Saattomatkalla

Olemme kävelleet yhdessä paljon: metsässä, pitkospuilla, tunturissa, suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Nyt saattelin sinut portista, josta menit yksin.
Saattelu eteni hitaasti (tai mistäpä minä tuon tiedän, ajankulku oli erilaista), ja ehdin kirjoittaa muutaman tankarunon.

Minä pirstoudun
palasiksi, jauhaudun
murusiksi, kun
elämän ja kuoleman
myllynkivet pyörivät.

Salakuljetan
sairashuoneeseen metsän,
linnunlaulun ja
neulasten tuoksun, muiston
pilvistä puiden yllä. 

Mustikka kukkii Hitonhaudassa.

Auringonvalo
pyyhkii huoneen seiniä,
sinä hengität
raskaasti. Kohta olet
samaa ilmaa kuin tuuli.

Sairashuoneessa
pyhyys on varovassa
kosketuksessa
ja kivunperkelettä
häätävissä lääkkeissä.

Toivottavasti
kipulääkkeet maalaavat
huoneesi kattoon
Sikstuksen kappelin ja
Mariankirkon kuvat. 

Mariankirkko Krakovassa. Yhdessä nähty, häkellyttävät maalaukset.

Ja yllättäen
sinusta tuli lintu,
jonka avoimeen
suuhun minä pudotan
kauraleivän muruja.

Lopuksi sinut
puetaan pellavaiseen
pukuun, karheaan
kuin lapsuutesi pyyhe
saunanjälkeisiholla.

Kurjet tanssivat
ja huutavat pellolla
kovaan ääneen, tööt.

Emme kuule kurkien
ääntä yhdessä, enää.

Joutsenten lohtu
minulle siinä, mikä
ei koskaan muutu:
Niiden tulot ja lähdöt
jatkuvat aina, aina.