Saattomatkalla

Olemme kävelleet yhdessä paljon: metsässä, pitkospuilla, tunturissa, suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Nyt saattelin sinut portista, josta menit yksin.
Saattelu eteni hitaasti (tai mistäpä minä tuon tiedän, ajankulku oli erilaista), ja ehdin kirjoittaa muutaman tankarunon.

Minä pirstoudun
palasiksi, jauhaudun
murusiksi, kun
elämän ja kuoleman
myllynkivet pyörivät.

Salakuljetan
sairashuoneeseen metsän,
linnunlaulun ja
neulasten tuoksun, muiston
pilvistä puiden yllä. 

Mustikka kukkii Hitonhaudassa.

Auringonvalo
pyyhkii huoneen seiniä,
sinä hengität
raskaasti. Kohta olet
samaa ilmaa kuin tuuli.

Sairashuoneessa
pyhyys on varovassa
kosketuksessa
ja kivunperkelettä
häätävissä lääkkeissä.

Toivottavasti
kipulääkkeet maalaavat
huoneesi kattoon
Sikstuksen kappelin ja
Mariankirkon kuvat. 

Mariankirkko Krakovassa. Yhdessä nähty, häkellyttävät maalaukset.

Ja yllättäen
sinusta tuli lintu,
jonka avoimeen
suuhun minä pudotan
kauraleivän muruja.

Lopuksi sinut
puetaan pellavaiseen
pukuun, karheaan
kuin lapsuutesi pyyhe
saunanjälkeisiholla.

Kurjet tanssivat
ja huutavat pellolla
kovaan ääneen, tööt.

Emme kuule kurkien
ääntä yhdessä, enää.

Joutsenten lohtu
minulle siinä, mikä
ei koskaan muutu:
Niiden tulot ja lähdöt
jatkuvat aina, aina.

Kitkerä mamma - katkera ämmä (tarpeeton yliviivataan)

Tähän ei pitäisi puuttua, koska asia ei koske minua. Ainakaan kovin paljoa.

Mutta silti. Minua riepoo se, että Kirkkopäivillä on tilaisuus, jossa piispa Teemu Laajasalo, koomikko Joonas Nordman ja puoluejohtaja Jussi Halla-aho etsivät ilon, ivan, kiusaamisen ja komedian rajoja.
Mistä saa puhua, mille saa nauraa?
Luulenpa, että moni meistä matupatjoiksi, hiekkapilluiksi ja raiskattaviksi suvakkihuoriksi kutsutuista tuntee samaa kiusaantuneisuutta.

Jostain somen syövereistä löydetty kuva kertoo paljon tunteistani nyt.

Tilaisuutta ei vielä ole pidetty, joten marina SAATTAA olla ennenaikaista. Silti tuo kuulostaa minun herkistyneisiin korviini vihapuheen ja rasismin normalisoinnilta - siltä kuuluisalta "uudelta normaalilta".
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ole mitenkään irtisanoutunut aikaisemista kirjoituksistaan, joissa hän puhuu ihmissaastasta ja muun muassa ihmisen instrumentaalisesta arvosta. Yhteydestään irrotettu lause, myönnän, mutta näin se kuuluu: Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.
Itse olen juuri saattohoitanut läheistäni, joka ei lopulta enää saanut lusikkaa omaan suuhunsa. Vaivalloista hengitystä kuunnellessani puhe "intstrumentaalisesta arvosta" palautui irvokkaalla tavalla mieleeni.

Halla-aho on lietsonut ihmisvihaa joukkoihinsa, jopa siinä määrin, että meillä on eduskunnassa kansanedustajia, joiden mielestä on ok kehottaa ihmisiä eliminointitehtäviin SPR:n kohteita vastaan.
”Hyvät kansalaiset, te jotka olette ottaneet isojakin riskejä toimiessanne eliminointitehtävissä olemassa olevien ja suunnitteilla olevien vastaanottokeskuksien tuhoamisessa. Työnne on ja on ollut monella tavalla tärkeää itsenäisyytemme ja turvallisuutemme puolustamisessa.”
Tätä arvioi ansiokkaasti Länsi-Savon päätoimittaja tekstissään.
Samoissa riveissä - siellä vaivoin laitaoikealle siirretyissä - istuu  myös mies, joka kertoo kiittäneensä Jumalaa siitä, että hänen rukouksensa on kuultu, kun vastaanottokeskuksessa palaa.

En ole kuullut, että Halla-aho olisi ennen vaaleja tai vaalien jälkeen "ojentanut omiaan", kuten presidentti Sauli Niinistö kehotti maahanmuuttajia tekemään Oulun törkeiden raiskaustapausten jälkeen.

Jussi Halla-aho on viileässä tyyneydessään salonkikelpoinen, kuin toiselta planeetalta suoraan toimintaan turvautuvien kannattajiensa kanssa. Ehkä kaikki häntä äänestäneet eivät ole havainneet yhteyttä hänen ja kiihkeimpien rivijäsenten välillä. Ehkä he eivät sittenkään kannata rasismia. Jos kyseessä on tietämättömyys, se on vain laiskuutta.
Jos he tietävät mutta silti hyväksyvät - se on jotain, jolle minulla ei ole sopivia sanoja.


JK:
Tilaisuuden ympärillä käydyssä keskustelussa toteutuu taas se äärioikeiston viestinnällinen toiveuni. Se herättää kuuluisuutta ja kähinää. Tilaisuuden järjestämistä vastustavat ovat jo esittäneet mielipiteensä, kuten Samuli Suonpää perustellussa kolumnissaan, joku on jo eronnut kirkosta. Tilaisuutta odottavat ovat jo pöyristyneet suvaitsevaiston suvaitsemattomuudesta ja eronneet kirkosta. (Hienosti meni?)
Ihan perus-meininkiä.