Kuolema kuittaa lentopelot

- Olen aina pelännyt lentämistä. Olen istunut lentokoneen tuolissa ihan paniikissa, laitoin sormet korviin ja luin kirjaa koko lennon ajan, että en muistaisi olevani koneessa. Mutta sinä kesänä istuin tyynenä koneessa, kun se alkoi rullata ja lähti nousukiitoon. En jaksanut jännittää, kun olin nähnyt lähinuorten anoreksiat niin läheltä. Sekä mehustunut työpaikan ikävissä tilanteissa. Lentopelko tuntui turhalta.
- Minä olen kammonnut lentämistä, mutta pelko jäi leikkauspöydälle. Ehkä se tuntemani pelko osittain johtui ihan fyysisestä oireilusta ja sairaudesta. Syöpäleikkaus, siihen se pelko unohtui.
- Yksi tuttava on potenut aivan hirveää lentopelkoa, joka esti häntä matkailemasta ja näkemästä maailmaa. Sitten hän sairastui syöpään, joka on ärhäkkää lajia, ja johon hän tulee kuolemaan. Sairastumisen jälkeen lentopelko on pikkujuttu. Hän toivoo pääsevänsä maailmanympärysmatkalle ennen kuolemaansa.

Pieni seurue on koolla ja keskustelee lentopelosta. Kukaan seurueen jäsenistä ei ollut vielä siinä vaiheessa kuullut juttua yhden halpalentoyhtiön lentäjästä, jolta koneen laskeutumisvaiheessa irtosi käsi. Kyllä, käsi - tai siis käsiproteesi. Hän ei kuitenkaan suostunut siihen, että varamies olisi tuonut koneen maan pinnalle. Eikä hän myöskään ollut muistanut mainita proteesista työtä hakiessaan.

Keskustelua kuunnellessa tuli mieleen eräs muumitarina, jota alituisena tavarankerääjänä ja tapoihini juuttuneena olen useissa yhteyksissä ajatellut.
Nipsu, tuo parantumaton tavaran kerääjä, sureskelee pientä posliinikoiraansa Sedrikiä, jonka hän oli tullut luvanneeksi jollekin pikkuötökälle. 
Nuuskamuikkunen kertoo hänelle opetustarinan sukulaistädistä, jolla menee henkeen kananluu. Täti luulee kuolevansa ja jakelee pois kaiken omaisuutensa, kaikki omistamansa ihanat esineet. Kuolo ei kuitenkaan heti korjannut häntä, joten täti vietti kavereidensa kanssa iloisia juhlia talossaan, jossa oli nyt paljon tilaa. Yksissä bileissä tätiä nauratti niin hereästi, että kananluu singahti hänen henkitorvestaan. Iloinen täti sai jatkoaikaa ja harrastaa nykyään syvänmeren sukellusta, Nuuskamuikkunen päätti tarinansa.
- Täti parka, Nipsu puuskahti. - Hän luopui tavaroistan ihan turhaan!

Berliinissä - ja niin lähellä kilahtamista

Näin telkkarista äsken muinaisen Egyptin taiteesta kertovan dokumentin. Toimittaja singahti välillä Berliiniin. Sinne singahdin muutama vuosi sitten minäkin

Berliinin Egyptiläisessä museossa minua on odottanut noin neljänkymmenen vuoden ajan eräs patsas. Näin Nefertitin profiilikuvan keskikoulun historiankirjassa, ja siitä lähtien olen odottanut oikean patsaan näkemistä.

 

Egyptiläisessä museossa on muistaakseni kolme kerrosta. Viivyttelin tahallani alemmissa kerroksissa ja kuulostelin jännitystäni. Hieroglyfejä, kissapatsaita, vainajien mukaan laitettuja orjien ja palvelijoiden patsaita – museon kokoelmat ovat runsaat.

Kerros kerrokselta päänsisäinen kihinä kävi kovemmaksi ja askelet hidastuivat. Entä jos petyn patsaan äärellä? Tai kilahdan?

Viivyttelen viimeisessä huoneessa ennen patsasta, tutkin pienempiä Nefertitin ja hänen puolisonsa farao Ekhnatonin patsaita ja korkokuvia. Käyn välillä Nefertitin huoneen ovella, mutta pyörrän takasin - kohotan jännitystä. Sitten otan ratkaisevan askelen ja astun Huoneeseen.

Huone on kuin Rooman Pantheon pienoiskoossa: pyöreä rakennus, jonka katosta siilautuu luonnonvalo. Seinien alaosa noin metrin korkeudelta on punaruskea, yläosa murrettu vihreä. Värit on lainattu Nefertitin päähineestä.

Huoneessa keskellä, noin ihmisen silmän tasalla hän on – tai siis hänen päänsä, jalustalle laitettu. Saapumisovelta näen hänen oikeanpuoleisen profiilinsa. Kierrän suoraan hänen eteensä: toinen silmä on paikallaan, toisesta puuttuu silmäterä. Leuasta on lohjennut pieni pala, ja kun kierrän hänen vasemmalle puolelleen, huomaan, että korvasta on niinikään lohjennut palanen.

Kierrän patsasta lukuisia kertoja. Otan muutaman askelen taaksepäin ja katson hänen kasvojaan. Onko suun ympärillä huolesta ja tyytymättömyydestä kertova juonne? Ja silmien alla pienet silmäpussien alut, kaiken hallitsemisen huolten mukanaan tuomat?

Kuuntelen ihmisten huokailuja: kaunis; kauniit valot. Mietin, mitä museovahdit – heitä on kaksi, mies ja nainen – mahtavat ajatella, jos Nefertitin vartiointi ja huokausten kuunteleminen on heidän elämäntehtävänsä. (Toivottavasti siellä toteutetaan työn kiertoa.)
Menen välillä vetämään henkeä edellishuoneeseen ja tulen takaisin, yritän elää saman ensikohtaamisen hetken uudelleen. Kävelen hänen eteensä ja mietin vaihtoehtoisia kilahtamisen tapoja. Jos vaikka käyn lattialle polvilleni, palvonta-asentoon? Tai jos alan huutaa ihmisille, että ettekö te älyä kumartaa kuningatarta? Polvillenne, vähä-älyiset, jos haluatte välttää tuomion! Tai jos alan reuhtoa patsasta mukaani?

 

Pipariversio kuningattaresta.

Rakkaus kulkee neljällä pyörällä

Keski-ikäinen nainen järjestelee ruokatavaroita Tampereen RuokaNyssen hyllyille. Hän ei halua valokuvaan mutta kertoo hymyssä suin, kuinka vapaaehtoistyö on merkinnyt hänelle paljon. Hän järjestelee leipiä, kuivaelintarvikkeita ja herne- ja säilykepurkkeja vanhan kauppa-auton hyllyille. Kauppa-auto on saanut uuden elämän RuokaNyssenä Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun jakelussa.

Reissumies - eipä hassumpi leipäbrändi pyörillä kulkevaan ruokapankkiin!

  

RuokaNysse on pörrännyt Tampereella viisi vuotta.
Viisivuotisuutensa kunniaksi se sai uuden iloisen ilmeen.

Nainen kertoo työskennelleensä elintarvikealalla. Hän suosittelee lämpimästi osallistumista vapaaehtoistyöhön.
- Kannattaa lähteä, tässä näkee muita ihmisiä. Ei mökkiydy neljän seinän sisälle, hän hymyilee.
RuokaNyssen vapaaehtoinen tekee enemmänkin kuin järjestelee tavaroita myyntipäivän ja laadun mukaan: hän siivoaa ja luo viihtyisyyttä.
- Ei ruoka-avun jonottaminen niin hauskaa ole, siksi haluan, että RuokaNyssen asiakkaita on vastaanottamassa siisti ympäristö.

Tampereen seurakunnissa rakkaus todellakin kulkee neljällä pyörällä. RuokaNyssen hyllyt lastataan täyteen Nekalan varastossa, ja puolen päivän maissa Nysse starttaa kierrokselleen ja pysähtelee asiakkaiden kanssa sovituissa paikoissa. Asiakkaat odottavat Nysseä pysähdyspaikoilla kuin meikätyttö kauppa-autoa aikoinaan. Suuri ero on siinä, että minä sain ostaa mitä kauppalistaan oli kirjoitettu, suklaatakin.

Suklaasäännöstely. Mutta pääasia että suklaailoakin on tarjolla.

Nekalan ruokavaraston hernekeitot.

Nekalan ruokavarastossa hyörii palkallisia työntekijöitä ja suuri määrä vapaaehtoisia. Heidän tehtävänään on muun muassa hakea lahjoitustavarat liikkeistä. Osa työntekijöistä on työkuntoutujia ja työelämään tutustujia. Monelle heistä tämä työkokemus on ollut ponnahduslauta vakinaiseen työhön, ja monelle nuorelle opiskelijalle vapaaehtoisuudesta on karttunut ilon ja osallisuuden lisäksi myös todistus CV:hen liitettäväksi.

RuokaNyssen käyttäjäksi pääsevät pääsääntöisesti pienituloiset, kriisiavun tarpeessa olevat henkilöt ja perheet. Diakoniatyöntekijä kartoittaa avun tarpeen ja tekee päätöksen. Ruokakassin sisältö on melko vakio. Se on kehittynyt asiakkaiden ja diakoniatyöntekijöiden toivomuksesta. RuokaNyssen elintarvikkeet ovat niin sanottua EU-ruokaa sekä paikallisten kauppiaiden lahjoituksia.

Apu on löytänyt perille.