torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiiraskeskiviikkona ajattelin Valtaojaa

Keskiviikkona elämystyin Kiasmassa. Chileläisen Alfredo Jaarin valokuvat ja installaatiot saivat tuon hetken tuntumana pyhältä, aidolta hiljaisen viikon illalta, vaikken kirkossa ollutkaan.
Näyttelyssä mieleeni tuli kolumni, jonka Esko Valtaoja on tuoreeltaan kirjoittanut Turun Sanomissa. Kirja tekee ihmisen. Jess. Tästä olen samaa mieltä: kaunokirjallisuuden lukeminen auttaa asettautumaan toisenlaisen, toisenlaisissa oloissa elävän ihmisen asemaan.
- Millaista on olla köyhä, lapsi, muukalainen, orja tai nainen? Kirjaa lukiessa joutuu jakamaan toisen ihmisen maailman, ajatukset ja tunteet, irrottautumaan hetkeksi omasta pienestä itsekeskeisyydestään, Valtaoja siteeraa Harvardin  yliopiston professori Steven Pinkeriä.
Valtaoja muistuttaa, että ajatustapamme ovat muuttuneet nopeasti.
- Ei ole kauan siitä, kun orjuus oli täysin hyväksyttävää ja luonnollista, suorastaan jumalallisesti määrättyä. Rikollisia poltettiin roviolla, ja jos heitä ei ollut tarjolla, koko kylä kokoontui nauraen katsomaan kuinka kissa kidutettiin hengiltä nuotiossa.

Kissan äitipuoli järkyttyi. Kun taju palasi, aloin inttää Valtaojan kanssa. Miten niin orjuus ei ole enää hyväksyttyä? Orjia on tällä hetkellä enemmän kuin koskaan maailmanhistoriassa. Eikä se aiheudu ihmisten tietämättömyydestä tai taikauskoisuudesta vaan välinpitämättömyydestä, ahneudesta ja kohtuuttomuudesta. Tavallinen järkevä kuluttaja ostaa sen halvimman paidan, vaikka tietää tekstiiliteollisuuden uhreista halpatuotantomaissa. Järkevä kuluttaja ostaa tarjoussuklaata, vaikka olisi edellisiltana katsonut dokumentin kaakaopapuja poimivista lapsiorjista Afrikan länsirannikolla.
Länsimainen, tietoa ja koulutusta hankkinut ihminen kuljettaa Afrikkaan Nigeriaan tonneittan myrkyllistä kemikaalijätettä, jonka  käsittely myrkyttää, tappaa ja sairastuttaa rutiköyhiä afrikkalaisia.

Alfredo Jaarin installaatiossa on yli 60 isoa tynnöriä täynnä vettä.
Veden pintaan heijastuu afrikkalaisen Kokon kylän asukkaita.
Italialaistankkerit toivat kylään tonneittain kemikaalijätettä,
joiden käsittely aiheutti paikallisille vakavia vammoja.
Myös näyttelyvieraan kasvot heijastuvat veden pinnasta.


Ihminen katsoo päältä, kun kansanmurha kehittyy Ruandassa. Hillitön propaganda kutsuu alakynnessä olevaa osapuolta torakoiksi, jotka saa tuhota. Myrkyn kylvö tuottaa tulosta.

Alfredo Jaar vieraili Ruandassa ja  kuvasi pakolaisleirillä pojan,
joka oli nähnyt vanhempiesnsa surman. Tässä installaatiossa on isolla
valopöydällä miljoona diakuvaa, jotka kaikki esittävät  pojan säikähtyneitä silmiä.
Miljoona diakuvaa edustaa sodassa kuollutta miljoonaa ihmistä

Anteeksi, olen pahoillani, pardon, very sorry, mutta varsinkin hiljaisella viikolla on vaikea uskoa ihmisluonnon huikeaan kehitykseen. Toivottavasti ensi viikolla menee paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti