- Yksin asuvat ovat tutkimusten mukaan keskimääräistä pienituloisempia. Ainoastaan yksinhuoltajilla tulot riittävät elinkustannuksiin huonommin kuin yksin asuvilla. Enemmistö yksin asuvista tulee kuitenkin tuloillaan hyvin toimeen, kertoo jutun faktalaatikko.
Yksin asutaan monista syistä. Opiskelijat muuttavat lapsuudenkodista valmiiten ruokapatojen äärestä itsenäistymään ja omia pasta- ja tonnikalaruokiaan syömään.
Avioerot tuottavat yksin asumista. Leskeytyvät elävät yksin. Ikääntyvät elävät pääsääntöisesti yksin.
 |
| Näetkö kuvassa sydämen? Ovatko kivet yksinäisiä? |
Kerroin trendistä - ja tilastoista - nuorille turvapaikanhakijoille, joiden kanssa olen käynyt puhumassa suomea. Eniten kieltä oppineet pukivat ajatuksiaan sanoiksi.
- Miksi asuvat yksin? Afganistanissa ollaan perheessä iloinen.
Jaa-a. Me nyt vaan ollaan sellaisia. Tykkäämme pitää ihmisiä vähintään käsivarren mitan etäisyydellä. (Ellemme sitten likistä omaa kumppania siihen vankilaan, jonka olemme hänelle varanneet: sinun pitää ajatella niin kuin minä sanon. Ja sekään asenne ei yhtään vähennä yksinäisyyttä, ei sitten yhtään. Ehkä silläkin tavalla yriteään epätoivoisesti hoitaa yksinäisyyttä.)
Yksinäisyydestä on moneksi. Joillekin yksinäisyys on vankila, elämäntilanne, jota ei ole itse valittu. Esimerkiksi Helsinki Missio muistuttaa, että yksinäisyys tappaa. Varsinkin ikäihmiset joutuvat istumaan päivä- hyvä ettei viikkokaupalla ikkunasta ulos tuijottaen: josko sieltä piipahtaisi joku muukin kuin ruoan tuoja, joka jättää valmiin annoksen pöydälle ja pyrähtää saman tien seuraavaa ikäihmistä "kohtaamaan".
Itse ehdin testata ei-valittua yksinäisyyttä siinä kolmenkympin molemmin puolin. Ikäläiseni olivat perheellisiä, ja kaikki heidän ajatuksensa ja menonsa kytkeytyivät perheeseen. Viikonlopun ruokaostoksilla häpesin omaa nuivaa kärryäni, kun perheellisten ostoskärryt täyttyivät kaikesta siitä, mikä lupasi mukavaa yhdessäoloa, grillaamista, retkeilyä... Joskus oli pakko turvautua perinteiseen arvonkieltoon: kyllä nuokin joskus riitelevät, väsyvät, toivovat omaa rauhaa.
 | |
| Ja nuo ryökäleen rakkauslukotkin vielä. Parisuhde rulettaa - pah! |
Hurjinta on se, että jo moni lapsi kokee musertavaa yksinäisyyttä. Kun ei ole ketään. Yksinäisyys määrittää joka viidennen lapsen elämää, kertoo tutkimus.
- Jos sais valita, niin mielummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua.
Yksinäisyydellä on myös toisenlaiset kasvot: saan päättää omista menemisistäni neuvottelematta kenenkään kanssa. Saan aloittaa lauantaiaamuni ilman kähjäämistä siitä, mitä viikonloppuna tehdään. Saan maalata olohuoneen seinään vaikka vihreitä pilkkuja, eikä kukaan motkota tyylin puutteesta.
Luulenpa, että kovin moni nykysuomalainen ei hirveästi kaipaa suurperheaikoja - että saman katon alla asuu vanhempia, isovanhempia, aikamiespoikia ja -tyttöjä, tätejä, setiä enoja. En minä ainakaan. Perinteiset anoppi-miniä -asetelmat eivät houkuta.
Ja ennen kuin suljen silmät ja, otan nenästä kiinni ja hyppään ihannoimaan vanhoja hyviä aikoja. muistan muutama kesä sitten lukemiani kansanrunoja, joissa opastettiin häihin valmistautuvaa nuorta naista.
"Niin neiti ison ko’issa, Kun kuningas linnassansa;
Niin miniä miehelässä, Kun vanki Wenäehellä."
Tuskin haluaisin aikamatkalle sinne Ennenvanhaan. Yksinäisyysriskistä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti