sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Somessa hidaskin ehtii puhua

Lukupiirimme käsitteli Leena Lehtolaisen kirjaa Minne tytöt kadonneet. Kirjan teema - maahanmuuttajatyttöjen oikeudet, tyttöjen ympärileikkaukset - innostivat kovaääniseen keskusteluun. Puheenvuorot kimpoilivat yli pöydän. Minäkin vedin henkeä ja aloitin että miel... mutta siinä vaiheessa jo kolme ihmistä oli julkistanut omat ajatuksensa. Uusi yritys: Mielest..... ja kolmannen kerran: Minä ajatt...
Tovin kuluttua lukupiirimme uusin jäsen kääntyi puoleeni ja artikuloi hillityn kohteliaasti: Olisin kovasti kiinnostunut kuulemaan, mitä sinä olet yrittänyt viimeiset puoli tuntia sanoa.

Sosiaalisessa mediassa hitaampikin saa suunvuoron, sellainen, joka live-elämässä kuuntelee, kääntelee päätään kuin talitintti lintulaudalla (oho, sainpa lintulaudankin tänne tungetuksi) ja arvioi, että oliko se oma mielipide nyt kuitenkaan niin fiksu ja ääneen sanomisen arvoinen. Sen takia viihdyn Facebookissa kuin kotonani ja vapautan siellä leikkisän puoleni. Saan rauhassa hihitellä muiden hassutuksille ja miettiä omat sanaleikkini, jos haluan osallistua höpöttelyyn. Tai sitten vakavaankin keskusteluun. Mutta ei liian pitkiä puheenvuoroja! Ei julistusta!

Blogit ovat minulle uusi maailma. Pidän lukemisesta mutta mieluummin paperimuodossa. Arvostan käsityö- ja ruoka- ja sisustusblogeja, mutta en ole ottanut asiakseni niiden seuraamista.
Luen ehkä eniten Kotimaa24.fi -uutissivuston blogeja, mutta en jaksa kiinnostua uskonnollisesta inttämisestä.
Yhtä blogia olen itse pitänyt. Kirjoitin Outolentoa vajaan vuoden. Se käsitteli matkaa Israeliin. Aloitin sen puolta vuotta ennen matkaa, kun halusin selvitellä ajatuksiani ja asenteitani. Outolento on edelleen olemassa, mutta se on jo varikolla, ei ilmassa.
Suhteeni blogeihin on ristiriitainen - kun kirjoitan, toivon, että joku näkisi mitä kirjoitan. Pitääkö olla Erkki Tuomioja tai toisen polven maahanmuuttaja, Girl with Attitude, jotta saa lukijoita? Mistäs minä sellaisen asenteen kehitän?

Mutta ehkä täällä blogimaailmassa saakin hypätä lintulaudalta virkistävään kylpyyn?

9 kommenttia:

  1. Hei Kaarina, nappasin kirjoituksestasi samaa ideaa mitä itsekin pyörittelin; blogin kirjoittamisen ideaa... Olla niin kuuluisa tai merkittävä, että pelkkä nimikin saa ihmiset lukemaan tekstejäsi, on ne sitten mitä vain. Tai aihe, mielenkiintoinen aihe, kuten sinun reissutunnelmasi Outolennossa. Tai aiheena joku spesiaali, harrasteet tms. Lukijoita tulee tietty helpommin ryhmässä, jos ryhmäläisillä on valmiina sama intressi -niinkuin meillä nyt täällä. Eli pitäisikö ensin rakentaa ryhmä ja yhteinen aihe/intressi? Silloin ei heti tylsisty kirjoittelemaan "seinille"...

    VastaaPoista
  2. Suomalaisten pöytälaatikkokirjoittaminen on siirtynyt someen ja Blogistaniin! Ja kuulkaa, minä olen oikea ihminen, en robotti. Tämä blogisivusto nimittäin tyrkkää kommentin julkaisun yhteydessä numerosarjan, joka minun pitää kirjoittaa sille tarkoitettuun lokeroon. Numerosarjalla (!) todistan, että en ole robotti ;)

    VastaaPoista
  3. Moi Kaarina, olipa uusi ja hyvä näkökulma tuohon facebookkaamiseen - en ole ikinä tajunnut, että se voi olla hyvä kaista (meille) hitaammille. Hauska havainto!

    VastaaPoista
  4. Mie mietin lukiessa et mikä ihmeen numerosarja ja robotti, mut kas kummaa.. sain itsekin todistaa etten ole robotti. Se on hyvä välillä todentaa itselleen, et immeinen sitä on.. ei tartte jaksaa ja selviytyä robotin lailla..

    VastaaPoista
  5. Oli ihana lukea Kaarina blogikirjoituksesi. Täytyy yhtyä Sirpan kommenttiin ja myöntää, etten kouluttajaurani aikana (viimeisen 4 vuoden aikana) ole kertaakaan törmännyt ajatukseen, että some antaa tilan hitaammille tulla kuulluksi. Usein someen liitetään nopeus ja hektisyys. Taidan napata kokemuksesi esimerkiksi tuleviin koulutuksiin, jos sinulle käy? :)

    Mitä tulee kysymykseesi siitä, että pitäisikö olla "joku", jotta voi kirjoittaa blogia, menestyvää sellaista. Sanon heti, ettei tarvitse olla. Kuka tahansa mattimeikäläinen voi nousta luetuksi blogistiksi. Tärkeätä on pysyä aitona, pitää tekstit kohtuu mittaisina ja löytää oma asia mistä kirjoittaa. Apuna menestyksessä on tekstien määrä (ei tarvitse suoltaa joka päivä, mutta joka viikko auttaa jo asiaan) ja myös miten itse verkostoidut eli tuot omaa blogisia esiin muissa yhteyksissä ja erityisesti muissa blogeissa. Itselleni oli merkittävä tekijä, kun eräs bloggaaja nosti omassa blogissaan minun kirjoitukseni keskiöön ja linkitti sen. Olen kuitenkin blogistina huono esimerkki, koska en tee sitä suunnitellusti vain silloin tällöin kun tulee se tunne, tarve kirjoittaa. Minä en haekaan blogillani kuuluisuutta vaan hetkiä, jotka ovat elämässäni merkittäviä. Ihan niitä arkisiakin hetkiä.

    Mitä tulee tuohon roboottiin. Olen onnellinen siitä, että ohjelma kysyy olenko robotti. Olen vielä oma itseni ja omana itsenäni saan kirjoittaa. En ole robotti, eikä kukaan robotti tee tätä puolestani. Oikeastihan joissakin palveluissa on ongelma robotit, jotka yrittävät tukkia esim. blogialustoja. Kannattaa "ethän-ole-robotti"-kyselyä hyödyntää myös omilla keskustelupalstoilla, nettisivuilla jne.

    Tämä oli oikein hieno alku kurssille. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia blogimerkintöjäsi.

    VastaaPoista
  6. Ida-Maria: totta mooses saat lainata ajatustani hitaiden ehtimisestä someen. Onhan tämä maailma kaiken lisäksi aivan huikea mahdollisuus ihmisille, jotka ovat esim. sairauden takia sidottuja kotiinsa. Minulla on muutama Fb-kaveri, joka siunaa sosiaalista mediaa juuri siksi, että se murtaa yksinäisyyden muuria.

    VastaaPoista
  7. Hyvä pointti tuo some-maailman hitaus! Joskushan voisi yllättää kaverin kommentoimalla vaikka viisi vuotta sitten tehtyä postausta.

    VastaaPoista
  8. No kyllä se sitten yllättyykin!

    VastaaPoista