Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kehottaa lopettamaan pakkopalautukset.
Valtaosa Suomeen tulleista afgaaneista kuuluu vainottuun hazaravähemmistöön. Jo pelkästään hazarakansaan kuuluminen riittää tappamisen syyksi. Nuoret turvapaikanhakijat joutuvat Afganistaniin yksin, sillä suku ja perhe on Iranissa tai Pakistanissa. Miten 19-vuotias voi tulla toimeen maassa, jossa kaikki työpaikan löytämisestä lähtien toimii tutunkauppana? He joutuvat terroristien maalitauluiksi tai pakkovärväyksen kohteiksi.
Kabuliin pakolaisleirille vietiin myös lapsiperhe, jossa on 10 kuukauden ikäinen vauva. Se ei voi olla YK:n Lasten oikeuksien sopimuksen mukaista.
Moni palautettava on Maahanmuuttoviraston hutiloinnin uhri. Migri on käyttänyt heidän kohdallaan maatietoja vuosilta 2012–2015. Sen jälkeen Taleban ja noin 20 muuta terroristijärjestöä ovat vallanneet lisää alueita.
Myös tulkkaus on huonoa. Reilut 11 000 suomalaista vetosi 20.6., että Maahanmuuttovirasto korjaisi toimintatapojaan. Nyt on aika vastata tähän vetoomukseen ja säästää ihmishenkiä.
(Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoitukseni 10.7. Tekstiä oli hieman lyhennetty, tässä alkuperäinen.)
Afgaaniystävän piirtämässä kuvassa lapset odottavat, tulevatko äiti ja isä kotiin torilta tai työstä. Terroristien hallitsemilla alueilla mikään ei ole varmaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti