kuolleet tai kadonneet pakomatkan aikana.
Nuoret yrittävät pitää yllä optimismia ja kertoa kotiväelleen, että kaikki on hyvin. Moni ei tohdi kertoa, että turvapaikkaa ei tullut. Myös kotiväki yrittää säästää paossa olevaa nuorta huonoilta uutisilta. Nuoret kantavat vastuuta perheistään. Jos joku heistä on löytänyt työtä, hän lähettää rahaa kotiin.
Kulttuureissa, joista turvapaikanhakijat tulevat, perhe- ja sukuyhtyteys on kiinteä. Yksin Eurooppaan ajelehtineiden nuorten äiti-ikävä on musertava. Moni on onneksi löytänyt tukihenkilökseen Suomi-äidin. Mutta oma äiti – hän on korvaamaton.

Tämän runon äidilleen on kirjoittanut 19-vuotias afgaani Seyed, joka on ottanut suomen kielen haltuunsa reilun kahden ja puolen vuoden aikana ja kirjoittaa tekstejä kotimaasta ja pakolaisuudesta.
En tiedä mitä teet äiti kulta.
En tiedä oletko kunnossa vai et.
En tiedä miten elämä menee eteenpäin äidilläni.
En tiedä jaksatko vielä vai et.
Ei tiedetä voidaanko tavata joku päivä uudestaan.
Muistatko kun olin sinun lähellä
monta kertaa päivässä,
olin sinun halauksessa.
Mutta nyt olen todella kaukana
sinun halauksesta.
Et tiedä kuinka paljon nyt tarvitsen sinun halausta.
Äiti haluan itkeä,
mutta ihmiset sanovat että olen hullu.
Äiti haluan mennä pois maailmasta,
mutta sinua takia en voi tehdä sitä.
Äiti, voi äiti, minua pelottaa ilman sinua.
En tiedä oletko silloin elossa.
Et tiedä kuinka paljon haluan olla sinun kanssa.
Et tiedä kuinka paljon mulla on ikävä sua.
Et tiedä kuinka paljon joskus itken
kun olen todella kaukana sinusta.
En tiedä milloin voin nähdä sinua.
Mutta rukoilen koko ajan.
Jumala kuuntelee mitä minä sanon.
Äiti sano Jumalalle, että mä en voi elää ilman sinua,
en jaksa ilman sinua.
Voi äiti miten kaunista on,
kun näen sinua.
Äitini on kuin enkeli.
Äiti kulta missä olet.
Voi rakas äiti milloin voin olla sinun kanssasi.
Toivon että nähdään pian.
Minullakin tosi paljon ikävä sinua rakas äitini.
Joku päivä voimme nähdä toisiamme.


Oletan, että myös niissä turvapaikanhakijaperheissä, joiden täysi-ikäistyneet nuoret Suomi on erottanut perheestään ja kyydännyt vainon ja terrorin keskelle, äitienpäivää vietetään matalalla profiililla.


torstai 10. toukokuuta 2018

Kun orpotyttö kouluun lähti

Synnyinkotini lipaston - tai no me sanomme, että se on senkki, tai shenkki - laatikosta löytyi noin kymmenen sentin kolikon kokoinen rintaneula. Sitä koristaa suomenkarjaan kuuluvan lehmän kuva.
Ei mikä tahansa pinssi, vaan äitini koru karjakkokoulusta, jota hän kävi sotavuosina Maaningan Halolassa. Kiinnitysneula on valitettavasti katkennut, joten korua ei voi enää käyttää.






















Äitini, tuo 98-vuotias vuolaasti tarinoiva vanhus, kertoo, kuinka hänen isänsä karautti hevosella Portaanpään kristillisen kansanopiston pihaan Lapinlahdella. Reessä istui liuta tyttäriä, joille isä lupasi: Tänne sitä työkii sitte isompina peäsettä.
Toisin kävi: tuli 30-luvun lama, siihen liittyvä takuuhuijaus ja ensin äidin sairaus ja kuolema, kohta isän sairaus ja kuolema. Kuusipäinen lapsilauma hajosi: osa lähti piioiksi, osa päätyi huutolaisiksi. Äitini osaksi tuli piikominen naapurikylän opettajan kodissa lastenhoitajana.

Haaveet kansanopiston tuomasta sivistyksestä eivät toteutuneet. Sen sijaan äitini piti sinnikkäästi kiinni siitä, että oppia on saatava. Karjapiian pesteillä maalaistaloissa taskuun karttui rahaa, joka mahdollisti karjakkokoulun käymisen Maaningan Halolassa. Koulu osui sotavuosiin ja keskeytyikin välillä.
Karjakon kohtelu eri maalaistaloissa vaihteli, mutta yksi asia pysyi: pitkät ja työpäivät täynnä vastuuta elävistä eläimistä.

Sittemmin äitini ja isäni hankkivat rintamamiestilan noin 5-6 lehmän navetoineen. Karjakkoäidilläni oli erityisosaamista, ja häntä kutsuttiin avuksi, kun naapurien navetoissa lehmän poikiminen pitkittyi tai kun lypsikki lamaantui syömättömänä makaamaan parressaan. Maksutta tietysti, ellei pullakahveja lasketa.

Äidilläni ja hänen sisaruksillaan olisi ollut koulupäätä, mutta he eivät päässeet näyttämään osaamistaan. Kehuttavia koulutusmahdollisuuksia ei ollut myöskään minun sisaruksillani, sillä syrjäisessä maalaispitäjässä ei ollut keskikoulua eikä kyytejä naapurikaupungin kouluihin. Koulupäätä ja -halua olisi kyllä piisannut. Minä pääsin keskikouluun, kun sellainen vihdoin ja viimein saatiin kotikuntaani.

Olen näemmä ihminen, jolla on aina toinen jalka menneisyydessä. Haen vauhtia äitini koulunkäynnistä, kun oikeastaan ajattelin tämän päivän nuorten koulutusmahdollisuuksia. Ja niiden puutetta.
Äskettäin eduskunnalle luovutettiin kansalaisaloite toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta. Pelastakaa Lapset ry on jo kauan etsinyt kummeja - sponsoreita - suomalaisille nuorille, joiden perheillä ei ole varaa nuoren koulukirjoihin ja muihin oppimateriaaleihin. Huonontuneet bussiyhteydet ovat sivukylien nuorten kouluunpääsyn jarruna. Ammattikoulutusta on heikennetty ja resursseja vähennetty, etäpäiviä lisätty,
Nuorten syrjäyttäminen opintomahdollisuuksien ulkopuolelle tulee kalliiksi.  Kalliimaksi kuin satsaaminen koulutukseen nyt.


Ps. Minusta tuo karjakkomerkki on niin kaunis, että haluaisin teettää siitä uusiokorun itselleni. Kukahan sen ideoisi ja valmistaisi? Olisiko vinkkejä?