tiistai 19. elokuuta 2014

Maito läikkyy yli somessa


Facebookissa on käynnissä parikin kampanjaa, jotka kehottavat suomalaisia tukemaan suomalaista elintarviketuotantoa Venäjän vastapakotteiden astuttua voimaan.
Toinen käskee syömään Oltermannia, toisella on lyhyt ja ytimekäs nimi Syödään ja juodaan suomalaista – tuetaan kotimaista ruoantuotantoa vaikeassakin tilanteessa. Sivun mukaan kampanjaan on jo sitoutunut noin 70 000 osallistujaa. Ja mikäpä siinä – kun isänmaan etu vaatii, ihmisen on vaikka syötävä jäätelöä!

Facebook-ryhmässä käydään kiihkeää keskustelua Nato-jäsenyydestä Neuvostoliiton romahtamiseen, suomalaisen maatalouden tilasta asiointiin lähi-Lidleissä. Järkytystä herätti havainto, että "hei, tämähän on kokoomuslaisten kansanedustajien perustama kampanja".
– Liityin tähän mukaan, kun luulin, että tavalliset ihmiset ovat tän takana, mutta ei se olekaan niin, kirjoittaa yksi kommentoija hämmentyneenä.

Ja totta se on. Kampanjan ovat lanseeranneet kokoomuksen kansanedustajat  Heikki Autto, Timo Heinonen ja Jaana Pelkonen.
– On laskettu, että 10 euron lisäostos kuukaudessa kotimaiseen ruokaan luo 10 000 uutta työpaikkaa elintarvikesektorille. Se toimii myös tässä tilanteessa turvaamaan kotimaisia työpaikkoja ruokateollisuudessa, kansanedustajat sanoivat tiedotteessaan.

Perustipa kampanjan kuka tai mikä tahansa, sen keskiössä on nyt suomalaispellolla laiduntava lehmä. Siellä se märehtii, kohusta tietämättömänä. Ja pelloilta kuuluu vielä hajanaista ammuntaa. Toivottavasti pakotteista ja vastapakotteista ei seuraa kovin ankaria vatsapakotteita.




Nautaeläimen ja Euroopan kohtalonyhteys sen kun jatkuu.
Kuva: Hannu Mikkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti