sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Transut pois autonratista

Viikon kohu-uutinen kertoi, että Venäjä rajoittaa autoilua. Venäjä kieltää autoilun muun muassa transvestiiteilta. Näin siellä parannetaan liikenneturvallisuutta.
No, jokainen joka on kerrankin autoillut Venäjällä (Neuvostoliittokin käy hätätapauksessa), tietää, että liikenneturvallisuudessa on parantamisen varaa. Niin monta penkkaa pölisyttävää oikealta ohi -ohitusta minäkin olen muuaman visiitin aikana nähnyt. Puhumattakaan sinnikkäästä etenemisestä keskimmäisellä kolmannella kaistalla (jota ei ole).


Mieleeni ei vain koskaan ole tullut suisidaalisen liikennekulttuurin perimmäinen syy. Rajallinen mielikuvitukseni on tuottanut esimerkiksi sellaisia selityksiä kuin halpa vodka tai fatalismiin taipuvainen kansanluonne sekä yleinen tuurilla seilaaminen.


Mutta nyt me kaikki tiedämme, että se johtuu ajoväylille poikenneista poikkeavista. Äkkipäätään tuo teoria kuulostaa hiukan epäloogiselta, mutta kun asiaa vähän tarkemmin, niin onhan siinä järkensä.

Vasemmalle vai oikealle. Siis vasemmalle. Ei ku.


















Jokainenhan tietää, että naisautoilijoita pitää varoa. Meistä kun ei koskaan tiedä esimerkiksi sitä, mitä se vilkun vilkuttelu kulloinkin tarkoittaa. Kun nainen on ratissa ja vilkuttaa kääntyvänsä oikealle, hän kääntyy vasemmalle. Mutta jos ratissa onkin naiseksi pukeutunut mies, niin hän sekä vilkuttaa että kääntyy vasemmalle. Ja muut autoilijat ovat ymmärrettävästi poissa tolaltaan.
Jos ratissa taas on mieheksi pukeutunut nainen, joka vilkuttaa vasemmalle, muut kuvittelevat miesautoilijan todella kääntyvän vasemmalle - vaan ei: oikeallehan se auto sitten puskee. 



Ja koskaan ei voi tietää, onko transseksuaalilla autoilijalla henkisesti jalassaan korkkarit vai jämäkät maiharit. Että ajaako se naisvauhtia vai miesvauhtia. Ja jos se pysähtyy kolmion taakse risteykseen, niin pysähtyykö se sen takia, että risteykseen pitää pysähtyä, vai siksi, että laittaa laittaa ripsiväriä ja huulipunaa, että näyttäisi enempi naiselta. 


Onhan tämä ihan älyttömän häkellyttävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti