perjantai 9. marraskuuta 2018

Life is overrated


Olen tehnyt asennelapaset, joita somistaa teksti ”Life is overrated”. Lähetin yhdet lapaset oheisen saatekirjeen kanssa maahanmuuttovirastolle, toiset sisäministeri Kai Mykkäselle, koska olen knittivisti.
Olen omistanut lapaset maahanmuuttovirastolle, sisäministeriölle ja hallitukselle sekä niille toivonsa menettäneille nuorille, jotka tulivat Suomeen syksyllä 2015 ja olivat täynnä uuden oppimisen intoa ja tulevaisuuden suunnitelmia: meistä tulee muurareita, taksikuskeja, suutareita.
Vaan ei tule. He odottavat ja pelkäävät toivonsa menettäinä pakkopalautusta maahan, jossa he eivät ole koskaan olleet. Siellä heistä tulee maalitaulu tai terroristien pakkovärväyksen kohde, kun heidät lähetetään käytännössä sotatantereille.



Omistan lapaset miehelle, joka pakeni pakkolennon jälkeen uudestaan Talebanien tappouhkaa ja on nyt paperittomana (ja hermorauniona) Iranissa. Suomalaisystävät lähettävät hänelle rahaa ruokaan.
Lapsiperheelle, joka haettiin poliisikoirien kanssa ja jonka äiti joutui koirista shokkiin. Perhe pakeni uudelleen sukujen tappouhkauksia Iraniin, jossa eivät paperittomina saa sairaalle lapselleen hoitoa tai rokotuksia. (Linkki vie Suomen Kuvalehden artikkeliin.)
Janille, joka hakattiin palautuksen jälkeen koomaan Bamiyanissa.
Lapsiperheelle, joka haettiin Salmirannasta ja jota muut turvapaikanhakijat halusivat puolustaa. Siihen satsattiin poliisipulan vaivaamassa maassa kymmeniä poliisipartioita ja pippurisumutetta.
Omistan lapaset Viitasaarelta haetuille irakinlaisnuorille, jotka erotettiin perheestään. Siskoa odottaa pakkoavioliitto, veljeä terrorijärjestön uhka. Oman lapseni vastikään kuolemalle menettäneenä voin vain kuvitella, miltä Viitasaarelle jääneestä perheestä nyt tuntuu. 








































Alille, joka – entisenä poliisina – tapettiin Irakissa.
Toiselle Alille, joka piileskeli ja vaihtoi majapaikkaa tiuhaan Bagdadissa, jotta hänen vainoajansa eivät saa häntä kiinni. Nyt hän on paennut uudelleen, kun suomalaiset ystävät lähettivät hänelle rahaa pakomatkaa varten.

Omistan lapaset kristinuskoon kääntyneille, joiden vakaumus ei riitä teille, ja jotka Suomi käännyttää entiseen kotimaahansa vailla verkostoja, perheensäkin vainoamiksi.

Omistan lapaset äidille, joka oli 37. raskausviikolla ja joka pakotettiin palautuslennolle Nigeriaan ihmiskaupan uhallakin.
Kahdelle nigerialaisnaiselle, ihmiskaupan uhreille, jotka vietiin ihmiskaupan keskuskaupunkiin lapsineen. Heillekin suomalaisystävät keräävät avustusrahoja. Tämä vissiin on se kansalaisyhteiskunnan syvempi merkitys: kansalaiset korjaavat päättäjien ja virkamiesten sydämettömyyden ja suoranaiset virheet.

Toki odotan, että näiden aikojen ihmisoikeusrikkomusten uhreille pystytetään joskus patsaskin, tai Stolpersteinit. Mutta lapaset on pieni alku, näin knittivistiltä.
Ja ehdottomasti: neuloisin mieluummin ihmisoikeuslapasia. Ja kaikkein eniten haluaisin iloita siitä, että ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuisivat kotimaassani.

Ps. Teen näitä lapasia ja myyn 25 eurolla. Hinnasta 20 euroa menee Pakolaisneuvonnan tueksi.




sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Apua, Stop deportation -mummo karkaa taas

Yhdellä rouvalla on ohut mutta pitkä letti niskassa; hänestä tulee mieleen Asterix-sarjakuvan Smirgeline, tuo kyläpäällikön arvokas vaimo.
Naapuripöydän mies kysyy, miksi puolukkapuuro pitää syödä. Hoitaja sanoo, että onhan se hyvää, kannattaa nyt syödä vaan.
Yksi mummo odottaa ruokaa vauvanukkea hellästi heijaten
Toinen varmistaa viidennen kerran, että milläs kirkonkylällä sitä nyt ollaan.

Äitvanhalla on pilkettä silmissä. Hän on tohkeissaan juttuseurasta. Nyt on muutakin puhumista kuin kotikylän asiat ja kotinavetan edesmenneet lehmäpersoonat. Ketäs ne nyt oli, Perjakka, Onerva, Sirke, Toive...



Vieressä ateriaansa lopettelee mies, jonka kanssa äiti on puhunut Kekkosesta. Nyt hän puhuu  Armi Kuuselasta, jota hän oli käynyt katsomassakin, kun Suomen ylpeys Miss Maailma teki junalla kiertueen pitkin Suomea. 
- Sehän mäni naimisiin Gilin kanssa. Sen Hilarion, mies muistaa.
- Ee sille suomalaenen kelevannu.

Hoitaja hakee äidiltäni tarjottimen. Minä paljastan, että olin eilispäivänä syönyt äidin korvapuustin. Ytelä on, syö poes, äiti oli tarjotellut kanelipullaa minulle.
Tirskuttiin hoitajan kanssa, että on siinä tytär, viep pullan vanahan immeisen suusta. Oikein ääneen naurettiin.
Armia muistellut mies toteaa, että naisten nauru kuulostaa niin makealta poikamiehen korviin.
- Voesittako työ naahottee sitä mulle, nin minä huoneessanj kuuntelisin?

Sitten alkavat muistella entisaikaisia työhommia. Heinäntekoa, elonkorjuuta, puun ajua hevosilla ja traktoreilla, myllyreissuja. Miehen koti oli tarjonnyt yösijan Pelson vankilasta vapautuneille vangeille, jotka jatkoivat siitä matkaansa etelään.
- Se olj se meejän talo semmonen, että saevat ruokoo ja yöpaekan


Juttu luisti niin herakasti, että jätin pöytäseuran sirppeineen ja viikatteineen (viitakkeineen meillä Savossa) elopellolle; juups, ei tartte minua nyt huomioida, sen kun puhutte vaan.

Kotimatkalla mietin, mitä muisti siivilöi minun vanhuuteeni. Mitä muistelen? Lapsuuteni kissoja, marjareissuja, omien lapsieni leikkejä ja sanomuksia? Elämäni pahinta päivää, kun näin oman poikani kuolleena?

Tai ehkä nämä nykyiset ahdistavat vuodet painuvat syvälle mieleen, eivätkä anna rauhaa edes dementian jyllätessä. Vuodet jolloin Suomi muuttui maaksi, jossa ihmisoikeudet eivät ulotu kaikille. Minä - ja arvatenkin muut aktivistikaverini - pöngimme sängystä jalkeille ja karkailemme kankeilla kintuilla kohti hoitokodin ulko-ovea.
- Tänäänkös se miekkari oli? Kuka tekee kyltit? Kuka on piilottanut mun Stop deportation-paidan?
Siinä sitä on (afgaani)hoitajilla rauhoittelemista.



Kuva Heli Heikkinen

tiistai 28. elokuuta 2018

Nuori - kyllä sinä pärjäät!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin eli avoin kirje kansanedustaja Ville Taviolle (ps).


Muistanette, että piipahdin tervehtimässä teitä eräässä kesätapahtumassa. Esittelin teille Alin (nimi muutettu), joka on aloitteellinen, ratkaisukeskeinen ja opinhaluinen afgaaninuori
Halusin osoittaa teille, että turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ihmiset eivät ole tulleet helpon rahan perässä. He pakenevat vainoa ja haluavat tavallista elämää ja toivovat löytävänsä työn, jolla he voivat elättää itsensä. Kiitän että kuuntelitte kohteliaasti nuoren ystäväni puheenvuoroa.

Afgaaninuoret eivät kaihda työtä. Tässä heidän poimimiaan puolukoita.







































Miinuspisteitä tulee siitä, että perussuomalaisten teltalla oli ikääntynyt mies, joka halusi kertoa tämän nuoren taustat teille. TAUSTAT – hänkö muka tietää, mistä Ali on Suomeen tullut, mitä hän on ennen Suomeen tuloaan tehnyt ja kokenut?
Jouduin sanomaan hänelle kaksi kertaa tiukasti, että nyt on Alin vuoro puhua.
Mies kertoi suurehkon ihmisjoukon kuullen pojasta asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Teko oli mielestäni todella ilkeä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, ja taisinpa todeta teillekin tiukkaan sävyyn, että pitäisi harkita puolueena, kansanedustajana ja puolueen kannattajana, miten lajikumppaniaan mollaa.



Pojan mieleen tästä jäi painava, ruma ja likainen jälki.
Kaksi on, joita ei voi perua: ammuttu nuoli ja sanottu sana.



Moni afgaaninuori on tullut Suomeen Iranista, jossa hänen perheensä on ollut paperittomina vuosien ajan. Joku on lähtenyt Iraniin yksin, kun äiti laittoi hänet saatesanoilla ”mene ettei sulle käy kuten kävi isällesi, enollesi ja sedällesi”. Nämä 15-vuotiaina Iraniin laitetut ovat elättäneet itsensä rakennus- tai peltotöissä, saaneet pientä palkkaa ja syöneet papuja, sipulia ja itsetehtyä vehnäleipää (hyviä kokkeja heistä onkin tullut). Iranin armeija värväisi heitä mieluusti taistelemaan loputtomaan sotaan Syyriaan, ja moni on lähtenyt sitä pakoon.
Nyt he yrittävät saada jalansijaa, kotoutua, oppia suomea ja Suomea. He tarvitsevat meiltä tukea ja kannustusta, kuten kuka tahansa parikymppinen nuori tarvitsee: kyllä sinä osaat, opit ja pärjäät. He eivät tarvitse niskaansa myrkyllistä vihapuhetta ja valheita.

Vaalit on tulossa ja tunnelmat tiivistyvät. Olen ajatellut, että käyn tapaamassa paikkakunnalla piipahtavia kansanedustaehdokkaita afgaanipoikien kanssa. Tämä kokemus opetti, että en ota nuorukaisia mukaani. En halua syöttää heitä susille. Sen sijaan menen itse; tällainen keskiäkäinen täti ei pahennu eikä hänen sydämensä enää enempää murru (paitsi joka päivä vähän, kun kuulen epäoikeudenmukaisuuksista turvapaikanhakijoita kohtaan).

Nyt ehkä yleistän, sori siitä, mutta olen ollut huomaavinani, että perussuomalaisilla on suuri kiusaus mollata turvapaikanhakijoita. Se näyttää riippuvuudelta. Annankin teille netistä löytämäni halvan vinkin, jonka avulla riippuvuuksia voi hoitaa: kumilenkin. Laittakaa ohut kumilenkki ranteeseen, ja aina kun tekee mieli sanoa ”haittamaahanmuutto” tai ”geelitukka” tai ”partalapsi”, niin räpsäyttäkää kumilenkillä ranteeseen. 





















Sivumennen sanoen: tuon ”partalapsen” olen lukenut teidänkin twiiteistänne, Ville Tavio. Minkäs ikäisenä suomalaispojalle alkaa partahaiventa kasvaa? Ehkä noin 15-16 vuoden hujakoilla, eikö?




keskiviikko 22. elokuuta 2018

Happy Birthday, Mister President

Haluan toivottaa teille syntymäpäiväonnea tällä avoimella kirjeellä


Olen kirjoittanut teille ennenkin, samoin kuin moni muu turvapaikanhakijoiden ystävä ja tukihenkilö. Olemme kirjoittaneet luottavaisesti kuten suomalaiset kirjoittivat ”hyvälle tsaarille” ja uskoivat, että jos hän vain tietäisi, mitä tapahtuu, hän korjaisi asioiden tilan.

Viime aikoina on keskusteltu siitä, millä tavoin ja missä määrin presidentti voi puuttua sisäpolitiikkaan. Mekin viestien kirjoittajat ajattelimme lapsellisesti, että jospa presidentti tietäisi, miten turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja yhdenvertaisuus horjuvat, hän kyllä juristina heräisi ja käyttäisi valtikkaansa, oikaisisi virheet, pysäyttäisi prosessit. Valitettavasti olemme saaneet vastaukseksi kylmää kättä. ”Viranomainen hoitaa, presidentti ei voi puuttua”, vastaa kanslia.
Tuoreena isänä te haluatte suojella poikaanne, kertoi Iltalehden lööppi. Niin halusi suojella myös afganistanilainen Mohsen. Suomen Kuvalehti kertoo hänen ja kahden muun pakkopalautetun kohtaloista. palautuksen jälkeen. Mohsenin Elana-tyttö syntyi Suomessa. Mohsenille ei suotu mahdollisuutta suojella lastaan.  Perhe haettiin vastaanottokeskuksesta koirien kanssa (vauvan äiti säikähti koiraa shokkiin) ja vietiin Kabuliin, josta he pakenivat välittömästi. Nyt koko perhe on teillä tietymättömillä, paperittomina vainoa paossa Iranissa.

Suomessa olen minä syntynyt, tuolla vastaanottokeskuksessa.


















Suomi pystyisi parempaan turvapaikkapolitiikkaan, jos emme vain olisi niin tolkkuja. Pian on teidän 70-vuotissyntymäpäivänne. Vähän aikaa sitten, 13.8. tuli kaksi vuotta siitä, kun vahvistitte lain, joka heikensi turvapaikanhakijoiden asemaa oikeusprosesseissa.


Olen tehnyt lapasia, joiden hinnasta 20 euroa menee Pakolaisneuvonnan
tai Paperittomien klinikan hyväksi. Lähetin tällaiset kaikille presidentti-
ehdokkaille

 


















Te olette kiinnostunut kirjallisuudesta siinä mitassa, että vastaatte kansalaisille runoilla. Minullakin on teille lahjaksi kaksi tankarunoa sekä yhden afgaanipojan piirros.
Kiinan muuria
pitempänä kiemurtaa
pakolaisjono.
Kuuhun asti se näkyy,
ei meidän sydämiimme.
Tolkku katseemme
suuntaa kiusallisista
asioista pois.
Pakolaisen hätä kuin
kärpässurinaa korviin.

















Terveisin Kaarina Heiskanen tiedottaja, eläkeläinen
Sekä suuri määrä  turvapaikanhakijoiden tukihenkilöitä, jotka ovat myös joutuneet ammattinsa ja työnsä ohella pop up -juristeiksi kelvottomien prosessien takia. 

perjantai 3. elokuuta 2018

Nyt tuulee, ja tunteella

"Näin Jeesus-elokuvan. Jeesus antoi rakkauden ja anteeksiannon ja hän kertoi totuuden. Hän teki sellaisia ihmeitä, joihin vain Jumalalla on voima ja valta. Hän menetti jopa oman henkensäkin ihmisten syntien takia. Nämä ajatukset ja teot vetivät minua Jeesukseen päin."

Näin kertoo turvapaikanhakijanuori, jonka kastejuhlaan osallistuin. Kirkas puhdas kastevesi pisaroi noenmustissa hiuksissa. Tuli alkuseurakunnallinen olo, kun kastepappi muistutti kastettavia siitä, millaisen riskin he tällä valinnallaan ottavat. Nieleskelin kyyneleitä.




 























Nuori tuntee kristinuskoa paljon ja syvällisesti. Hän tulee kulttuurista, jossa uskonto vaikuttaa laajalti elämään ja yhteiskuntaan: säännölliset rukoushetket, ramadan, miesten ja naisten väliset suhteet... Hän on elänyt siinä kulttuurissa noin neljä viidesosaa nuoresta elämästään, yhden viidesosan kristillisessä (jonkun mielestä jälkikristillisessä) Suomessa. Hän tekee havaintoja kulttuurien eroista, peilaa näkemäänsä siihen, mikä hänelle on tuttua, siis siihen islamilaiseen elämänmenoon.

Hän käy kirkossa, hän hämmästelee, että suomalaiskristityt auttavat häntä ilman mitään taka-ajatuksia. Hän oppii, että kirkossa voi järjestää iloiset häät: "me haluamme viedä Jumalalle niin ilomme kuin surumme", hänelle selitetään.
Hän näkee, että Suomessa toteutuu naisten ja miesten tasa-arvo, ja järkeilee sen johtuvan kristinuskosta - onhan Jumala luonut meidät kaikki vapaiksi ja tasa-arvoisiksi.

Nuori sanoo, että hänellä on Jeesus sydämessä. Hän ei enää tunne elämäänsä arvottomaksi eikä itseään yksinäiseksi.
Vastaanottokeskuksessa hän joutuu pitämään ratkaisunsa salassa. Raamattua hän lukee puhelimesta tai kipaisee kirjaston lukusaliin. Viereisen sängyn poika rullaa rukousmattonsa auki viidesti päivässä ja kumartaa kohti Mekkaa. Siunattu vilpitön muslimi!
Kun poika kertoi kotiväelleen kääntymisestään, äiti lakkasi vastaamasta hänen puheluihinsa.



Migrille hänen vakaumuksensa ei riitä. "Sinä vain sanot, että olet kristitty, oikeasti et ole. Puheesi on ulkokohtaista. Voit palata lähtömaahasi vaaratta."
Migrin turvapaikkayksikön johtaja puhuu lehtihaastattelussa "kristittyinä esiintyvistä afgaaneista." Miten loukkaavaa, miten yliolkaista.
Kristinusko on tie, ja tämä nuori on vasta sen alkumetreillä.




Nova Hutasssa Krakovan lähellä on moderni kirkko. Lasimaalaus sieltä.






Olen nyt kovasti miettinyt, millainen (miten pieni) on se jumala, jota migrissä palvellaan. Minun käsitykseni mukaan kukaan ei voi määritellä Jumalaa. Me heittelemme likiarvoja, ja kun kerromme Jumalasta, puhumme pitkälle vain omasta jumalakuvastamme. Siihen taas vaikuttavat omat elämänkokemuksemme, se yhteisö, jossa olemme kristittyinä eläneet, se kielenkäyttö, jota olemme kuulleet. Mihin konventioon migri tukeutuu: luterilaiseen, herätyskristilliseen, vapaiden suuntien perinteeseen? Entä jos puhuteltava ei pysy konventiossa vaan sattuukin ajattelemaan itse? Tai jos hän ei kykene kovin käsitteelliseen ajatteluun eikä pysty sanallistamaan tietoaan ja kokemuksiaan?

Kerro millainen Jumala mielestäsi on?
Kristinuskon Jumala on  ystävällinen. Hän etsi itse ihmisiä ja ohjaa heidät oikealle tielle, vastaa nuori.


Mitä minä vastaisin?
Jumala on Palava Pensas. Salaisuus, joka ei salli itseään selitettävän.
Hän on Minä Olen - olemisen perusta, joka puhalsi meihin Hengen ja elämän.
Hän loi koko maailman (joo, mutta entäs evoluutio - no okei, hän käynnisti koko prosessin). 

Häneltä saamme hyvän ja pahan, terveyden ja sairauden, elämän ja kuoleman.
Hän kuoli ristillä. Hän ei kuollut kuitenkaan. Hän on yksi, hän on kolme.
Hän on luonnossa muttei luotu.
Hänen seuraajiinsa ei tehoa käärmeen myrkky (mutta minä pakkaan taskuuni lääkettä käärmeen varalta, kun lähden marjametsään).
Hän parantaa sairaita (käyn silti lääkärissä, eivätkä kaikki parane).
Hän antaa kielillä puhumisen armolahjan (lahjat ovat monet ja moninaiset).
Hän on elefantti, jota sokeat miehet tunnustelevat.
Hän suojelee meitä ja lähettää enkelinsä vartioitsemaan (paitsi viime helmikuussa, kun poikani kuoli, Hän ei lähettänyt - emme ole nyt oikein puheväleissä).

Mitä sinä vastaisit?

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Migri meets kristitty


Olen käynyt sähköpostin vaihtoa maahanmuuttoviraston kanssa - teemana kristityiksi kääntyneiden afgaanien kohtelu. Heitä on omassa tuttavapiirissäni.
Tämä blogi on pitkä kuin nälkävuosi, sillä tässä on samassa minun lähettämäni sähköpostit ja niihin saamani vastaukset. Kahlaa läpi, jos kiinnostaa.
Mielestäni summaus on tässä:
"Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita."

Niillä on vissiin migrissä uskontokuulusteluissa mukana muutama rampa, sokea ja raajarikko. Jos kuulusteltava ei paranna heitä, hän on feikki.



Hyvä Tirsa Forsell.
Luin syksyn mittaan Helsingin Sanomista artikkelin, johon oli haastateltu myös teitä. Teidän lausuntonne oli nostettu isolla huomiotekstillä näkyville: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.

Tällä viikolla olen saanut tiedon kahdesta afgaanista, jotka ovat kääntyneet kristityiksi, mutta saaneet silti kielteisen turvapaikkapäätökseen. Kumpikaan heistä ei ole matalan profiilin kristittyjä, vaan he osallistuvat aktiivisesti seurakunnan toimintaan, ristikoru kaulassa roikkuen.
Miksi sanotte lehtihaastattelussa noin? Pitääkö sanomanne paikkansa? Ja JOS ei pidä, niin mitä siitä suomalaisen rehellistä viestintää odottavan ihmisen pitää ajatella.
Kysyn tätä monen hämmentyneen ihmisen puolesta, joille olen luvannut kertoa vastauksenne.
Odotan siis vastausta.


Hei!
Kiitos viestistänne. Pyrin vastaamaan kaikkiin virkapostiini tuleviin asiallisiin kansalaisten esittämiin kysymyksiin. Olen pahoillanne, että ette ole saaneet vastausta aiemmin lähettämäänne viestiin.
 Uskonto ei ole automaattisesti peruste saada turvapaikka. Turvapaikan saamisen edellytys on se, että juuri kyseinen henkilö olisi vainon vaarassa palatessaan kotimaahansa.
 Turvapaikkapuhuttelussa ei riitä, että turvapaikanhakija ilmoittaa kääntyneensä kristityksi, vaan hänen on pystyttävä kertomaan lisätietoja asiasta. Kyseessä ei silti ole uskonopillinen kuulustelu, eikä tarkoituksena ei ole määritellä, kuka on oikeanlainen kristitty. Hakijan ei siis odoteta tuntevan kristinuskoa ja uskon harjoittamiseen liittyviä yksityiskohtia täydellisesti.
 Hakijan pitäisi kuitenkin pystyä omakohtaisesti kuvailemaan esimerkiksi sitä, millainen merkitys kristinuskolla hänelle on tai miten usko näkyy hänen arjessaan. Kaikki hakemukset käsitellään yksilöllisesti ja päätös tehdään kokonaisharkinnan perustella. Pelkästään henkilön osallistuminen seurakunnan toimintaan ja ristikorun kantaminen ei ole riittävää näyttöä aidosta kääntymisestä.  Jos hakija ei pysty kertomaan riittävästi lisätietoja aiheesta, on viranomaisella aihetta epäillä, onko kääntyminen aitoa. Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteluista ilmenee, miksi hakija on saanut kielteisen päätöksen. Hakijalla on oikeus valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen.
 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut ohjeistuksen uskontoon perustuvasta suojeluntarpeesta. Kotimaasta lähdön jälkeinen kääntyminen on erityistilanne, jossa turvapaikanhakijalta odotetaan luotettavaa selvitystä siitä, että kääntyminen aito eikä turvapaikkaperusteen saamiseksi toteutettu. UNHCR:n mukaan on usein hyödyllisintä selvittää hakijan motivaatiota kääntymiseen sekä mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut turvapaikanhakijan kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat kääntymiseen. Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään korostanut kääntymisen huolellisen selvittämisen merkitystä, sillä vain aito kääntyminen voi olla perusteena kansainväliselle suojelulle.
 Kääntymistä ei ole helppo selvittää. Maahanmuuttovirasto hankkii tietoja eri seurakunnilta näiden toimintatavoista.



Jatkan jankkaamista:

Kiitos vastauksestanne, joka koski kommenttianne Helsingin Sanomissa: edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin.
Julkaisin vastauksenne Facebook-ryhmässä, jonka jäsenillä on oman käden tietoa kristinuskoon kääntyneistä afgaaneista. He eivät täysin allekirjoita sitä, mitä te vastasitte. Siteeraan tähän heidän kommenttejaan.
- Melkoinen uskonopillinen kuulustelu se kyllä on. Eräs kääntynyt kertoi, että häneltä oli kysytty mm. mitä eroja on eri evankeliumiteksteissä ehtoollisen asettamisen osalta. Veikkaanpa, että kovin moni ripiltä päässyt suomalainen ei osaisi vastata. (Tähän voin vielä itse jatkaa, että kyllä sitä moni teologikin äimisteli.)
-Viimeisin kuulemani oli niin, että kääntynyt afgaani ei saanut pitää kuulustelussa Raamattua mukanaan ettei voi sieltä luntata vastauksia. Kuinka moni suomalainen osaa raamatunkohdat ulkoa – paitsi pastorit?

-Kolme ystävääni on käynyt jokainen kolme kertaa nimenomaan uskonopillisessa haastattelussa. Yhdeltä kysyttiin kristilliset juhlat, toiselta juuri tuo ehtoollisen asettaminen eri evankeliumeissa ja kolmannelle sanottiin, että miksi olet kristitty, käänny muslimiksi ja jätä perheesi tänne!

-Olen ollut mukana puhuttelussa, missä nimenomaan arvioitiin kristinuskon aitoutta, yli 5 tuntia. Kysymykset olivat hyvinkin vaativia, moniin olisi ollut itselleni vaikea vastata ja tph-vastasi mielestäni uskomattoman hyvin. Ja aidosti. Hämmästys oli suuri kun tuli nega, missä väitettiin ettei henkilö ole kristitty, korkeintaan kiinnostunut kristinuskosta. Kyseessä on mies joka kotimaassaan joutui vankilaan ja kidutetuksi uskonsa tähden.

- Turvapaikanhakija kertoi että kaste on symboli siitä, kuinka vanha elämä haudataan ja saadaan uusi elämä. Seurataan Jeesuksen esimerkkiä. Ja että hän koki iloa ja onnea kun pääsi kasteelle. Silti vain palattiin siihen uudestaan ja uudestaan ettei ollut kerrottu tarpeeksi omakohtaista kokemusta siitä kuinka kaste muutti elämän. Tätä ennen oli selvitetty jo pari tuntia kuinka kristinusko oli muuttanut elämän – hän ei enää tapellut, huumeet ja alkoholi jäi pois, rauhallinen olo yms).

Itse kysyin kahdelta nuorelta afgaanipojalta, mitä tapahtuu niille Afganistaniin palautetuille, jotka ovat kääntyneet kristityiksi. Vastaus oli yksiselitteinen: Heillä on huono elämä. Perhe ei halua heitä, kukaan ei halua heitä, ja valtio laittaa heidät vankilaan.
Hyvä Tirsa Forsell – olen sen verran yksinkertainen ihminen ja totinen torvensoittaja, että en voi ymmärtää noin suurta ristiriitaa viestinnän ja todellisen toiminnan välillä. Lehdessä te sanotte lyhyesti ja selkeästi: Edes matalan profiilin kristittyjä ei palauteta Afganistaniin. Helsingin Sanomien nostossa tämä lause ottaa kuusi riviä. Vastauksessanne minulle te levitätte noiden kuuden rivin välejä niin leveiksi, että niihin mahtuu vaikka mitä perusteita, joiden nojalla matalan ja korkeankin profiilin kristitty voidaan lennättää surman suuhun, kidutettavaksi, vangittavaksi, kivitettäväksi.
Sanon sitä kauniisti epärehellisyydeksi. Se näkyy myös maahanmuuttoviraston toiminnassa.
Sanokaa lehtihaastatteluissa tästedes se, mikä totta on: meitä ei täällä kiinnosta niin vähääkään se, mitä ihmisille tapahtuu, ja heidän ihmisoikeutensa ovat meille ö-luokan kysymys.
Nähtyäni turvapaikanhakijoiden päätöksiä ja luettuani ihmisoikeusjärjestöjen raportteja maista, joihin turvapaikanhakijoita on lähetetty, olen alkanut ihmetellä, miten näin pieneen maahan mahtuu niin paljon suuria valheita.

Seuraavaksi vastaa uskontoasioiden asiantuntija Anu Karppi:

Kommentoit kirjeessäsi kristinuskoon kääntyneille pidettyjä turvapaikkapuhutteluja ja sen vuoksi avaan esiin tästä teemasta muutamia seikkoja, joiden kautta Migrissä katsomme asiaa.
Jokaisen hakijan tilanne on erilainen ja sitä pyritään selvittämään turvapaikkapuhuttelussa. Migrillä on aina velvollisuus tutkia ja arvioida turvapaikkaperuste myös uskonnon osalta. Sitä ei voi EU:n oikeuskäytännön mukaan jättää arvioimatta tai tutkimatta sellaisessakaan tilanteessa, jossa hakija ei itse sitä haluaisi. Tästä on EU tuomioistuimen päätös. Migri ei voi perustaa päätöstään myöskään pelkästään kastetodistukseen ja/tai seurakunnan lausuntoon, vaan Migrin on tehtävä arvio turvapaikkaprosessissa samalla tavalla kuin muidenkin vainon syiden osalta. Migrin on myös tultava lopputulokseen, eli päädyttävä ratkaisuun asiassa - asiaa ei voi jättää auki tai odottamaan. Sur place -tapauksissa, eli tapauksissa, joissa turvapaikkaperuste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen, näyttökynnys on korkeampi. Erityisesti se, että hakija on vasta Suomessa tullut kristityksi ja tästä on tullut hänelle turvapaikkaperuste, on haasteellinen tilanne arvioida, sillä usein hän on hyvin tuore uudessa uskossa. Samalla näyttökynnys on pakolaisoikeuden säännösten mukaan korkeampi, koska peruste on syntynyt kotimaasta lähdön jälkeen. Migrin täytyy myös vakuuttua siitä, että kyseessä on todennäköisesti pysyvä tilanne hakijan elämässä.

Turvapaikkapuhuttelussa kannustetaan ja ohjataan hakijaa kertomaan itse oleellisista seikoista hänen turvapaikka-asiansa kannalta. Mikäli hakija ei itse tiedä mitä pitäisi kertoa, autetaan apukysymyksillä. Turvapaikkapuhuttelijan tehtävänä on pyrkiä löytämään sellaisia kysymyksiä, joiden kautta hakija pystyy parhaiten selvittämään omaa asiaansa. Puhuttelija saattaa myös kysyä sellaisia kysymyksiä, mitkä eivät osu oikeaan, eli hakija ei osaa sen kautta vastata. Silloin puhuttelija yrittää kysyä jotain muuta, joka voisi olla siinä mielessä parempi kysymys, jonka kautta hakija pystyy avaamaan asiaansa paremmin. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse osata vastata. Yleensä myös tämä pyritään tekemään hakijalle selväksi, että kysymyksessä ei ole tilanne, jossa kaikkeen täytyy osata antaa ”oikea” vastaus, vaan asiaa selvitetään niin, että hakija saa mahdollisuuden avata omaa tilannettaan riittävän perusteellisesti. Tilanne on vuorovaikutuksellinen ja hakijalla itsellään on myös tilanteessa asiassaan selvittämisvelvollisuus. Turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen ei tarvitse myöskään olla jokaisen alan asiantuntija itse, ei myöskään uskonnon, eikä kysymykset aina osu oikein, vaan hänen tehtävänään siinä tilanteessa on auttaa hakijaa tuomaan esiin oleellinen. Vastuu on kuitenkin myös hakijalla.

Turvapaikkapuhuttelut ovat pitkiä, saattavat kestää myös enemmän kuin yhden päivän pelkästään kääntymisen selvittämisen osalta, jolloin myös kysymyksiä on paljon, jopa 100 tai enemmän. Ei yksittäinen kysymys ja siihen annettu vastaus ole päätöksen lopputuloksen kannalta ratkaiseva, vaan kokonaisarvio siitä, mitä voidaan hakijan kerronnan ja muiden selvitysten perusteella tehdä. Varmasti epäoleellisia kysymyksiä ehditään esittää useitakin turvapaikkapuhuttelun aikana, joka on pitkä ja perusteellinen. Tarkoitus turvapaikkapuhuttelussa ei missään tilanteessa ole esittää mahdollisimman vaikeita kysymyksiä, joihin hakija ei osaa vastata, vaan sellaisia, joiden kautta hakijan asia aukeaa paremmin. Jonkin verran voidaan kysyä myös tiedollisia kysymyksiä, jotta selvitetään, onko hakija pyrkinyt perehtymään uuteen uskontoon ja tietää, mihin on liittynyt. Jos hakija itse vetoaa, että on perehtynyt todella paljon esimerkiksi Raamatun kertomuksiin, voidaan pyytää kertomaan tästä lisää, tai mahdollisesti esittää tarkempia kysymyksiä, joilla hän pystyy osoittamaan tämän tuntemuksensa kyseisestä asiasta.
 Koska turvapaikkapuhuttelua tekevän viranomaisen velvollisuus on ohjata hakijaa kertomaan asiansa kannalta oleellisista asioista, en näe ainakaan yleensä tarpeelliseksi tilannetta, että hakija käyttäisi esimerkiksi Raamattua turvapaikkapuhuttelussa. Silloin fokus menee siihen ja aikaa ei jää olennaisten asioiden selvittämiseen riittävästi, jolloin tilanne on hakijan kannalta haitallinen. Se, että hakija löytää Raamatusta kohtia ja lukee niitä turvapaikkapuhuttelussa ei ole oleellista uskottavuusarvion kannalta. Voi tietenkin olla joitain yksittäisiä tilanteita, joissa Raamatun käyttäminen olisi jostain syystä perusteltua ja varmasti Raamattu on ollut monella mukana puhuttelussa.
 Migri ei hyväksy asiattomia kommentteja työntekijöiltään ja niihin puututaan, mikäli sellaisia tulee ilmi. Kirjeessäsi viimeisenä sitaattina esitetty asia on tällainen (käänny muslimiksi, jätä perheesi). Turvapaikkapuhuttelu on herkkä tilanne, jossa pyritään rakentamaan luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri, jotta hakija pystyy kertomaan asiastaan mahdollisimman vapaasti. Se, että virkamies kommentoisi hakijalle alla esitetyllä tavalla on erityisen raskauttavaa. Kaikki turvapaikkapuhuttelut nauhoitetaan. Tällaisissa asioissa toivomme, että asia esitetään virastolle yksilöidysti, jolloin voimme kuunnella kyseisestä puhuttelusta tehdyn tallenteen, tutkia asian ja sen perusteella puuttua tilanteeseen sen vaatimalla tavalla.
 Hakijaa ei käännytetä, jos arvioidaan, että vainon vaara on todennäköinen. Pelkkä mahdollisuus joutua vainotuksi ei ole riittävä turvapaikan antamisen osalta, vaan tilanteen täytyy olla todennäköinen juuri kyseisen hakijan kohdalla. Tämä perustuu pakolaisoikeuden määritelmiin. Joissain maissa kristityksi kääntyneiden tilanne on niin vakava, että useimmilla vainon vaara on perustellusti todennäköinen. Esimerkiksi Afganistaniin ei käännytetä tämänhetkisen päätöskäytännön mukaan henkilöä, jonka kääntymisestä kristinuskoon on vakuututtu.
 Turvapaikkapäätöksistä on valitusoikeus hallinto-oikeuksiin, jotka tekevät arvion sen tilanteen mukaan, joka valitusvaiheessa on. Usein myös hallinto-oikeus kuulee uudelleen kristinuskoon kääntymiseen vetoavaa turvapaikanhakijaa ja tekee arvion siitä, voidaanko siinä vaiheessa turvapaikkaperusteesta vakuuttua. Hallinto-oikeuksien päätökset ovat Migrin päätöskäytäntöä ohjaavia, joiden perusteluja käytetään pohjana myös linjauksille ja arviointitavoille.
Toivottavasti vastaukseni vastasi kysymyksiisi riittävästi. Hyvää jatkoa sinulle. Arvostamme sitä, että olet turvapaikanhakijoiden tukena!


Kiitos vaan kovasti. Diiba daaba. Ja Jeesuskin itkee.


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Minä kysyn, ehkä plokisti Soini vastaa

Ulkoministeri Timo Soini kertoi plokissaan, että on saanut palautetta Irlannin aborttikansanäänestykseen liittyvästä kannanotostaan. Hän lupasi vastata saamiinsa viesteihin. Kirjoitinkin hänelle vastauksen toivossa. Ja tämä on viesti, jonka hänelle lähetin.

Haluan kysyä teiltä, mikä on se absoluuttinen ikäraja, jonka jälkeen tuon äitinsä vatsassa varjeltua elämää viettäneen ihmisenalun saa syntymän jälkeen tappaa. (Aborttiinhan on määritelty viikkoraja.)
Onko se se hetki, kun hän putkahtaa äitinsä kohdusta? Onko yksivuotias, kaksivuotias vai kouluikäinen?
Kysymys saattaa kuulostaa absurdilta, mutta se on silti oleellinen. Suomelle kaikkien ihmisten elämä ei ole pyhä. Suomi lähettää sumeilematta lapsiperheitä sodan ja vainon keskelle, ja siinä menee terrorin syövereihin niin vauvoja, leikki-ikäisiä kuin kouluikäisiä.

Esimerkiksi viime kesänä Suomesta pakkopalautettiin kymmenkuinen vauva äitinsä ja isänsä kanssa Afganistaniin, josta he joutuivat pakenemaan välittömästi uudelleen.
Viime syksynä pakkopalautettiin Nigeriaan vanhempineen noin neljävuotias poika SEKÄ vauva, jota hänen äitinsä odotti 37. raskausviikolla. Hänenkään elämänsä ei ollut pyhä, ei edes äidin kohdussa.

Tällä hetkellä palautusuhan alainen on Loviisassa asuva irakilaisperhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi seitsemän sisarusta. Heistä nuorimmat ovat syntyneet Suomessa. Miksi heidän elämänsä ei ole pyhä?
Perheen isä on tappouhan alainen, yksi perheen lapsista oli yritetty kidnapata Irakissa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ottanut hänen kertomustaan vakavasti. 

















 











Jyväskylässä kohtaloaan odottaa kuusilapsinen perhe, jonka isä on vaarassa Irakissa. Nuorin lapsista syntyi viime keväänä. Irakissa kaikkia odottavat vaino ja väkivalta. 

Toistan siis kysysyseni: missä vaiheessa lapsen elämä lakkaa olemasta pyhä? Vielä raa'emmin kysyn: Minkä ikäisen lapsen sitten saa jo tappaa, jos tappo tapahtuu valtion (esimerkiksi Suomen valtion) siunaamana? Viikonloppuna puoluekokouksiaan viettivät Keskusta ja Kokoomus. Molemmat puolueet julistivat ihmisen arvoa. Te puolestanne puhutte elämän pyhyydestä.
Toivon, että kauniit sanat näkyvät myös käytännössä.



Edit: lisätty Soinin vastaus minulle ja...
Kaarina

Ihmisen elämä on pyhä kohdusta hautaan. Abortti, kuolemantuomio ja eutanasia loukkaavat kaikki elämän pyhyyttä.
Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa tapahtuu pahoja asioita. Meidän pitää vastustaa väkivaltaa ja sotaa. Itsepuolustus on sallittua suuremman pahan voiton estämiseksi.
Hädänalaisten auttaminen on jaloa työtä. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.
Saan noin 300 viestiä päivittäin. Siksi vastaan vain lyhyesti ja vastauksiin menee aikaa.
Timo Soini



Ja minun vastaukseni hänelle

Kiitos vastauksesta.
Ilmeisesti en osannut muotoilla riittävän selkeää kysymystä. Yritän uudelleen.
Miksi turvapaikanhakijalapsen elämä ei ole pyhä? Minkä ikäisenä on soveliasta tappaa (tapattaa) lähettämällä hänet sodan ja terrorin keskelle?
Ohessa on pommi-iskun uhriksi joutunut afgaanilapsi. Pahempiakin kuvia olen nähnyt, silvottuja verisiä lasten ruumiita keskellä katua. Me ostamme ihan silmää räpäyttämättä Maahanmuuttoviraston selityksen, että Afganistanissa iskujen kohteita ovat sotilaskohteet, eivät siviilit. Mikä on teidän mielestänne kuvan esittämän lapsen sotilasarvo?
Noin riskaabeliin ympäristöön Suomi lähettää lapsiperheitä ja maassa koskaan asumattomia nuoria. Siihen nähden puhe kaikkien ihmisten elämän pyhyydestä on kevyttä sanailua.