Suomen turvapaikkapolitiikka on monella tavoin holtitonta.
Ensimmäinen holtittomuus kehittyi heti ns. pakolaiskriisin alussa. Kriisihän oli pakolaisilla, ei Suomella. Maahanmuuttovirastoon palkattiin pikaisesti uusia työntekijöitä, joiden kokemattomuudesta moni turvapaikanhakija on joutunut kärsimään. Samassa rytäkässä palkattiin myös halpuutetut tulkit, joista moni ei edes puhu samaa kieltä tai murretta kuin turvapaikanhakija turvapaikkapuhuttelussaan.
Toinen holtittomuus syntyi vuoden 2016 tehtyjen lakimuutosten vuoksi. Varmuuden vuoksi kaikkea kiristettiin - oikeudellisen avun saantia, turvapaikkaehtoja -, eikä kukaan halunnut tai viitsinyt tsekata, mitä nämä lakimuutokset tarkoittivat kokonaisuuden kannalta.
Turvapaikanhakija ja hänen oikeusturvansa hukkuivat pesuveden mukana.
 |
| "Infraa" sieltä, minne Suomessa verkostoitunut, suomea oppinut ja Afganistanissa yksin pärjäämään joutuva pakkopalautettu asettui. |
Me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt olemme nähneet holtittomuuksien seuraukset viimeisen kolmen vuoden aikana. Olemme lukeneet päätöspapereita, joissa kaikissa ei ole päätä eikä häntää, ei logiikkaa eikä selkeää suomea. Moni meistä on päätynyt pop up -juristiksi ja selvittänyt rivit ja rivien välit, eikä enää riitä se, että tuntee Suomen lakia - täytyy myös tuntea lähtömaan lakeja, heimoristiriitoja ja erilaisten uskontosuuntausten välisiä ristiriitoja. Jospa olisimme senkin ajan (oman vapaa-aikamme siis) voineet käyttää ystäviemme iloiseen kotouttamiseen.
Me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt olemme nähneet uusien ystäviemme - lapsiperheiden, nuorten alaikäisten poikien, militiaa paenneiden aikamiesten pelon siitä, että Suomi lähettää heidät vainoajien kynsiin. Unettomuus, masennus ja aloitekyvyttömyys leijuvat vastaanottokeskuksen yllä kuin miasma (miasmalla ymmärrettiin 1700- ja 1800-luvuilla ilmassa leijailevia myrkyllisiä huuruja, joiden ajateltiin aiheuttavan kulkutauteja).
Me tukihenkilöt olemme vaatineet migritarkastusta, joka lopulta - syksyllä 2018 - aloitettiinkin. Owal Group totesi kesäkuussa valmistuneessa selvityksessään ne samat virheet - kauniisti kehityskohdiksi nimettyinä - joista me olemme puhuneet ja kirjoittaneet kansanedustajille, ministereille ja yleisönosastopalstoilla. Ensimmäinen turvapaikkapuhuttelu on ratkaiseva, siinä tehdyt virheet ja laiminlyönnit kertautuvat turvapaikanhakijan vahingoksi.
Kansanedustajat ja ministerit ovat vastanneet meille luottavansa suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja virkamiestyöskentelyyn. Owal Groupin selvityksen jälkeen hiljaisuus huumaa korvia.
Selvitys on tehty, päätelmiä ei. Päätelmä nimittäin olisi: vuonna 2015 tulleiden oikeusturva on saatettava oikealle tolalle.
Nytkin pakkopalautusuhan alla on lapsiperheitä ja nuoria afgaanipoikia, jotka tulivat Suomeen alaikäisinä. Suurimmalla osalla heistä ei ole mitään tukiverkostoja Afganistanissa, jossa talebanit ottavat entistä tukevampaa jalansijaa ja tekevät terrori-iskuja. Monella heistä on talebanien nimeltä mainittu tappouhka - ja taskussa maahanmuuttoviraston tyly toteamus: olet nuori ja terve mies, pärjäät siellä kyllä. Yksi heistä on Naim, joka on perhetaustansa vuoksi talebanien merkitsemä. Suomssa hänellä on opiskelupaikka ja ystäväverkostot, Afganistanissa ei ketään - vanhempiin ei ole enää saatu yhteyttä Punaisen Ristin etsintäyrityksistä huolimatta.
Jos Suomi haluaa käydä oikeusvaltiosta, se ei voi kohdella yhtä ihmisryhmää - no sanotaan että holtittomasti. Nyt meillä on paperille pränttättyä tietoa oikeusturvan aukoista, ei mitään "kukkahattujen suvakkien" liioittelua ja tunneperäistä kuohuntaa. Kansanedustajalla(kaan) ei ole enää moraalista oikeutta väittää, että kaikki on ok ja luottakaa viranomaisiin.
"If it was your son
you would fill the sea
with ships all by the millions
acting as a bridge
to get it through.
But don't worry,
He's just a child of lost humanity,
of dirty humanity,
which makes no noise.
He is not your son.
Sleep peacefully,
it's not yours."
— Muhammad Najem
